Hesari

Mutta eihän tässä mitään uutta ole:

"Omistusasuminen on edelleen vuokra-asumista edullisempaa
Julkaistu: 20.12.2007 18:47

Pauliina Pulkkinen

helsingin sanomat



Omistusasuminen on ollut 1990-luvun puolivälistä näihin päiviin asti edullisempaa kuin vuokralla asuminen. Vaikka asuntolainojen korot ovat kahden viime vuoden aikana nousseet parin prosenttiyksikön verran ja tasoittaneet tilannetta, ei sekään ole riittänyt syömään asunto-omistamisen etua.


Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos (PTT) on laskenut, että parhaimmillaan omistusasumisen kustannukset ovat olleet runsaat 60 prosenttia yksityisten markkinoiden vuokratasosta.

"Jos asuntojen hintojen nousu olisi otettu laskuissa huomioon, etu olisi vieläkin suurempi. Näin laskettuna omistusasuminen oli 2000-luvulla melkein ilmaista pääkaupunkiseudulla", sanoo ekonomisti Petri Mäki-Fränti PTT:stä.


PTT on laskenut omistusasumisen kustannuksien koostuvan pääomakustannuksista ja yhtiövastikkeesta. Pääomakustannus on laskettu kertomalla asunnon ostohetken neliöhinta lainakorolla.

Lainanlyhennys on laskettu säästämiseksi.

Vuokra-asumisen kustannukseksi on laskettu vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen keskimääräinen vuokra.


Näin tarkasteltuna vuokralla asuminen on ollut omistusasumista kannattavampaa 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa. Sen jälkeen osat vaihtuivat ja omistusasuminen kannattaa edelleen, vaikka etu on pienentynyt viime vuosina.

"Nyt on mielenkiintoista nähdä, lähtevätkö vuokrat nousuun, niin kuin on ennustettu. Silloin etu kääntyisi vielä entistä enemmän omistusasumisen puolelle", Mäki-Fränti sanoo.


PTT tutki myös, kuinka eri asumismuodot ovat kerryttäneet varallisuutta. Ajatuksena oli laskea, kannattaako pitää asumiskustannukset pienenä asumalla vuokralla ja sijoittaa ylijäävä raha osakkeisiin mieluummin kuin käyttää isompi summa omistusasuntoon.

Ei kannata. PTT:n mukaan omistusasunnossa asuvan varallisuus on lisääntynyt kymmenessä vuodessa vuokra-asukkia enemmän.

Laskelmassa oletetaan, että omistusasuja ostaa 50 neliön yksiön kokonaan velaksi 20 vuoden tasaerälainalla. Vuokralainen asuu samankokoisessa asunnossa. Sekä asunnonomistaja että vuokralainen käyttävät 30 prosenttia käteen jäävistä tuloistaan asumiseen ja säästämiseen eli tässä tapauksessa osakkeisiin.


Vaikka osakemarkkinat ovat viime vuosina tuottaneet erittäin hyvin ja osakkeiden hinnat nousseet asuntomarkkinoita nopeammin, ei se silti tee vuokralaista esimerkkitapauksessa varakkaammaksi kuin omistusasujaa. "
13980
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

se kun vertaa kaupungin vuokrakasarmin yksiön vuokraa uuden saunallisen rivarikolmion lainakuluihin.
Kannattaa vaan myöntää tuhnulle, että kyllä sä sitten asut halvemmalla ja fiksusti...

Äänestä

Ennen oli ennen ja nyt on nyt... Ajat ovat muuttumassa. Laskukauden ja laman aikana todetaan, että hyvin monen olisi kannattanut jättää asuntolaina ottamatta ja asua vuokralla. Kuplattomaan hintaan pakkoraossa tapahtuneen asunnon myynnin jälkeen loppua asuntolainaa on ikävä maksella.

Toistan: AJAT OVAT MUUTTUMASSA!

Äänestä
  • MUAHHAHAHA...

    Myötätuntoni on nuorten aikuisten puolella jotka vasta nyt ovat päässeet tilanteeseen jolloin suunnitellaan oman asunnon ostoa - en varmasti ostaisi ainakaan uustuotantoa tällä hetkellä. Mutta jos olet homeperse tuhnu joka olet ennustanut maailmanloppua viimeiset viisi vuotta niin voi voi.. Ostin ensimmäisen asuntoni Helsingin keskustasta 4 vuotta sitten ja varoittavia kommentteja sai kuulla kyllästymiseen saakka. Monet niistä oraakkeleista mutisee vieläkin kodikkaissa yksiöissään...

    Äänestä

  • Muutoksen tuulet, ne kuumien kuubalaisten tuoksuiset, ovat puhaltaneet jo ainakin vuodesta 2002.


























    Se ei vain näy tilastoissa.

    Äänestä

koska omistus-asuminen on edullisempaa, kuin vuokralla asuminen, on vuokrissa selvästi laskupaineita. Tai asuntojen hinnoissa nousupaineta.

Äänestä
  • Vuokra-asuntojen kysyntä on tarjontaan nähden aivan ylimitoitettua, mistä seurauksena voi olla ainoastaan vuokrien nousua siihen asti, kunnes tasapaino kysynnän ja tarjonnan välillä saavutetaan.

    Äänestä

  • Mikä on äo?

    Äänestä

Tämä tietysti pitää yli 20 vuoden tähtäimellä ja pienemmillä paikkakunnilla paikkansa täysin, mutta pääkaupunkiseudulla KÄYTÄNNÖN tilanne on toisin.


"Lainanlyhennys on laskettu säästämiseksi."

Tämän yhden lauseen käyttö kääntää aina koko laskelman päälaelleen. Jo 100k euron asunnoissa kaikki kuukauden asumiskustannukset (lyhennys korot) ovat vuokraa suuremmat.

Yritäpä kertoa ensimmäiseen omaan asuntoonsa muuttavalle nuorelle henkilölle että vaikka nyt käytätkin asumiseen satoja euroja enemmän kuussa, olet oikeasti säästänyt rahaa 20 vuoden tähtäimellä. Erityisen helposti tämä onnistuu silloin kun kyseessä on pienituloinen joka pystyy juuri ja juuri maksamaan sen pienemmän vuokransa.


Tällä samalla logiikalla minunkin oikeasti kannattaisi siis maksaa 600 euron vuokran sijasta kuukaudessa asuntolainan hoitokuluja yli 1000 euroa, koska 30 vuoden kuluttua olen jo voitolla. Sillähän ei ole mitään väliä kuinka paljon tililtä menee rahaa kuukausittain. ;)

Äänestä
  • Jos todella on tilanne että mitään ei jää säästöön on vuokra lähes ainoa vaihtoehto.

    Jos kuitenkin saa säästöön 200 -> kannattaa jo hankkia asunto. Tilapäiset hintojen heilahtelut eivät haittaa jos aikoo asua vähänkin pidempään. Jos sä maksat vuokraa 600e/kk ja säästät muutaman satasen voit hyvin samalla summalla maksaa lainaakin pois. Kun myyt asunnon saat omasi takaisin ehkä hyvälläkin korolla. Kaikki tuhnut ovat myyneet kuplahinnalla ja nyt odottelevat rommausta. Liity mukaan muutaman vuoden päästä.

    Äänestä

  • hukassa?
    Muutaman vuoden päästä kun asuntojen hinnat ovat nousset ainoastaan 6 %, mutta vuokrat 40 % on sun sitten edullisempaa ostaa asunto?

    Äänestä

  • on kuin kusisi housuunsa pakkasella.
    Hetken se lämmittää, mutta sitten...

    Ja pahinta on se, että vuokrannostotalkoot ovat vasta alussa.

    Sorry.

    Äänestä

  • asuminen kirjoitti:

    on kuin kusisi housuunsa pakkasella.
    Hetken se lämmittää, mutta sitten...

    Ja pahinta on se, että vuokrannostotalkoot ovat vasta alussa.

    Sorry.

    Jos oletetaan että tuo sinun kuvailemasi tilanne kuvaa vuokralla asumista, niin omistusasumista sitten kuvaa tilanne jossa on puettu niin monet vaatekerrokset päälle, ettei koko talven aikana jakseta riisua vaatteita pois, ja on pakko kusta ja paskoa jatkuvasti housuihin.


    Minä lupaan että ostan omistusasunnon heti samana päivänä kun joku tämän palstan talousnero keksii miten voisin

    a) saada pankista lainaa laskelmalla jossa en koskaan maksa penniäkään lainanlyhennyksiä, tai
    b) saada kuukaudessa käyttööni sen 500€ enemmän rahaa jolla voisin ostaa samanlaisen asunnon jota nyt vuokraan.

    Odottelen vastauksia mielenkiinnolla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Omistus- vs. vuokra-asuminen kirjoitti:

Mutta eihän tässä mitään uutta ole:

"Omistusasuminen on edelleen vuokra-asumista edullisempaa
Julkaistu: 20.12.2007 18:47

Pauliina Pulkkinen

helsingin sanomat



Omistusasuminen on ollut 1990-luvun puolivälistä näihin päiviin asti edullisempaa kuin vuokralla asuminen. Vaikka asuntolainojen korot ovat kahden viime vuoden aikana nousseet parin prosenttiyksikön verran ja tasoittaneet tilannetta, ei sekään ole riittänyt syömään asunto-omistamisen etua.


Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos (PTT) on laskenut, että parhaimmillaan omistusasumisen kustannukset ovat olleet runsaat 60 prosenttia yksityisten markkinoiden vuokratasosta.

"Jos asuntojen hintojen nousu olisi otettu laskuissa huomioon, etu olisi vieläkin suurempi. Näin laskettuna omistusasuminen oli 2000-luvulla melkein ilmaista pääkaupunkiseudulla", sanoo ekonomisti Petri Mäki-Fränti PTT:stä.


PTT on laskenut omistusasumisen kustannuksien koostuvan pääomakustannuksista ja yhtiövastikkeesta. Pääomakustannus on laskettu kertomalla asunnon ostohetken neliöhinta lainakorolla.

Lainanlyhennys on laskettu säästämiseksi.

Vuokra-asumisen kustannukseksi on laskettu vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen keskimääräinen vuokra.


Näin tarkasteltuna vuokralla asuminen on ollut omistusasumista kannattavampaa 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa. Sen jälkeen osat vaihtuivat ja omistusasuminen kannattaa edelleen, vaikka etu on pienentynyt viime vuosina.

"Nyt on mielenkiintoista nähdä, lähtevätkö vuokrat nousuun, niin kuin on ennustettu. Silloin etu kääntyisi vielä entistä enemmän omistusasumisen puolelle", Mäki-Fränti sanoo.


PTT tutki myös, kuinka eri asumismuodot ovat kerryttäneet varallisuutta. Ajatuksena oli laskea, kannattaako pitää asumiskustannukset pienenä asumalla vuokralla ja sijoittaa ylijäävä raha osakkeisiin mieluummin kuin käyttää isompi summa omistusasuntoon.

Ei kannata. PTT:n mukaan omistusasunnossa asuvan varallisuus on lisääntynyt kymmenessä vuodessa vuokra-asukkia enemmän.

Laskelmassa oletetaan, että omistusasuja ostaa 50 neliön yksiön kokonaan velaksi 20 vuoden tasaerälainalla. Vuokralainen asuu samankokoisessa asunnossa. Sekä asunnonomistaja että vuokralainen käyttävät 30 prosenttia käteen jäävistä tuloistaan asumiseen ja säästämiseen eli tässä tapauksessa osakkeisiin.


Vaikka osakemarkkinat ovat viime vuosina tuottaneet erittäin hyvin ja osakkeiden hinnat nousseet asuntomarkkinoita nopeammin, ei se silti tee vuokralaista esimerkkitapauksessa varakkaammaksi kuin omistusasujaa. "

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu