yö
nuotio
laavulla hiipuu
loikoilen
ylläni nuo
tähtikuviot ikuiset
niitä ei tuulet
ei virrat vie
hiljaisuus
kuitenkin kuiskeita
kuulen
kuiskeita joille
niin moni on kuuro
niin luonto
puhuu
kuiskaa
pauhaa
pimeä
tuo salaisten voimien
kehä
kuin musta verho
jonka takana tulevaisuus
jää minulta piiloon
ehkä parempi niin
nyt
makuupussisi kulkija sulje
jo nuotios sammuu
ei uneton kairoja
kauaa kulje
nuotio
laavulla hiipuu
loikoilen
ylläni nuo
tähtikuviot ikuiset
niitä ei tuulet
ei virrat vie
hiljaisuus
kuitenkin kuiskeita
kuulen
kuiskeita joille
niin moni on kuuro
niin luonto
puhuu
kuiskaa
pauhaa
pimeä
tuo salaisten voimien
kehä
kuin musta verho
jonka takana tulevaisuus
jää minulta piiloon
ehkä parempi niin
nyt
makuupussisi kulkija sulje
jo nuotios sammuu
ei uneton kairoja
kauaa kulje
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Nuotion hiipuva hiillos,
kimmeltävä tähtitaivas -
hiljaisuus...."
Miellyttävä runosi jäi
elämään ajatuksiini,
tällaisista pidän.
HYVÄÄ JOULUA KULKIJALLE :)
Kurut ja kairat kulkijaa kohtaavat, kun hän tunturissa vaeltaa..
Tunturiin, kun saapuu yö on tähtitaivas kattonaan matkamiehellä tuolla..