Mitä Risikko haluaa tutkia?

Mikä kaikki on otettu tutkinnan kohteeksi? Mitä luulette? Ottavatko potilas- ja tiedeaktivistien innostamat ja SHY-vellonnan herättämät viranomaiset syynin alle myös hypnoosikoulutukset ja -liitot? Mitäs luulette, suggerisiskot ja hypnoveljet, hiljaisuuden merkitsevän? Entä se kun peruspalveluministeri Risikko viime kesällä vastauksessaan Saara Karhun kyselyyn viittasi "alakulttuureihin"...!?

http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2007/250907_b.htm

"Ruotsissa laki kieltää antamasta hoitoja vaikeasti sairaille ja lapsille. Peruspalveluministeri Paula Risikon mukaan tällainen rajoitus ei välttämättä Suomessa yksin riitä. Ministerin mukaan arvioinnin alle on syytä ottaa hoidon kohteen lisäksi myös hoitomuodot ja hoitajat."

http://www.yle.fi/genreportaalit/portaali.php?genre=terveys&osannimi=ajassa_yhteiskunta&jutunid=4891

TV1 Akuutti: Mielipiteitä puolesta ja vastaan
Keskustelu niin sanotusta puoskarilaista on jo ylikuumentunut. Jokaiselle mielipiteelle löytyy vähintään yksi vastanäkemys. Yhteinen sävel löytyy kuitenkin siitä, että ala tarvitsee pelisäännöt. Ongelma on, että alalle on tullut arveluttavia ääri-ilmiöitä. Terveydenhuollon ammattiliitot ovat kilvan esittäneet huolestuneita kannanottoja lain puolesta. Ilman pelisääntöjä alan valvominen on mahdotonta.

– Tietenkin, jos meillä on lääketieteellisesti todennettu hoitomuoto, se kuuluu automaattisesti terveydenhuollon valvonnan piiriin. On sitten paljon, paljon niitä palveluntuottajia, joiden hoidoilla ei ole lääketieteellistä perustetta. Heitä ei valvota, muistuttaa peruspalveluministeri Paula Risikko sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Ministeriö selvittää syksyn aikana, mihin kaikkeen lain pitäisi meillä ulottua. Esimerkiksi Ruotsissa laki kieltää antamasta hoitoja vaikeasti sairaille ja lapsille.

Peruspalveluministeri Paula Risikon mukaan tällainen rajoitus ei välttämättä Suomessa yksin riitä. Ministerin mukaan arvioinnin alle on syytä ottaa hoidon kohteen lisäksi myös hoitomuodot ja hoitajat.

– On siis kaksi vaihtoehtoa, joko niin, että tehdään laki, joka vain rajoittaisi, että täydentäviä, vaihtoehtoisia hoitoja ei voida antaa niille ja niille potilasryhmille. Toinen vaihtoehto on se, että tämä kahlataan hieman laajemmin läpi. Eli arvioidaan, minkälaisia kaikenlaisia hoitoja on olemassa ja pitäisikö niitä jollain lainsäädännöllä rajata tai säännöstellä. Sitten on myös erilaisia terapeutteja, joiden koulutustausta on hyvin heterogeeninen, eikä osalla ole koulutusta. Toinen vaihtoehto on siis arvioida kaikkien näiden tekijöiden kannalta, pitäisikö lainsäädäntöä kohdistaa kaikkiin näihin osa-alueisiin. Ja tältä väliltä löytyy jostain se ratkaisu, Risikko muotoilee.

Täydentävät hoidot vain terveydenhuollon ammattilaisille?

Alalla toimii paljon myös terveydenhuollon ammattihenkilöitä, kuten fysioterapeutteja, sairaanhoitajia ja lääkäreitä. On myös keskusteltu siitä, pitäisikö täydentävät hoidot rajata vain terveydenhuollon ammattilaisten tehtäväksi. Tällekin mielipiteelle löytyy vastustus.

– Minusta kenenkään ei pitäisi tehdä niitä, ja missään nimessä ei ainakaan terveydenhuollon ammattilaisten. Sehän tavallaan vetää lokaan tätä koko virallista terveydenhuoltoa, koska se antaa ymmärtää että näissä uskomuslääkinnällisissä hoidoissa olisi jotain järkeä, perustelee terveyssosiologian dosentti Markku Myllykangas Kuopion yliopistosta.

Myllykankaan mukaan hoitoja ei ole syytä ottaa terveydenhuollon piiriin niin kauan kuin niistä ei ole tieteellistä näyttöä."
662365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Kuulin että tähän asti tapahtumien kulun todella hyvin "ennustanut" asiantuntija olisi maininnut, etteivät maallikkohypnojengin skandaalit näytä tähän loppuvan. Jotain uutta hölmöilyä on jo tuutista tulossa, ja ilmeisesti se jotenkin liittyy koulutuksiin tai ilmoitteluun. Tietääkö kukaan asiasta tarkemmin?

Äänestä
  • En tiedä mistään uusista koulutus- ja ilmoitteluhölmöilyistä, joihin vihjaat...

    Teidän puoskaritarkkailijoiden täällä heittelemät jutut valelääkäreistä ja huume- ja petostuomituista eivät ole mitään uutta!!!

    Itsekin olen Valtakulttuurin ja perinteisen hypnoosin kannalla ja aika kauhistunut nyky-SHY:n ja Hypnologian linjasta, vaikka olenkin "maallikkohypnojengiläinen".

    Totta kai johto pitää vaihtaa, jos ministeriötä myöten aletaan kauhistua lieveilmiöistä ja ilmiselviä asiavirheitä ei oikaista lehdessä. Mutta rajansa myös SHY:n ja Hypnologian arvostelulla, eivät kaikki "maallikkojäsenet" ole menneet mukaan tajunnallisuuteen, mielikuvaleikkeihin tai värähtelyhupsutuksiin!!!

    SHY:n koulutusten lopputöiden salailuista en tiedä. Kysy koulutusvastaaviltamme, senkin potilasaktivisti!!! Ei pidä uskoa kaikkea!

    lämmöllä "Valtakulttuurin" maallikko-SHY:n puolesta

    Äänestä

Järkyttävää! Ministeri Risikko tuomitsee alakulttuurien hoidot ja kansanedustaja Karhu vaatii uskomushoitojen kieltoa!!!! Ei kai tässä aleta maksaa jälkilaskuja myös SHY:n ja Hypnoosiliiton menneisyydestä, viime vuosien luontais- ja henkiparannuslinjasta ja tajunnallisuudesta. Ja Hypnologian viimeaikaisista kohukirjoituksista... Apuva! Eikö nyt edes päätoimittaja olisi pitänyt vaihtaa!? Leimataanko meidät kaikki nyt "alakulttuurihemmoiksi"???

KK 185/2007 vp - Saara Karhu /sd
Ns. uskomushoitojen kieltäminen
Eduskunnan puhemiehelle
=====================================
Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Saara Karhun /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 185/2007 vp: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, ministerin linjauksen mukaisesti, perusteluissa mainitun vaihtoehtohoitoja koskevan norjalaisen tutkimuksen pohjalta ja aikooko hallitus aloittaa toimet osaamattoman uskomushoidon kitkemiseksi, jotta vaihtoehtohoitoon tukeutuva voi turvallisesti mennä luotettavaan ja ammattitaitoiseen hoitoon, ja ns. "puoskarilain" säätämiseksi Suomeen?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Vaihtoehtohoito mielletään yleensä ilmiöksi, joka asettuu virallisen ja julkisen terveyden- ja sairaanhoidon valtakulttuurin vastakohdaksi. Vaihtoehtohoitojen käyttö on lisääntynyt 1970-luvulta alkaen kaikkialla länsimaisissa yhteiskunnissa. Vaihtoehtohoitojen kokonaisuus on pirstaleinen ja jatkuvasti muotoaan muuttava. Erilaisten hoitomuotojen lukumäärää on erittäin vaikea arvioida. Arviot vaihtelevat suuresti muun muassa sen mukaan, miten vaihtoehtohoitojen kenttää on rajattu ja luokiteltu. Luokitteluperusteina on käytetty esimerkiksi sitä, annetaanko hoitoja itsehoidollisesti vai hoitosuhteessa, ovatko kyseessä kansanomaiset, perinteiset hoitomuodot vai uudemmat, muista kulttuureista tulevat hoitomuodot. Käsitteiden runsaus on myös tyypillistä.

Vaihtoehtohoidot ovat erittäin nopeasti muuttuva alue, ja jos jollekin sen piiriin katsottavalle toiminnalle määriteltäisiin esimerkiksi koulutusvaatimuksia, pitäisi niitä arvioida jatkuvasti uudelleen. Useissa länsimaissa vaihtoehtohoitoja antavien rekisteriä pitää ko. professio itse, joka myös määrittelee rekisteriin pääsyn kriteerit. Suurena ongelmana koulutusvaatimuksien määrittelyssä ja vaihtoehtohoidoissa on yleisesti hyväksyttyjen kriteerien puuttuminen. Ei ole olemassa sellaista näyttöön perustuvaa tietoa, jonka perusteella ko. vaatimukset voitaisiin määritellä. Kun jostain hoitomuodosta on lääketieteellistä näyttöä, se kuuluu jo yleisesti hyväksyttynä hoitomuotona terveydenhuollon alueelle ja siten myös säätelyn ja valvonnan piiriin.

Uskomuslääkinnästä, vaihtoehtohoidoista sekä muusta vastaavasta toiminnasta, joka ei ole terveydenhuoltoa, ei ole tarkoituksenmukaista säätää terveydenhuollon lainsäädännössä, vaan niitä koskevat muun muassa rikoslainsäädäntö, vahingonkorvauslainsäädäntö ja kuluttajansuojalainsäädäntö siten kuin muidenkin palveluiden ja tuotteiden myyntiä, ostoa ja käytön mahdollisia haittoja.

Sosiaali- ja terveysministeriö selvittää parhaillaan vaihtoehtohoitoihin liittyviä lainsäädäntötarpeita. Asia on esillä terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskevan lain tarkistamisen yhteydessä ensi syksynä.

Helsingissä 9 päivänä heinäkuuta 2007
Peruspalveluministeri Paula Risikko

Äänestä
  • Valtakulttuuriko näin uhoaa maallikkosuggeroinnin ja tajunnallisen hypnoosimaailman ja Hypnologiankin esittelemien vaihtoehtohoitojen alakulttuureille? Kuten tässä toisessa puoskarikyselyssä... Minkälaisesta toiminnasta demariedustaja on huolissaan? Miksi tästä eduskuntakyselystä ja peruspalveluministerin vastauksesta on vaiettu??? Miten käy yhdistyksen, jos koulutukset, nimikkeet ja ilmoittelu tai "laillisten" psykologien ja hoitajien osuus SHY:ssä ja Hypnoosiliitossa otetaan tutkittaviksi??? Mitä H-liiton ja SHY:n suggerit ja koutsit voivat enää tehdä?

    KK 185/2007 vp - Saara Karhu /sd
    Ns. uskomushoitojen kieltäminen
    Eduskunnan puhemiehelle

    Suomen terveydenhoitojärjestelmä on laadukas ja kattava. Henkilöstöllä on tiukat pätevyysvaatimukset, ja Terveydenhuollon oikeusturvakeskus TEO on valvonnan suhteen tarkka. Potilailla on ollut oikeus paitsi päästä ajoissa hoitoon myös saada hoidostaan takuu. Jos potilas on kokenut kärsineensä vahingon tai epäonnistumisen hoidon aikana, hän on voinut valittaa asiasta eteenpäin ja asiat on selvitetty.

    Niin sanotut vaihtoehtohoidot ja -hoitomuodot, joita osa toimijoista nimittää myös ns. uskomushoidoiksi, ovat nousseet myös parannuskeinoina merkittävään rooliin. Jos lääketieteen tai perinteisen hoitomuodon ei ole katsottu auttavan, monet ovat kääntyneet vaihtoehtohoitoja järjestävien tahojen puoleen. Vaihtoehtohoitojen kirjo on laaja perinteisistä suomalaisista kansanparannuskeinoista aina itämaisiin spiritualistisiin hoitoihin saakka. Uskomushoitojen lisäksi ilman asianmukaista koulutusta käytetään myös todella terveysvaikutteisia, diagnoosin tekoa edellyttäviä lääketieteellisiä hoitoja, joiden käytössä on kuitenkin omat riskinsä.

    Osa vaihtoehtohoitoja järjestävistä tahoista on ammattitaitoista sekä koulutettua väkeä, joka tekee työnsä asiallisesti ja laadukkaasti, mutta joukossa on myös niitä, jotka haluavat helppoa rahaa toisten epätoivolla ja sairaudella. Räikeimmillään hoitoja aletaan antaa muutaman päivän lyhytkurssin jälkeen. Mitään yhteisesti hyväksyttyjä pelisääntöjä siitä, kuka hoitoja voi antaa ja millä osaamistaustalla, ei ole. Pahimmillaan pikakouluttautuneet "puoskarit" pilaavat myös osaajien maineen ja saattavat vahingoittaa potilaaksi hyvässä uskossa tullutta niin henkisesti kuin fyysisestikin ihan omaa osaamattomuuttaan siten, että apua tarvitsevan tilanne pahenee.

    Uskomuslääkintää, vaihtoehtohoitoja ja muuta vastaavaa toimintaa ja niissä koettuja haittoja koskee mm. rikoslainsäädäntö, vahingonkorvauslainsäädäntö ja kuluttajansuojalainsäädäntö siinä missä muidenkin palvelujen ja tuotteiden myyntiä. Ongelmatilanteissa hoidettavan on kuitenkin hyvin vaikea perätä oikeuksiaan, ja esimerkiksi psyykepuolen hoitotilanteen epäonnistuttua se on jo sairaudenkin puolesta hyvin raskasta. On myös tullut ilmi tapauksia, jotka ovat olleet potilaan kannalta todella epämiellyttäviä, jopa loukkaaviakin. Hoitaja on esimerkiksi uhannut paljastaa hoidettavasta henkilökohtaisia intiimejä tietoja, mikäli huonosta hoidosta valitetaan. Vaitiolovelvollisuutta ei tässä villissä käytännössä välttämättä tunneta. Tilanne on ongelmallinen muutenkin, sillä hoitotilanteessa ollaan yleensä kaksin ja lain edessä on vain sana sanaa vastaan.

    Mikäli nämä hoitoja antavat henkilöt tai laitokset eivät mainonnassaan tai muutenkaan esiinny terveydenhuollon ammattihenkilöinä, he eivät syyllisty rikokseen. Saadun tiedon mukaan huolestuttavaa on myös lisääntynyt tekaistujen ammattinimikkeiden ja -tutkintojen, valetieteellisten termien ja virheellisten terveysväitteiden määrä. Objektiivisen tiedon saaminen hoidoista on vaikeaa niin hoitoa haluaville kuin alan viranomaisillekin, eikä näiden hoitomuotojen onnistumisista ja vaikutuksista ole mahdollista saada tietoja kattavasti ja luotettavasti.

    Peruspalveluministeri Hyssälä vastasi lokakuussa 2005 jättämääni kirjalliseen kysymykseen, että Norjassa olisi ollut tekeillä osittain EU:n rahoittama tutkimus siitä, miten täydentävät ja vaihtoehtohoidot on kirjattu lainsäädäntöön eri Euroopan maissa. Ministerin vastauksen mukaan sosiaali- ja terveysministeriö arvioi tilanteen myös tältä kannalta norjalaisen tutkimuksen valmistuttua ja kiinnittää vakavaa huomiota ongelmaan ja jatkaa Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen, ministeriön ja järjestöjen välisiä neuvotteluita tarvittavien toimenpiteiden suunnittelemiseksi. Saadun tiedon mukaan nämä luvatut suunnitelmat eivät ole toteutuneet odotetusti.

    Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

    Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, ministerin linjauksen mukaisesti, perusteluissa mainitun vaihtoehtohoitoja koskevan norjalaisen tutkimuksen pohjalta ja aikooko hallitus aloittaa toimet osaamattoman uskomushoidon kitkemiseksi, jotta vaihtoehtohoitoon tukeutuva voi turvallisesti mennä luotettavaan ja ammattitaitoiseen hoitoon, ja ns. "puoskarilain" säätämiseksi Suomeen?

    Helsingissä 14 päivänä kesäkuuta 2007
    Saara Karhu /sd

    Äänestä

  • Mihin ihmeeseen viittat maininnallasi Hypnoosiliiton menneisyydestä. Tarkennas hieman, niin saat vastauksen!

    Äänestä

  • oikein viittaat kirjoitti:

    Mihin ihmeeseen viittat maininnallasi Hypnoosiliiton menneisyydestä. Tarkennas hieman, niin saat vastauksen!

    No, oliko SHYlla ja Hypnoosiliitolla menneisyydessa jotain yhteista. tausta kiinnostaisi. oliko niin etta Hypnoosiliitto ei halunnut menna mukaan huuhaahan vai mika on naiden maallikkoliikkeiksi luokiteltujen jarjestojen ero. Valistusta tarvitaan.

    Äänestä

  • missa eroavat kirjoitti:

    No, oliko SHYlla ja Hypnoosiliitolla menneisyydessa jotain yhteista. tausta kiinnostaisi. oliko niin etta Hypnoosiliitto ei halunnut menna mukaan huuhaahan vai mika on naiden maallikkoliikkeiksi luokiteltujen jarjestojen ero. Valistusta tarvitaan.

    Shy:n ja Hypnoosiliiton ero on siinä, että Hypnoosiliiton toiminta alkoi uudelleen -80 ja -90 lukujen taitteessa, kun klassisen hypnoosin edustajat SHY:ssä saivat tarpeekseen SHY:n "antaa kaikkien kukkien kukkia" linjasta, ja halusivat pidättäytyä ainoastaan hypnoosin viitekehyksessä, eivätkä hyväksyneet niitä kaikkia lievejuttuja mitä jo silloin SHY:een pesiytyi, kuten NLP yms.

    Joitain nimiä mainitakseni niin silloin SHY:stä erkanivat mm. Pasi Koivunen, Antti Rimaaja, Heikki Ranta, Tapani Henttonen, Seppo Heilman ja Risto Niiles. Tosin 2 viimeksimainittua ovat ns. kaksoisjäseniä.

    Tuolla jossain edellä joku viittasi Hypnoosiliiton
    menneisyyteen, verraten sitä SHY:n vastaavaan. Mitään yhtenevää ei ole taustalla, kuten koulutus
    erimielisyydet yms. Koska Hypnoosiliitto ei kouluta ketään. Usein mainitut Koivusen ja Rimaajan koulutukset eivät olleet Hypnoosiliiton koulutuksia, vaikka oikeuttivatkin sitten hakemaan liiton jäsenyyttä. Nuo koulutukset olivayt ainoastaan näiden ammattimiesten oma bisnes.

    Tosin Hypnoosiliitto järjestää 3 kertaa vuodessa koulutus- ja työnohjauspäivät omalle väelleen. Näiden päivien ohjelmat ovat kenen tahansa nähtävissä Hypnoosiliiton sivuilla. Kyse ei siis ole mistään salaseurasta.

    Mainittakoon vielä se, että Hypnoosiliitto ei ole saanut toimintaansa euroakaan julkisista varoista, vaan kaikki toiminta tapahtuu jäsenmaksujen ja aktiivisten jäsenten varassa. Siis toisin kuin SHY!

    Äänestä

  • oikein viittaat kirjoitti:

    Mihin ihmeeseen viittat maininnallasi Hypnoosiliiton menneisyydestä. Tarkennas hieman, niin saat vastauksen!

    Ei tämä nyt näin mene. Kaikki kuninkaat kiillotuttavat kruununsa palvelijoilla. Tai kuninkaiden nuoleskelijoikseen päästämillä satumaakareilla.

    Edellisissä viestiketjuissa on viitattu ainakin yhteen puuhaveikkoon, jonka huikeat parannustyöt ovat olleet jälkikipuineen virallisen yhteiskuntamme tutkittavina.

    Järki käteen!

    Äänestä

  • edelliseen kirjoitti:

    Shy:n ja Hypnoosiliiton ero on siinä, että Hypnoosiliiton toiminta alkoi uudelleen -80 ja -90 lukujen taitteessa, kun klassisen hypnoosin edustajat SHY:ssä saivat tarpeekseen SHY:n "antaa kaikkien kukkien kukkia" linjasta, ja halusivat pidättäytyä ainoastaan hypnoosin viitekehyksessä, eivätkä hyväksyneet niitä kaikkia lievejuttuja mitä jo silloin SHY:een pesiytyi, kuten NLP yms.

    Joitain nimiä mainitakseni niin silloin SHY:stä erkanivat mm. Pasi Koivunen, Antti Rimaaja, Heikki Ranta, Tapani Henttonen, Seppo Heilman ja Risto Niiles. Tosin 2 viimeksimainittua ovat ns. kaksoisjäseniä.

    Tuolla jossain edellä joku viittasi Hypnoosiliiton
    menneisyyteen, verraten sitä SHY:n vastaavaan. Mitään yhtenevää ei ole taustalla, kuten koulutus
    erimielisyydet yms. Koska Hypnoosiliitto ei kouluta ketään. Usein mainitut Koivusen ja Rimaajan koulutukset eivät olleet Hypnoosiliiton koulutuksia, vaikka oikeuttivatkin sitten hakemaan liiton jäsenyyttä. Nuo koulutukset olivayt ainoastaan näiden ammattimiesten oma bisnes.

    Tosin Hypnoosiliitto järjestää 3 kertaa vuodessa koulutus- ja työnohjauspäivät omalle väelleen. Näiden päivien ohjelmat ovat kenen tahansa nähtävissä Hypnoosiliiton sivuilla. Kyse ei siis ole mistään salaseurasta.

    Mainittakoon vielä se, että Hypnoosiliitto ei ole saanut toimintaansa euroakaan julkisista varoista, vaan kaikki toiminta tapahtuu jäsenmaksujen ja aktiivisten jäsenten varassa. Siis toisin kuin SHY!

    Tuo oli aika selventävä kommentti. Oli myös hyvä kuulla, ettei Hypnoosiliitto ole saanut esim. Opintotukikeskuksen rahoja käyttöönsä, kuten SHY.
    Kysehän on julkisista varoista.
    Hyvää jatkoa liitolle toiminnassaan ja kiitos avoimuudesta!

    Äänestä

Järkyttävää! Ministeri Risikko tuomitsee alakulttuurien hoidot ja kansanedustaja Karhu vaatii uskomushoitojen kieltoa!!!! Ei kai tässä aleta maksaa jälkilaskuja myös SHY:n ja Hypnoosiliiton menneisyydestä, viime vuosien luontais- ja henkiparannuslinjasta ja tajunnallisuudesta. Ja Hypnologian viimeaikaisista kohukirjoituksista... Apuva! Eikö nyt edes päätoimittaja olisi pitänyt vaihtaa!? Leimataanko meidät kaikki nyt "alakulttuurihemmoiksi"???

KK 185/2007 vp - Saara Karhu /sd
Ns. uskomushoitojen kieltäminen
Eduskunnan puhemiehelle
=====================================
Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Saara Karhun /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 185/2007 vp: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, ministerin linjauksen mukaisesti, perusteluissa mainitun vaihtoehtohoitoja koskevan norjalaisen tutkimuksen pohjalta ja aikooko hallitus aloittaa toimet osaamattoman uskomushoidon kitkemiseksi, jotta vaihtoehtohoitoon tukeutuva voi turvallisesti mennä luotettavaan ja ammattitaitoiseen hoitoon, ja ns. "puoskarilain" säätämiseksi Suomeen?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Vaihtoehtohoito mielletään yleensä ilmiöksi, joka asettuu virallisen ja julkisen terveyden- ja sairaanhoidon valtakulttuurin vastakohdaksi. Vaihtoehtohoitojen käyttö on lisääntynyt 1970-luvulta alkaen kaikkialla länsimaisissa yhteiskunnissa. Vaihtoehtohoitojen kokonaisuus on pirstaleinen ja jatkuvasti muotoaan muuttava. Erilaisten hoitomuotojen lukumäärää on erittäin vaikea arvioida. Arviot vaihtelevat suuresti muun muassa sen mukaan, miten vaihtoehtohoitojen kenttää on rajattu ja luokiteltu. Luokitteluperusteina on käytetty esimerkiksi sitä, annetaanko hoitoja itsehoidollisesti vai hoitosuhteessa, ovatko kyseessä kansanomaiset, perinteiset hoitomuodot vai uudemmat, muista kulttuureista tulevat hoitomuodot. Käsitteiden runsaus on myös tyypillistä.

Vaihtoehtohoidot ovat erittäin nopeasti muuttuva alue, ja jos jollekin sen piiriin katsottavalle toiminnalle määriteltäisiin esimerkiksi koulutusvaatimuksia, pitäisi niitä arvioida jatkuvasti uudelleen. Useissa länsimaissa vaihtoehtohoitoja antavien rekisteriä pitää ko. professio itse, joka myös määrittelee rekisteriin pääsyn kriteerit. Suurena ongelmana koulutusvaatimuksien määrittelyssä ja vaihtoehtohoidoissa on yleisesti hyväksyttyjen kriteerien puuttuminen. Ei ole olemassa sellaista näyttöön perustuvaa tietoa, jonka perusteella ko. vaatimukset voitaisiin määritellä. Kun jostain hoitomuodosta on lääketieteellistä näyttöä, se kuuluu jo yleisesti hyväksyttynä hoitomuotona terveydenhuollon alueelle ja siten myös säätelyn ja valvonnan piiriin.

Uskomuslääkinnästä, vaihtoehtohoidoista sekä muusta vastaavasta toiminnasta, joka ei ole terveydenhuoltoa, ei ole tarkoituksenmukaista säätää terveydenhuollon lainsäädännössä, vaan niitä koskevat muun muassa rikoslainsäädäntö, vahingonkorvauslainsäädäntö ja kuluttajansuojalainsäädäntö siten kuin muidenkin palveluiden ja tuotteiden myyntiä, ostoa ja käytön mahdollisia haittoja.

Sosiaali- ja terveysministeriö selvittää parhaillaan vaihtoehtohoitoihin liittyviä lainsäädäntötarpeita. Asia on esillä terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskevan lain tarkistamisen yhteydessä ensi syksynä.

Helsingissä 9 päivänä heinäkuuta 2007
Peruspalveluministeri Paula Risikko

Äänestä

Että kuka suggeri sanoi voi hitsin pimpula

Äänestä

Kumarrus ja hatunnosto Risikolle! Koko ala on pantava nyt tutkintaan ja puoskarilaki säädettävä pikaisesti.

Äänestä
  • Vielä kun saisi tuon perusterveydenhuollon kuntoon, niin hyvin menisi. Entisenä Tehyläisenä täytyy hävetä syksyn työselkkausta, jossa hoitsut ampuivat itse itseään nilkkaan.

    Hoitsujen toiminta ei ollut aivan ammattietiikan mukaista ja lopulta ne menivät allekirjoittamaan sopimuksen, jonka mukaan ne joutuvat itse pitämään huolen siitä, että hoitajia ei valmistu eikä palkata enempää kuin tähän asti.

    Hoitajapula jatkuu, poahoinvointi terveydenhuollon työmailla lisääntyy ja kato käy koska me nuoret vaihdamme alaa tai muutamme Englantiin.

    Olisi siinä nyt viranomaisilla ja muilla omaisilla valvomista mitä kaikkea tapahtuu virallisen terveydenhuollon piirissä. Vaan helpompi on osoittaa syyttävällä sormella jotain hyvää tarkoittavaa energiahierojaa, jonka hoidoista ei ole hyötyä ei haittaa.

    Äänestä

Mitenkä sitä tieteellistä näyttöä oikein saadaan jos hypnoosia ei kukaan saa tehdä, ei maallikot eikä terveydenhuollon ammattilaiset? Toinen asia on että hypnoosilla on vuosisataiset perinteet joten hypnoosista olemassa oleva tieto on hyvin testattu.

Äänestä
  • Esim. lääkkeet on "tutkittu tieteellisesti" ja olen varma että lääkkeillä on paljon enemmän haitallisia sivuvaikutuksia kuin hypnoosilla. Kääkkeitä vedetään aina silloi tällöin markkinoilta kun todetaasn ne hengenvaarallisiksi. Toki tämä kertoo siitä että kontrolli toimii jotenkin edes jälkikäteen. Toisaalta kyllä kontrolli toimii hypnoosinkin osalta jos siitä olisi vakavia haittoja ihmisille. Nämä ns. hypnoosin vaarat ovat 98% pelkoja ja kuvitelmia. Lopulle 2% pitää miettiä joitakin keinoja että niistäkin päästään eroon. Mutta kaikenkaikkiaan hypnoosi on hyvin turvallista.

    Äänestä

  • gjklöo9 kirjoitti:

    Esim. lääkkeet on "tutkittu tieteellisesti" ja olen varma että lääkkeillä on paljon enemmän haitallisia sivuvaikutuksia kuin hypnoosilla. Kääkkeitä vedetään aina silloi tällöin markkinoilta kun todetaasn ne hengenvaarallisiksi. Toki tämä kertoo siitä että kontrolli toimii jotenkin edes jälkikäteen. Toisaalta kyllä kontrolli toimii hypnoosinkin osalta jos siitä olisi vakavia haittoja ihmisille. Nämä ns. hypnoosin vaarat ovat 98% pelkoja ja kuvitelmia. Lopulle 2% pitää miettiä joitakin keinoja että niistäkin päästään eroon. Mutta kaikenkaikkiaan hypnoosi on hyvin turvallista.

    Kiistätkö siis valvotun ja lailla säädetyn potilasturvan ja kuluttajansuojan merkityksen?

    Äänestä

  • gjklöo9 kirjoitti:

    Esim. lääkkeet on "tutkittu tieteellisesti" ja olen varma että lääkkeillä on paljon enemmän haitallisia sivuvaikutuksia kuin hypnoosilla. Kääkkeitä vedetään aina silloi tällöin markkinoilta kun todetaasn ne hengenvaarallisiksi. Toki tämä kertoo siitä että kontrolli toimii jotenkin edes jälkikäteen. Toisaalta kyllä kontrolli toimii hypnoosinkin osalta jos siitä olisi vakavia haittoja ihmisille. Nämä ns. hypnoosin vaarat ovat 98% pelkoja ja kuvitelmia. Lopulle 2% pitää miettiä joitakin keinoja että niistäkin päästään eroon. Mutta kaikenkaikkiaan hypnoosi on hyvin turvallista.

    Onko ajatuskulkusi siis se, että lääkehoidossa tarvitaan kuluttajansuojan ja potilasturvan säätelyä, mutta hypnoosialalla ei tarvita lakisäätelyä eikä viranomaisvalvontaa potilaan tai kuluttajansuojaksi?

    Ymmärsinkö ajatuksenjuoksusi valvonnasta ja potilaan ja kuluttajan asemasta väärin?

    Äänestä

  • 2+k0´0 kirjoitti:

    vaan se että nämä hokemat siitä että "vain tutkittu tieto ja terveydenhuollon ammattilaiset."
    ei ole oikeasti ratkaisu niihin marginaalisiin ongelmiin mitä hypnoosiin liittyy.Olen itse hypnoosin ammattilainen ja kannatan jonkinlaista valvontaa hypnoosiin. Mutta hypnoosista ei voi saada tieteellisesti tutkittua tietoa koska tieteellä ei ole hajuakaan siitä mitä hypnoosi on.Se on asia joka on vaan hyväksyttävä. Ja jos hypnoosia tekee vain terveydenhuolon ammattilaiset. Mitä se auttaa? Mekin olemme vain ihmisiä ja niin kuin jokainen on voinut lehdestä lukea ja televisiosta seurata niin kyyti voi olla kylmää terveydenhuollon ammattilaisenkin kyydissä.
    Pitäisi keskittyä siihen miten voidaan saada valvontaan hypnoosin osaajat ja tekijät. riippumatta siitä ovatko terveydenhuollon ammattilaisia vai ei. Hypnoosin rajaaminen vain terveydenhuollon ammattilaisille kun on käytännössä lähes mahdoton tehtävä. Miksi? Koska hypnoosista ei ole sitä yhtenäistä tietellistä maääritelmää niin hypnoosin määritteleminen jo on toivoton urakka. Toisaalta hypnoositekniikoita voi oppia melkein kuka vaan joka on asiasta kiinnostunut, vaikkapa alan kirjoista. Tämä tarkoittaa valvonnan vaikeutta jos hypnoosi yritetään kokonaan kieltää.
    Tarkoitatko sinä että kuluttajasuoja toimii lääkehoidossa aukottomasti? Kuka tietää kolmen lääkkeen yhteisvaikutukset? Useammasta nyt puhumattakaan.

    Äänestä

  • ole tarkoitukseni kirjoitti:

    Aivan ihmeellisiä tarinoita. Ei kai hypnoosi tosiaankaan ole tieteelle yhtään sen kummempi asia kuin mikään muukaan vastaava ilmiö, onhan sitä tutkittu aivojenkin tasolla, ja tehoja vertailtu. Mitä sen tieteen oikein muka pitäisi hypnoosista "tietää"? Käyttöhän on tieteellisellä pohjalla jos tiedetään mitä oikein hoidetaan, haitat ymmärretään, muut vaihtoehdot harkitaan, osataan arvioida tulos jne.

    Annoit ymmärtää "meidänkin" olevan ihmisiä (siis olisit oikein terveydenhuoltoihmisiä?), no joo, eipä kovin vakavasti otettava argumentti rajaamista vastaan ainakaan. Vaativat tutkinnot kyllä nekin hieman karsivat pois kaikkein tasapainottomimpia ja yksinkertaisimpia, joita koulutettujen ulkopuolella hypnoosin saralla riittää moneen menoon.

    Päivitä ihmeessä tietosi tutkimuksesta ja tieteen olemuksesta.

    Äänestä

  • terveydenhuoltoammattilainen? kirjoitti:

    Mitä muutoksia aivotoiminnassa on löydetty hypnoositutkimuksisa? Sinä varmaan tiedät kun olet ilmeisesti päivittänyt tietosi. Sakari Kallio on asiaa kovaasti tutkinut mutta ainakaan vielä ei ole tietääkseni mitään mainittavaa löytynyt. Ei edes tiedetä onko hypnoosi ilmiö vai olotila. Jos aivotoiminnan muutoksia löydetään niin sitten olaan jo paljon pidemmällä.

    Ja kyllä olen terveydenhuollon ammatilainen.
    Muta siitä huolimatta tiedän hypnoosista jotain 20 vuoden kokemuksella.

    Äänestä

  • trtytjkkjlklö kirjoitti:

    Oletko laillistettu ammattilainen vai itse julistanut itsesi "ammattilaiseksi"? Katsos kun logiikkasi on niin kaukana oppineesta, että asia jää pahasti epäilyttämään.

    Eihän tieteellisyyden kriteeri mitenkään ole se, onko vai eikö aivotutkimuksissa päästy pitkälle, vaan se, sovelletaanko hoitoa koskevien tutkimusten tuloksia ja laajempaa tietämystä eri häiriöistä hypnoosin käyttöön.

    Niitä hypnoosia selvittäviä aivotutkijoita taas on Kallion lisäksi maailmassa satoja, Suomessa kai pisimmällä hypnoosin suhteen Tkk:n huipputyöryhmä. Aivotoimintojen muutoksiahan on todettu hyvin monenlaisia, mutta kokonaiskuvaa rakennetaan tietenkin vain hitaasti.

    Jos ja kun hypnoosia valvotaan, vain tieteellisyys voi olla arviointiperusta. Ei se, kuinka huikaisevana kykynä kukin mestari itseään pitää. Yhdellä pikkukaupungin pojalla on oikein tieteellisyydestäkin sellaisia hieman hellyttäviä, näennäissyvällisiä jaarituksia palstallaan osoittamassa kuinka huonosti hän on lukemansa ymmärtänyt. Liian suuriin saappaisiin kompastuu jos uskottelee itselleen että ne ovat sopivat.

    Äänestä

  • Oikeasti? kirjoitti:

    tieteellisyys on täyttä totta...muu on huuhaata..heh..

    Äänestä

  • Tämä keskusteluketju on kokonaisuudessaan tärkeä hypnoosin kannalta - koskien vaihtoehtohoito- tai "puoskarilakikeskustelua".

    Käytän vapaan kansalaispuheenvuoroni alkaen juuri tältä kohtaa, koska tästä lähtee selkeästi asiaa tuntevien (näin haluan uskoa), tosin nimimerkkien taakse suojautuvien, henkilöiden "juupaseipäs" jutustelu. Kaikella kunnioituksella. Sananvapautta.

    Alla oleva mielipiteenvaihto on mielestäni herkullisen paljastava kaksintaistelu: molemmat ovat argumentteineen varmasti oikeassa puolustaessaan näkökantojaan. Ja jos käsitän oikein, molemmat edustavat vastuullista osaajaa asiakas/potilasturvaan liittyvissä asioissa.

    Heidän näkökantansa tähtäävät samaan pisteeseen asiakas/potilasturva, ammattitaito. Mielenkiintoista.

    Toinen edustaa virallisen sosiaali- ja terveydenhuollon jo valmiina olevan valvonnan ulottamista "puoskarilain" myötä hypnoosinkäyttöön hoitomuotona. Hän puhuu myös potilasturvasta. Käsittääkseni siis selkeä TUTKIMUSTIETOON pohjaavan (hypnoosi?)hoitotyön -puheenvuoro.

    Toinen keskustelijoista puhuu myöskin vastuullisesta hypnoosihoitotyöstä - kai hänkin virallisen terveydenhuollon edustajana so. tutkittuun tietoon pohjaavan hoitamisen ammattihenkilönä.

    Hän vetoaa kuitenkin hypnoosin osalta 20 vuoden KOKEMUSTIETOON hypnoosin vaikutuksista.

    Tuon nyt kolmannen näkökannan, maallikon puheenvuoron: älkää kinatko.

    Olette hypnoosin kahdet kasvot! Tieto ja kokemus. Olen samaa mieltä kummankin kanssa! Pitkän ajan hypnoosikokemuksella.

    Tehkää jotain sopiaksenne samaan neuvottelupöytään asiakas/potilasturvan säännöstöjen saamiseksi aikaan ainakin hypnoosihoitojen ja -koulutuksen osalta.

    Minä kannatan myös VAIHTOEHTOHOITOLAIN syntymistä Suomeen.

    Mutta tämän asiakas/potilasturvan takaavan "puoskarilain" tulo kestää ja kestää, kai koska jo näköjään yksin terveydenhuollon ammattilaiset painiskelevat eriävine mielipiteineen terveyskeskusten, sairaaloiden, hammaslääkäriasemien, yliopistojen ja ties vaikka mielisairaaloiden käytävillä. Kun tähän soppaan lisätään koko suomalaisen yhteiskunnan ammattikirjo kouluttamattomien kuoroineen, niin johan kohta mennään pitkälle yli ensi vuosisadan ennenkuin suomalainen asiakas/potilas/huijarikoulutuksen uhri on saanut suojakseen eduskunnan siunaaman vaihtoehtohoitolain.

    Potilaan tai puoskaroidun asiakkaan kannalta tämä ei ole hyvä asia. Eikä tämä ole hyvä asia puoskaroimisesta syytetyn viattomankaan kannalta, sillä laki suojaa kahteen suuntaan - tarvittaessa myös häntä.

    Näillä sivustoilla nälvitään koulutuksia - syystä nälvitään. Mutta kun maassa ei ole hypnoosikoulutusta - on vain muutamia täysin eritasoisia (ammatillisia)...opintoryhmiä.

    Yhteiskunta...perustakoon mahdollisen tulevan lain kirjaimen täyttävä, tieteelliseen tutkimukseen ja virallisen terveydenhoidon kokemukseen pohjaava, virallisen yhteiskunnan valvoma, KAIKILLE HAKIJOILLE AVOIN (soveltuvuustestit) virallinen HYPNOOSIKOULUTUS Suomeen.

    Teille kahdelle: pohtikaa terveydenhuollon ammattilaisina, mitä noiden "24:n opintoviikon mittaisten lääketieteen opintojen" (pohjoismainen ilmaus hypnoosinkäytön vaatimista perusopinnoista, joista kukaan todellisista asiantuntijoista ei ole vielä rohjenut antaa vastausta)...siis työharjoitteluineen, mitä niiden tulisi pitää sisällään? Kun pääsette sopuun oppiaineista ja erityisesti hyväksyttävistä kouluttajista, tehkää sopimus luotettavan, pätevän, valvotun oppilaitoksen kanssa ja toteuttakaa koulutus.

    Kaltaiseni aikuinen ammatinvaihtaja haluaisi päivittää 2,5 vuoden mittaisissa "ammatillisissa hypnoosiopinnoissa" (kouluttajan harhauttava väite) "hieman" kepeiksi jääneet, tutkimustietoon pohjaavat oppimateriaalimappinsa.

    (Älkää nyt ehdottako minulle psykologin, hammaslääkärin tai lääkärin opintoja. Olen kohta 55 vuotias.)

    Olen maksanut ihmisenä todella kovan hinnan siitä, että suostuin puolenkymmenen arvokansalaisen pyyntöön antaa osaltani kasvoni suomalaiselle hypnoosikeskustelulle aikuiskoulutusfarssin uhrina.(MOT: "Pim - olet terapeutti!") Kovempi hinta kuin käsitättekään. Tästä ohjelmasta on aikaa jo kolmisen (pitkää) vuotta. Ja täällä väitellään yhä samoista teemoista.

    Onneksi on niitä, jotka ovat tehneet ainakin kymmenen vuoden yliopistotutkimuksiin ja eri yhteiskuntatahojen yhteistyöhön perustuvan pohjatyön asiakas/potilasturvan takaavaksi "puoskarilaiksi" ja käyttäneet arvovaltaansa sen saamiseksi jo eduskuntaan asti keskusteltavaksi.

    Tähän yhteiseen "laitokseen" ei päädy mikään sellainen asia liki valmiiksi laiksi asti valmisteltuna, joka ei kestäisi tutkimuksineen myös tieteellistä tarkastelua ja perusteluja lain tarpeesta. Puhukaa kansanedustajillenne - tapamme vaikuttaa.

    Minä en ole tuota lain valmisteluun osallistunutta arvojoukkoa, mutta olenpahan kasvoineni, näine puheenvuoroineni niittinä tämän(kin) paperinipun kulmassa, minäkin. Oman talvisotani käyneenä Suomen kansalaisena.

    En ota mitään kantaa mihinkään muita hoitomuotoja koskeviin "vääntöihin".

    Terveisin,

    Markku Paunonen
    SHY:n kouluttama suggestoterapeutti

    PS. Kiitos luovaan sanansäilän heilutukseen sytyttäneille, kaikille tähän viestiketjuun osallistuneille!

    Äänestä

  • trtytjkkjlklö kirjoitti:

    Mitä muutoksia aivotoiminnassa on löydetty hypnoositutkimuksisa? Sinä varmaan tiedät kun olet ilmeisesti päivittänyt tietosi. Sakari Kallio on asiaa kovaasti tutkinut mutta ainakaan vielä ei ole tietääkseni mitään mainittavaa löytynyt. Ei edes tiedetä onko hypnoosi ilmiö vai olotila. Jos aivotoiminnan muutoksia löydetään niin sitten olaan jo paljon pidemmällä.

    Ja kyllä olen terveydenhuollon ammatilainen.
    Muta siitä huolimatta tiedän hypnoosista jotain 20 vuoden kokemuksella.

    Vain omaa ajatteluani. Anteeksi että sotkeudun mukavaan jutusteluunne!

    Tohtori Sakari Kallion suuri arvo on siinä, että hän osallistuu avoimeen, kiihkottomaan hypnoosikeskusteluun, myös tämän puoskarilain osalta, ja vastaa jopa joidenkin arvostettujen maallikoiden kysymyksiin.

    Kyllä ainakin minulle tämä Kallion väitöskirja oli merkityksellinen luettuani sen lyhennetyn version ja muutaman sitä koskeneen artikkelin. Erityisesti sen lopputulokset hypnoosivirtuoosien harvinaisuudesta, saivat pohtimaan hypnootikkojen ainaista kinaa hypnoosin syvien tilojen merkityksestä asiakkaalle. Saavatko vain syvään hypnoositilaan kykenevät avun ongelmiinsa? Ei kai näin? Tuo tutkimus antoi vastauksia tähänkin.

    Olen vähän hymyillyt myös sille seikalle, kuinka monet alan "mestarit" saavat asiakkaan kuin asiakkaan syvähypnoositilaan. Eivät saa tuon tutkimuksen mukaan. Tosin onhan näitä sitkeitäkin yrittäjiä joukossa. Kai oikein jankkaamalla, se "uni" tulee joskus silmään kelle hyvänsä. Mutta tekeekö se hyvää asiakkaan omalle oikeudelle päättää kehostaan? No.

    Kallio katsoo maailmaa psykologian näkökulmasta. Tohtori Tuukka Raij on taas aivotutkijana käytössään aivojenkuvantamislaitteet. Hänenkin väitöskirjansa on hyllyssäni luettujen puolella.

    En tiedä mitä tarkoitatte: "Jos aivotoiminnan muutoksia löydetään niin sitten ollaan jo paljon pidemmällä."?

    Jos nyt käsitän oikein, niin erityisesti Raij:n tutkimus todisti, että hypnoosivirtuooseilla hypnoositilassa suggeroitu tiettyyn pisteeseen kohdistettu polttava kiputila oli kokemuksena, tuntemuksena lähes yhtä voimakas kuin laserilla poltettu.

    Samat aivoalueet, jotka reagoivat laserin polttavaan kipuun, samat aivoalueet aktivoituivat myös suggeroidun kivun kohdalla.

    Eroakin oli. Hypnositilassa kipuun reagoi laajempi, useampi aivoalue. Tämä selittänee sen, että hypnoositilassa elimistön suojajärjestelmä (tai yksilö) ei "päästänyt" kiputilaa sietämättömäksi, vammauttavaksi.

    Aivotoiminnan todistettuja muutoksiako?

    Minusta, maallikkona, tämä Raij:n tutkimus puoltaa hypnoosinkäytön rajaamista joissakin tapauksissa muilta kuin lääketieteen edustajilta tai hyväksytyn koulutuksen suorittaneilta, Ruotsin mallin mukaan.

    Siis muutamissa sairaudentiloissa sekä raskaana olevien naisten kohdalla sikiön suojelemiseksi ja lasten kohdalla.

    Jos kerran aivoissa tapahtuu hypnoositilassa muutoksia, kai nämä muutokset heijastuvat kemiallisina toimintoina koko kehon alueelle.

    Minä ajattelen nyt vaikka ensiviikkojen kriittistä raskautta, johon "vaivaan" raskaudestaan tietämätön nainen hakee apua hyvää tarkoittavalta "hyppikseltä". Entäs jos istunto johtaakin paniikkiin, synnytyspelkoon, shokkiin ja sikiötä lähdettävät hormonitoiminnot käynnistyvät? (Tulkinta tohtori Castrenin aivotutkimuksesta nälkäisen, raskaana olevan naarasrotan hormonitoiminnoista stressitilanteessa)

    Aivan jo näihin pohjaten, kannatan tarkkarajaista, selkeästi riskiryhmät luettelevaa "puoskarilakia". Ja lakia, joka määrittelee tarkasti rikollisen hypnoosinkäytön rajat ja rikollisten tekojen seuraamukset. Eivät lait haittaa rehellisiä kulkijoita.

    Samalla tulee tietysti rakentaa hypnoosin asiantuntijaverkko, jonka jäsenillä on tietotaito konsultoida asioista uhrin tukena vaikkapa epäiltyä hypnoosirikosta tutkivaa poliisia.

    Muutoin hypnoosinkäyttö olkoon vapaa jokaiselle osaavalle, vastuulliselle kulkijalle ja ammattiryhmälle.

    Ja toivon lopuksi näiden sairaudentilojen tunnistamisen opiskelemiseksi, näitä "24. pohjoismaista opintoviikkoa" osatakseni lähettää vaikkapa psykopaatin oikeaan hoitopaikkaan.

    Tosin...tarpeeksi rankoissa työpaikoissa vuosikausia työskennelleenä (pakolaisohjaaja, päihdeohjaaja)- osaan sen taidon jo. Mutta olisivatpahan sitten paperit tästäkin...opista.

    Terveisin,

    Markku Paunonen

    Äänestä

  • markkupaunonen kirjoitti:

    On totta että aivotutkimusksella sinänsä ei ole mitään merkitystä.Pääasia että hypnoosi toimii. Mutta jos hypnoosia aletaan esim. lainsäädännöllisesti rajaamaan niin on tiedettävä kitä se hypnoosi on. Muuten käy niin että ns. maallikot kertovat tekevänsä rentouttamista ja miekikuvaharjoittelua.
    En oikein osaa kuvitella muutakan menetelmää hypnoosin määrittelemiselle kun jokin varmasti todennetteva seikka. Vaikkapa ne muutokset aivoissa.Siis muutokset jotka tapahtuvat vain hypnoosissa.Esimerkiksi pelkästään miekikuva saa kemiallisia muutoksia aikaan kehossa.Voit tutustua vaikkapa Helli Toivasen väitöskirjaan rentoutumisesta niin näet mitä muutoksia rwentoutuminen saa aikaan ihmiasessä. Paljon ja positiivisa. Muuten Markku voin allekirjoittaa näkemyksesi puoskarilaista.

    Äänestä

  • markkupaunonen kirjoitti:

    Tämä keskusteluketju on kokonaisuudessaan tärkeä hypnoosin kannalta - koskien vaihtoehtohoito- tai "puoskarilakikeskustelua".

    Käytän vapaan kansalaispuheenvuoroni alkaen juuri tältä kohtaa, koska tästä lähtee selkeästi asiaa tuntevien (näin haluan uskoa), tosin nimimerkkien taakse suojautuvien, henkilöiden "juupaseipäs" jutustelu. Kaikella kunnioituksella. Sananvapautta.

    Alla oleva mielipiteenvaihto on mielestäni herkullisen paljastava kaksintaistelu: molemmat ovat argumentteineen varmasti oikeassa puolustaessaan näkökantojaan. Ja jos käsitän oikein, molemmat edustavat vastuullista osaajaa asiakas/potilasturvaan liittyvissä asioissa.

    Heidän näkökantansa tähtäävät samaan pisteeseen asiakas/potilasturva, ammattitaito. Mielenkiintoista.

    Toinen edustaa virallisen sosiaali- ja terveydenhuollon jo valmiina olevan valvonnan ulottamista "puoskarilain" myötä hypnoosinkäyttöön hoitomuotona. Hän puhuu myös potilasturvasta. Käsittääkseni siis selkeä TUTKIMUSTIETOON pohjaavan (hypnoosi?)hoitotyön -puheenvuoro.

    Toinen keskustelijoista puhuu myöskin vastuullisesta hypnoosihoitotyöstä - kai hänkin virallisen terveydenhuollon edustajana so. tutkittuun tietoon pohjaavan hoitamisen ammattihenkilönä.

    Hän vetoaa kuitenkin hypnoosin osalta 20 vuoden KOKEMUSTIETOON hypnoosin vaikutuksista.

    Tuon nyt kolmannen näkökannan, maallikon puheenvuoron: älkää kinatko.

    Olette hypnoosin kahdet kasvot! Tieto ja kokemus. Olen samaa mieltä kummankin kanssa! Pitkän ajan hypnoosikokemuksella.

    Tehkää jotain sopiaksenne samaan neuvottelupöytään asiakas/potilasturvan säännöstöjen saamiseksi aikaan ainakin hypnoosihoitojen ja -koulutuksen osalta.

    Minä kannatan myös VAIHTOEHTOHOITOLAIN syntymistä Suomeen.

    Mutta tämän asiakas/potilasturvan takaavan "puoskarilain" tulo kestää ja kestää, kai koska jo näköjään yksin terveydenhuollon ammattilaiset painiskelevat eriävine mielipiteineen terveyskeskusten, sairaaloiden, hammaslääkäriasemien, yliopistojen ja ties vaikka mielisairaaloiden käytävillä. Kun tähän soppaan lisätään koko suomalaisen yhteiskunnan ammattikirjo kouluttamattomien kuoroineen, niin johan kohta mennään pitkälle yli ensi vuosisadan ennenkuin suomalainen asiakas/potilas/huijarikoulutuksen uhri on saanut suojakseen eduskunnan siunaaman vaihtoehtohoitolain.

    Potilaan tai puoskaroidun asiakkaan kannalta tämä ei ole hyvä asia. Eikä tämä ole hyvä asia puoskaroimisesta syytetyn viattomankaan kannalta, sillä laki suojaa kahteen suuntaan - tarvittaessa myös häntä.

    Näillä sivustoilla nälvitään koulutuksia - syystä nälvitään. Mutta kun maassa ei ole hypnoosikoulutusta - on vain muutamia täysin eritasoisia (ammatillisia)...opintoryhmiä.

    Yhteiskunta...perustakoon mahdollisen tulevan lain kirjaimen täyttävä, tieteelliseen tutkimukseen ja virallisen terveydenhoidon kokemukseen pohjaava, virallisen yhteiskunnan valvoma, KAIKILLE HAKIJOILLE AVOIN (soveltuvuustestit) virallinen HYPNOOSIKOULUTUS Suomeen.

    Teille kahdelle: pohtikaa terveydenhuollon ammattilaisina, mitä noiden "24:n opintoviikon mittaisten lääketieteen opintojen" (pohjoismainen ilmaus hypnoosinkäytön vaatimista perusopinnoista, joista kukaan todellisista asiantuntijoista ei ole vielä rohjenut antaa vastausta)...siis työharjoitteluineen, mitä niiden tulisi pitää sisällään? Kun pääsette sopuun oppiaineista ja erityisesti hyväksyttävistä kouluttajista, tehkää sopimus luotettavan, pätevän, valvotun oppilaitoksen kanssa ja toteuttakaa koulutus.

    Kaltaiseni aikuinen ammatinvaihtaja haluaisi päivittää 2,5 vuoden mittaisissa "ammatillisissa hypnoosiopinnoissa" (kouluttajan harhauttava väite) "hieman" kepeiksi jääneet, tutkimustietoon pohjaavat oppimateriaalimappinsa.

    (Älkää nyt ehdottako minulle psykologin, hammaslääkärin tai lääkärin opintoja. Olen kohta 55 vuotias.)

    Olen maksanut ihmisenä todella kovan hinnan siitä, että suostuin puolenkymmenen arvokansalaisen pyyntöön antaa osaltani kasvoni suomalaiselle hypnoosikeskustelulle aikuiskoulutusfarssin uhrina.(MOT: "Pim - olet terapeutti!") Kovempi hinta kuin käsitättekään. Tästä ohjelmasta on aikaa jo kolmisen (pitkää) vuotta. Ja täällä väitellään yhä samoista teemoista.

    Onneksi on niitä, jotka ovat tehneet ainakin kymmenen vuoden yliopistotutkimuksiin ja eri yhteiskuntatahojen yhteistyöhön perustuvan pohjatyön asiakas/potilasturvan takaavaksi "puoskarilaiksi" ja käyttäneet arvovaltaansa sen saamiseksi jo eduskuntaan asti keskusteltavaksi.

    Tähän yhteiseen "laitokseen" ei päädy mikään sellainen asia liki valmiiksi laiksi asti valmisteltuna, joka ei kestäisi tutkimuksineen myös tieteellistä tarkastelua ja perusteluja lain tarpeesta. Puhukaa kansanedustajillenne - tapamme vaikuttaa.

    Minä en ole tuota lain valmisteluun osallistunutta arvojoukkoa, mutta olenpahan kasvoineni, näine puheenvuoroineni niittinä tämän(kin) paperinipun kulmassa, minäkin. Oman talvisotani käyneenä Suomen kansalaisena.

    En ota mitään kantaa mihinkään muita hoitomuotoja koskeviin "vääntöihin".

    Terveisin,

    Markku Paunonen
    SHY:n kouluttama suggestoterapeutti

    PS. Kiitos luovaan sanansäilän heilutukseen sytyttäneille, kaikille tähän viestiketjuun osallistuneille!

    "Minä kannatan myös VAIHTOEHTOHOITOLAIN syntymistä Suomeen."

    Kysymysten kysymys: onko hypnoositilan hyödyntäminen erillinen hoitomuoto (ns. "vaihtoehtohoito") vai erilaisissa työskentelyissä hydynnettävä tila? Eli onko hypnoosin käytössö kyse näyttöpohjaisesta toiminnasta vai "vaihtoehtoispohjaisesta parannuksesta"?

    Kannatatko Saksan tyylin mukaista Heilpraktiker-laitosta tuolla vaihtoehtohoitolailla?

    Kiitos Markku teksteistäsi, tuntui hyvälle lukea niitä.

    Ja eipähän meitä ole kuin klme henkilöä näillä sivuilla, jotka rohkenevat kirjoittaa omalla nimellään! Sinä, Väiski ja allekirjoittanut.

    Olen itse TEO:n listoilla olevana henkilönä sanut kokea täällä joskus aikamoisia kannanottoja, mutta kysehän on kuitenkin asiallisen tiedon välittämisestä hypnoosin mahdollisuuksista.

    Hyvää alkavaa vuotta Sinulle !

    T. Tapani Henttonen
    Suggestoterapeutti
    Hypnoosiliitto ry:n jäsen
    Nummela

    Äänestä

  • öölkök kirjoitti:

    Näinhän minä kannatan tämän lain syntymistä.

    Voin antaa vain maallikon vastauksen kysymysten kysymykseesi: hypnoosin avulla on mahdollista ohjata asiakas mielentilaan, jota voidaan hyödyntää erilaisissa työskentelyissä asiakkaan auttamiseksi löytämään ratkaisu pulmaansa. Tämä mielipide kumpuaa omasta kokemuksestani hypnoosin saralla.

    Hypnoosin käytössä on kyse näyttöpohjaisesta toiminnasta. Allekirjoitan tämän väitteen perusteella, että minulla on ollut onni keskustella muutaman maailmantason aivotutkijan kanssa mieltäni kiehtoneista, hypnoosiin liittyvistä aivotutkimuksista. Toki muidenkin lääketieteen ja psykiatrian asiantuntijoiden kanssa...

    He ovat aina silloin tällöin lähettäneet minulle informaatiota uusista, minua mahdollisesti kiinnostavista artikkeleista ja väitöskirjatutkimuksista hypnoosin saralla.

    Ehkä he luottavat iän mukanaan tuomaan kokemukseeni ihmisyydestä - niin maallikko kuin olenkin.

    Hypnoositilan aivovaikutuksista on kiistaton näyttö.

    Ja taas omaa ajatteluani: Luulen, että tutkimuksen myötä voidaan päästä yhä tarkempaan "täsmähypnoosiin" (oma termini) so. aivoja kuvantamalla voidaan seurata suggestioiden aiheuttamia aivovaikutuksia ohjaten aktiviteettia kuntoutettaville, vajaatoimisile aivoalueille - kolariuhrit, depressiosta kärsivät jne. Nyt näitä toimia hoidetaan täsmälääkkein. Puhumme tällöin tietenkin lääketieteestä, jolle alueelle en tämän kummemmin puutu.

    Hypnoosia ei kuitenkaan tule rajata vain lääkärikäyttöön. Hypnoosi on liian arvokas ja tehokas henkinen valmennusmuoto myös terveiden ihmisten elämänarvoa lisäävänä ihmisyyden hoitomuotona. Kohderyhminä vaikkapa elämänhalunsa menettäneet työttömät, omaisensa menettäneet surutyötä tekevät, tai urheilusuoritukseen keskittymisapua etsivät urheilijat.

    Koska tällaisten terveitä kansalaisia ohjaavien "hypnocoachien" pitää olla tietoisia vaikkapa määrättyjen lääkeaineiden ja hypnoosin mahdollisista komplikaatioista, tai hypnoosinkäytön aiheuttamista mahdollisista psyykkisistä reaktioista, nämä "valmentajat" tarvitsevat hypnoosista tietopohjaista koulutusta. Tämä tarkoittaa, että minusta on mahdollista järjestää myös "keskiasteen" hypnoosikoulutus uusille hypnoosista kiinnostuneille vastuukansalaille.

    Tämä ei ole mikään erillinen hoitosaareke vaan osa suomalaista koulutusjärjestelmää - onhan meillä huipputason terveydenhoitojärjestelmä lääkäreineen, hoitajineen, lähihoitajinen kaikkineen; kaikki valvotun sairaanhoidon sateenvarjon alla.

    Koulutus on avainsana. Lääkärit eivätkä psykologit saa kouluttaa hypnoosiasioissa...kaltaisiani maallikoita. Miksi?

    Tässä sitten olen ollut. Omien alojensa pahnanpohjimmaisten armoilla - hypnoosikoulutuksessani.

    Ottamatta kantaa mihinkän muuhun hoitomuotoon, tuosta Heilpraktiker systeemistä: olen saanut siitä koko aivokopallisen informaatiota...

    Minä luotan suomalaiseen järjenkäyttöön ja yliopistotutkimuksen tuomaan puoskarointia koskevaan tutkimustietoon. Eivätköhän maamme ykkösrivin alan asiantuntijat osanne laatia aivan omat, kansaamme palvelevat lakipykälät vapaan demokratian hengessä. Olemme osa kansainvälistä Eurooppaa, maailmaa aivan oman aivokapasiteettimme ansiosta.

    Päätämme sitäpaitsi itse, millaisiksi nuo mahdolliset rikoslain- tai jonkin muun otsakkeen alle kootun lakiryppään "pykälät" vaatimuksineen muodostuvat - kansanedustajiemme kautta.

    Olkaa aktiivisia jo nyt eduskunnan suuntaan! Siellä on puhuttu aiheesta jo ainakin vuoden verran...

    Toivottavasti vastasin edes osaan kohdallani tai hypnoosin suhteen mieltäsi askartavista asioista, Hyvä öölkök. Kiitos aktiivisuudestasi osana vapaata keskustelua!

    t. Markku Paunonen

    Äänestä

  • Sinulle, Markku kirjoitti:

    Kiitos Markku teksteistäsi, tuntui hyvälle lukea niitä.

    Ja eipähän meitä ole kuin klme henkilöä näillä sivuilla, jotka rohkenevat kirjoittaa omalla nimellään! Sinä, Väiski ja allekirjoittanut.

    Olen itse TEO:n listoilla olevana henkilönä sanut kokea täällä joskus aikamoisia kannanottoja, mutta kysehän on kuitenkin asiallisen tiedon välittämisestä hypnoosin mahdollisuuksista.

    Hyvää alkavaa vuotta Sinulle !

    T. Tapani Henttonen
    Suggestoterapeutti
    Hypnoosiliitto ry:n jäsen
    Nummela

    Voisitko ystävällisesti kommentoida niitä ongelmatapauksia, väärinkäyttöja ja nimikehuijauksia, joita on kuvattu Laitisen&Jääskeläisen kirjoituksessa 2006 (Suom Lääklehti), Kallion ym oppikirjassa 2004 ja Lauerman kirjoituksessa 2001 (Suom Lääklehti)? Liittyvätkö ne jotenkin Hypnoosiliittoon, jota edustat? Miten Hypnoosiliitossa on käsitelty noita tapauksia?

    Jos olet Teon "listoilla", niin mitä mieltä olet siitä, voiko tuota eräiden tahojen naureskelemaa ja epämääräisiksi leimattuihin koulutuksiin perustuvaa "suggestoterapeutin" sepitetitteliä käyttää laillistettu ammattihenkilönä? Vai koskeeko ongelma vain maallikkoveljesseuraanne SHY:n sekaantuneita valvottuja ammattihenkilöitä?

    Kohteliaimmin
    t. epätietoinen ulkopuolinen

    http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000468&posting=22000000031580037

    Äänestä

  • markkupaunonen kirjoitti:

    Tämä keskusteluketju on kokonaisuudessaan tärkeä hypnoosin kannalta - koskien vaihtoehtohoito- tai "puoskarilakikeskustelua".

    Käytän vapaan kansalaispuheenvuoroni alkaen juuri tältä kohtaa, koska tästä lähtee selkeästi asiaa tuntevien (näin haluan uskoa), tosin nimimerkkien taakse suojautuvien, henkilöiden "juupaseipäs" jutustelu. Kaikella kunnioituksella. Sananvapautta.

    Alla oleva mielipiteenvaihto on mielestäni herkullisen paljastava kaksintaistelu: molemmat ovat argumentteineen varmasti oikeassa puolustaessaan näkökantojaan. Ja jos käsitän oikein, molemmat edustavat vastuullista osaajaa asiakas/potilasturvaan liittyvissä asioissa.

    Heidän näkökantansa tähtäävät samaan pisteeseen asiakas/potilasturva, ammattitaito. Mielenkiintoista.

    Toinen edustaa virallisen sosiaali- ja terveydenhuollon jo valmiina olevan valvonnan ulottamista "puoskarilain" myötä hypnoosinkäyttöön hoitomuotona. Hän puhuu myös potilasturvasta. Käsittääkseni siis selkeä TUTKIMUSTIETOON pohjaavan (hypnoosi?)hoitotyön -puheenvuoro.

    Toinen keskustelijoista puhuu myöskin vastuullisesta hypnoosihoitotyöstä - kai hänkin virallisen terveydenhuollon edustajana so. tutkittuun tietoon pohjaavan hoitamisen ammattihenkilönä.

    Hän vetoaa kuitenkin hypnoosin osalta 20 vuoden KOKEMUSTIETOON hypnoosin vaikutuksista.

    Tuon nyt kolmannen näkökannan, maallikon puheenvuoron: älkää kinatko.

    Olette hypnoosin kahdet kasvot! Tieto ja kokemus. Olen samaa mieltä kummankin kanssa! Pitkän ajan hypnoosikokemuksella.

    Tehkää jotain sopiaksenne samaan neuvottelupöytään asiakas/potilasturvan säännöstöjen saamiseksi aikaan ainakin hypnoosihoitojen ja -koulutuksen osalta.

    Minä kannatan myös VAIHTOEHTOHOITOLAIN syntymistä Suomeen.

    Mutta tämän asiakas/potilasturvan takaavan "puoskarilain" tulo kestää ja kestää, kai koska jo näköjään yksin terveydenhuollon ammattilaiset painiskelevat eriävine mielipiteineen terveyskeskusten, sairaaloiden, hammaslääkäriasemien, yliopistojen ja ties vaikka mielisairaaloiden käytävillä. Kun tähän soppaan lisätään koko suomalaisen yhteiskunnan ammattikirjo kouluttamattomien kuoroineen, niin johan kohta mennään pitkälle yli ensi vuosisadan ennenkuin suomalainen asiakas/potilas/huijarikoulutuksen uhri on saanut suojakseen eduskunnan siunaaman vaihtoehtohoitolain.

    Potilaan tai puoskaroidun asiakkaan kannalta tämä ei ole hyvä asia. Eikä tämä ole hyvä asia puoskaroimisesta syytetyn viattomankaan kannalta, sillä laki suojaa kahteen suuntaan - tarvittaessa myös häntä.

    Näillä sivustoilla nälvitään koulutuksia - syystä nälvitään. Mutta kun maassa ei ole hypnoosikoulutusta - on vain muutamia täysin eritasoisia (ammatillisia)...opintoryhmiä.

    Yhteiskunta...perustakoon mahdollisen tulevan lain kirjaimen täyttävä, tieteelliseen tutkimukseen ja virallisen terveydenhoidon kokemukseen pohjaava, virallisen yhteiskunnan valvoma, KAIKILLE HAKIJOILLE AVOIN (soveltuvuustestit) virallinen HYPNOOSIKOULUTUS Suomeen.

    Teille kahdelle: pohtikaa terveydenhuollon ammattilaisina, mitä noiden "24:n opintoviikon mittaisten lääketieteen opintojen" (pohjoismainen ilmaus hypnoosinkäytön vaatimista perusopinnoista, joista kukaan todellisista asiantuntijoista ei ole vielä rohjenut antaa vastausta)...siis työharjoitteluineen, mitä niiden tulisi pitää sisällään? Kun pääsette sopuun oppiaineista ja erityisesti hyväksyttävistä kouluttajista, tehkää sopimus luotettavan, pätevän, valvotun oppilaitoksen kanssa ja toteuttakaa koulutus.

    Kaltaiseni aikuinen ammatinvaihtaja haluaisi päivittää 2,5 vuoden mittaisissa "ammatillisissa hypnoosiopinnoissa" (kouluttajan harhauttava väite) "hieman" kepeiksi jääneet, tutkimustietoon pohjaavat oppimateriaalimappinsa.

    (Älkää nyt ehdottako minulle psykologin, hammaslääkärin tai lääkärin opintoja. Olen kohta 55 vuotias.)

    Olen maksanut ihmisenä todella kovan hinnan siitä, että suostuin puolenkymmenen arvokansalaisen pyyntöön antaa osaltani kasvoni suomalaiselle hypnoosikeskustelulle aikuiskoulutusfarssin uhrina.(MOT: "Pim - olet terapeutti!") Kovempi hinta kuin käsitättekään. Tästä ohjelmasta on aikaa jo kolmisen (pitkää) vuotta. Ja täällä väitellään yhä samoista teemoista.

    Onneksi on niitä, jotka ovat tehneet ainakin kymmenen vuoden yliopistotutkimuksiin ja eri yhteiskuntatahojen yhteistyöhön perustuvan pohjatyön asiakas/potilasturvan takaavaksi "puoskarilaiksi" ja käyttäneet arvovaltaansa sen saamiseksi jo eduskuntaan asti keskusteltavaksi.

    Tähän yhteiseen "laitokseen" ei päädy mikään sellainen asia liki valmiiksi laiksi asti valmisteltuna, joka ei kestäisi tutkimuksineen myös tieteellistä tarkastelua ja perusteluja lain tarpeesta. Puhukaa kansanedustajillenne - tapamme vaikuttaa.

    Minä en ole tuota lain valmisteluun osallistunutta arvojoukkoa, mutta olenpahan kasvoineni, näine puheenvuoroineni niittinä tämän(kin) paperinipun kulmassa, minäkin. Oman talvisotani käyneenä Suomen kansalaisena.

    En ota mitään kantaa mihinkään muita hoitomuotoja koskeviin "vääntöihin".

    Terveisin,

    Markku Paunonen
    SHY:n kouluttama suggestoterapeutti

    PS. Kiitos luovaan sanansäilän heilutukseen sytyttäneille, kaikille tähän viestiketjuun osallistuneille!

    Kiitos Markku

    Olen seurannut asioita ja tapahtumia aitiopaikalta jo -70 luvun alusta alkaen. Olen surullinen hypnoosin nykyisestä tilanteesta ja arvostuksesta. Siksi on ilahduttavaa lukea Markku Paunosen jäsenneltyjä ajatuksia.

    Hypnoosia koskevassa keskustelussa on se ongelma, ettei asioita ole selkeästi määritelty; esimerkiksi mitä on suggesto- / hypnoositerapia? Luulen kuitenkin, että kaikki ovat aika yksimielisiä siitä, että varsinaisten sairauksien hoita-minen ilman asianmukaista koulutusta on puoskarointia, jota tulee välttää.

    Mutta kun hypnoosilla ei hoideta sairauksia niin ei voida puhua puoskaroinnista. Olisikin huolestuttavaa jos hypnoosi määriteltäisiin vain lääketieteelliseksi toimenpiteeksi. Hypnoosiahan voi käyttää laajasti elämänlaadun paranta-misessa, urheilu- ja esiintymisvalmennuksessa jne eivätkä tällaiset käyttöalueet kuulu lääkäreille eikä heillä olisi edes aikaa tai koulutusta sellaiseen. Tällainen hypnoosin käyttö on selvästi tavallisempaa kuin lääketieteellisen.

    Olen Markun kanssa täysin samaa mieltä, että

    1) Suomeen tarvitaan ”puoskarilaki” pohjoismaiseen mal-liin.
    Lakia tarvitaan ainakin kolmesta syystä:
    - Asiakasturvan takia (asiakasvakuutus, selkeä valitustie jne)
    - hypnoosin käyttäjän oman oikeusturvan takia,
    - virkamiehille saadaan sopivat työkalut käsitellä mahdolli-sia asiattomuuksia ja virheitä jopa puoskarointia.

    2) Suomeen tarvitaan asianmukainen, virallinen ja riittävän laaja hypnoosikoulutus, joka olisi lain edellytykset täyttävä tai jos lakia ei vielä ole ennakoisi tulevan lain vaatimukset;
    - koulutus nauttii valvottuna valtiovallan ja opetushallituksen luottamusta
    - koulutus perustuu moderniin tutkimustietoon mutta myös runsaaseen omakohtaiseen kokemukseen
    - kouluttajat ovat todellisia hypnoosin ammattilaisia (tutkijoita, lääkäreitä, mutta ainakin aluksi myös kokeneita, luo-tettavia itseoppineita hypnoosin käyttäjiä)
    - koulutus palvelee sekä lääketieteellisen että ei-lääketieteellisen hypnoosin käytön tarpeita
    - koulutuksen suorittaneista luodaan rekisteri.

    Suomeen tarvitaan hypnoosin professuuri, johon kuuluu opetus- ja tutkimustoiminnan lisäksi hypnoosikoulutuksen kehittäminen ja seuraaminen.

    Väinö Pertamo
    SHY:n entinen kouluttaja

    Äänestä

  • Markulle kirjoitti:

    Mitä tästä maallikkohypnoosin historiasta (monenkarvainen villi hypnologia, SHY:n ja Hypnoosiliiton värikylläinen historia) on mielestäsi aiheutunut? Eikös tuosta SHY:nkin koulutuksella yritetty rakentaa "ei-lääketieteellisten" hypnotiseerauksen ammattikuntaa rekistereineen ja diplomeineen?

    http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category =97&conference=4500000000000468&posting=220000000315096 19

    http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category =97&conference=4500000000000468&posting=220000000314892 25

    http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category =97&conference=4500000000000468&posting=220000000316203 92

    http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category =97&conference=4500000000000468&posting=220000000315796 36

    http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category =97&conference=4500000000000468&posting=220000000313837 75

    http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category =97&conference=4500000000000468&posting=220000000316364 54

    Äänestä

  • kfögkgh kirjoitti:

    On totta että aivotutkimusksella sinänsä ei ole mitään merkitystä.Pääasia että hypnoosi toimii. Mutta jos hypnoosia aletaan esim. lainsäädännöllisesti rajaamaan niin on tiedettävä kitä se hypnoosi on. Muuten käy niin että ns. maallikot kertovat tekevänsä rentouttamista ja miekikuvaharjoittelua.
    En oikein osaa kuvitella muutakan menetelmää hypnoosin määrittelemiselle kun jokin varmasti todennetteva seikka. Vaikkapa ne muutokset aivoissa.Siis muutokset jotka tapahtuvat vain hypnoosissa.Esimerkiksi pelkästään miekikuva saa kemiallisia muutoksia aikaan kehossa.Voit tutustua vaikkapa Helli Toivasen väitöskirjaan rentoutumisesta niin näet mitä muutoksia rwentoutuminen saa aikaan ihmiasessä. Paljon ja positiivisa. Muuten Markku voin allekirjoittaa näkemyksesi puoskarilaista.

    Tuo Helli Toivasen tutkimus on hieno. Se oli ensimmäisiä mainintoja tieteellisestä rentoustutkimuksen oppimateriaalista SHY hypnoosikoulutuksen alkumetreillä. Hankin käsiini tiivistelmän tuon väitöskirjan sisällöstä ja ahmin tapani mukaan joka sivullisen tietoa rentouden positiivisista vaikutuksista. Suosittelen tutustumista, kuten tekin.

    Tunnen joskus olevani kahden rannan väliä uiva kiiski. Olen tällainen poikkitieteellisellä tavalla asioita ajatteleva ihminen. On tosi, että "esimerkiksi pelkästään mielikuva saa kemialisia muutoksia aikaan kehossa." - kuten sanotte.

    Pitäisikö siis rakastetusta haaveileminen saattaa TEO valvonnan piiriin? No.

    Minä kiinnostuin näistä aivomekanismeista eräästä kai jo yli vuosikymmenen ikäisestä Valittujen Palojen artikkelista, jossa kerrottiin amerikkalaisesta, katolisia nunnia ja tiibetiläisiä munkkeja koskeneesta aivotutkimuksesta. Mitä rukoukseen vaipuneen ihmisen aivoissa tapahtuu?

    Ennen tätä tutkimusta aiempiin kokeisiin osallistunut nainen oli saanut epileptisen kohtauksen kesken testin ja EKG ilmaisi, että kohtauksen aikana naisen aivojen ns. kulmapoimu oli muuttunut passiiviseksi.

    Epileptiseen kohtaukseen liittyy usein no...suuria tunteita.

    Kun nunnat tai munkit olivat syvimmässä hartaudentilassaan, heidän kulmapoimujensa aktiviteetti lakkasi ja miltei koko aivomassa kuorikerroksineen aktivoitui kuin unitilassa.

    Tuota tunnetta kuvattiin munkkien ja nunnien kielellä jotenkin: "yhtymiseksi Jumalan maailmankaikkeuteen".

    (Lukutuokiostani on todella pitkä aika)

    Rukouskaan ei kuulu TEOn valvottavaksi, vaikka se aiheuttaa kokemuksena syvän rentoudentilan kaikkine positiivisine, hormonaalisine vaikutuksineen. Rukoustilaisuuksia valvookin ääripäässään papiston ylin vallasväki - kuten nähtiin Markku Koiviston kohdalla.

    Hypnoositilassa tapahtuu jotain samankaltaista oman tietoarkiston avautumista. Nykyisen tiedon mukaan erityisesti otsalohkon alueilla tapahtuu hypnoositilassa jotain...

    Karrikoiden, aivokapasiteettia kaikkine erilaisia muistikuvia tallentavine osineen, on mahdollista "skannata" syvässä, levollisessa hypnoositilassa. Turvallisessa ohjauksessa.

    No. Annan näiden tutkijoiden käyttää lahjakkuuttaan ihmisyyden hyväksi: pohtia, mitä eri aivoalueiden toimialoihin liittyy. Aivoissa on paljon ikiaikaista kaiveltavaa. Saamme kyllä aikanamme tietää, kun väitöskirjat ovat valmistuneet ja niistä kertovat lehtiartikkelit valmistuneet.

    Minä tyydyn omaan osaani ja odotan levollisena, milloin saan käyttää hypnoosiohjaajan taitojani rohkaisten asiakkaitani heidän oman aivoapparaattinsa pöyhimiseen turvallisessa ohjauksessa, asiakkaitteni omilla ehdoilla. Aidon hypnoosin tekniikoin...

    Mutta en voi. Koska en suostu kantamaan puoskarin viittaa harteillani.

    Mukavaa kfögkgh, että ymmärrätte näkemystäni puoskarilain tarpeellisuudesta!

    Terveisin,

    Markku Paunonen

    Äänestä

  • kohteliaimmin kirjoitti:

    Voisitko ystävällisesti kommentoida niitä ongelmatapauksia, väärinkäyttöja ja nimikehuijauksia, joita on kuvattu Laitisen&Jääskeläisen kirjoituksessa 2006 (Suom Lääklehti), Kallion ym oppikirjassa 2004 ja Lauerman kirjoituksessa 2001 (Suom Lääklehti)? Liittyvätkö ne jotenkin Hypnoosiliittoon, jota edustat? Miten Hypnoosiliitossa on käsitelty noita tapauksia?

    Jos olet Teon "listoilla", niin mitä mieltä olet siitä, voiko tuota eräiden tahojen naureskelemaa ja epämääräisiksi leimattuihin koulutuksiin perustuvaa "suggestoterapeutin" sepitetitteliä käyttää laillistettu ammattihenkilönä? Vai koskeeko ongelma vain maallikkoveljesseuraanne SHY:n sekaantuneita valvottuja ammattihenkilöitä?

    Kohteliaimmin
    t. epätietoinen ulkopuolinen

    http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000468&posting=22000000031580037

    Tietääkseni Hypnoosiliiton parissa ei ole esiintynyt ns. nimikehuijauksia, joihin viittaat. Eikä mikään "titteleistä"ole ns. nimikesuojattu.
    Jokaisella on oma vapaus käyttä titteliä, minkä katsoo parhaaksi kuvaamaan omaa osaamistaan jne.

    Väärinkäytökiä on toki tapahtunut, ja ovat johtaneet poikkeuksetta yhdistyksestä erottamiseen asian tarkan tutkinnan seurauksena. Poliisitutkimuksia asoiden tiimoilta ei ole tehty ao. henkilöiden toiveesta, siis asiakkaiden. kyseisten toimintojen lukumäärä rajoittuu yhteen tapaukseen.

    Kuten mainitsit, olen itse TEO:n listoilla, enkä ole törmännyt tähän mennessä minkäänlaiseen ongelmatilanteeseen, onhan esim. liittomme sivuilla tittelini koulutukseni mukainen. Olen aiemmin viitannut keskusteluuni TEO:n lakmiehen kanssa näistä titeliasioista ja muustakin. Hän korosti nimenomaisesti sitä, ettei terveydenhuollon henkilö saa kouluttaa niin sanottua maallikkoa terveydenhoidollisiin toimintoihin. Täytyne muistaa taas se kädenvääntö siitä, mitä on ns. valmennus ja taasen terveydenhoidollinen toiminta. Lienee iäisyyskysymys! Itse TEO:n listoilla olevana katson että minulla on velvollisuus antaa myös hoitosuhteissani terveydenhoidollista ohjausta, omien rajojeni puitteissa, ja tarvittaesa ohjata eteenpäin.

    Hypnoosiliiton jäsenistö on hyvinkin moni ammattillista. Jos esim. katselee koulutuspäiviemme ohjelmia, niin kyse on myös niiden ohjelmissa antaa jäsenistölle yleispätevää ohjausta, ja korostaa jokaisen jäsenen velvoitetta toimia oman koulutuspohjan tieto / taito rajoissa. Jos esim. päivillämme esitelmöi psykoanalyytikko tietystä aihesta, niin eihän se suinkaan ole kehoitus siihen, että jokaisen pitäisi toimia sen viitekehyksen pohjalta, vaan kyse on yleissivistävästä tiedonjaosta, joka tuskin johtaa mihinkään ongelmatilanteisiin.

    Täytynee muistaa myös se, että pieni osa Hypnoosiliiton jäsenistä tekee varsinaista terapiatyötä. Suuri osa jäsenistöstä käyttää tietojaan ja taitojaan esim. opetusalan ja esim. urheiluvalmennuksen puitteissa. Kyse ei siis ole terveydenhoidollisista palveluista. Ne kuuluvat oman koulutuksen saaneille henkilöille! Ja tässä esim. Hypnoosiliiton eettiset säännöt ovat ehdottomat. Tuo säännöstö on jokaisen nähtävillä osoitteessa www.hypnoosiliitto.fi

    Haluan mainita vielä sen, että kirjoitan tämän omissa nimissäni, enkä suinkaan Hypnoosiliitto ry:n nimissä, koska en enää kuulu yhdistyksen hallitukseen enkä muihinkaan luottamustehtäviin, vaikka olenkin koko ajan hengessä mukana.

    Hypnoosiliiton kannasta mahdolliseen puoskarilakiin minulla ei ole tässä valtuuksia todeta.

    Tapani Henttonen
    Suggestoterapeutti (titteli jota en karta käyttämästä)!
    Nummela

    Äänestä

  • markkupaunonen kirjoitti:

    Tuo Helli Toivasen tutkimus on hieno. Se oli ensimmäisiä mainintoja tieteellisestä rentoustutkimuksen oppimateriaalista SHY hypnoosikoulutuksen alkumetreillä. Hankin käsiini tiivistelmän tuon väitöskirjan sisällöstä ja ahmin tapani mukaan joka sivullisen tietoa rentouden positiivisista vaikutuksista. Suosittelen tutustumista, kuten tekin.

    Tunnen joskus olevani kahden rannan väliä uiva kiiski. Olen tällainen poikkitieteellisellä tavalla asioita ajatteleva ihminen. On tosi, että "esimerkiksi pelkästään mielikuva saa kemialisia muutoksia aikaan kehossa." - kuten sanotte.

    Pitäisikö siis rakastetusta haaveileminen saattaa TEO valvonnan piiriin? No.

    Minä kiinnostuin näistä aivomekanismeista eräästä kai jo yli vuosikymmenen ikäisestä Valittujen Palojen artikkelista, jossa kerrottiin amerikkalaisesta, katolisia nunnia ja tiibetiläisiä munkkeja koskeneesta aivotutkimuksesta. Mitä rukoukseen vaipuneen ihmisen aivoissa tapahtuu?

    Ennen tätä tutkimusta aiempiin kokeisiin osallistunut nainen oli saanut epileptisen kohtauksen kesken testin ja EKG ilmaisi, että kohtauksen aikana naisen aivojen ns. kulmapoimu oli muuttunut passiiviseksi.

    Epileptiseen kohtaukseen liittyy usein no...suuria tunteita.

    Kun nunnat tai munkit olivat syvimmässä hartaudentilassaan, heidän kulmapoimujensa aktiviteetti lakkasi ja miltei koko aivomassa kuorikerroksineen aktivoitui kuin unitilassa.

    Tuota tunnetta kuvattiin munkkien ja nunnien kielellä jotenkin: "yhtymiseksi Jumalan maailmankaikkeuteen".

    (Lukutuokiostani on todella pitkä aika)

    Rukouskaan ei kuulu TEOn valvottavaksi, vaikka se aiheuttaa kokemuksena syvän rentoudentilan kaikkine positiivisine, hormonaalisine vaikutuksineen. Rukoustilaisuuksia valvookin ääripäässään papiston ylin vallasväki - kuten nähtiin Markku Koiviston kohdalla.

    Hypnoositilassa tapahtuu jotain samankaltaista oman tietoarkiston avautumista. Nykyisen tiedon mukaan erityisesti otsalohkon alueilla tapahtuu hypnoositilassa jotain...

    Karrikoiden, aivokapasiteettia kaikkine erilaisia muistikuvia tallentavine osineen, on mahdollista "skannata" syvässä, levollisessa hypnoositilassa. Turvallisessa ohjauksessa.

    No. Annan näiden tutkijoiden käyttää lahjakkuuttaan ihmisyyden hyväksi: pohtia, mitä eri aivoalueiden toimialoihin liittyy. Aivoissa on paljon ikiaikaista kaiveltavaa. Saamme kyllä aikanamme tietää, kun väitöskirjat ovat valmistuneet ja niistä kertovat lehtiartikkelit valmistuneet.

    Minä tyydyn omaan osaani ja odotan levollisena, milloin saan käyttää hypnoosiohjaajan taitojani rohkaisten asiakkaitani heidän oman aivoapparaattinsa pöyhimiseen turvallisessa ohjauksessa, asiakkaitteni omilla ehdoilla. Aidon hypnoosin tekniikoin...

    Mutta en voi. Koska en suostu kantamaan puoskarin viittaa harteillani.

    Mukavaa kfögkgh, että ymmärrätte näkemystäni puoskarilain tarpeellisuudesta!

    Terveisin,

    Markku Paunonen

    Nyt kirjoitit juuri siitä asiasta mikä on aivan olennaista hypnoosin rajamisessa.Esimerkkiesi mukaisesti nykytiedon pohjalta olisi rajattava iso osa inhimilliseen elämään kuuluvasta TEO: valvontaa.Ei siinä mikään kiihkoilu paljoa auta.
    Pitää yritää välttää keinotekoisia märitelmiä jotka ei johda mihinkään järkevään lopputulokseen. Tieteellinen hypnoosi määrittelee että hypnoosi on jonkin tietyn koulutuksen saanen henkilön suorittama toimenpide? Ymmärrän kyllä heidän ajatuksensa mutta ei siinä oikeasti ole mitään järkeä. Se on keinotekoinen määritelmä.
    On vastuullisten ja osaavien hypnoosintekijöiden ja heidän asiakkaiden edun muksista että jonkinlaiset pelisäännöt alalle saataisiin.

    Haluaisin vielä palata tuohon kirjoitukseesi Sakari Kalliosta ja syvistä tiloista. Sakari ymmärtääkseni käytti indusointiin äänitettä koska halusi että tutkimuksessa olisi mahdollisimman vähän muuttujia. Näin indusointi saatiin kaikille täsmällen samaksi.Nyt vain kävi niin että indusoinnista poistettiin vuorovaikutus. Ja niin kuin hyvin tiedät hypnoosi on vuorovaikutusta ehkäpä puhtaimmillaan. Jos vuorovaikutukseen perustuvasta asiasta poistetaan vuorovaikutus niin mitä jää jäljelle? Väitöskirja on hyvä, tarpeellinen ja mielenkiintoine mutta toisaalta ehkä antaa väärän kuvan siitä kuinka moni pääsee syviin tiloihi. Kokemukseni mukaan ei lähskään kaikki mutta huomattavasti useammat kuin Sakari Kalloin väitöskirjassa.

    Hyvä, että puhuin lopulta asiaakin.

    Samaa mieltä - hypnoositilaan vaipuminen edellyttää luottamuksellista vuorovaikutussuhdetta henkilöiden välille.

    Syntyykö laboratorio-olosuhteissa luottamuksellinen vuorovaikutussuhde(psykologisen testin vaatimus) koetta ohjaavan- ja testihenkilön välille, kun heitä yhdistää äänitteeltä tuleva suggerointi?

    No. Nyt tiedämme vastauksen. Tästä on dokumenttina Kallion väitöskirja so. laboratorio-olosuhteissa niin ja niin moneen prosenttiin tehosi ja toiseen puoliskoon ei.

    Kai tämä tieteellisyys, laboratorion turvallisuus, asiantuntija ohjaamassa herättää kuitenkin luottamusta...uskaltaa antaa itsensä vain mennä ja painua kuin uneen. En tiedä.

    Mitä siihen tulee, hypnoositilan kokenut henkilö on aivan eri asemassa äänitteen kanssa kuin joku kadulta tempaistu ensikertalainen. Kokenut, itsehypnoosiin kykenevä henkilö voi päästä syvään levollisuuden tilaan äänitteen avulla.

    Mutta nyt pääsemme taas asiaan: tuon äänitteen rentous- tai hypnoosiohjaajan on oltava kuuntelijaa miellyttävä, uskottava, luotettava ja äänitteen tempon on sovittava rentoutuvan ihmisen omaan elämänsykkeeseen. Eli taas: vuorovaikutusvaatimus!

    Olen käsittänyt, että hypnoositutkimuksen melkoisen kyseenalaiset tulokset hypnoosin vaikuttavuudesta perustuvat pääosin näihin koehenkilöiden satunnaisvalintaan sekä laboratorio-olosuhteisiin.

    Nykyinen suuntaus kuvantamismenetelmineen taas pyrkii hyödyntämään hypnoosivirtuooseja. Heidän avullaan kai luodaan ikäänkuin "sanakirjaa, aivokarttaa".

    Tohtori Reima Kampman korjasi toisessa kirjassaan ensimmäisen kirjansa virheitä, pahoitellen epätieteellistä innostumistaan sivupersoonailmiön edessä.

    Toinen kirja oli puettu kansantajuiseen tieteelliseen muotoon (tiedeyhteisön velvoittamana). Siitä huolimatta hän mainitsee, että hypnoositilanteessa tapahtuu kahden yksilön välillä viestintää, jota tiede ei voi selittää. (Aikansa rohkea veto.)

    Puhumme kai tästä? Vuorovaikutussuhdemittaria ei ole vielä keksitty. Se on meistä jokaisella oman mielemme ytimessä.

    Indusoinnin vuorovaikutuksen merkitys? Olemme varmasti asiasta, käytännön hypnoosiosaajina, samaa mieltä?

    Terveisin,

    Markku Paunonen

    PS. Vähintään hypnoosin pelisäännöt, vähintään...

    Äänestä

  • pyydettyyn kirjoitti:

    Tietääkseni Hypnoosiliiton parissa ei ole esiintynyt ns. nimikehuijauksia, joihin viittaat. Eikä mikään "titteleistä"ole ns. nimikesuojattu.
    Jokaisella on oma vapaus käyttä titteliä, minkä katsoo parhaaksi kuvaamaan omaa osaamistaan jne.

    Väärinkäytökiä on toki tapahtunut, ja ovat johtaneet poikkeuksetta yhdistyksestä erottamiseen asian tarkan tutkinnan seurauksena. Poliisitutkimuksia asoiden tiimoilta ei ole tehty ao. henkilöiden toiveesta, siis asiakkaiden. kyseisten toimintojen lukumäärä rajoittuu yhteen tapaukseen.

    Kuten mainitsit, olen itse TEO:n listoilla, enkä ole törmännyt tähän mennessä minkäänlaiseen ongelmatilanteeseen, onhan esim. liittomme sivuilla tittelini koulutukseni mukainen. Olen aiemmin viitannut keskusteluuni TEO:n lakmiehen kanssa näistä titeliasioista ja muustakin. Hän korosti nimenomaisesti sitä, ettei terveydenhuollon henkilö saa kouluttaa niin sanottua maallikkoa terveydenhoidollisiin toimintoihin. Täytyne muistaa taas se kädenvääntö siitä, mitä on ns. valmennus ja taasen terveydenhoidollinen toiminta. Lienee iäisyyskysymys! Itse TEO:n listoilla olevana katson että minulla on velvollisuus antaa myös hoitosuhteissani terveydenhoidollista ohjausta, omien rajojeni puitteissa, ja tarvittaesa ohjata eteenpäin.

    Hypnoosiliiton jäsenistö on hyvinkin moni ammattillista. Jos esim. katselee koulutuspäiviemme ohjelmia, niin kyse on myös niiden ohjelmissa antaa jäsenistölle yleispätevää ohjausta, ja korostaa jokaisen jäsenen velvoitetta toimia oman koulutuspohjan tieto / taito rajoissa. Jos esim. päivillämme esitelmöi psykoanalyytikko tietystä aihesta, niin eihän se suinkaan ole kehoitus siihen, että jokaisen pitäisi toimia sen viitekehyksen pohjalta, vaan kyse on yleissivistävästä tiedonjaosta, joka tuskin johtaa mihinkään ongelmatilanteisiin.

    Täytynee muistaa myös se, että pieni osa Hypnoosiliiton jäsenistä tekee varsinaista terapiatyötä. Suuri osa jäsenistöstä käyttää tietojaan ja taitojaan esim. opetusalan ja esim. urheiluvalmennuksen puitteissa. Kyse ei siis ole terveydenhoidollisista palveluista. Ne kuuluvat oman koulutuksen saaneille henkilöille! Ja tässä esim. Hypnoosiliiton eettiset säännöt ovat ehdottomat. Tuo säännöstö on jokaisen nähtävillä osoitteessa www.hypnoosiliitto.fi

    Haluan mainita vielä sen, että kirjoitan tämän omissa nimissäni, enkä suinkaan Hypnoosiliitto ry:n nimissä, koska en enää kuulu yhdistyksen hallitukseen enkä muihinkaan luottamustehtäviin, vaikka olenkin koko ajan hengessä mukana.

    Hypnoosiliiton kannasta mahdolliseen puoskarilakiin minulla ei ole tässä valtuuksia todeta.

    Tapani Henttonen
    Suggestoterapeutti (titteli jota en karta käyttämästä)!
    Nummela

    Omasta puolestani kannatan puoskarilain laatimista, syistä johon Pertamo omassa kirjoituksessaan viittaa.

    Onhan potilas / asiakasturva kaiken terapiatoiminnan lähtökohta.

    Kiitos Väiskille selkeästä tekstistä.

    Entä ongelmatapaukset, lavahypnoosi ja epäpätevät hypnohoidot ja Hypnoosiliitto? Voisitko, Tapani Henttonen, ystävällisesti kommentoida niitä puoskarointi, joita on kuvattu Laitisen&Jääskeläisen kirjoituksessa 2006 (Suom Lääklehti), Kallion ym oppikirjassa 2004 ja Lauerman kirjoituksessa 2001 (Suom Lääklehti)?

    Erityisesti 2001 artikkeliin ja Hypnoosiliiton historiaan liittyen?

    Vielä: Valistaisitko kohteliaimminn, pitääkö olla TEON lupa, jos käyttää sitä markkinoinnissaan?

    Äänestä

  • H-liiton historia kirjoitti:

    Ikävä kyllä en ole lukenut noita mainitsemiasi artikkeleita Lääkärilehdessä. Joten en voi niitä kommentoida. Olen niiden suhteen ainoastaan huhupuheiden varassa.

    Mitä tulee Kallion ja Lauerman kirjassa mainittuihin väärinkäyttötapauksiin, niin olen myöskin niiden suhteen ainoastaan kuulopuheiden varassa. Mutta en lainkaan epäile niiden paikkansapitävyyttä. Onhan niin, ikävä kyllä, että esiin tulleet väärinkäytökset ovat ainoastaan osa jäävuoren huippua. Ja tässä mielessä korostaisin alan järjestöjen vastuuta raportoida eteenpäin esiintulleista ongelmatilanteista. Tämä koskee myös Tieteellistä yhdistystä jäsenineen.

    Tuota kysymystä liittyen TEO:n lupa-asiaan markkinoinnissa en oikein ymmärtänyt.

    T. Tapani Henttonen

    Äänestä

  • kysymyksestä kirjoitti:

    Kiitos taas sinulle avoimuudestasi ja tarkasta ilmaisustasi hypnoosimaailman suhteen. On myös hyvä havaita tuo rehellisyytesi, ilmaiset avoimesti niistä asioista joista et tiedä. Ja etkä sillon ota kantaa niihin.

    T. The SuggerBrown

    ei ihmisten tarvitse kaikkea tietää

    Äänestä

  • Tapani Henttoselle kirjoitti:

    Kiitos taas sinulle avoimuudestasi ja tarkasta ilmaisustasi hypnoosimaailman suhteen. On myös hyvä havaita tuo rehellisyytesi, ilmaiset avoimesti niistä asioista joista et tiedä. Ja etkä sillon ota kantaa niihin.

    T. The SuggerBrown

    Elämässä on muutama sääntö:

    Älä todista, jos et tiedä.
    Jos kuulet, epäile.
    Varo vaaraa.

    Kerro totuus, jos se palvelee Ihmistä.

    Tiedoksesi. Minä kunnioitan ihmistä, joka kertoo vain sen, minkä tietää todeksi. Tapani Henttonen on tietääkseni tenttimissäsi asioissa todenpuhuja. Onko Sinulla jotain muuta tietoa asiasta, The SuggerBrown?

    Kysyy,

    Markku Paunonen
    Pale White

    Äänestä

  • kerro.... kirjoitti:

    ei ihmisten tarvitse kaikkea tietää

    " Se joka ei tiedä, puhuu
    se joka tietää, ei puhu"

    Tao-lainen viisaus

    Äänestä

  • historian havinaa kirjoitti:

    Mitä tästä maallikkohypnoosin historiasta (monenkarvainen villi hypnologia, SHY:n ja Hypnoosiliiton värikylläinen historia) on mielestäsi aiheutunut? Eikös tuosta SHY:nkin koulutuksella yritetty rakentaa "ei-lääketieteellisten" hypnotiseerauksen ammattikuntaa rekistereineen ja diplomeineen?

    http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category =97&conference=4500000000000468&posting=220000000315096 19

    http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category =97&conference=4500000000000468&posting=220000000314892 25

    http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category =97&conference=4500000000000468&posting=220000000316203 92

    http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category =97&conference=4500000000000468&posting=220000000315796 36

    http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category =97&conference=4500000000000468&posting=220000000313837 75

    http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category =97&conference=4500000000000468&posting=220000000316364 54

    Olisi todella kiintoisaa tietää, mitä tarkoitat tuolla Hypnoosiliiton "värikylläisellä historialla"!!

    Äänestä

  • markkupaunonen kirjoitti:

    Tämä keskusteluketju on kokonaisuudessaan tärkeä hypnoosin kannalta - koskien vaihtoehtohoito- tai "puoskarilakikeskustelua".

    Käytän vapaan kansalaispuheenvuoroni alkaen juuri tältä kohtaa, koska tästä lähtee selkeästi asiaa tuntevien (näin haluan uskoa), tosin nimimerkkien taakse suojautuvien, henkilöiden "juupaseipäs" jutustelu. Kaikella kunnioituksella. Sananvapautta.

    Alla oleva mielipiteenvaihto on mielestäni herkullisen paljastava kaksintaistelu: molemmat ovat argumentteineen varmasti oikeassa puolustaessaan näkökantojaan. Ja jos käsitän oikein, molemmat edustavat vastuullista osaajaa asiakas/potilasturvaan liittyvissä asioissa.

    Heidän näkökantansa tähtäävät samaan pisteeseen asiakas/potilasturva, ammattitaito. Mielenkiintoista.

    Toinen edustaa virallisen sosiaali- ja terveydenhuollon jo valmiina olevan valvonnan ulottamista "puoskarilain" myötä hypnoosinkäyttöön hoitomuotona. Hän puhuu myös potilasturvasta. Käsittääkseni siis selkeä TUTKIMUSTIETOON pohjaavan (hypnoosi?)hoitotyön -puheenvuoro.

    Toinen keskustelijoista puhuu myöskin vastuullisesta hypnoosihoitotyöstä - kai hänkin virallisen terveydenhuollon edustajana so. tutkittuun tietoon pohjaavan hoitamisen ammattihenkilönä.

    Hän vetoaa kuitenkin hypnoosin osalta 20 vuoden KOKEMUSTIETOON hypnoosin vaikutuksista.

    Tuon nyt kolmannen näkökannan, maallikon puheenvuoron: älkää kinatko.

    Olette hypnoosin kahdet kasvot! Tieto ja kokemus. Olen samaa mieltä kummankin kanssa! Pitkän ajan hypnoosikokemuksella.

    Tehkää jotain sopiaksenne samaan neuvottelupöytään asiakas/potilasturvan säännöstöjen saamiseksi aikaan ainakin hypnoosihoitojen ja -koulutuksen osalta.

    Minä kannatan myös VAIHTOEHTOHOITOLAIN syntymistä Suomeen.

    Mutta tämän asiakas/potilasturvan takaavan "puoskarilain" tulo kestää ja kestää, kai koska jo näköjään yksin terveydenhuollon ammattilaiset painiskelevat eriävine mielipiteineen terveyskeskusten, sairaaloiden, hammaslääkäriasemien, yliopistojen ja ties vaikka mielisairaaloiden käytävillä. Kun tähän soppaan lisätään koko suomalaisen yhteiskunnan ammattikirjo kouluttamattomien kuoroineen, niin johan kohta mennään pitkälle yli ensi vuosisadan ennenkuin suomalainen asiakas/potilas/huijarikoulutuksen uhri on saanut suojakseen eduskunnan siunaaman vaihtoehtohoitolain.

    Potilaan tai puoskaroidun asiakkaan kannalta tämä ei ole hyvä asia. Eikä tämä ole hyvä asia puoskaroimisesta syytetyn viattomankaan kannalta, sillä laki suojaa kahteen suuntaan - tarvittaessa myös häntä.

    Näillä sivustoilla nälvitään koulutuksia - syystä nälvitään. Mutta kun maassa ei ole hypnoosikoulutusta - on vain muutamia täysin eritasoisia (ammatillisia)...opintoryhmiä.

    Yhteiskunta...perustakoon mahdollisen tulevan lain kirjaimen täyttävä, tieteelliseen tutkimukseen ja virallisen terveydenhoidon kokemukseen pohjaava, virallisen yhteiskunnan valvoma, KAIKILLE HAKIJOILLE AVOIN (soveltuvuustestit) virallinen HYPNOOSIKOULUTUS Suomeen.

    Teille kahdelle: pohtikaa terveydenhuollon ammattilaisina, mitä noiden "24:n opintoviikon mittaisten lääketieteen opintojen" (pohjoismainen ilmaus hypnoosinkäytön vaatimista perusopinnoista, joista kukaan todellisista asiantuntijoista ei ole vielä rohjenut antaa vastausta)...siis työharjoitteluineen, mitä niiden tulisi pitää sisällään? Kun pääsette sopuun oppiaineista ja erityisesti hyväksyttävistä kouluttajista, tehkää sopimus luotettavan, pätevän, valvotun oppilaitoksen kanssa ja toteuttakaa koulutus.

    Kaltaiseni aikuinen ammatinvaihtaja haluaisi päivittää 2,5 vuoden mittaisissa "ammatillisissa hypnoosiopinnoissa" (kouluttajan harhauttava väite) "hieman" kepeiksi jääneet, tutkimustietoon pohjaavat oppimateriaalimappinsa.

    (Älkää nyt ehdottako minulle psykologin, hammaslääkärin tai lääkärin opintoja. Olen kohta 55 vuotias.)

    Olen maksanut ihmisenä todella kovan hinnan siitä, että suostuin puolenkymmenen arvokansalaisen pyyntöön antaa osaltani kasvoni suomalaiselle hypnoosikeskustelulle aikuiskoulutusfarssin uhrina.(MOT: "Pim - olet terapeutti!") Kovempi hinta kuin käsitättekään. Tästä ohjelmasta on aikaa jo kolmisen (pitkää) vuotta. Ja täällä väitellään yhä samoista teemoista.

    Onneksi on niitä, jotka ovat tehneet ainakin kymmenen vuoden yliopistotutkimuksiin ja eri yhteiskuntatahojen yhteistyöhön perustuvan pohjatyön asiakas/potilasturvan takaavaksi "puoskarilaiksi" ja käyttäneet arvovaltaansa sen saamiseksi jo eduskuntaan asti keskusteltavaksi.

    Tähän yhteiseen "laitokseen" ei päädy mikään sellainen asia liki valmiiksi laiksi asti valmisteltuna, joka ei kestäisi tutkimuksineen myös tieteellistä tarkastelua ja perusteluja lain tarpeesta. Puhukaa kansanedustajillenne - tapamme vaikuttaa.

    Minä en ole tuota lain valmisteluun osallistunutta arvojoukkoa, mutta olenpahan kasvoineni, näine puheenvuoroineni niittinä tämän(kin) paperinipun kulmassa, minäkin. Oman talvisotani käyneenä Suomen kansalaisena.

    En ota mitään kantaa mihinkään muita hoitomuotoja koskeviin "vääntöihin".

    Terveisin,

    Markku Paunonen
    SHY:n kouluttama suggestoterapeutti

    PS. Kiitos luovaan sanansäilän heilutukseen sytyttäneille, kaikille tähän viestiketjuun osallistuneille!

    Puhelimeni on pirahdellut tavallista useammin, jostain syystä. Yksi soittajista oli rakas vastustajani, jonka kanssa on aina mukava väitellä. Hän kysyi, miten jaksan jauhaa tästä puoskarilaista?

    Lupasin kertoa hänelle ja jos kerran hänelle, miksei koko maailmalle? Pääsenpähän yhdellä postituksella...

    Tapasimme muutama vuosi sitten parin ystäväni kanssa virallisesti tohtori Hannu Lauerman Turussa. Keskustelimme muiden asioiden ohessa puoskarilaista ja hän valotti meille ensikertaa, että kyse ei ole hypnoosista, koska hypnoosi ei ole vaihtoehtohoitoa vaan tutkitusti lääkevaikutteinen lääketieteellinen hoitomuoto. (Muistini mukaan)

    Puoskarilaissa on kyse vaihtoehtohoidoista, joita sitten riittääkin pilvin pimein. Hän antoi sitten varmuuden takeeksi käteemme laatimansa tieteellisen selvityksen hypnoosilla hoitamastaan potilaasta:

    FiMnet Tietokannat, Duodecim-lehti, Dokumentti 2 / 29: Ennustuksen laukaisema paniikkihäiriö - tahatonta voodoota suomalaisittain? Hannu Lauerma. Vsk. 47, Nr:8 / 2004, s. 1101, Osasto: Tapausselostus.

    Tuo artikkeli käsittelee kuolemaa koskeneen ennustuksen laukaisemaa paniikkihäiriötä erittäin suggestioherkällä naisella.

    Käsitin tuon vierailun jälkeen puoskarilain laajuuden merkityksen ja lukiessani artikkelia muistelin surulla vain hetken aiemmin kuollutta 54 vuotiasta läheistäni, jonka ruumiinavaus ei tuonut selvyyttä kuolemaan - sydän vain pysähtyi.

    Tämän ikänsä hieman taikauskoisen läheiseni jäämistöstä löytyi kirje, jossa hänen kuolemansa ennustettiin muutaman kuukauden heitolla.

    Näkikö ennustaja kuoleman vai tappoiko ennustaja läheiseni?

    Riittävä motiivi?

    Vaikka Suomeen tulisi voimaan minkälainen puoskarilaki tahansa, esim. Israelin mallin mukainen, niin se ei poistaisi noiden ennustajaeukkojen toimintaa.

    Esim. Pohjois-Suomessa kiertää talosta taloon näitä ennustajaeukkoja, ja kun tiedämme suggestion voiman, niin ihmekkös tuo, että noin voi tapahtua.

    Älä Markku suotta lopeta kirjoituksiasi täällä!
    Niitä tarvitaan!!

    T. Tapani H.

    Eikös puoskarilaissa ole kyse myöskin siitä, että selkeästi vaikuttavia hoitomuotoja eivät saa ns. puoskarit eli kouluttamattomat käyttää? Eli tällöin nimenomaan hypnoosin käyttö hoitotarkoituksessa rajataan pois maallikoilta.

    Äänestä

  • vaikuttava hoitomuoto kirjoitti:

    kyllä tulee poru maallikoiden parissa, kun tämä oikeus viedään, mutta hypnoosia on helppo kiertää, koska se on ihmisen luontainen olotil

    Äänestä

  • eukoista kirjoitti:

    Vaikka Suomeen tulisi voimaan minkälainen puoskarilaki tahansa, esim. Israelin mallin mukainen, niin se ei poistaisi noiden ennustajaeukkojen toimintaa.

    Esim. Pohjois-Suomessa kiertää talosta taloon näitä ennustajaeukkoja, ja kun tiedämme suggestion voiman, niin ihmekkös tuo, että noin voi tapahtua.

    Älä Markku suotta lopeta kirjoituksiasi täällä!
    Niitä tarvitaan!!

    T. Tapani H.

    Lakia ei ole laadittu estämään harmittomien, viattomien ramppaamista talosta taloon. Elämme vapaassa maassa.

    Mutta kun en tiedä noista ennustamisista. Ennustajat käykööt saman debatin omissa kirjekerhoissaan. Hypnoosista tiedän kyllä jotain, minäkin.

    Ajatellaanpa tilannetta, jossa kaveriporukka söheltää jossain tajunta levällään ties millä aineilla aukaistuna ja kokeillaan jonkun puolititaitavan opastuksella hypnoosia, tällöin tajuntaa laajentavien ainesosien vaikutuksesta mielen, aivojen yksilöä suojaavat suojatoiminnot eivät toimi täydellisesti.

    Tuollaisessa tilanteessa saatetaan päästä joihinkin niin lamaannuttaviin, yksilön omalta tietoisuudelta suojattuihin mielensisältöihin, kokemuksiin, tuntemuksiin, muisti- tai mielikuviin, että "koehenkilö"...voi joutua aloittamaan pitkän vaelluksen psykoterapeuttinsa kanssa.

    Jos tällainen sairastunut ihminen hakeutuisi jostain syystä poliisin puheille, hänellä ei ole mitään mahdollisuutta saada poliisitutkimusta osakseen, sillä poliisilla ei ole olemassa lainkohtaa, johon nojata.

    Mitä? Sähelsitte kännissä...

    Kun vielä annoin hypnoosihoitoja, luonani kävi useita nuoria naisia, joiden mielentasapaino oli pirskottu joko salaa huumaamalla ja taitavasti maanittelemalla mielen vastaisiin tekoihin. Osa heistä oli manipuloitu hypnoosinkäyttöä sivuavin keinoin systemaattisesti määrättyihin kultteihin jäseniksi.

    Varsinkin tuo viimeinen kulttijuttu on mielenkiintoinen. Kolme noista henkilöistä tulivat samalta, pieneltä paikkakunnalta eikä ollut vaikeuksia käsittää, että heidän kärsimyksensä oli lopulta yhden henkilön tekosia.

    Puoskarilain ollessa voimassa, tuollaista henkilöä vastaan olisi käytettävissä muitakin lainkohtia kuin mitä huumausainerikoksista määrätään. Huumaamisen toteennäyttäminen on mahdottomuus, mutta kriminaalipsykiatri voi helposti todeta, millaisiin kärsimyksiin ja psyykenvaurioihin uhri on joutunut.

    Ehkä vahinkoa kärsinyt, jos ei nyt saisikaan rahallista korvausta kärsimyksistään, pääsisi oikeudenkäynnin jälkeen parhaaseen mahdolliseen hoitoon rikoksen uhrina, pikaisesti, varallisuudesa riippumatta. Siis jos meillä olisi laki, joka määrittelisi moisen "tuppurointirikoksen" rikoslakia selvemmin.

    Minä en ole lainoppinut. Nämä ajatukset olivat vain näitä karvalakkikansan mietteitä.

    Tohtori Hannu Lauerma on oikeusministeriön virkamies ja Vankimielisairaalan ylilääkäri. Lisäksi hän on ykköskentän hypnoosin asiantuntija. Sanon tämän itsestäänselvyyden vain siksi, että kenellekään ei jää epäselväksi, luotanko hänen asiantuntemukseensa yhtenä puoskarilakiehdotuksen asiantuntijalaatijoista.

    Tiedoksenne. Ohjasin jokaisen noista nuorista naisista jo alkuhaastattelun jälkeen omalääkärinsä luokse, kansanmies kun olen. Mitä sitten tapahtui onkin toinen juttu.

    En tietenkään lopeta kirjoittelua, Tapani. Kommentoin kyllä sanottuja, kuten tähänkin asti. Mutta kuten tiedät, omalla nimellä esiintyminen on hyvä keino hirttäytyä pitkään köyteen.

    Valitsin tämän viestiketjun kertoakseni oman näkemykseni puoskarilaista ja sen tarpeesta omalla nimelläni tuon herkullisen painiasetelman vuoksi, johon ensimmäinen puheenvuoroni nojasi.

    Kuten hyvin tiedät, tuota kamppailua juupaseipäs lajeissa käydään kuulemani mukaan niin hypnoosiliiton kuin SHY:nkin käytävillä, mutta myös lukemattomissa muissa "hoitoyhdistysten jumppasaleissa". Turhaan enää painitaan.

    Kysynkin, eikö saman energian voisi hyötykäyttää yhteisissä talkoissa oikoen ajatusvääristymiä ja korjaten hoitokäytäntöjä yhä ehompaan kuntoon? Kaikki työ vain täyttääksemme mahdollisen tulevan lainsäädännön ehdot asiakas/potilasoikeuksien turvaamiseksi?

    Tämä tarkoittaisi vain eri yhdistysten ja yhteisöjen jäsenistön lisäkoulutusta järkevin lakipaketein ja ensisijaisesti se tarkoittaisi sulkeutuneitten yhteisöjen tarvetta avata ovensa avoimeen, valvottuun, turvalliseen yhteiskuntaan.

    TEO:n valvoman sosiaali- ja terveyspuolen päätä ei tarvitse kääntää mihinkään suuntaan. Mutta päästäkseen edes keskustelemaan yhteisön aseman virallistamisesta TEO:n edustajien tai sen asiantuntijalääkäreiden kanssa, se vaatii ankaraa luudan heiluttelua molempien hypnoosiyhdistysten kohdalla. Luulen.

    Tällaisena täysin vapaana ja ulkopuolisena tarkkailijana: kannattaisiko siis aloittaa omista yhdistyksistä ja käydä samanaikaisesti jo neuvoa antavia, avoimia neuvotteluita eri potilasjärjestöjen kanssa, joilla on varmasti paljon (epämieluisaakin) kerrottavaa tähänastisista hypnoosialan hoito- ja koulutuskäytännöistä.

    Ehkä se siitä sitten vuosien saatossa...

    Terveisin,

    Markku Paunonen

    Äänestä

  • vaikuttava hoitomuoto kirjoitti:

    Eikös puoskarilaissa ole kyse myöskin siitä, että selkeästi vaikuttavia hoitomuotoja eivät saa ns. puoskarit eli kouluttamattomat käyttää? Eli tällöin nimenomaan hypnoosin käyttö hoitotarkoituksessa rajataan pois maallikoilta.

    Minusta tällainen vaara on olemassa. Maallikkohypnoosijärjestöt eivät ole tehneet elettäkään edes kysymällä avoimesti, mitä meidän mattimeikäläisten tulisi tehdä savuttaaksemme "hovikelpoisuuden".

    Olen kysynyt jo kaksi vuotta vakavasti, mitä nuo 24 lääketieteen opintoviikkoa pitävät sisällään, jotka ovat kuulema jossain pohjoismaissa pakolliset hypnositoimen harjoittamista varten. Missä voin suorittaa ne? Ei vastausta. Minä haluan opiskella HYPNOOSIopintoja. Jos vuoteni enää suovat.

    Tuppurointi ja uho vievät yhä kauemmas lääkärikunnan ja monien muiden alojen oppineiden mietteistä, oletan. Ja olen todennut.

    Kyse on myös epätietoisuudesta, mitä puoskarilaki tulee pitämään sisällään. Olen ollut yhteydessä eduskuntaan ja lakia valmistelevan työryhmään, mutten ole saanut yhtäkään selkeää vastausta siitä,missä tulevasta laista on lopulta kysymys.
    STM:ön virkamies sanoi minulle, että pääpainoa tulee olemaan noiden valvomattomien "luontaishoi-
    tojen seurannassa, koska nehän sisältävät suurimman terveysriskin. Esimerkkinä juuri tietoon
    tulleet uutiset Herba-tuotteiden aikaansaamista maksavaurioista, joista yksi johti käyttäjän kuolemaan.

    Mitä tulee hypnoosiin ja sen käyttöön, kyseinen virkasmies ei osannut sanoa mitään. Kehoitti kääntymään Lauerman puoleen.

    Olen itse tavannut erään kansanparantajan Kittilässä 80-luvun alussa, ja hän kierteli talosta taloon antamassa terveysneuvojaan ja suoritti siinä samalla hierontaa ja povausta. Vaikka siitä onkin jo aikaa, niin muistaakseni ko. pappa oli täysin harmiton höpöttäjä, mutta
    ihmiset siellä peräkylillä pitivät häntä todellisena tietäjänä. Kyse on siis ikivanhasta
    uskomuksesta esim. Lapissa näiden poppamiesten suhteen. Mutta, täytyy muistaa että tuon ukkelin
    tyyli ja tapa toimia oli todella suggestiivinen!!!

    On varma asia, kuten sanoit, että liittojen sisällä kuhistaan tulevan lain sisällöstä, ehkäpä
    pelkoa tuntien. Mutta pääasiahan tässä koko prosesissa on POTILASTURVALLISUUS. Tuskin kenelläkään ns. maallikolla voi olla mitään sitä vastaan.

    Jatketaan Markku!!

    Tapani Henttonen
    [email protected]

    ( vastaan siis mielelläni asiallisiin kysymyksiin, mikäli osaan )

    Äänestä

  • markkupaunonen kirjoitti:

    Minusta tällainen vaara on olemassa. Maallikkohypnoosijärjestöt eivät ole tehneet elettäkään edes kysymällä avoimesti, mitä meidän mattimeikäläisten tulisi tehdä savuttaaksemme "hovikelpoisuuden".

    Olen kysynyt jo kaksi vuotta vakavasti, mitä nuo 24 lääketieteen opintoviikkoa pitävät sisällään, jotka ovat kuulema jossain pohjoismaissa pakolliset hypnositoimen harjoittamista varten. Missä voin suorittaa ne? Ei vastausta. Minä haluan opiskella HYPNOOSIopintoja. Jos vuoteni enää suovat.

    Tuppurointi ja uho vievät yhä kauemmas lääkärikunnan ja monien muiden alojen oppineiden mietteistä, oletan. Ja olen todennut.

    Terveisin,

    Markku Paunonen

    Ja miksi ei Henttoselle ja Pertamollekin. Jos Suomessa tule laki joka säätelee hypnoosin käyttöä ja tekijöitä niin koskeeko se laki myös Silva menetelmää, tai NLP:tä.

    Äänestä

  • ghlööllä kirjoitti:

    Puoskarilakikeskustelu on fokusoitunut aika voimakkaasti hypnoosiin. Siihen on omat syynsä, joita on käsitelty täälläkin.

    Kuitenkin laki koskee kaikkia – on sitten kyse suun, ihon tai aivojen kautta vaikuttamisesta. Siis laki koskee myös mainitsemiasi menetelmiä.

    Lukaise tämän ketjun ensimmäinen kirjoitus uudestaan niin huomaat kuinka laaja ja monitahoinen tehtävä puoskarilain laatiminen on.

    Väinö Pertamo

    Äänestä

  • ghlööllä kirjoitti:

    Ja miksi ei Henttoselle ja Pertamollekin. Jos Suomessa tule laki joka säätelee hypnoosin käyttöä ja tekijöitä niin koskeeko se laki myös Silva menetelmää, tai NLP:tä.

    Kun kerran suggestio ja hypnoosi katsotaan ns. lääkkeenomaiseksi vaikuttamiseksi mieleen, niin kuuluvathan myös silloin NLP ja Silva samaan kategoriaan.

    Ja jos olemme oikein tarkkoja, niin saman ajattelumallin mukaan myös opetustyö, mainonta ym, pitäisi asettaa saman lain alle. Vaikka puoskarilakia kannatankin, niin on siinä viranomaisilla työsarkaa, kun istuvat esim. kouluissa vahtimassa, ettei esim. opettaja päästä suustaan yhtään suggestiivista lausetta. Ja entäpä papit työssään saarnastuoleissaaan, pitäisikö kirkkovaltuustojen ohjeistaa pappeja myös samaan, että papit saarnatessaan malttavat pitää liturgiansa maltillisella äänensävyllä, varoen käyttämästä ääntään siten, että siinä ei tule mahdolliseksi minkäänlainen suggestiivinen vaikutus;-))

    No, tämä vastaus on kirjoitetu hieman hymy suunpielessä, mutta lainsäätäjillä on edessään kova työ määritelllessään, mihin raja vedetään.

    Mutta, olenhan ilmoittanut tällä foorumilla olevani puoskarilain laatimisen kannalla.

    Hyvää talvista viikkoa kaikelle kansalle!
    Tapani Henttonen

    Äänestä

  • gjklöo9 kirjoitti:

    Esim. lääkkeet on "tutkittu tieteellisesti" ja olen varma että lääkkeillä on paljon enemmän haitallisia sivuvaikutuksia kuin hypnoosilla. Kääkkeitä vedetään aina silloi tällöin markkinoilta kun todetaasn ne hengenvaarallisiksi. Toki tämä kertoo siitä että kontrolli toimii jotenkin edes jälkikäteen. Toisaalta kyllä kontrolli toimii hypnoosinkin osalta jos siitä olisi vakavia haittoja ihmisille. Nämä ns. hypnoosin vaarat ovat 98% pelkoja ja kuvitelmia. Lopulle 2% pitää miettiä joitakin keinoja että niistäkin päästään eroon. Mutta kaikenkaikkiaan hypnoosi on hyvin turvallista.

    Välillä tulee kuva kuin ns. maallikot suorastaan hehkuttaisivat sillä, että hypnoosia on vähän tutkittu ja että se toisaalta on heidän mielestään turvallista. Morkataan tieteellistä tutkimusta ja korostetaan, että hypnoosia on vaikea tutkia.
    Tässä tieteellisyyden morkkaamisessa unohdetaan kuitenkin eräs puoli. On selkeä syy sille, että hypnoosi tulisi rajata vain terveydenhuollon ammattilaisille. Ja se syy on se, että nämä ammattilaiset tietävät maallikkoa enemmän siitä ongelmasta, johon hypnoosia käytetään! Se on myös osa tieteellisyyttä. Lääkäri tai terapeutti tietää ja tuntee läpikotaisin ongelman, mahdollisia taustatekijöitä ja osaa arvioida myös sen, onko hypnoosi ko. vaivaan käyttökelpoinen tai sopiva hoitomuoto. Lääkäri tai terapeutti ei tarjoa joka vaivaan hypnoosia ja hehkuta sen auttavan aina ja olevan "turvallista".
    Nyt sitten joku velikulta tietenkin kommentoi, että tupakka- tai muu vieroitus ei tarvitse lääkäriä tai terapeuttia. Entäpä kun sen tupakoinnin takaa alkaakin löytyä riippuvaisuudelle sellaisia syitä, joiden setvimiseen olisi hyvä olla esimerkiksi psykoterapeutin koulutus?

    Äänestä

  • eikä maallikon kirjoitti:

    Entä jos hypnoosintekijä edellämainitussa tilanteessa on vaikkapa sairaanhoitaja? Hän varmaan ohjaa asiakkaan psykoterapeutille. Ja näin toimii muutkin vastuulliset hypnoosintekijät oli maallikkoja tai ei.

    Äänestä

  • haaste lainsäätäjille kirjoitti:

    Kun kerran suggestio ja hypnoosi katsotaan ns. lääkkeenomaiseksi vaikuttamiseksi mieleen, niin kuuluvathan myös silloin NLP ja Silva samaan kategoriaan.

    Ja jos olemme oikein tarkkoja, niin saman ajattelumallin mukaan myös opetustyö, mainonta ym, pitäisi asettaa saman lain alle. Vaikka puoskarilakia kannatankin, niin on siinä viranomaisilla työsarkaa, kun istuvat esim. kouluissa vahtimassa, ettei esim. opettaja päästä suustaan yhtään suggestiivista lausetta. Ja entäpä papit työssään saarnastuoleissaaan, pitäisikö kirkkovaltuustojen ohjeistaa pappeja myös samaan, että papit saarnatessaan malttavat pitää liturgiansa maltillisella äänensävyllä, varoen käyttämästä ääntään siten, että siinä ei tule mahdolliseksi minkäänlainen suggestiivinen vaikutus;-))

    No, tämä vastaus on kirjoitetu hieman hymy suunpielessä, mutta lainsäätäjillä on edessään kova työ määritelllessään, mihin raja vedetään.

    Mutta, olenhan ilmoittanut tällä foorumilla olevani puoskarilain laatimisen kannalla.

    Hyvää talvista viikkoa kaikelle kansalle!
    Tapani Henttonen

    Koska siin Silva kuin NLP:kin painottaa nimenomaan sitä etteivät ne ole hypnoosia.

    Yksi raja on varmaan jo siinä, että opettaja ei ilmoita hoitavansa mitään eli eikös tarkoita ole rajata hypnoosin ja suggestiivisten menetelmien käyttöä hoitotarkoituksessa.

    Äänestä

  • ghlööllä kirjoitti:

    Ja miksi ei Henttoselle ja Pertamollekin. Jos Suomessa tule laki joka säätelee hypnoosin käyttöä ja tekijöitä niin koskeeko se laki myös Silva menetelmää, tai NLP:tä.

    Nämä ovat näitä oman tietoni ulottumattomissa olevia tasoja. Kysymykseenne, rehellisesti - en tiedä.

    Niinhän tämä koko puoskarilakikokonaisuus on vielä ulottumattomissamme. Keskustelu siitä ja sen muodoista alkaa, kun lakiluonnos asetetaan kansanedustajiemme muokattavaksi, kiisteltäväksi ja lopullisessa muodossaan päätettäväksi. Oletteko jo valmiina tuohon taatusti nopeatempoiseen potpuriin, jossa nilkat nitkahtelevat ja ovet paukkuvat?

    Siksi olenkin kokeillut ikäänkuin kepillä jäätä, onko (hypnoosi)maallikkojärjestöillä valmiuksia, rahkeita pohtia yhdessä, mikä on teidän yhteinen käsityksenne hypnoosin sovellusalueista ja alan hypnoosintekijöiden pätevyysvaatimuksista.

    Vaikka meistä jokaisella yksilöllä on yksi ääni eduskuntavaaleissa, luulen tieteellisen hypnoosiyhdistyksen olevan...vahvemmissa neuvotteluasemissa - yhdistysten painoarvot eivät ole samat neuvoteltaessa lopullisista detaljeista.

    Muistakaa, että en ole minkään yhteisön jäsen.

    Vielä tärkeämpää on kysyä: ovatko SHY ry. ja Suomen hypnoosiliitto sisäisesti jäsenistöineen niin yksimieliset toiveistaan ja vaatimuksistaan uuden (mahdollisen) lain suhteen, että niistä voidaan tehdä selonteko. Ovatko ne muutoin salonkikelpoisia?

    Tällainen selvitys olisi hyvä apu vaikkapa maan kansanedustajien, potilasyhdistysten tai vaikkapa peräti tieteellisten kanssa käytävissä neuvotteluissa.

    Yhtä tärkeä tuo liiton tai yhdistyksen toivomus/vaatimuslista olisi, kun sitä vertaillaan keskenään muiden hoitovaikutteisten (puoskarilain alaisten) hoitomuotojen ympärille rakentuneiden yhteisöjen selontekoihin. Näitä selotekoja tulisi olla kokonainen nippu - niin kirjavat ovat hoitokäytännöt ja niiden jokaisen hoitoyhteisöt.

    Samassa veneessä kaikki.

    Kuten Väiski viittasi, puoskarilakiin liittyy valtava määrä tutkimusta. Hoitomuodot ovat niin monimuotoinen vyyhti, että sen purkaminen hirvittää työmäärällään. Kun kuitenkin lakiesitys on jo lennossa sitä laatineitten puolella, miksi kaikki yhteisöt eivät ole aloittaneet vielä työtään?

    Sillä tämä on työn eikä riidan paikka. Sotkuisen vyyhdin voi selvittää lankakerän molemmista päistä.

    Hyvä ghlööllä!

    Te kysyitte, koskeeko tuleva puoskarilaki myös Silva ja NLP hoitomuotoja?

    Voin vain pohdiskella aivan samassa asemassa olevana kuin Tekin ellei nimimerkkinne takaa paljastu yksi lain laatijoista. Oletan lisäksi, että tunnette molemmat hoitomuodot minua huomattavasti paremmin. Oma tietoni niistä perustuu vain yleissivistykseen.

    Miten puoskarilaki määritellään? Puoskarointi on laitonta lääkärintoimen harjoittamista.

    Entä vaihtoehtohoitolaki? Mitä se on?

    Asetan haasteen vertaamalla näitä hoitomuotoja hypnoosiin: kysyn, onko Silvametodista ja sen toimivuudesta, lääkkeenomaisesta tehosta, aivotutkimuksin ja kuvantein todennetusta vaikutuksesta, hoidon aikaisista muutoksista tutkittavan kehossa ja sen terveysvaikutuksista luotettavaa, kattavaa, yliopistollista tutkimustietoa?

    Sama litania NLP:n kohdalla!

    Jos molemmista on osoittaa kiistattomat yliopistolliset tutkimustiedot verrokkitutkimuksineen päivineen, molemmat menetelmät kuuluvat kiistatta samaan kategoriaan hypnoosin kanssa ja kuuluvat puoskarilain piiriin.

    Jos näitä luotettavia, tiedemaailman kiistatta hyväksymiä tutkimustietoja ei ole käytettävissä vaan tehon mittaukset ovat vain kokemusperäisiä, on kyse vaihtoehtohoidosta.

    Tämä siis nöyränä, karvalakki päästä poistettuna, katse lattiaan painettuna.

    Olen toiminut päihdeohjaajana ja arvostan lukemieni artikkelien perusteella Silvamenetelmää hyvien (väite) tulostensa vuoksi ja pidän sitä hyvin mielenkiintoisena hoitomuotona.

    NLP taas jakaa yliopistoväkeä kahtia. NLP:tä on tutkittu varmasti riittävä määrä, mutta se on yhä puritaanisten tutkijapiirien mielestä lähtökohdiltaan kiistanalainen hoitoteoria.

    Luulen, että osa arvostuksen puutteesta selittyy kahdella seikalla:
    -yliopistojen välinen (arvo)kilpailu (muistaakseni Berkleyn? yliopiston maine "rajatiedon" tutkijana)
    -NLP:n virallisen koulukunnan rinnalle kehittynyt new age tyyppinen markkinointi- ja koulutusjärjestelmä.

    Tuo viimeksimainittu new age on ollut jarruttamassa myöskin hypnoosin asemaa vakavasti otettavana tieteellisenä tutkimuskohteena.

    NLP:n metodit ovat omasta mielestäni pätevä hoitomalli käytännön vastuullisessa hoito- ja ongelmanratkaisutilanteessa. Yksi suggestiivinen hoitomalli monista - ammatti-ihmisen käsissä.

    Yksi minun mieltäni kiehtova hoitomuoto on emdr. Mihin kategoriaan sen asettaisitte, hyvä ghlööllä, tulevaa puoskarilakia vasten tarkasteltaessa?

    Kirjoitit Markku:
    "Miten puoskarilaki määritellään? Puoskarointi on laitonta lääkärintoimen harjoittamista. "
    Pertamo tai joku muu konkari saa oikaista jos muistan vääräärin, mutta minulla on sellainen muistikuva että Pasi Koivunen oli aikoinaan raastuvassa syytettynä lääkärintoimen harjoittamisesta, kun teki hypnoosia.Käsitykseni mukaan mies todettiin syyttömäksi. Jos tämä pitää paikkansa niin on olemassa oikeuden päätös sitä että hypnoosi maallikon tekemänä ei ole lääkärintoimen harjoittamista.

    Äänestä

  • kysymyksestä kirjoitti:

    Ikävä kyllä en ole lukenut noita mainitsemiasi artikkeleita Lääkärilehdessä. Joten en voi niitä kommentoida. Olen niiden suhteen ainoastaan huhupuheiden varassa.

    Mitä tulee Kallion ja Lauerman kirjassa mainittuihin väärinkäyttötapauksiin, niin olen myöskin niiden suhteen ainoastaan kuulopuheiden varassa. Mutta en lainkaan epäile niiden paikkansapitävyyttä. Onhan niin, ikävä kyllä, että esiin tulleet väärinkäytökset ovat ainoastaan osa jäävuoren huippua. Ja tässä mielessä korostaisin alan järjestöjen vastuuta raportoida eteenpäin esiintulleista ongelmatilanteista. Tämä koskee myös Tieteellistä yhdistystä jäsenineen.

    Tuota kysymystä liittyen TEO:n lupa-asiaan markkinoinnissa en oikein ymmärtänyt.

    T. Tapani Henttonen

    Olen hämmästynyt: et siis ole lukenut Kallion ym (Duodecim 2004) oppikirjan sivuja maallikkohypnoosin historiasta, Lauerman (2001) ja Laitisen ym (2006) tapausselostuksia!???? Etkä noita julkaisujakaan!!! Aikamoinen "asiantuntija" ja Hypnoosiliiton aktiivi...

    - Onko palvelumarkkinoinnissa käytetty hämmentävästä TeO-rek-mainintaa, vaikka viranomaista ei saa käyttää mainonnassa?

    Olen varsin ällistynyt vastauksestasi, Tapani Henttonen (Hypnoosiliitto).

    Äänestä

  • järkyttävää kirjoitti:

    Ja Lauerman ja Kallion kirjan hyvinkin tarkasti, mutta totta on, etten noita lehtiartikkeita ole lukenut. Toki tiedän niiden sisällön!

    Äänestä

  • fgjhkkll kirjoitti:

    Kirjoitit Markku:
    "Miten puoskarilaki määritellään? Puoskarointi on laitonta lääkärintoimen harjoittamista. "
    Pertamo tai joku muu konkari saa oikaista jos muistan vääräärin, mutta minulla on sellainen muistikuva että Pasi Koivunen oli aikoinaan raastuvassa syytettynä lääkärintoimen harjoittamisesta, kun teki hypnoosia.Käsitykseni mukaan mies todettiin syyttömäksi. Jos tämä pitää paikkansa niin on olemassa oikeuden päätös sitä että hypnoosi maallikon tekemänä ei ole lääkärintoimen harjoittamista.

    jos maalikko hoitaa esim. paniikkioiretta hypnoosilla, se on puoskarointia. Esim juuri paniikioireiluun liittyy myös muita ongelmia, joista maallikko ei ole perillä. Voi syntyä pahoja traumoja..

    Äänestä

  • fgjhkkll kirjoitti:

    Kirjoitit Markku:
    "Miten puoskarilaki määritellään? Puoskarointi on laitonta lääkärintoimen harjoittamista. "
    Pertamo tai joku muu konkari saa oikaista jos muistan vääräärin, mutta minulla on sellainen muistikuva että Pasi Koivunen oli aikoinaan raastuvassa syytettynä lääkärintoimen harjoittamisesta, kun teki hypnoosia.Käsitykseni mukaan mies todettiin syyttömäksi. Jos tämä pitää paikkansa niin on olemassa oikeuden päätös sitä että hypnoosi maallikon tekemänä ei ole lääkärintoimen harjoittamista.

    Toivottavasti muistinne pelaa, fgjhkkl. Olisi kiusallista nostaa näkyvä Suomen hypnoosiliiton jäsen juorujen armoille, jos tällaista oikeudenkäyntiä ei olisi koskaan käyty.

    Korostan! Seuraava pähkäilyni ei liity mitenkään nimimerkki fgjhkkll muisteluksiin lakihistorian eilisistä. Esimerkkini ei koske Pasi Koivusta.

    Aivan teoreettisesti: jos joskus olisi käyty oikeudenkäynti hypnoositerapeutti X:ä vastaan ja häntä olisi syytetty laittomasta lääkärintoimen harjoittamisesta, luulen nykyisen lain voimassa ollessa olevan mahdottomuus näyttää puoskarointi (=laiton lääkärintoimen harjoittaminen) puhtaan hypnoosinkäytön keinoin todeksi.

    Asia olisi toinen, jos kantajalla olisi todisteinaan jotain konkreettista: ruhjeita, spermanäyte, asiakkaan verinäytteestä löydettyjä kemikaaleja jne.

    Toisaalta. Tällaisiin faktatodisteisiin voidaan tietenkin perustaa tuomioita jo nykyiselläkin lailla - rikoslain pohjalta.

    Mutta tapaus X ja raastuvanoikeuden päätös?

    En oikein usko, että raastuvanoikeuden päätös olisi minkäänlainen yleistä lain tulkintaa ohjaava päätös. Raastuvanoikeus on tehnyt päätöksensä tiedossaan oleviin faktoihin nojaten ja vapauttanut syytetyn syytteistä - näyttö syyllisyydestä ei ole riittänyt.

    Tähän on olemassa ainakin kaksi selitystä:
    -kyse on psyyken vauriosta, jonka mittaaminen, toteennäyttö on mahdottomuus - puhumattakaan siitä, että voitaisiin todistaa juuri X:n aiheuttaneen kyseisen psyykenvaurion.

    -todistajat eivät ole kyenneet vakuuttamaan raastuvanoikeutta silminnäkijä- tai asiantuntijalausunnoillaan.

    Jos nämä syyttäjän (kantajan) tukena olleet asiantuntijat olisivat halunneet, he olisivat voineet pyytää kantajaa valittamaan raastuvanoikeuden päätöksestä aina seuraavaan oikeusasteeseen saakka.

    Kun lopulta olisi päädytty, eri asteiden kautta, Korkeimman Hallinto-oikeuden päätökseen - tästä päätöksestä(!) olisi muodostunut OIKEUSKÄYTÄNTÖ, jota olisi pidetty lähtökohtana suunniteltaessa oikeudenkäyntejä hypnologi "ässää" tai "uuta" vastaan.

    Raastuvanoikeuden päätöksestä ei siis minun mielestäni vielä synny oikein...hm, pysyvää "oikeuskäytäntöä".

    Karvalakki päästä...seuraa

    Iltasatu

    K.K. istui kerran itseään huomattavasti sivistyneemmässä seurassa ja imi oppia oikeasta elämästä.

    Hän kuuli, kuinka eräs oikeustapaus, jota ei voitu voittaa lainkirjaimen määritteiden puutteellisuuksien vuoksi...sen annettiin raueta.

    Päätöksen syytteestä luopumisesta teki humanistien Humanisti, joka halusi taata, että joskus koittaisi huomen, jolloin potilasoikeudet olisivat kirjattuina lakiin niin, että rikosuhrin oikeuksia puolustava asiantuntijalääkärin lausunto otettaisiin huomioon tasavertaisena todisteena siinä kuin pudonnut hius tai fläkki lakanassa.

    Humanistien Humanisti vaati väkeään kirjaamaan kaikki laittomaan lääkärintoimeen viittaavat puoskaroinnit ylös ja tutkimaan tapaukset tieteellisesti kaikkine käytettävissä olevine tietoineen, voimineen - uhrista syyllisiin asti.

    Kun oli vierähtänyt kai alun toistakymmentä vuotta...kaikki kymmenet ja kymmenet lääkärinoikeuksien väärinkäytöstapaukset olivat kirjattuina tieteellisiin hyllyriveihin, tieteellisen tarkasti löydettäviin faktatiedostoihin kuin vain odottamaan oikeaa hetkeä heräämiselle todellisuudeksi, oikeudenkäytön ja oikeudenmukaisuuden perustaksi: tuomioperusteiksi lääkärinoikeuksien väärinkäytöstä - puoskarilaiksi!

    K.K. heräsi keskellä yötä. Pohti, ovatko kaikki tulleet kuulluiksi? Ja jokin mielen pohjalla totesi, että vielä on aikaa - jos tarvis jossitella.

    K.K. jatkoi uniaan onnellisena uskoen, että joskus koittaisi päivä, jona humanistien Humanisti oli peitonnut X:n ja tehnyt hänen entiset toimensa mahdottomiksi lopullisesti - asiakas/potilasoikeuksien kunniaksi...

    Sen pituinen se.

    Hyvää yötä!

    Terveisin,

    Markku Paunonen

    Äänestä

  • hhkjklköö kirjoitti:

    Nyt sitten joku velikulta tietenkin kommentoi, että tupakka- tai muu vieroitus ei tarvitse lääkäriä tai terapeuttia. Entäpä kun sen tupakoinnin takaa alkaakin löytyä riippuvaisuudelle sellaisia syitä, joiden setvimiseen olisi hyvä olla esimerkiksi psykoterapeutin koulutus?
    Entä jos hypnoosintekijä edellämainitussa tilanteessa on vaikkapa sairaanhoitaja? Hän varmaan ohjaa asiakkaan psykoterapeutille. Ja näin toimii muutkin vastuulliset hypnoosintekijät oli maallikkoja tai ei.

    Jos minä itse lopetin tupakoinnin, niin vaatiiko se psykoterautin traumakäsitelyä.
    Ongelmahan on siinä, etä nykyinen lääketiede ja diagnostiikka haluaa tehdä jokaisesta elämisen liittyvästä asiasta oman diagnoosinsa, ja sitten ohjata ko. henkilön psykoterapeutin pakeille.

    Voihan vitalis!!

    Äänestä

  • jos minä itse kirjoitti:

    Voi koiraparkaasi...

    Terveisin,

    Markku Paunonen

    Äänestä

"Täydentävät hoidot vain terveydenhuollon ammattilaisille?

Alalla toimii paljon myös terveydenhuollon ammattihenkilöitä, kuten fysioterapeutteja, sairaanhoitajia ja lääkäreitä. On myös keskusteltu siitä, pitäisikö täydentävät hoidot rajata vain terveydenhuollon ammattilaisten tehtäväksi. Tällekin mielipiteelle löytyy vastustus.

– Minusta kenenkään ei pitäisi tehdä niitä, ja missään nimessä ei ainakaan terveydenhuollon ammattilaisten. Sehän tavallaan vetää lokaan tätä koko virallista terveydenhuoltoa, koska se antaa ymmärtää että näissä uskomuslääkinnällisissä hoidoissa olisi jotain järkeä, perustelee terveyssosiologian dosentti Markku Myllykangas Kuopion yliopistosta.

Myllykankaan mukaan hoitoja ei ole syytä ottaa terveydenhuollon piiriin niin kauan kuin niistä ei ole tieteellistä näyttöä."

Dosentti Myllykangas otti voimakkaasti kantaa jokunen aika sitten esim, akupunktion rooliin päihdehuollon yksiköissä.

Myllykankaan ajatus on hieman ristiriitainen sikäli, että ettei terveydenhuollon henkilö saisi tehdä esim. akupunktiohoitoja. Olisiko sitten parempi vaihtoehto että niitä tekisi täysi maallikko, jolla ei ole taustaa terveydenhuollon toimenpiteisiin ja kokemukseen. Nimenomaisesti terveydenhuollon henkilö pystyy oman koulutuksensa ja tieto / taitonsa puitteissa arvioimaan niin hyötyjä kuin mahdollisia haittoja!

Itse käytän akupunktiota nuorten päihdeongelmissa ym, mainittakoot etä päihdepuoli on näiden nuorten ainoastaan ulospäin näkyvä toimintamalli, syvemmät syyt ovat tietenkin varhaisissa vuorosvaikutussuhteissa jne.

Lyhyesti ilmaisten Myllykankaan ajatus johtaa sihen, että esim. akupunktiota voivat käyttää vain ns. maallikot, eivätkä terveydenhuollon henkilöt.

Kiintoisaa on myös se, että miten länsimaisessa tieteessä tutkitaan ja tulkitaan parituhatta vanhaa hoitomuotoa jolla on kiistatta niin päihdepuolella kuin muutenkin vahvaa empiiristä näyttöä sen hyödyllisyydestä ja vaikutuksesta.

Jos jotain tämä teksti ärsyttää, niin suosittelen iltajuomaksi hyvin haudutettua vihreää teetä!

Tapani Henttonen
Suggestoterapeutti ym.
Nummela
[email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jeejee kirjoitti:

Mikä kaikki on otettu tutkinnan kohteeksi? Mitä luulette? Ottavatko potilas- ja tiedeaktivistien innostamat ja SHY-vellonnan herättämät viranomaiset syynin alle myös hypnoosikoulutukset ja -liitot? Mitäs luulette, suggerisiskot ja hypnoveljet, hiljaisuuden merkitsevän? Entä se kun peruspalveluministeri Risikko viime kesällä vastauksessaan Saara Karhun kyselyyn viittasi "alakulttuureihin"...!?

http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2007/250907_b.htm

"Ruotsissa laki kieltää antamasta hoitoja vaikeasti sairaille ja lapsille. Peruspalveluministeri Paula Risikon mukaan tällainen rajoitus ei välttämättä Suomessa yksin riitä. Ministerin mukaan arvioinnin alle on syytä ottaa hoidon kohteen lisäksi myös hoitomuodot ja hoitajat."

http://www.yle.fi/genreportaalit/portaali.php?genre=terveys&osannimi=ajassa_yhteiskunta&jutunid=4891

TV1 Akuutti: Mielipiteitä puolesta ja vastaan
Keskustelu niin sanotusta puoskarilaista on jo ylikuumentunut. Jokaiselle mielipiteelle löytyy vähintään yksi vastanäkemys. Yhteinen sävel löytyy kuitenkin siitä, että ala tarvitsee pelisäännöt. Ongelma on, että alalle on tullut arveluttavia ääri-ilmiöitä. Terveydenhuollon ammattiliitot ovat kilvan esittäneet huolestuneita kannanottoja lain puolesta. Ilman pelisääntöjä alan valvominen on mahdotonta.

– Tietenkin, jos meillä on lääketieteellisesti todennettu hoitomuoto, se kuuluu automaattisesti terveydenhuollon valvonnan piiriin. On sitten paljon, paljon niitä palveluntuottajia, joiden hoidoilla ei ole lääketieteellistä perustetta. Heitä ei valvota, muistuttaa peruspalveluministeri Paula Risikko sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Ministeriö selvittää syksyn aikana, mihin kaikkeen lain pitäisi meillä ulottua. Esimerkiksi Ruotsissa laki kieltää antamasta hoitoja vaikeasti sairaille ja lapsille.

Peruspalveluministeri Paula Risikon mukaan tällainen rajoitus ei välttämättä Suomessa yksin riitä. Ministerin mukaan arvioinnin alle on syytä ottaa hoidon kohteen lisäksi myös hoitomuodot ja hoitajat.

– On siis kaksi vaihtoehtoa, joko niin, että tehdään laki, joka vain rajoittaisi, että täydentäviä, vaihtoehtoisia hoitoja ei voida antaa niille ja niille potilasryhmille. Toinen vaihtoehto on se, että tämä kahlataan hieman laajemmin läpi. Eli arvioidaan, minkälaisia kaikenlaisia hoitoja on olemassa ja pitäisikö niitä jollain lainsäädännöllä rajata tai säännöstellä. Sitten on myös erilaisia terapeutteja, joiden koulutustausta on hyvin heterogeeninen, eikä osalla ole koulutusta. Toinen vaihtoehto on siis arvioida kaikkien näiden tekijöiden kannalta, pitäisikö lainsäädäntöä kohdistaa kaikkiin näihin osa-alueisiin. Ja tältä väliltä löytyy jostain se ratkaisu, Risikko muotoilee.

Täydentävät hoidot vain terveydenhuollon ammattilaisille?

Alalla toimii paljon myös terveydenhuollon ammattihenkilöitä, kuten fysioterapeutteja, sairaanhoitajia ja lääkäreitä. On myös keskusteltu siitä, pitäisikö täydentävät hoidot rajata vain terveydenhuollon ammattilaisten tehtäväksi. Tällekin mielipiteelle löytyy vastustus.

– Minusta kenenkään ei pitäisi tehdä niitä, ja missään nimessä ei ainakaan terveydenhuollon ammattilaisten. Sehän tavallaan vetää lokaan tätä koko virallista terveydenhuoltoa, koska se antaa ymmärtää että näissä uskomuslääkinnällisissä hoidoissa olisi jotain järkeä, perustelee terveyssosiologian dosentti Markku Myllykangas Kuopion yliopistosta.

Myllykankaan mukaan hoitoja ei ole syytä ottaa terveydenhuollon piiriin niin kauan kuin niistä ei ole tieteellistä näyttöä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu