Justin Case sekä

Ehdotuksiahan on helppo tuosta vaan. Mutta ensin kannattaisi justiinojen ja muidenkin ottaa selvää jo olemassaolevista systeemeistä.

Työttömänä on kolmen kuukauden ammattisuoja. Tarkoittaa sitä, että kolme ensimmäistä kuukautta työttömäksi jäätyään saa etsiä oman alansa töitä. Sen jälkeen on otettava vastaan mitä tahansa työtä. Pitkäaikaistyöttömän on otettava vastaan myös tarjottuja koulutus-, harjoittelu- tai työelämävalmennuspaikkoja, tästä ei itselläni ole kokemusta, joku muu voi tarkentaa nämä ehdot. Harjoittelupaikkoja onkin yleensä vähemmän kuin harjoitteluun menijöitä. Poikkeuksena alat, joilla työllisyys on muutenkin hyvä, huonomaineiset yritykset tai sitten paikat johon haetaan vaikkapa nättiä nuorta myyjätyttöä.

Erilaiset yhdistykset myös työllistävät pitkäaikaistyöttömiä jatkuvasti. Aina ei tekijää löydy, se ei johdu välttämättä sopivan työttömän puutteesta, vaan sopivan PITKÄaikaistyöttömän puutteesta. Palkkatukea saadakseen on näet oltava määrätty aika työttömänä.

Mutta jos kaikki työttömät laitettaisiin risuja keräämään. Ehdotus, jonka pystyy heittämään tuosta vain. Mutta oletko ajatellut hallinnollista puolta? Oletko ajatellut, että kun ne kerran ovat työttömiä luusereita, niin eihän lakisääteisiä sosiaalitiloja tarvitse järjestää. Entäs työnjohto, palkataanko työttömiä? Jonkun on kuitattava laput, joilla nämä työttömät työtä tekevät hakevat tukirahaansa. Sitten esim. harjoittelijoita saa olla 1 viittä vakinaista työntekijää kohti, tarvittaisiin lainsäädännön muutos, jos työttömät tekisivät töitä keskenään. Mites tapaturmavakuutus, ajattelitko että ei työttömälle paskalle sitä tarvita?

Toimenpiteissä olevalle on myös ollut tapana maksaa 8 euroa päivältä kulukorvausta. Jos esim. 100 000 laitetaan risuja keräämään, tietää se päivässä 800 000 euroa lisää. Pitäisikö tämä ottaa pois, vai maksatko mielelläsi? työtön paska maksakoot työmatkansa itse, mitäs ei ole töissä?

Minusta olisi kohtuullista, että ne, jotka mielestään tekevät hyviä ehdotuksia, myös ehdottaisivat toteuttamistavat. Kuka tahansa osaa sanoa mitä pitäisi tehdä, mutta harvemmalta sitten onnistuukaan kertoa miten.

Itse en ole työtön, vaan "aktivoitu", enkä valita, tässä on hyvät puolensa, enemmän hyvää kuin huonoa. Mutta huomattavasti halvempi olisin yhteiskunnalle jos en tekisi mitään.
651722
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 65

Vanhimmat

Luuletko, että ne yhdistykset ja muut pyörii ilmaiseksi??? Herranen aika kun on systeemejä, "harjoittelua", "koulutusta", "valmennusta" ja mitä kaikkea... ja mitä noiden pyörittäminen maksaa ja mitkä ovat tulokset tuohon toimintaan vaadittavan byrokratian hintaan nähden??? Oletkos koskaan ajatellut minkälaisen virkailija-armeija siellä on takana tuota touhua pyörittämässä.
On ammattisuojaa, on työssäkäyntialuetta, voi hyvänen aika...huh...liian monimutkaista, kevyempää ja selkeämpää niin hommat alkaa luistamaan.

Äänestä

Kirjoitit täyttä asiaa mietittäväksi meille muillekkin, hyvä.
Kun näitä kirjoitteluita seuraa on joillakin sellainen linja että kaikki muut on luusereita ja työtä vieroksuvia paitsi minä itse?
Nyt vaan on niin että meitä vähä lahjasiakin on tässä maailmassa teidän kymppi ihmisten jaloissa.
Jotkut sanoo että risusavottaa on, mutta missä on se työmaa voisi senkin kertoa kun esitetään.
Noille kyläyhdistyksille jotka tuovat elämän sisältöä myös meille loisisille ei voi muuta kun nostaa hattua, teette sitä työtä jota kukaan muu yhteiskunnassamme ei halua tehdä. Työllistää vaikkakin pinellä palkalla, tuoden virikettä meidänkin arvottomien elämään.
Sitten tuo YRITTÄJÄ sakki, kyllä teille kelpaisi että yhteiskunnan varoin annettaisiin ilmanen työvoima ja kaikki muu tukirahoitus, läpi ahneita kun olette. Se ymmärretään koska luulette olevanne parempia ihmisiä. Ja tuon te muistatte julkeasti myös esiin tuoda.

Äänestä
  • Miksi tyydyt johonkin lähes ilmaiseen satunnaiseen työllistämistyöhön ja välillä pitkiin työttömyysjaksoihin? Pitäisikö kaikkien muidenkin tyytyä? En usko, että kaikki tyytyvät. Eikö sinun pitäisi toimia niin, että voisit saada jatkossa parempaa palkkaa ettei tarvitsisi tyytyä enää mihinkään armopaloihin?

    Äänestä

  • Oiva Heppunen kirjoitti:

    Miksi tyydyt johonkin lähes ilmaiseen satunnaiseen työllistämistyöhön ja välillä pitkiin työttömyysjaksoihin? Pitäisikö kaikkien muidenkin tyytyä? En usko, että kaikki tyytyvät. Eikö sinun pitäisi toimia niin, että voisit saada jatkossa parempaa palkkaa ettei tarvitsisi tyytyä enää mihinkään armopaloihin?

    Jos ihmisellä ei ole kuin kaksi kättä ja niissä resuset kintaat, niin kerro kuka sen palkkaa paremmalla palkalla? kun luoja ei noita "it" lahjojakaan ole antanut ja sen minkä antoi ei käy kaupaksi mihinkään hintaan. Kaiken lisäksi tuo naama värkkini ei ole paras mainos kohdallani.

    Äänestä

  • Palkkaa lisää. kirjoitti:

    pyrkiä eteenpäin. Mutta jos on tyytyväinen jo olemassa olevaan ja tuntee sen oikeaksi niin mikäpäs siinä. Mutta kyllähän hyviä kinttaanheiluttajiakin tarvitaan, sitä on kuule vaikka minkälaista kintashommaa tässä maailmassa. Mutta mikä siinä on ettei työ ja tekijä aina kohtaa, onhan meillä massiivinen työnvälitysverkostokin. No sen voin sanoa, että sitä kautta ei ura urkene, joten itse se on työ etsittävä.

    Äänestä

  • Palkkaa lisää. kirjoitti:

    Jos ihmisellä ei ole kuin kaksi kättä ja niissä resuset kintaat, niin kerro kuka sen palkkaa paremmalla palkalla? kun luoja ei noita "it" lahjojakaan ole antanut ja sen minkä antoi ei käy kaupaksi mihinkään hintaan. Kaiken lisäksi tuo naama värkkini ei ole paras mainos kohdallani.

    Ei sen luojan tarvitsekaan antaa niitä "lahjoja". Sinä voit ihan itse opetella.
    Pätee siis niin it-alaan kuin mihin tahansa muuhunkin.

    Äänestä

  • lahjaton monen alan tekijä kirjoitti:

    Sinähän kirjoitat kuin pula ajan Sarasvuo :)
    Sinussa on yrittäjä ainesta, kun nuo ihmiselle luodut ominaisuudetkin voi itse säätää vaikka korkean tieteen osaajaksi, menestystä vaan jatkossa.

    Äänestä

  • lahjaton monen alan tekijä kirjoitti:

    Ei sen luojan tarvitsekaan antaa niitä "lahjoja". Sinä voit ihan itse opetella.
    Pätee siis niin it-alaan kuin mihin tahansa muuhunkin.

    voisivat ottaa kenet tahansa kadun miehen ja opettaa itse, sen sijaan että valittavat työvoimapulaa. Mutta ei, ei kelpaa ammattikoulutettu nuoriakaan, jos ei ole työkokemusta 10 vuotta. Ennen vanhaan työ opittiin työpaikalla, nyt se pitäisi oppia jossain toisella työpaikalla ja vasta sitten tulla meille. Mutta kun kaikki ajattelevat näin, ei kukaan kohta pääse töihin ja yrityksillä on työvoimapula.

    Äänestä

vaihteessa ja kokemukset työkkäristä olivat ihan perseestä.

Olin itse valmis mihin työhön vaan, mutta se ei passannut työvoimaviranomaisille. Piti olla sopiva henkilö heille, ei työnantajalle.

Sitten kun itse etsin työpaikan, niin he eväsivät sen minulta ja laittoivat oman suosikkinsa sinne töihin. Että tämmöstä. Nykyinen työpaikkani on itse-etsitty ja pestattu, että ei työkkäri päässyt väliin.

Kaikista vittumaisin oli työvoimatomiston mies joka sanoi minulle että ei ole töitä, ja heti tulevaan kaveripuheluun vastasi että, eiköhän sitä jotain keksitä, tuu käymään.

Äänestä

Ensiksi nimimerkkiin; Justin Case on ystäväni Juice Leskisen kehittelemä. Juice tekaisi aikanaan välitöinään muutaman sivullisen tällaisia englanninkielisiä sanaleikkejä. Vakuutustarkastajan nimi oli sitten Justin Case. ('just in case' ='kaiken varalta').

Koska 'Justin' on entinen vakuutustarkastaja, on nimimerkki sopiva.

Kivikovana porvarina olen sitä mieltä, että työttömien ja muiden toimettomien pitää osallistua yhteiskunnan rakentamiseen saamiaan tukiaisia vastaan. Siitä periaatteesta ei ole syytä luopua. Kaikki tämän ketjun aloittajan esittämät asiat ovat vain verukkeita. Jos asiaan oikeasti haluttaisiin tarttua, niin sehän kyllä hoituisi.

Mutta asiahan on niin, että sosiaalidemokraattien mielestä verot kuuluu valtion maksettavaksi, ja joutilaana sopii elää varakkaan elämää. Ja koska sossut ovat olleet vallassa vuosikymmeniä, on maahamme muodostunut loiseläjien paaria, tyyliin työttömänä jo kolmannessa polvessa.

Mutta eiköhän asiaan saada piankin muutos!

Ps. Lisää tästäaiheesta tuossa Kajaanin Pietarista kertovassa ketjussa. Sekin kuvaa mainiosti millaista paskakansaa keskuudessamme elää.

Äänestä
  • Mielipide on arvoton, jos ei ole esittää toteuskeinoja. Itse olen "aktivoitavana", enkä todellakaan aio työttömäksi rueta, mikä tarkoittaa sitä, että ei ole aikomustakaan jäädä kajaaniin ja tuskinpa edes suomeen.

    Minäpä esitän miten. Nostetaan kaikkien vero 50%:iin, niin saadaan varmasti luotua työpaikat. Miksi vastustat oikeaa palkkatyötä, jos vaan tukiaisia vastaan pitää työtä tehdä? Oletko niitä, jotka saavat itse hyödyn palkattomista harjoittelijiosta? Luule vaan että syyllistämällä saat ilmaiseksi ketään pihasi lumitöitä tekemään. Me aktiiviset emme tänne perähikiälle jää, vien myös perheeni mennessäni, osaajapuolison ja lahjakkaat vielä kouluikäiset lapset. Hytvät ihmiset, lähtekää kainuust ajoissa pois, tämä on uppoava laiva! Tänne jääköt juopot pesemään porvarin pyllyä.

    Äänestä

  • kysymykseen kirjoitti:

    Mielipide on arvoton, jos ei ole esittää toteuskeinoja. Itse olen "aktivoitavana", enkä todellakaan aio työttömäksi rueta, mikä tarkoittaa sitä, että ei ole aikomustakaan jäädä kajaaniin ja tuskinpa edes suomeen.

    Minäpä esitän miten. Nostetaan kaikkien vero 50%:iin, niin saadaan varmasti luotua työpaikat. Miksi vastustat oikeaa palkkatyötä, jos vaan tukiaisia vastaan pitää työtä tehdä? Oletko niitä, jotka saavat itse hyödyn palkattomista harjoittelijiosta? Luule vaan että syyllistämällä saat ilmaiseksi ketään pihasi lumitöitä tekemään. Me aktiiviset emme tänne perähikiälle jää, vien myös perheeni mennessäni, osaajapuolison ja lahjakkaat vielä kouluikäiset lapset. Hytvät ihmiset, lähtekää kainuust ajoissa pois, tämä on uppoava laiva! Tänne jääköt juopot pesemään porvarin pyllyä.

    Niin, unohtui, että sossuhallituksen aikanahan on nimenomaan luotu järjestelmä, että ihmiset harjoittelevat esim. työmarkkinatuella töitä, jopa sellaisia töitä, joista on työkokemusta ja joihin on koulutus. Luulisi porvarin olevan tyytyväinen. Tiesit kai tämän? Jos et, niin voi elämän kevät noiden ehdotustesi kanssa.

    Mutta esitä nyt hyvä ihminen miten rahoitus ja lakisääteiset työsuojeluasiat järjestetään, jos se onnistuu tuosta vain? On todella naurettavaa vaahdota mistään asiasta, jos ei OSAA esittää asialleen ratkaisukeinoja. Miten estät sen, että harjoittelijat eivät astu vaikkapa tienvarsiraivaajayrittäjien varpaille?

    No itselläni on ratkaisuja, eivätkä nämä ole omiani. Ei pistetä ihmisiä harjoittelemaan tuella, vaan lopetetaan kaikki tuet. Myös kaikki työttömyydenhoitoprojektit lopetetaan ja työhallintoa karsitaan runsaalla kädellä. Tukimuodoista jätetään jäljelle kolme: starttiraha, osa-aikalisä, ja vuorotteluvapaa. Näistä säästyy rahoja sen verran että voidaan kouluttaa väkeä terveydenhuoltoon ja työvoimapula-aloille. Kaikki työvoimakoulutus keskitetään ammatilliseen koulutukseen. Tämä työllistää ja aktivoi oikeasti. Ei harjoittelu saa aikaan kuin vitutusta. Mutta porvari vastustaa, sillä porvari tahtoo ilmaisen orjan.

    Äänestä

  • vielä y kirjoitti:

    en tajua, miksi Justin on sitä mieltä, että tukiaisten eteen pitää tehdä työtä. Oikeudenmukaist on, että korvaukset lopetetaan ja tukiaiset muutetaan oikeaksi palkaksi samoine etuineen, kuin muillakin työntekijöillä.

    Jos taas Justin on sitä mieltä, että työttömän pitää tulla siivoamaan hänen pihaansa työmarkkinatukensa eteen, niin olet itse tukiaisten väärinkäyttäjä. On epäoikeudenmukaista, että toinen saa työstään palkan ja toinen joutuu tekemään sitä tukaisten eteen, korkeammalla verotukeslla ilman eläkeetuja. Sorry, mulle ei käy, ja vaatikaa muutkin että jos työtä tekee, työstä pitää maksaa palkka!

    Äänestä

  • vielä y kirjoitti:

    Niin, unohtui, että sossuhallituksen aikanahan on nimenomaan luotu järjestelmä, että ihmiset harjoittelevat esim. työmarkkinatuella töitä, jopa sellaisia töitä, joista on työkokemusta ja joihin on koulutus. Luulisi porvarin olevan tyytyväinen. Tiesit kai tämän? Jos et, niin voi elämän kevät noiden ehdotustesi kanssa.

    Mutta esitä nyt hyvä ihminen miten rahoitus ja lakisääteiset työsuojeluasiat järjestetään, jos se onnistuu tuosta vain? On todella naurettavaa vaahdota mistään asiasta, jos ei OSAA esittää asialleen ratkaisukeinoja. Miten estät sen, että harjoittelijat eivät astu vaikkapa tienvarsiraivaajayrittäjien varpaille?

    No itselläni on ratkaisuja, eivätkä nämä ole omiani. Ei pistetä ihmisiä harjoittelemaan tuella, vaan lopetetaan kaikki tuet. Myös kaikki työttömyydenhoitoprojektit lopetetaan ja työhallintoa karsitaan runsaalla kädellä. Tukimuodoista jätetään jäljelle kolme: starttiraha, osa-aikalisä, ja vuorotteluvapaa. Näistä säästyy rahoja sen verran että voidaan kouluttaa väkeä terveydenhuoltoon ja työvoimapula-aloille. Kaikki työvoimakoulutus keskitetään ammatilliseen koulutukseen. Tämä työllistää ja aktivoi oikeasti. Ei harjoittelu saa aikaan kuin vitutusta. Mutta porvari vastustaa, sillä porvari tahtoo ilmaisen orjan.

    Olen sitä mieltä että päättömät YRITYSTUET myös nollaan niin loppuu se köyhäin apu noille pöytäveitsi porukoille.

    Äänestä

  • Tarkoitat myös? kirjoitti:

    Olen sitä mieltä että päättömät YRITYSTUET myös nollaan niin loppuu se köyhäin apu noille pöytäveitsi porukoille.

    ettei köyhä suinkaan ole kade, vaan mitä varakkaampi olet, sitä enemmän kadehdit köyhän

    Äänestä

  • vähää... kirjoitti:

    ettei köyhä suinkaan ole kade, vaan mitä varakkaampi olet, sitä enemmän kadehdit köyhän

    Ei, ei ja vielä kerran ei.

    Tukiaisten eteen rapsehtiminen pitää virkeänä. Sen tarkoitus on aktivoida henkilöitä, jotka ovat mökkeytyneet sohvaansa kaukosäädin ja kaljapullo käteen liimautuneena.

    Päivittäinen työskentely raikkaassa ulkoilmassa pitää mielen virkeänä, ja antaa myös mahdollisuuden sosiaalisten suhteiden solmimiseen.

    Näyttää siltä, että nämä kirjoittajat keksivät vain verukkeita hyvän asian torpedoimiseksi!

    Äänestä

  • Justin Case kirjoitti:

    on tavallisia perheenisiä ja äitejä. Varsinkaan äitien on vaikeampi lähteä muualle, sillä jos kaivinkone hommissa hyvin tienaavaa isää odottaakin siivottu koti, niin aika usein pientä palkkaa tienaavaa äitä odottaa viikon kotityöt. juoppoja täällä on hyvin pieni osa ja suurin osa rantapuiston asukeista on eläkeläisiä. Luule vain että tuota virheellistä ja täysin tietoisesti väärää asennevammaa levittämällä saat perheenäidit ja isät nöyriksi, päinvastoin. Minä en tule kainuulaisen porvarin paskakaivoa ilmaiseksi siivomaan, vaan häivyn lkomaille ja vien veronmaksajia mennessäni. Kehotan muitakin tekemään samoin.

    Äänestä

  • Justin Case kirjoitti:

    Ei, ei ja vielä kerran ei.

    Tukiaisten eteen rapsehtiminen pitää virkeänä. Sen tarkoitus on aktivoida henkilöitä, jotka ovat mökkeytyneet sohvaansa kaukosäädin ja kaljapullo käteen liimautuneena.

    Päivittäinen työskentely raikkaassa ulkoilmassa pitää mielen virkeänä, ja antaa myös mahdollisuuden sosiaalisten suhteiden solmimiseen.

    Näyttää siltä, että nämä kirjoittajat keksivät vain verukkeita hyvän asian torpedoimiseksi!

    Turhaan olet huolissasi, sillä työttömyys vähenee kaivostoiminnan ja eläköitymisen ansiosta kainuussa luonnostaan. Itsekin tiedän useita henkilöitä, entisiä työttömiä, jotka ovat tänä vuonna saaneet vakipaikan. Eikö olekin kivaa, ettei tuollaisia aktivonteja tarvita? Juopoilla taas on taipumus löytää sosiaalisia suhteita ja olla raittiissa ulkoilmassa luonnostaan.

    Äänestä

  • Justin Case kirjoitti:

    Ei, ei ja vielä kerran ei.

    Tukiaisten eteen rapsehtiminen pitää virkeänä. Sen tarkoitus on aktivoida henkilöitä, jotka ovat mökkeytyneet sohvaansa kaukosäädin ja kaljapullo käteen liimautuneena.

    Päivittäinen työskentely raikkaassa ulkoilmassa pitää mielen virkeänä, ja antaa myös mahdollisuuden sosiaalisten suhteiden solmimiseen.

    Näyttää siltä, että nämä kirjoittajat keksivät vain verukkeita hyvän asian torpedoimiseksi!

    nyt keskustelun lähtökohdat ja arvot ihan pielessä. Mielestäni joutenolo ja lepääminen on tällä hetkellä erittäin aliarvostettua hommaa. Itse aioin jatkaa valitsemallani tiellä johon kuuluu runsaasti lepoa.

    Äänestä

Edellä mainitsemasi asiat voi ratkaista rinnastamalla risujen keräämisen työharjoitteluun.

Toiset tekevät työmarkkinatuen eteen töitä. Miksi toinen saisi tuet jouten ollessa, jos on töitä, joita voi tehdä?

Äänestä
  • Siellä kaupungilla pyörii tavallisena arkipäivänäkin mäyräkoirankujettajia puolipöhnässään. Nuoriso ajaa tojotacorolloilla pillurallia, bassto kaikaa ja kalja maistaa! Kaikki tämä yhteiskunnan varoilla.

    Joku rotihan tähän hommaan on saatava. Pois joutilaat kuseksimasta nurkkiin. Reipas ahkerointi lumikolan taikka vesurin varressa pitää ropan kunnossa ja mielen virkeänä. Niin ja tukiaisia ei muutoin saisi!

    Hyvää Joulua muuten täältä ranskanmaalta. Ystäväni Juice runoili aikoinaan näin:
    'Ranskanmaalla kaunis päivä vaipui juuri iltaan. Napoleon on muistutuksen saanut anopiltaan. Kirje sanoo mopo sinun täytyy heti saada, jne'

    Äänestä

  • suostuu tekemään työtä ilmaiseksi, perustuslaissa on määritelty kansalaisen oikeus työhön ja jos tämä ei toteudu niin sitten maksetaan työttömyysturvaa. Talkoot ja muu avustustyö on sitten toinen juttu.
    Älkää hyvä ihmiset aliarvioiko itseänne ja suostuko pilkanteon kohteeksi.

    Äänestä

  • Vain täysi idiootti kirjoitti:

    suostuu tekemään työtä ilmaiseksi, perustuslaissa on määritelty kansalaisen oikeus työhön ja jos tämä ei toteudu niin sitten maksetaan työttömyysturvaa. Talkoot ja muu avustustyö on sitten toinen juttu.

    Jos työstä kuuluu maksaa palkka, niin pitääkö joutenolosta sitten maksaa mitään? Eipä kai!

    Äänestä

  • Justin Case kirjoitti:

    Jos työstä kuuluu maksaa palkka, niin pitääkö joutenolosta sitten maksaa mitään? Eipä kai!

    Maksetaan sitten siitä risusavotasta Oikeaa palkkaa muine etuineen! Kyllä halukkaita

    pakotettu olemaan jouten niin silloin siitä tulee maksaa, ainkin normaalijärjellä ajateltuna. Ja mikä sitten on sitä hyväksyttyä joutenoloa niin sitä varten on omat lait ja pykälät. Eihän joutenolosta maksetakaan jos tukien saannin edellytykset ei täyty. Syitä voi olla monia, mm. puolison tulot, toistuva työstä tai koulutuksesta kieltäytyminen ja taitaapa se varallisuuskin vaikuttaa ainakin osaan tuista. Suomi on päättänyt, että kaikille ihmisille on taattava perustoimeentulo joka tilanteessa ja se on ihan hyvä. Tuon tulon ei tosin tarvitse olla kovin suuri, esim. ansiosidonnaisessa on varmasti säätämisen varaa, lähinnä sen kestossa. Nekin rahat pitäisi laittaa mieluummin osa-aikatyön tukemiseen.

    Äänestä

  • Vain täysi idiootti kirjoitti:

    suostuu tekemään työtä ilmaiseksi, perustuslaissa on määritelty kansalaisen oikeus työhön ja jos tämä ei toteudu niin sitten maksetaan työttömyysturvaa. Talkoot ja muu avustustyö on sitten toinen juttu.
    Älkää hyvä ihmiset aliarvioiko itseänne ja suostuko pilkanteon kohteeksi.

    Vain täysi idiootti jää kotiin, jos on mahdollisuus mennä työharjoitteluun, jossa voi saada työkokemusta ja joka voi poikia töitä (vrt. työharjoittelu kaupassa -> työkokemus, jos hakee alalle/kesätyö/sairaslomasijaisuus, työharjoittelu koulussa -> työkokemus, jos hakee alalle/sairaslomasijaisuus jne.)! Ei se ole ilmaisen työvoiman käyttöä -tyäharjoittelupaikat kuitenkin ovat paikkoja, joihin ei missään tilanteessa palkata, vaikka työharjottelijoita ei olisi(kauppa-apulaiset, kouluavustajat jne.).

    Risuja keräämään voitaisiin laittaa kaikki, joilla ei ole koulutusta eikä työvoimatoimistossa opiskelu-/työnhakusuunnitelmaa sekä erityisesti toimeentulotuensaajat, joilla täytyy olla aikamoista yrittämättömyyttä, jos heillä ei ole oikeutta työmarkkinatukeen.

    Mielestäni ei ole itsensä aliarvioimista ja suostumista pilkanteon kohteeksi, jos yrittää. Vain täysi idiootti odottaa nokka pystyssä kotona, että joku tulee hakemaan töihin.

    Äänestä

  • /// kirjoitti:

    Maailmassa riittää tekevälle monenlaista hommaa. Pääasia, ettei ensimmäisenä ole palkkaa ja muita etuja kyselemässä. Kaikenlainen työkokemus on eduksi jokaiselle.
    Ihminen, joka tekee työtä vain saamansa palkan vuoksi on tosi onneton. Aito työn ilo syntyy muista asioista kuin siitä saatavista eduista.

    Nyt kaikki joutilaat joukolla rapsehtimaan!

    hyvistä ja kannatettavista asioista toisaalla enemmänkin:http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000000227&posting=22000000031540817
    Yksi joka kirjoittajalta oli unohtunut, on vapaa aseenkanto-oikeus. Miehen on voitava puolustaa perhettään ja omaisuuttaan! Aikanaan kun asiat olivat vielä esim. Yhdysvalloissa hyvin, tienvarsia rapsehtivat ja myös peltotöissä olevat ihmiset eivät huudelleet etuisuuksien perään vaan reippaasti laulelivat työn lomassa. Siinä aika kului mukavasti rapsehtiessa!

    Äänestä

  • /// kirjoitti:

    Vain täysi idiootti jää kotiin, jos on mahdollisuus mennä työharjoitteluun, jossa voi saada työkokemusta ja joka voi poikia töitä (vrt. työharjoittelu kaupassa -> työkokemus, jos hakee alalle/kesätyö/sairaslomasijaisuus, työharjoittelu koulussa -> työkokemus, jos hakee alalle/sairaslomasijaisuus jne.)! Ei se ole ilmaisen työvoiman käyttöä -tyäharjoittelupaikat kuitenkin ovat paikkoja, joihin ei missään tilanteessa palkata, vaikka työharjottelijoita ei olisi(kauppa-apulaiset, kouluavustajat jne.).

    Risuja keräämään voitaisiin laittaa kaikki, joilla ei ole koulutusta eikä työvoimatoimistossa opiskelu-/työnhakusuunnitelmaa sekä erityisesti toimeentulotuensaajat, joilla täytyy olla aikamoista yrittämättömyyttä, jos heillä ei ole oikeutta työmarkkinatukeen.

    Mielestäni ei ole itsensä aliarvioimista ja suostumista pilkanteon kohteeksi, jos yrittää. Vain täysi idiootti odottaa nokka pystyssä kotona, että joku tulee hakemaan töihin.

    selittääkin tuon sinisilmäisyytesi, kunhan kokemusta karttuu työelämästä ja elämästä muutenkin niin saat huomata, että kaikille kelpaa ilmainen työvoima ja saat kamppailla vielä tosissaan toimeentulosi puolesta, pelkkä pyhähenki kun ei riitä. Jos ei olisi selkeitä työelämänpelisääntöjä niin kukaan ei maksaisi kenellekään oikeastaan mitään, jotain armopaloja vain. Miksi kaupoista ei jaeta ilmaiseksi ruokaa ja tavaraa, miksi autoja ei saa tankata ilmaiseksi, silloinhan olisi paljon asiakkaita? Onko ne kauppiaat vähän tyhmiä?

    Työuran alkuvaiheessa voisi lyhyen harjoittelujakson ymmärtääkin mutta sillolinkin pitää maksaa palkkaa. Vai, että aikaihmisille palkatonta työtä, älä kuule viitsi sössöttää joutavia. Nyt kun olet tottunut tekemään töitä ilmaiseksi niin seuraavaksi voisit vaikka alkaa maksaa siitä, kerro jatkossakin miten urasi ilmaistyöntekijänä etenee.

    Tällä palstalla suurin kajaaanilaiskeksintö ja innovaatio näyttää olevan työnteko palkatta. Vaikka köyhyydestä ja kurjuudesta täällä paljon kokemusta onkin niin en usko, että tämä paikallinen rapsehtimistiede olisi edennyt vielä niin pitkälle jotta elämä pelkällä sukkahiellä onnistuisi. Loistavaa luovuutta kajaanilaislta, näillä eväillä Kajaanin väestömäärä sen kun kasvaa ja jokainen saa kohtapuoliin astella kylänraittia paksu rahatukko takataskussa, tiedä sitten minkä kylän, heh heh...

    Koettakaahan nyt petrata vähän ettei tarvitse kajaanilaisena hävetä, tätä saittiahan voi lukea muutkin...

    Äänestä

  • ja se kirjoitti:

    Siis kyllähän normaalilla aktiivisuudella varustettu ihminen saa palkkatyötä!

    Kyse onkin näistä jo jopa kolmannessa polvessa tukiaisilla elävistä henkilöistä. He ovat tyyppejä, joille pelkästään (yhteiskunnan maksaman) asunnon verhojen avaaminen tuottaa tuskaa.

    Onhan ihan selvää, että sosiaalidemokraattista perua oleva tukiaisjärjestelmämme on muodostunut niin anteliiaksi, että monilla kannattaa heittäytyä sen turvaverkon varaan. Silloin vireystaso laskee melko pian ja tavalliset arkisetkin askareet alkavat tuottaa vaikeuksia.

    Jos kaikilta vaadittaisiin saatuja tukiaisia vastaan 2...6 tunnin työpanosta/päivä yhteiskunnan hyväksi kaikki hyötyisivät; Joutilaat virkistyisivät, nykyään hoitamatta jääneet työt hoituisivat, tuille saataisiin vastineita ja loppujen lopuksi moni rapsehtija huomaisikin, että kannattaa hakeutua oikeisiin töihin mieluummin kuin jäädä kotiin makaamaan.

    Siispä kaikki mukaan rapsehtimaan!

    tekijöistä ovat enimmäkseen osa-aikatyötä. Siksi pitäisikin tukea nykyistä enemmän osa-aika työtä, tämäkään idea ei saa minkäälaisia ajatuksia heräämään tällä palstalla, jankataan vain jostain rapsuttelemisesta.

    Pelkkä osa-aika työ ei yleennsä yksin elätä ketään siksi niihin paikkoihin ei ole tunkua. Jos vaikka 4 tuntia päivässä/työllistettävlle maksettaisiin palkan päälle 50-70% hänen nykyisestä työttömyyskorvauksestaan niin eikö se olisi silloin kaikkien kannalta kannattavaa? Miksi kukaan ei puhu tämänsuuntaisesta työllistämisestä mitään?

    Äänestä

  • Justin Case kirjoitti:

    Siis kyllähän normaalilla aktiivisuudella varustettu ihminen saa palkkatyötä!

    Kyse onkin näistä jo jopa kolmannessa polvessa tukiaisilla elävistä henkilöistä. He ovat tyyppejä, joille pelkästään (yhteiskunnan maksaman) asunnon verhojen avaaminen tuottaa tuskaa.

    Onhan ihan selvää, että sosiaalidemokraattista perua oleva tukiaisjärjestelmämme on muodostunut niin anteliiaksi, että monilla kannattaa heittäytyä sen turvaverkon varaan. Silloin vireystaso laskee melko pian ja tavalliset arkisetkin askareet alkavat tuottaa vaikeuksia.

    Jos kaikilta vaadittaisiin saatuja tukiaisia vastaan 2...6 tunnin työpanosta/päivä yhteiskunnan hyväksi kaikki hyötyisivät; Joutilaat virkistyisivät, nykyään hoitamatta jääneet työt hoituisivat, tuille saataisiin vastineita ja loppujen lopuksi moni rapsehtija huomaisikin, että kannattaa hakeutua oikeisiin töihin mieluummin kuin jäädä kotiin makaamaan.

    Siispä kaikki mukaan rapsehtimaan!

    Tuo on itse asiassa ihan nhimillinen ehdotus nykykäytäntöön verrattuna. Nythän moni harjoittelee omaa alaansa tai sitten hommia joita kuka tahansa pystyisi ilman koulutustakin tekemään 8 tunnin työpäivin ja käteen jää vajaa 400 euroa. Matkoja ei saa vähentää verotuksessa eikä lomarahoja tai eläkettä kerry.

    Mutta onko ehdotusta, mitä tehdä niiden perheenäitien tai isien syrjäytymisen ehkäisemiseksi, jotka eivät kuulu minkäänlaisen sosiaaliturvan piiriin? Siis niiden, jotka eivät saa edes tmtukea esim. puolison 2400 euron palkan vuoksi?

    Äänestä

  • Justin Case kirjoitti:

    Maailmassa riittää tekevälle monenlaista hommaa. Pääasia, ettei ensimmäisenä ole palkkaa ja muita etuja kyselemässä. Kaikenlainen työkokemus on eduksi jokaiselle.
    Ihminen, joka tekee työtä vain saamansa palkan vuoksi on tosi onneton. Aito työn ilo syntyy muista asioista kuin siitä saatavista eduista.

    Nyt kaikki joutilaat joukolla rapsehtimaan!

    Arvaa vaan, montako tämän päivän työtöntä on eilen ajatellut noin. Itsekin alle 25-vuotiaana ilman koulutusta tai kun koulut olivat kesken suunnilleen kävelin ovesta sisään ja ihmettelin, että mikä tässä työnsaannissa on nyt vaikeeta muka. Mutta kun olinkin 35-vuotias pienten lasten äiti ja vielä koulutettukin, en ollutkaan niin haluttua työvoimaa. Varsinkin kun alani työpaikat vähenivät juuri sillon hurjalla vauhdilla.

    En nyt ole työttömänä, mutta tiedän, että on monen yhteensattuma summa saako töitä vai ei, silloin kun ei ole suhteita. Ne jotka tekevät uransa isin firmassa, niin on naurettavaa keskustella edes asiasta, sillä he eivät tiedä oikeasta työnhausta mitään. Saattavat jopa tehdä hallaa, kun jättävät perintöfirmaansa hyviä tyyppejä palkkaamatta sen takia, kun nämä ovat joskus olleet työttömänä. Tiedän, että aina vakityössä olleet eivät ole välttämättä osaamiseltaan lähellekään niin ajan tasalla, kuin aktiivinen työtä etsivä työtön.

    Äänestä

  • löytyy! kirjoitti:

    Maksetaan sitten siitä risusavotasta Oikeaa palkkaa muine etuineen! Kyllä halukkaita

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000000227&posting=22000000031330185

    Keksi jo jotain parempaa kuin tuo pajujen sahaaminen, etkö tiennyt että pajukin kasvaa uudestaan. Miksi aina tuo pajujen sahaaminen?
    Toisaalta miksi et soita kaupungille pajukoista kun niitä kasvaa, valittaisit maanomistajalle.
    Jollain tapaa ärsyttävää, kiinnostaako pajukoiden sahaaminen!

    Se on maanomistajan asia mitä kasvattaa
    maillansa. Itse katsoisin hyödyllisemmäksi työharjoittelun jossakin mutta et saa mitään, et etes kaupungilta.

    Olen jo kirjoittanut tästä kerran tuon ylläolevan linkin mukaan, Not Found 404.

    Kajaanin Pietarista kertovassa ketjussa. Sekin kuvaa mainiosti millaista paskakansaa
    keskuudessamme elää.

    Laita linkki! Onneksi olkoon olet oikea professori kun näytät tietävän minkälaisia asukkaita on Suomessa. Ei ole kovin hienoa aikaa
    toimettomuus.

    Äänestä

  • Saletti!! kirjoitti:

    kuullutkaan kuin pajukoiden sahaamisesta. Mutta kuitenkin, kaikki metsätyö on oikein mukavaa hommaa, mitenkähän sellaiseen pääsisi mukaan, kun niillä on jo ne motot ja muut, eikä metsureitakaan enää juurikaan ole?

    Äänestä

  • Justin Case kirjoitti:

    Maailmassa riittää tekevälle monenlaista hommaa. Pääasia, ettei ensimmäisenä ole palkkaa ja muita etuja kyselemässä. Kaikenlainen työkokemus on eduksi jokaiselle.
    Ihminen, joka tekee työtä vain saamansa palkan vuoksi on tosi onneton. Aito työn ilo syntyy muista asioista kuin siitä saatavista eduista.

    Nyt kaikki joutilaat joukolla rapsehtimaan!

    "Ihminen, joka tekee työtä vain saamansa palkan vuoksi on tosi onneton."

    Ihminen joka tekee töitä palkatta on pian tosi hengetön.

    Äänestä

  • ja se kirjoitti:

    selittääkin tuon sinisilmäisyytesi, kunhan kokemusta karttuu työelämästä ja elämästä muutenkin niin saat huomata, että kaikille kelpaa ilmainen työvoima ja saat kamppailla vielä tosissaan toimeentulosi puolesta, pelkkä pyhähenki kun ei riitä. Jos ei olisi selkeitä työelämänpelisääntöjä niin kukaan ei maksaisi kenellekään oikeastaan mitään, jotain armopaloja vain. Miksi kaupoista ei jaeta ilmaiseksi ruokaa ja tavaraa, miksi autoja ei saa tankata ilmaiseksi, silloinhan olisi paljon asiakkaita? Onko ne kauppiaat vähän tyhmiä?

    Työuran alkuvaiheessa voisi lyhyen harjoittelujakson ymmärtääkin mutta sillolinkin pitää maksaa palkkaa. Vai, että aikaihmisille palkatonta työtä, älä kuule viitsi sössöttää joutavia. Nyt kun olet tottunut tekemään töitä ilmaiseksi niin seuraavaksi voisit vaikka alkaa maksaa siitä, kerro jatkossakin miten urasi ilmaistyöntekijänä etenee.

    Tällä palstalla suurin kajaaanilaiskeksintö ja innovaatio näyttää olevan työnteko palkatta. Vaikka köyhyydestä ja kurjuudesta täällä paljon kokemusta onkin niin en usko, että tämä paikallinen rapsehtimistiede olisi edennyt vielä niin pitkälle jotta elämä pelkällä sukkahiellä onnistuisi. Loistavaa luovuutta kajaanilaislta, näillä eväillä Kajaanin väestömäärä sen kun kasvaa ja jokainen saa kohtapuoliin astella kylänraittia paksu rahatukko takataskussa, tiedä sitten minkä kylän, heh heh...

    Koettakaahan nyt petrata vähän ettei tarvitse kajaanilaisena hävetä, tätä saittiahan voi lukea muutkin...

    ”Miksi kaupoista ei jaeta ilmaiseksi ruokaa ja tavaraa, miksi autoja ei saa tankata ilmaiseksi, silloinhan olisi paljon asiakkaita? Onko ne kauppiaat vähän tyhmiä?” Siksi, että ruoalle ja tavaralle sekä bensiinille eli kuluille ei tule vastinetta! Jos ymmärrät asian oman esimerkkisi kautta, niin hyvä. Ajatus on sama: rahoille on saatava vastinetta!

    "Vai, että aikaihmisille palkatonta työtä, älä kuule viitsi sössöttää joutavia." Vai, että aikaihmisille palkkaa ilman työtä, älä kuule viitsi sössöttää joutavia. Palkka on se, että he saavat sen 500 € kuussa Kelalta. Kyllä, vain 500 €, jolloin ihmiset huomaisivat, että opiskeleminen ja ns. oikeiden töiden etsiminen kannattaa. Ei se, että herätään hyvin nukutun yön jälkeen puolilta päivin, lähdetään lähikauppaan keskikaljan ostoon ja ihmetellään sohvalla TV-Shopia katsellessa puolipäissään keittiöpsykologialla, miksi ilkeä sossun täti ei maksa uutta sohvaa, joka tulisi tosi tarpeeseen ja miksi ilkeät, työtä tekevät ihmiset, eivät elätä, kun meillä muilla on niin rankkaa vaan käyttävät omalla työllään ansaitsemansa rahansa ihan miten itse haluavat!

    mistä ei makseta tes:en mukaista palkkaa. Ei kenenkään työ ole niin arvotonta, että siitä tarvitsisi maksaa vain 500 euroa/kk, ei ainakaan Suomessa. Tuo 500 on osa perusturvaa eikä mikään palkka. Tällaisen lainsäädännön on Suomen kansan valitsema eduskunta säätänyt.

    Siksi kaupoistakaan ei jaeta mitään ilmaiseksi koska tavaralle pitää saada vastine, siis rahaa! Miksi kaupoille järjestetään ilmaista työvoimaa vastikkeetta? Miksi monet yritykset eivät maksa vastiketta harjoittelijoille vaan sen tekee veronmaksajat? Joopa joo, vastike on se harjoittelupaikka, no miksi sen sitten pitää olla yrityksille ilmaista? Jos tuolle tielle mennään niin tässä maassa ei pian muita olekaan kuin harjoittelijoita.

    Miksi ihmiset eivät auraa katujaan itse, vastikkeeton teiden käyttäminen pitäisi lopettaa heti. Samoin katuvalojen alla käveleminen tulee tehdä maksulliseksi, miksi se ei sitä jo ole? Kolikkoautomaatit laitettava valopylväisiin heti.

    Äänestä

  • on kaikki kirjoitti:

    Tuki ei ole tietenkään palkkaa. Palkkatyö on asia erikseen. Kaikki eivät palkkatyötä haluakaan. Heille tulisi järjestää tätä rapsehtimista ihan yleisen hyvinvoinnin vuoksi.
    Voitaisiin kokeilla vaikka kannustavaa tukea; ei rapsehtimista=ei tukea lainkaan, ja sitten asteittain kohoava tuki sen mukaan miten osallistuu yhteiseen toimintaan.

    Miksi et vastaa sinulle moneen kertaan esittämääni kysymykseen, että mitä tehdä niiden ihmisten työttömyydelle, jotka eivät tukea saa? Eikö sovi mantraasi, että sellaisiakin on vai mikä se maksaa? Se on fakta, jota jauhan yhtä kauan kuin sinäkin omaasi.

    Tuettomuuteen voi olla moni syitä, kuten puolison tulot, yrittäjyyden jälkeen joissain tapauksissa..eikä tosiaan tarvitse olla edes pitkäaikaistyötön tai kieltäytynyt mistään. Riittää kun opiskelijalla on puoliso joka tienaa reilu 2000 e/kk eikä opiskelun jälkeen löydy töitä eikä työssäoloehtoa ole luonnollisesti kertynyt. Sinä kiellät näiden ihmisten olemassaolon, koska nämä ovat todiste siitä, että tukien lopettaminen ei työtä tuo.

    Äänestä

  • vastata kirjoitti:

    Helppo homma; Mallissani kaikki saavat tietenkin tukea -rapsehtimista vastaan! Olkoon puolison tulot vaikka millin kuussa, ja jos toinen on työttömänä saa silti tukea.
    Toki mallini on siinä mielessä hieman arveluttava, ettämonet sellaisetkin voivat saada tukia, vaikka aitoa tarvetta ei olisikaan. Mutta rapsehtimaan sen eteen toki joutuisi!
    Itse asiassa kannatan ystäväni Ode Soininvaaran mallista kansalaispalkka, mutta tosiaan vain työntekoa vastaan. Verotus (rapsehtimalla pienemmät verot) voisi ohjata tukien kannustavuutta.
    Ja: kaiken lisäksi kansalaispalkka vapauttaisi luekmattoman määrän sosiaali- ym. virkamiehiä tuottavampaan hommaan pois papereita pyörittelemästä.

    Minusta tämä homma toimisi!

    Vastaisitko?
    Missä ne RAPSEHTIMIS työmaat olisi?
    Mihin laittaisit nuo virkamiehet ja sosiaalipuolen ihmiset saamaan sanomasi mukaan parempaa palkkaa, (tuottavampaan työhön)???
    Nykyäänhän kuntien ja valtion eri virkaihmiset ovat sataprosenttisella valtion tuella töissä.
    Pähkäiletkö vielä lisää kun olet vauhtiin päässyt :))))

    Äänestä

  • vastata kirjoitti:

    Miksi et vastaa sinulle moneen kertaan esittämääni kysymykseen, että mitä tehdä niiden ihmisten työttömyydelle, jotka eivät tukea saa? Eikö sovi mantraasi, että sellaisiakin on vai mikä se maksaa? Se on fakta, jota jauhan yhtä kauan kuin sinäkin omaasi.

    Tuettomuuteen voi olla moni syitä, kuten puolison tulot, yrittäjyyden jälkeen joissain tapauksissa..eikä tosiaan tarvitse olla edes pitkäaikaistyötön tai kieltäytynyt mistään. Riittää kun opiskelijalla on puoliso joka tienaa reilu 2000 e/kk eikä opiskelun jälkeen löydy töitä eikä työssäoloehtoa ole luonnollisesti kertynyt. Sinä kiellät näiden ihmisten olemassaolon, koska nämä ovat todiste siitä, että tukien lopettaminen ei työtä tuo.

    mitä passiivisemman elämäntyylin olet omaksunut olet niin sitä suuremmat ovat tuet.

    Mutta jos perheessäsi on edes jonkin verran yritteliäisyyttä, esim. toinen käy työssä, niin tuet laskee tai loppuu kokonaan vaikka itse olisit edelleen kokonaan työtön. Viranomaiset katsovat puolison tulojen kompensoivan korvauksesi. Sippiukoille ja -akoille jotka ei mitään edes yritä raha kyllä juoksee.

    Sinulle tuo Justiinan malli sopisi oikein hyvin, saisit jotain tekemistä ja vielä korvauksetkin, sikäli jos Justiina suostuu ne sinulle maksamaan?

    Tilanne on selkein silloin jos molemmat ovat työssä koska tukia ei tuolloin yleensä tarvita eikä myönnetä. Jos molemmat ovat työttöminä ja varattomia niin silloin tukijärjestelmä on runsaskätisin. Muut ovat aina jotenkin väliinputoajia ja syntyy erilaisia kynnyksiä sen suhteen mitä kannattaa tehdä ja kannattaako tehdä mitään ja saako tukia vai ei. Ja onhan niitäkin jotka eivät hae korvauksia koskaan vaikka välillä olisivatkin vailla säännöllisiä tuloja, tällöin tilanne on itselle helpoin koska jokainen sisäsentti mikä on tarjolla kannattaa ottaa.

    Äänestä

  • Justin Case kirjoitti:

    Helppo homma; Mallissani kaikki saavat tietenkin tukea -rapsehtimista vastaan! Olkoon puolison tulot vaikka millin kuussa, ja jos toinen on työttömänä saa silti tukea.
    Toki mallini on siinä mielessä hieman arveluttava, ettämonet sellaisetkin voivat saada tukia, vaikka aitoa tarvetta ei olisikaan. Mutta rapsehtimaan sen eteen toki joutuisi!
    Itse asiassa kannatan ystäväni Ode Soininvaaran mallista kansalaispalkka, mutta tosiaan vain työntekoa vastaan. Verotus (rapsehtimalla pienemmät verot) voisi ohjata tukien kannustavuutta.
    Ja: kaiken lisäksi kansalaispalkka vapauttaisi luekmattoman määrän sosiaali- ym. virkamiehiä tuottavampaan hommaan pois papereita pyörittelemästä.

    Minusta tämä homma toimisi!

    Mikä näitä rapsehtijoita saa rapsehtimaan entistä kovempaa, maksaisit parhaille rapsehtijoille lisää? Silloin tulo lähentelisi jo muun julkissektorin tulotasoa. Kannatat siis julkissektorin lisäämistä samaa aikaan kun olet karsimassa turhia "paperin pyörittäjiä". Ja toisekseen kun aletaan siirtää jotain toimintoja työllisyysvaroin hoidettaviksi niin pitää huolehtia siitä ettei se häiritse normaalin yrityssektorin toimintaa. Julkisuudessa on ollut esillä liuta tapauksia jossa yrittäjä on joutunut laittamaan lapun luukulle koska joku työllistettävien työpaja tai vastaava on alkanut tehdä samoja töitä halvemmalla näiden tukien turvin.

    Mallisi ei vielä todellakaan toimi joten läksyjä lukemaan mars!

    Äänestä

  • niin, että kirjoitti:

    mitä passiivisemman elämäntyylin olet omaksunut olet niin sitä suuremmat ovat tuet.

    Mutta jos perheessäsi on edes jonkin verran yritteliäisyyttä, esim. toinen käy työssä, niin tuet laskee tai loppuu kokonaan vaikka itse olisit edelleen kokonaan työtön. Viranomaiset katsovat puolison tulojen kompensoivan korvauksesi. Sippiukoille ja -akoille jotka ei mitään edes yritä raha kyllä juoksee.

    Sinulle tuo Justiinan malli sopisi oikein hyvin, saisit jotain tekemistä ja vielä korvauksetkin, sikäli jos Justiina suostuu ne sinulle maksamaan?

    Tilanne on selkein silloin jos molemmat ovat työssä koska tukia ei tuolloin yleensä tarvita eikä myönnetä. Jos molemmat ovat työttöminä ja varattomia niin silloin tukijärjestelmä on runsaskätisin. Muut ovat aina jotenkin väliinputoajia ja syntyy erilaisia kynnyksiä sen suhteen mitä kannattaa tehdä ja kannattaako tehdä mitään ja saako tukia vai ei. Ja onhan niitäkin jotka eivät hae korvauksia koskaan vaikka välillä olisivatkin vailla säännöllisiä tuloja, tällöin tilanne on itselle helpoin koska jokainen sisäsentti mikä on tarjolla kannattaa ottaa.

    en osaa täysin sanoa. Mutta suurin osa kainuun työttömistä on aika tavallisia perheenisiä ja -äitejä. en tajua, mistä jotkut tietävät, että kaikki kaupungilla maleksivat ovat työttömiä. Onko heillä joku leima otsassa? Mm. kotikunnassa veljeni istuu usein baarissa. Alkoholia hän ei käytä, sillä on uskovainen, mutta hän istuu kahvilla, etsii juttuseuraa yksinäinen poikamies. ei suinkaan ole työtön, vaan ollut sairaseläkkeellä jo kauan. Samoin yksi naapurini on samankaltainen tapaus.

    Sen tiedän, että sosiaaliturvan taso nettona sellaiselle perheelle kuin meidän lähentelee oman perheemme nettotulotasoa, tämän luin kerran jostain. Itselläni on ollut mahdollista tehdä kaikinelaisia pikkukokeiluja puolison säännöllisen työn vuoksi. Mutta ongelma on niillä, jotka ottavat esim. osa-aikatyön vastaan eikä toista tulonsaajaa perheessä ole. Se kun ei riitä elämiseen, niin jotain tukea on oltava. tuen tuen saaminen saattaa kestää viikkokausia ja laskut viivästyy.

    Minä en ymmärrä, miksi moni on niin kovasti laittamassa ihmisiä palkattomiin töihin. Paljon yksinkertaisempaa olisi säätää laki, että työtä on oltava kaikille. Niin olikin aikoinaan, mutta se purettiin laman aikana, koska kävi mahdottomaksi työttömien määrään kymmenkertaistuessa.

    Teidän pitäisi muuten vähän opiskella kansantaloutta. Työttömiä tarvitaan jotta tulotaso ei lähtisi nousemaan liikaa. Lisäksi työttömyyden ympärillä pyörii valtava bisnes. Voi laskea siitä, että kun olin eräällä kurssilla, 15 työtöntä työllisti täyspäiväisesti yhden opettajan. Näitä kurssejahan on vaikka kuinka paljon. Eu-rahankin tulo, taidettiin tässä keskustelussa jo mainitakin, vähenee, jos työttömyys vähenee. Kaikkia tällaisia pikkujuttuja, mitkä teidän pitää ottaa ehdotuksissanne huomioon.

    Äänestä

Sangen hyvää(?) tarkoittava ehdotuksesi ei yhteiskunnan kannalta vain toimi. Mm. työttömyyden ympärille on luotu niin laaja bisnes, että sen purkautuminen pelottaa monia. On kokonaisia yrityksiä, joiden toimiala on työttömien kouluttaminen. En tarkoita erästä paikallista, sillä he näyttävät viisaasti työttömyyden alentuessa lähteneen laajentamaan muillekin urille, kuten terve yritys tekeekin. Mutta sellaisiakin, joilla ei ole edellytyksiä pärjätä markkinataloudessa omin avuin, on.

Sitten on Eu-tuet. Käsittääkseni niitä maksetaan myös työttömyyden määrän mukaan. Suomeen tulee aika paljon Eu-tukia työllistämistä varten. Niillä työllistetään monta virkamiestä työttömyyden hoitamiseen.

Työttömyys on ihan oikeasti alenemassa, sillä tiedän jopa ennen vaikeasti työllistettävien joukkoon kuuluneita mutta niin vaan on töitä löytynyt. Tämä on joillekin jopa pelko, sillä kun oma työpaikka perustuu työttömien runsaaseen määrään, on kauhistus ettei niitä ole. No onneksi Kajaani on jo keksinyt asiaan ratkaisun, kyllähän työttömiä aina jostain tänne lisää saadaan.

Äänestä
  • menevän siihen suuntaan, että pian on työttömyyden ja työttömien hoitajia saman verran kuin itse työttömiä.

    Noista EU-tuista joiden avulla työllistetään meidän projektihenkilöitä sanoisin sen verran, että täällä monesti kuvitellaan niin kuin se EU raha olisi ilmaista ja sitä pitää lypsää mihin tahansa projektiin vaikka tosiasiassa me maksamme itse veroina ne rahat Euroopan Unionille.

    Työttömyys on ollut hyvä "syy" noiden tukien saamiselle ja erilaisten projektien pystyttämiselle. Ja nämä tukiprojektit ja muut ovat vain paisuneet paisumistaan vaikka työttömyys on jo pitkään vähentynyt, saapas nähdä milloin tuo virta katkeaa.

    Joskus aikoinaan noita työllistämisvaroja käytettiin työttömienkin työllistämiseen.

    Äänestä

Olen aina ollut sitä mieltä, että kyllä työtä tekevälle löytyy. Se pitää paikkansa myös nykyään. Työtä ei välttämättä löydy kotipaikkakunnalta, mutta muualta Suomesta aivan varmasti, SIIS TEKEVÄLLE, työtä vieroksuvat eivät sitä tietenkään löydä, koska sitä karttavat.

Myös nirso ja valikoiva löytää työtä Suomesta,
sillä markkinat koulutetulle (ei liikaa) ja myös kouluttamattomalle ovat hyvät.
Työttömyys johtuu usein siitä, että avustukset työttömille ovat liian hyvät, laiskistutaan, eikä viitsitä hakea töitä, KEKSITÄÄN VERUKKEITA.

Äänestä
  • Moni ei saa puolisonsa tulojen vuoksi mitään, mutta lähteminen muualle ei kannata, koska menisi tappiolle. Perheen kanssa ei muutella yhtenään ihan noin vaan. Mienaatko, että esim. perheeäidin on vaikka otettava velkaa, että voi lähteä osa-aikasiivojaksi muualle? Kun kakkosasunto ja kotimatkat eivät ole ilmaisia.

    Olen kysynyt ennenkin, mutta kukaan teistä tietäjistä ei ole vastannut. Onko se nolla euroa liian hyvä tuki, pitäisikö alkaa maksaa siitä ettei ole työtä, jos liian hyvät tuet ovat syynä?
    Hyviin tapoihin kuuluu vastata.

    Äänestä

  • Ja millä rahalla pienellä työttömyysturvalla eläjä muuttaa muualle Suomeen työnperässä ?
    Ei taida riittää edes menolippuun heillä rahat.
    Saati sitten elämiseen uudella paikkakunnalla ennen ensimmäsitä tiliä.

    Äänestä

  • Tuossa piippuhyllylle jämähtämisessä on on kysymys siitä, että Suomessa on viranomaiset jotka ajattelevat puolestasi. Jos ei ole korkean elintason perään, niin on helppo heittäytyä tukiverkkoihin. Tässä en tarkoita tukiverkoilla pelkästään taloudellista tukea vaan myös muuta viranomaisten holhoamista kuten esimerkiksi monenlainen tukityöllistäminen ja työllisyyskoulutus. Pelkkä työttömyysturva ei ole mielestäni riittävä houkute laakereille lepäämään jäämisen perusteeksi. Mutta kun siihen lisätään se, että aina joku kuitenkin järjestää jotain niin paketti on valmis.

    Tukityöllistämisessä voisi kokeilla sellaista projektia jonka työllistettävät ovat itse ideoineet, tällöin he joutuisivat ottamaan vastuun työllistymisestään. Jos joku ei olisi riittävän sitoutunut ko. työhön tai työtehtävät jäisivät hoitamatta niin silloin työsuhde katkeaisi aivan kuten normaaleissakin työpaikoissa. Suunnitellun työn tulisi täyttää silloin tietyt kriteerit, valvonnan pitäisi tulla muualta kuin työvoimatoimistoista koska sillä on tällaiseen hieman jäykähkö leima. Projekti saisi kehittyä koko ajan tai sen pitäisikin olla edellytys työn jatkumiselle. Tuki voisi pienentyä työn edetessä ja tuo puuttuva palkkatulo pitäisi hankkia vapailta markkinoilta.

    Äänestä

  • mieltä kirjoitti:

    Moni ei saa puolisonsa tulojen vuoksi mitään, mutta lähteminen muualle ei kannata, koska menisi tappiolle. Perheen kanssa ei muutella yhtenään ihan noin vaan. Mienaatko, että esim. perheeäidin on vaikka otettava velkaa, että voi lähteä osa-aikasiivojaksi muualle? Kun kakkosasunto ja kotimatkat eivät ole ilmaisia.

    Olen kysynyt ennenkin, mutta kukaan teistä tietäjistä ei ole vastannut. Onko se nolla euroa liian hyvä tuki, pitäisikö alkaa maksaa siitä ettei ole työtä, jos liian hyvät tuet ovat syynä?
    Hyviin tapoihin kuuluu vastata.

    Jos puolisolla on hyvät tulot, niin vieläkö pitäisi tälle kotona makaavalle tukia maksaa.
    VERUKKEITA, VERUKKEITA. Jos haluaa tehdä töitä, niin kyllä niitä löytyy. Ei ne työt muillekaan nokan alle tule, kyllä moni joutuu lähtemään.

    Mutta laiskiainen keksii VERUKKEITA, ei voi lähteä, ei voi tehdä, on sitä, on tätä,
    mutta ilmainen raha kyllä kelpaa.

    Äänestä

  • verukkeiden perään kirjoitti:

    ei huoli oikein kukaan. Ja onhan niitä muitakin, on ollut juttua ylipainoisista ja heidän syrjimisestään työmarkkinoilla. Kaikki eivät vaan saa töitä.

    Äänestä

  • Esimerkiksi ikääntyviä kirjoitti:

    ei huoli oikein kukaan. Ja onhan niitä muitakin, on ollut juttua ylipainoisista ja heidän syrjimisestään työmarkkinoilla. Kaikki eivät vaan saa töitä.

    Se on juuri noin, mutta ei mene jakeluun vaikka on monet keskustelut näillä palstoilla käyty.
    Työmarkkinoilta TÄYSIN sivuun ilman omaa syytään joutuneita ihmisiä on pilvin pimein, tuossa jo muutaman mainitsitkin.
    En tunne historiassa muuta kuin sen kuuluisan siperian radan rakentamisen jonne kelpasi kaikki ja uupuneet pantiin penkkaan, se henki tuntuu joidenkin keskustelijoiden varsinainen viesti olevan. Ilmaseksi töihin ja viereen vielä vi.....ja vauhtia antamaan niin sitten olisivat tyytyväisiä.

    Äänestä

  • Täydestä voi ottaa! kirjoitti:

    vielä ihan kokonaan näiden räkyttäjien ja kaltaistensa hallussa. Toivottavasti Kajaanilla on vielä muutakin tehtävää kuin ihmisten kouluttaminen muiden kasvukeskuksien tarpeisiin. Mutta jos ideointi kaupunkilaisten keskuudessa on keskimäärin tuota täällä nähtyä rapsehtimistasoa niin eipä hääviltä näytä.

    Äänestä

  • Kajaani ei ole kirjoitti:

    Täälläkin suuri osa työttömistä tarvitseisi vain kunnon potkun perseeseen, niin kovan, että se lennättäisi työttömän työn ääreen.
    Taitaa lötköttelijöitä pelottaa, kun ajatus ilmaisesta rahasta ei saakkaan kaikkien varauksetonta kannatusta.
    Ei ole hyvä tottua velttouteen ja siihen että aina joku muu maksaa kustannukset !!

    Äänestä

  • verukkeiden perään kirjoitti:

    Jos puolisolla on hyvät tulot, niin vieläkö pitäisi tälle kotona makaavalle tukia maksaa.
    VERUKKEITA, VERUKKEITA. Jos haluaa tehdä töitä, niin kyllä niitä löytyy. Ei ne työt muillekaan nokan alle tule, kyllä moni joutuu lähtemään.

    Mutta laiskiainen keksii VERUKKEITA, ei voi lähteä, ei voi tehdä, on sitä, on tätä,
    mutta ilmainen raha kyllä kelpaa.

    Näille vielä töitä annetaan, jotka tulkkaavat mielensä mukaan? Kyse oli siitä, että näissätapauksissa ei työttömyys johdu tukien suuruudesta! Sinä luet ja tulkitset mielesi mukaan, teetkö työsikin samoin? Ei tuossa kukaan ollut tukia vailla, vaan totesi, että tuettomuus ei auta työn saannissa.

    Onko sellainen 2000 euroa brutto hyvät tulot kahdelle tai useammalle hengelle? Kainuussa on nyt auki 139 paikkaa ja työttömiä muutama sata. Eikä kaikki työttömät voi hakea kaikkia paikkoja ja työssäkäyvätkin niitä hakevat. Vaikkapa tuo hammaslääkärin tai kaivosinsinöörin paikka, on kohtuutonta vaatia että työttömäksi jouduttuaan pitäisi olla kaikkeen pätevä. Lähtisitkö muuten itse pk-seudulle 1000 euron palkan perään, jos perheesi asuu täällä? Onko veruke, ettei halua ottaa velkaa työn vuoksi? Onko se veruke, ettei rahat riitä kakkosasuntoon kotimatkoihin tai ettei halua avioeroa?

    Äänestä

  • lukea! kirjoitti:

    ei olla mitään pöljiä poliiseja. kyllähän asia on niin, että jos tukia ei tyhjän nyhjäämisestä maksettaisi, niin olisi jo monella kova hinku töihin.
    ja mitä näihin puolison elättämiin tulee niin 2000 euroa riittää kyllä kahdelle. jos puolison elätti saisi vielä yhteiskunnan avustusta, hän ei edes katseleisi työpaikka ilmoituksia.
    kaupan kassat ja siivoojat tekevät töitä pienellä palkalla, pitäisikö sinulle maksaa suurta palkkaa kynsien viilaamisesta.
    Tähän on tultu tällä älyttömällä tukiais-politiikalla.
    mikään ei riitä, aina vain pitäisi saada lisää.

    Äänestä

  • ja kirjoittaa kirjoitti:

    No selitäpäs sitten, miksi työttömiä kuitenkin menee koko ajan töihin, vaikka on ansiosidonnaisella päivärahalla? Miksi työttömiä menee palkattomaan harjoitteluun, kainuussakin on kymmeniä jos ei satoja? Kaikki tietämäni työttömät ovat olleet onnellisiia pienistäkin tukityöpätkistä, miksi?

    Miksi kainuussa ei yksikään kauppa eikä siivousfirma ottanut minua työttömänä ollessani töihin, vaikka hain varmaan kaikkiin ja minulla on asiakaspalvelukokemusta myyntitöistä (Ikää enemmän kuin kassojen keski-ikä, mutta eihän se vaikuta). Siivousfirmoista en kysynyt kaikista, mutta joistain kyllä, enkä kelvannut. No kävin tekemässä mysteeriostoja, sain niistä parikymppiä kuussa, eli sain töitä kainuun ulkopuoliselta työnantajalta. Sain siis töitä, jos olisin yksinäinen, olisi tuolla pitänyt elää, niinkö?

    Äänestä

  • JA HYFH kirjoitti:

    Täälläkin suuri osa työttömistä tarvitseisi vain kunnon potkun perseeseen, niin kovan, että se lennättäisi työttömän työn ääreen.
    Taitaa lötköttelijöitä pelottaa, kun ajatus ilmaisesta rahasta ei saakkaan kaikkien varauksetonta kannatusta.
    Ei ole hyvä tottua velttouteen ja siihen että aina joku muu maksaa kustannukset !!

    Pfyhf itsellesi. joka päivä työttömiä tukityöllistetään johonkin eikä niissä töissä palkka ole koskaan iso. Suurin osa on niihin paikkoihin tyytyväinen, että jotain tehdä saa. Tottakai laiskoja on työttömissäkin, eihän kaikki työssäkäyvätkään ahkeria ole vaikkeivat ikinä olisi työttömänä olleet. Itselläni ainakin on ollut vakkarityökavereita, joiden ainoa saavutus on päivän aikana valittaa miten paljon on tekemätöntä työtä.

    Työpaikka on unelma suurimmalle osalle työttömistä. Yleensä ne, jotka muuta väittävät, ovat niitä jotka jollain tavoin hyötyvät työttömyydestä tai joilla on pelko siitä, että työtön vie työn, kun on itse niin osaamaton. Tottakai sitä ensisijaisesti etsii kotiseudultaan, tai itselleni tämä ei edes kotiseutu ole, mutta on ollut omat hankaluutensa lähteä juuri siksi, ettei tämä ole kotiseutu. Mutta niin vain on täältä jotain pikkuhommaa löytynyt. Siitä huolimatta, että sinä ja kaltaisesi teette kaikkene mollataksenne työttömiä ja estääksenne työttömien työnsaannin.

    Äänestä

  • JA HYFH kirjoitti:

    Täälläkin suuri osa työttömistä tarvitseisi vain kunnon potkun perseeseen, niin kovan, että se lennättäisi työttömän työn ääreen.
    Taitaa lötköttelijöitä pelottaa, kun ajatus ilmaisesta rahasta ei saakkaan kaikkien varauksetonta kannatusta.
    Ei ole hyvä tottua velttouteen ja siihen että aina joku muu maksaa kustannukset !!

    Viestistäsi saa sen kuvan, että elät melkoisen harhaluulon vallassa. Luuletko todella, että työttömät ovat pysyväistyöttömiä, jotka eivät haluakaan töihin? Mistä moinen virheellinen harhaluulo on peräisin? Eiköhän noita tukipaikkojakin täyty joka viikko ja harjoittelussakin on ties kuinka paljon ihmisiä. Lisäksi työttömiä työllistyy oikeisiinkin töihin, vaikka sinä ja kaltaisesi yrittätekin tuota harhaista asennevammaa levittää. Miksi te idiootit ehdotatte kaikkea muuta, mutta palkkatyötä ei saa työttömälle ehdottaa? No SIITÄ HUOLIMATTA työttömiä aika paljon työllistyy joka kuukausi, samalla kun osa menettää työpaikkansa jossain muualla. Eikö ole käynyt mielessäkään tällainen seikka? Työhaluttomia on pieni murto-osa ja heistäkin osa odottaa eläkettä.
    Tarvitsetko sinä työttömiä itse johonkin, miksi tuota asennevammaa pitää levittää?

    Äänestä

  • ja kirjoittaa kirjoitti:

    ei olla mitään pöljiä poliiseja. kyllähän asia on niin, että jos tukia ei tyhjän nyhjäämisestä maksettaisi, niin olisi jo monella kova hinku töihin.
    ja mitä näihin puolison elättämiin tulee niin 2000 euroa riittää kyllä kahdelle. jos puolison elätti saisi vielä yhteiskunnan avustusta, hän ei edes katseleisi työpaikka ilmoituksia.
    kaupan kassat ja siivoojat tekevät töitä pienellä palkalla, pitäisikö sinulle maksaa suurta palkkaa kynsien viilaamisesta.
    Tähän on tultu tällä älyttömällä tukiais-politiikalla.
    mikään ei riitä, aina vain pitäisi saada lisää.

    Poes alta jahvat tulloo!

    Äänestä

  • Täytyy kysyä kirjoitti:

    Ja millä rahalla pienellä työttömyysturvalla eläjä muuttaa muualle Suomeen työnperässä ?
    Ei taida riittää edes menolippuun heillä rahat.
    Saati sitten elämiseen uudella paikkakunnalla ennen ensimmäsitä tiliä.

    Työmarkkinatuella olevan on mahdollista saada liikkuvuusavustusta jopa 4kk:n työmarkkinatuki ottaessaan vastaan työn oman työnhakualueensa (työhallinnon määrittelemä) ulkopuolelta. Lisäksi haastattelumatkat korvataan. Kannattaa keskustella työvoimaneuvojan kanssa ja kysellä erilaisista mahdollisuuksista edistää omaa työllistymistä.

    Työn vastaanottaminen taloudellisista syistä johtuen ei ole siis se kysymys, vaan muut tekijät. Pitkään työttömänä oleminen syö rajusti itseluottamusta ja jos erilaista kremppaakin alkaa olla niin lähteminen on vaikeaa. Perheellisellä on tietenkin mietittävänään monet muutkin asiat.

    Täällä tämä keskustelu näyttää vähän mustavalkoiselta, ikään kuin raha ratkaisisi asiat. Jos niin olisi tämän maailman ongelmat olisivat jo aikoja sitten ratkaistu.

    Äänestä

  • JJM kirjoitti:

    Muuttoavustus maksetaan jälkikäteen, saattaa mennä kuukausiakin, ja se on muutaman satasen. sillä ei makseta muutoautoa tai asuntoa ensimmäiseen palkkapäivään asti. Eikä haastattelumatkoja korvata kokonaisuudessaan, vaan tietty määrä kilometriä kohti riippumatta siitä, miten sinne haastattelupaikalle pääsee. Siinäpä sitä sitten työhaastatteln lopuksi työntää paperin eteen, että allekirjoittaisitko tämän, että saan avustusta haastattelumatkoihin. Arvaa, pitävätkö monet työnantajat sitä positiivisena asiana? Moni jättääkin avustuksen hakematta, vaikka siihen olisi oikeus, koska pelkää sen vaikeuttavan työn saantia. Ilman työnantajan allekirjoitusta lapussa ei liikkuvuusavustusta heru. Ihmisillä on kivasti tietoa, mutta ei käytännönkokemusta eikä realismin tajua mitään, olet ottanut asioita selville vain puolitiehen, näemmä.

    Itselläni on lasten koulut tekosyy -loppumassa, en tosin ole työtönkään vain "aktivoitu" enkä aio kainuuseen jäädä ja lapsilleni olen suositellut täältä häipymistä myös. Auliisti kerron kaikille, ettei tänne kannata tulla.

    Äänestä

Eipä moni sitten lukenut alkuperäistä viestiä kunnolla ja vauhkotaan kovasti ilman tietoa. Ei se vuosikausia työttömänä lorviminen nyt vaan onnistu, vaikka moni tuntuu niin luulevan. Pitkäaikaistyöttömän on osallistuttava aktivointeihin sun muihin, ettäs tiedätte. Sitten työtä on otettava vastaan työssäkäyntialueen ulkopuoleltakin, jos sieltä on saatavissa asunto. Niitä ehtoja on kohtuullistettu, omistuasunto on yksi, mikä on ihan kohtuullista, sillä ei pienellä palkalla pidetä montaa asuntoa. Olenpa kuullut, että toiselta paikkakunnalta on palattu vakityöstä määräaikaiseen, kun omistuskämppä ei mene kaupaksi. Lasten koulunkäynninkään vuoksi muuttamaan ei pakoteta, sekin on kohtuullista, sillä nykyään opetussuunnitelmat ovat koulukohtaisia. Isoissakin kouluissa saattaa olla yhdistelmäluokkia yms. Mutta se että työttömänä voisi lorvia, se on typerysten harhaluulo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

muut aktivoinnista kiinnost... kirjoitti:

Ehdotuksiahan on helppo tuosta vaan. Mutta ensin kannattaisi justiinojen ja muidenkin ottaa selvää jo olemassaolevista systeemeistä.

Työttömänä on kolmen kuukauden ammattisuoja. Tarkoittaa sitä, että kolme ensimmäistä kuukautta työttömäksi jäätyään saa etsiä oman alansa töitä. Sen jälkeen on otettava vastaan mitä tahansa työtä. Pitkäaikaistyöttömän on otettava vastaan myös tarjottuja koulutus-, harjoittelu- tai työelämävalmennuspaikkoja, tästä ei itselläni ole kokemusta, joku muu voi tarkentaa nämä ehdot. Harjoittelupaikkoja onkin yleensä vähemmän kuin harjoitteluun menijöitä. Poikkeuksena alat, joilla työllisyys on muutenkin hyvä, huonomaineiset yritykset tai sitten paikat johon haetaan vaikkapa nättiä nuorta myyjätyttöä.

Erilaiset yhdistykset myös työllistävät pitkäaikaistyöttömiä jatkuvasti. Aina ei tekijää löydy, se ei johdu välttämättä sopivan työttömän puutteesta, vaan sopivan PITKÄaikaistyöttömän puutteesta. Palkkatukea saadakseen on näet oltava määrätty aika työttömänä.

Mutta jos kaikki työttömät laitettaisiin risuja keräämään. Ehdotus, jonka pystyy heittämään tuosta vain. Mutta oletko ajatellut hallinnollista puolta? Oletko ajatellut, että kun ne kerran ovat työttömiä luusereita, niin eihän lakisääteisiä sosiaalitiloja tarvitse järjestää. Entäs työnjohto, palkataanko työttömiä? Jonkun on kuitattava laput, joilla nämä työttömät työtä tekevät hakevat tukirahaansa. Sitten esim. harjoittelijoita saa olla 1 viittä vakinaista työntekijää kohti, tarvittaisiin lainsäädännön muutos, jos työttömät tekisivät töitä keskenään. Mites tapaturmavakuutus, ajattelitko että ei työttömälle paskalle sitä tarvita?

Toimenpiteissä olevalle on myös ollut tapana maksaa 8 euroa päivältä kulukorvausta. Jos esim. 100 000 laitetaan risuja keräämään, tietää se päivässä 800 000 euroa lisää. Pitäisikö tämä ottaa pois, vai maksatko mielelläsi? työtön paska maksakoot työmatkansa itse, mitäs ei ole töissä?

Minusta olisi kohtuullista, että ne, jotka mielestään tekevät hyviä ehdotuksia, myös ehdottaisivat toteuttamistavat. Kuka tahansa osaa sanoa mitä pitäisi tehdä, mutta harvemmalta sitten onnistuukaan kertoa miten.

Itse en ole työtön, vaan "aktivoitu", enkä valita, tässä on hyvät puolensa, enemmän hyvää kuin huonoa. Mutta huomattavasti halvempi olisin yhteiskunnalle jos en tekisi mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu