on meillä ongelmana.
Neiti on jo kohta 7kk ja pulauttelee edelleen jatkuasti. Paino on kuitenkin noussut normaalisti.
Kertokaa muut joilla on ollut kova pulauttelija, milloin teillä on tämä loppunut!
Pyykkimäärä on päivän aikana melkoinen ja vähän kieltämättä jo kyllästyttää tämä älytön pyykinpesu...onneksi ei tämän vakavampaa.
Neiti on jo kohta 7kk ja pulauttelee edelleen jatkuasti. Paino on kuitenkin noussut normaalisti.
Kertokaa muut joilla on ollut kova pulauttelija, milloin teillä on tämä loppunut!
Pyykkimäärä on päivän aikana melkoinen ja vähän kieltämättä jo kyllästyttää tämä älytön pyykinpesu...onneksi ei tämän vakavampaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
meidän poika oli myös ihan älytön pulauttelija. kaikki sanoivat, että kyllä se loppuu kun kiinetät aloitat, vaan eipä loppunut. painokin alkoi laskea, mutta pituutta tuli, niin seurailtiin vaan ahkerammin. pyykkiä tuli myös aivan älyttömästi, ja poika pulautteli jopa 3 tuntia syönnin jälkeen. kyläilyt todella mukavia, kun sai olla rättejä ja liinoja mukana, että varjelee tuttavien mattoja ja sohvia. vaatteita meni aivan kamalasti myöskin, ja ei paljon jäljelle niistä jäänyt, kun kaikki kamalan tahraisia porkkanasta ja muista mössöistä.. Mutta kyllä se loppuu! Se on kamalan rankkaa ja turhauttavaa kun koko ajan lapsella oksennuksessa vaatteet. meidän poika pulautteli vielä silloinkin kun seisoi tukea vasten. pulautus tuli tuolille ja sitä sitten taputteli käsillään.. Kävelemään oppiessa väheni huomattavasti, hyvin harvakseltaan enää tuli puklu ja nyt pojan ollessa 2v, tulee joskus hyvin harvoin suuhun ruokamössö. Että jaksamista, helpottaa se kyllä! Meidän lapsukaisilla on vain vähän tavallista löysempi mahanportin sulkija.
tuo lohdutti, kun tietää, että vielä helpottaa.
Juuri nämä kyläilyt ovat hankalia, kun saa rättien kanssa kulkea ja pelätä sohvien ja mattojen sotkeutumista.
Meidään neidin lempitouhua on pulauttaa ensin lattialle ja sitä levittää ja läpsyttää pitkin lattiaa:) hyi mikä sotku...
Meidän kuopus täyttää pian vuoden, ja nyt rupeaa pulauttelu olemaan historiaa. Että kyllä se ohi menee, eikä tarvitse tosiaan olla huolissaan, jos paino nousee normaalisti. Minä olin aina neuvolaan mennessä ihan varma, että nyt menee käyrät alaspäin, mutta kyllä neiti ihan hyvin kasvoi, vaikka tuntui, että kaikki maidot oli aina vaatteilla ja lattialla ja huonekaluissa ja... Ei muuta kuin pesukone laulamaan.
Meillä oli sama ongelma pikku neitimme ollessa alle vuoden vanha. Kuten muutkin ovat rauhoitelleet sinua, se menee ohi. Itse sain osittain pulautteluun helpotusta vaihtamalla korvikken toiseen merkkiin (ensin tutteli, vaihdettiin Semperiin) ja tarkkailemalla mitkä ruoka-aineet aiheuttavat suurinta pulauttelua. Johti siihen että jätettiin esim. mustikkasoseet veke. lopulta pulauttelu loppui kun oppi kävelemään ja korvikkeet vaihdettiin ns. oikeaan maitoon, vuoden ikäisenä. Nyt meillä on iloinen ja reipas kaksivuotias tyttö.
Meillä sama homma poika tällä hetkellä 5 kuukautta ja koko ajan kaikki ylös vaan ... Saa olla vähän väliä vaihtamassa petivaatteita ja vaatteita.. =/
Mutta toivon mukaan menee ohi pian.. =)
Jaksamista ja hyvää kesän jatkoa sinnepäin.. =)
Vamhemmat tädit ja mummat on ihmetelly, kun neuvolassa ei enään (ei ainakaan 4 vuotta sitten) opeteta vauvan ryötäyttämistä. Ennen sitä pidettiin tärkeänä, että kun vauva on syönyt, niin sitä pidettiin hetki selällään hieman pää ylempänä, että ilmakupla tai pari tuli ylös, eikä sitten häirinnyt vatsassa. Kuplan nousemista saatettiin nopeuttaa tärisyttämällä vauvaa hieman. Siitä on useita eri variaatioita. Oletteko te käyttäneet tätä konstia?
Meidän neiti vasta 4kk, mutta varmaan ihan samassa tilanteessa ollaan täälläkin. Juuri vaippaa vaihtaessa ryöpsähti parit "laatat" alustalle, valuen kaulaan ja osa tais mennä paineeella tullessaan nenäänkin. Kokeiltiin peruna-porkkanamössöä, mutta sekin tuli ja kieltämättä oli melko sotkuista jälkeä rinnuksilla. Ajattelin alkaa miettimään onko omassa ruokavaliossani mitään väärää ja jatkan sinnikkäästi röyhtäyttämistä ja rättien kantamista kaikkialle. Harmittaahan se vietävästi, kun ei voi lattiallekaan oikein laskea vauvelia kuin vasta yli tunti syönnin jälkeen, ettei tule ruoat samantien ulos. Ensi viikolla neuvolalääkärillä mainitsen asiasta. Sairaalassa voi tehdä jonkun testin, jolla testataan sitä mahaportin löysyyttä. Mutta, siihen tarvitaan nenämahaletku ja jos paino kuitenkin nousee, ei siihen toimenpiteeseen mieluusti ryhdytä. Siis, tsemppiä vaan meille kaikille näköjään tarvitaan! Muu ei auttane!