PERHEPETI

Perhepeti jakaa mielipiteitä, jotkut sitä suosittelevat ja jotkut vieroksuvat.

Vauvamme nukkuu omassa pinnasängyssä huoneessamme eli perhepeti ei varsinaisesti ole meidän juttumme. Joskus kuitenkin minä nukahdan yöllä imettäessäni vauvan viereen, josta minulle tulee kamalan huono olo! Poden syyllisyyttä siitä, etten pysty aina hoitamaan vauvaani kunnolla, vaan yövalvomisista väsyneenä joskus nukahdan hänen viereensä ja riskeeraan vauvani terveyden!

Onko missään olemassa OIKEITA tutkimuksia tai tilastotietoa perhepetien hyvistä tai huonoista puolista? Onko vauvalle käynyt huonosti nukkuessa vanhempiensa kanssa samassa sängyssä, mitä ongelmia on seurannut vauvalle? Onko tuttavapiirissä todistettavia esimerkkejä? En siis hae mutu-juttuja tai legendoja...
181107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

meidän 6,5 kk vanha poika on aina nukkunut samassa sängyssä ja hyvin on mennyt! Ei hän edes suostu omaan sänkyyn nukahtamaan ja imettäminen on todella helppoa yöllä. Lisäksi saan olla vauvani vierellä kokoajan. Perhepeti on meillä ihan ehdottomasti toiminut hyvin. Enpä ole koskaan kuullut, että vauva olisi esimerkiksi jäänyt äitinsä tai isänsä alle perhepedissä... Kyllä se uni on sen verran herkkää, että ei siinä niin voisi käydä jos ei vaan alkoholia tms. ole ottanut!

Äänestä

Tässä on esimerkki yhdestä tutkimuksesta perhepedin puolesta, näitä on netti ja vauvakirjallisuus pullollaan. Meilläkin on 6,5kk ikäinen vauva, joka on aina nukkunut välissämme ja hyvin on mennyt. Ei tästä mitään vaaraa ole vauvalle, päinvastoin vauva saa läheisyyttä. Meidän ei alunperin ollut tarkoitus nukuttaa välissä, mutta koliikkivauvana hän nukahti ainoastaan rinnalle meidän sänkyymme ja nukkuu edelleen siinä. Se huono puoli tästä on, että en tiedä miten hänet saa vieroitettua omaan sänkyynsä... http://imetystukilista.net/sivut/index.php?option=com_content&task=view&id=95&Itemid=139

Äänestä

Vauva omaan sänkyyn on mun mielipide. Vauvasta lähtien pienille jää tunne, että vanhempien lähellä on ainut oikea paikka nukkua ja se ei ole hyvä asia tulevaisuutta ajatellen. Tunnen lukuisia perheitä, joissa lapset nukkuvat vielä viiden-kuuden vanhana vanhempien huoneessa ja joskus jopa vieressä kun eivät suostu muualla nukkumaan. Vanhemmat tarvitsevat omaa "rauhaa" vaikka lapset niin kamalan rakkaita ovatkin. Meillä ei ole yksikään lapsi nukkunut yhtään yötä vieressämme ja oikein hyvin on mennyt.

Äänestä
  • Eiköhän vauvalle kohdussa vietetyn ajan jälkeen ole aika järkytys joutua nukkumaan jossain muualla kuin vanhempiensa lähellä... Musta nyt vaan kuuluukin olla juuri niin että vauva "oppii" että vanhempien lähellä on hyvä nukkua (siis sehän on ainoa mitä vauva pitää tuttuna ja turvallisena).

    Miten niin perhepeti ei ole hyvä tulevaisuutta ajatellen? Samalla logiikalla vauvalle ei saisi koskaan laittaa vaippoja, oppii pissaamaan alleen ja sehän on kamalaa tulevaisuutta ajatellen (no tästä olen tietyssä mielessä jopa samaa mieltä :) tai lasta ei saisi koskaan syöttää kun pitäähän sen oppia syömään itsekin. Niin tai ei saa oppia nukkumaan päiväunia kun eihän sellaista voi loppuelämäänsä tehdä!

    Ennemmin se menee niin päin, että kun lapselle varhaislapsuudessa rakentuu vahva perusturvallisuus, hänen ei enää myöhemmin tarvitse takertua vanhempiinsakaan.

    Meidän esikoinen sai nukkua meidän kanssa niin pitkään kuin halusi. Nyt hänellä on sänky meidän huoneessamme, eikä hän moneen kuukauteen ole tullut meidän sänkyymme. Ja ikää on hiukan vaille 2 vuotta... Nyt hänelle laitetaan sänky myös omaan huoneeseensa ja hän saa aivan itse päättää senkin koska on valmis siirtymään sinne.

    Täältä löytyy yksi psykologian alueen (väitöskirjatyöhon liittyvä suht tuore) artikkeli, jossa on myös perusteita perhepedille. http://www.epjournal.net/filestore/ep05102183.pdf

    Äänestä

tyttö nukkuu 22-06 omassa pinnasängyssään meidän makuuhuoneessa.
syö siinä kolmen aikaan 90ml-120ml ja nukkuu aamuun.
aamulla menemme tytön kanssa hänen omaan huoneeseen missä on 80cmx200cm sänky.Imetän hänet siinä ja syötän pullosta minkä jaksaa (imettämällä ei pelkästään lähde nälkä,maidon tulo niin heikkoa itselläni).
Laitan tyynyistä ja peitosta turvallisen kolon ja neiti nukkuu siinä vielä 4-5 tuntia.Sitten herätäänkin aamutoimille,syömään ja päivän puuhiin.
Välillä minullakin käy niin että iltaimetyksellä (kymmenen aikaa) nukahdan tytön viereen tai aamulla torkahdan.
Ikinä ei ole tullut mieleenkään että vaarantaisin hänen terveyden,pidän pientä oman käteni päällä tukien kylkeen ns.kainalossa pitämistä ja pysyn paikallani.
Olen huomannut että vaikka tyttö nukkuisi 6 tuntia minun vieressäni (niinkuin sairaalassa) en vaihda asentoa enkä oikeastaan hievahda niin pitkään aikaan kun tyttö on siinä.Mielestäni ei kukaan voi nukkua niin syvästi ettei tajua alitajuisesti että vieressä on pieni lapsi.
Älä pode syyllisyyttä,et ole huono äiti.
Itse olen kasvanut niin että oman huoneeni sain vasta 12vuotiaana ensimmäisen kerran.Oma sänky on kyllä aina ollut.Nukkunut samassa huoneessa äitini kanssa.
Olen aivan hyvin elänyt,läheisemmät välitä äitiini ollut (vanhempani eronneet kun olin 6vuotias).
Tuttuni poika nukkuu perhepedissä,heillä on ollut tuskaa yrittää poikaa siirtää omaan sänkyyn,poika saattaa roikkua äidin tississä koko yön ja pitäen ns.huvituttina tissiä.Huonosti ei kuitenkaan ole käynyt,siinäkin tapauksessa vanhemmat nukkuvat niin reunalla kun olla ja voi että pojalla olisi tilaa

Äänestä

Meidän perheessä ei koskaan olla tehty mitään "valintaa" miten nukutaan. Vauvalle ostettiin pinnasänky ja siihen pikkuinen illalla nukahti mut kun heräsi yöllä tissille niin nostin viereen ja siinä sit nukuttiin, joskus saatoin nostaa takaisin pinnikseenkin jos en nukahtanut imetyksen aikana. Imettäminen vieressä oli tosi helppoa ja luonnollista. Se ei ollut mikään tietoinen valinta vaan siihen ajauduttiin kun vauvaa ei aina muuten saanut unille. (Ja silloin sitä tekee mitä vaan että väsynyt lapsi nukahtaa.)

Mä en näe tässä perhepedissä kertakaikkiaan mitään väärää, vauvan paikkahan on äidin lähellä, mikä ois vauvalle sen turvallisempaa??

Kipeänä ollessa tyttömme otettiin, tietenkin, viereen. Nyt tyttö on yli 1-vuotias, nukkuu omassa sängyssä meidän huoneessa ja edelleen jos on kipeä tai yöllä herää eikä uni tule niin otan viereen. Perhepeti ei siis meillä ole mikään joka öinen juttu mutta jos olisi niin ei haittaisi. Meillä ei ole mitään kiirettä vielä opettaa tyttöä omaan huoneeseen, kyllä hän ehtii isompana nukkua siellä monet yöt=)

Jokainen tekee niinkuin parhaaksi näkee. Hyvää joulua kaikille!=)

Äänestä

Meidän perheessä ei koskaan olla tehty mitään "valintaa" miten nukutaan. Vauvalle ostettiin pinnasänky ja siihen pikkuinen illalla nukahti mut kun heräsi yöllä tissille niin nostin viereen ja siinä sit nukuttiin, joskus saatoin nostaa takaisin pinnikseenkin jos en nukahtanut imetyksen aikana. Imettäminen vieressä oli tosi helppoa ja luonnollista. Se ei ollut mikään tietoinen valinta vaan siihen ajauduttiin kun vauvaa ei aina muuten saanut unille. (Ja silloin sitä tekee mitä vaan että väsynyt lapsi nukahtaa.)

Mä en näe tässä perhepedissä kertakaikkiaan mitään väärää, vauvan paikkahan on äidin lähellä, mikä ois vauvalle sen turvallisempaa??

Kipeänä ollessa tyttömme otettiin, tietenkin, viereen. Nyt tyttö on yli 1-vuotias, nukkuu omassa sängyssä meidän huoneessa ja edelleen jos on kipeä tai yöllä herää eikä uni tule niin otan viereen. Perhepeti ei siis meillä ole mikään joka öinen juttu mutta jos olisi niin ei haittaisi. Meillä ei ole mitään kiirettä vielä opettaa tyttöä omaan huoneeseen, kyllä hän ehtii isompana nukkua siellä monet yöt=)

Jokainen tekee niinkuin parhaaksi näkee. Hyvää joulua kaikille!=)))

Äänestä

http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,824,2547,6444,6445,7649

...Yksin nukkumisen vaikeuksissa ja siirtymäkohteen käytössä korostuu länsimaisen vanhemmuuskulttuurin erityinen vaikeus. Pyrimme korostamaan lapsen itsenäisyyden ensisijaista arvoa ja tukemaan kaikkea kehitystä, joka saa hänet selviämään jo varhain omillaan. Tämä ei kuitenkaan ollut ihmislajin kehityksellinen, evolutiivinen päämäärä, vaan lapseen on virittynyt vahva taipumus varmistaa kiinnittymisen kohteen läsnäolo ja läheisyys oudoissa ja uhkaavissa tilanteissa, joista pimeys on biologisesti keskeisin.

Nukkumiskäyttäytymisen tutkijat ovat todenneet, että siirtymäkohde tunnetaan ilmiönä ainoastaan teollistuneessa Euroopassa ja sen kulttuuria omaksuneissa maissa. Muualla, jossa pienet lapset nukkuvat läheisessä yhteydessä vanhempiinsa, äidin ulkopuoliselle kohteelle ei ole tarvetta. Lähellä nukkuminen näyttää toisten tutkimusten mukaan myös vähentävän lapsen heräilyä synkronoimalla lapsen ja äidin unirytmejä ja hengitysrytmejä toisiinsa. On näyttö siitäkin, että yhdessä nukkuminen vähentäisi kätkytkuoleman riskiä, koska lapsen hengityksen säätyminen äidin tahtiin vähentäisi äkillisen, hengityskatkokseen liittyvän hapen puutteen vaaraa. Vierellä nukkuminen on kuitenkin meidän kulttuurissamme paheksuttua, eikä meillä ole kulttuuriin liittyviä suojarakenteita vanhempien suhteen säilymiselle tässä tilanteessa vireänä.

-----------

http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml

Aikuisen läheisyys auttaa lapsen epäkypsää hermostoa itsesäätelyyn unen aikana. Se voi jopa vähentää kätkytkuoleman riskiä estämällä lasta vaipumasta liian syvään uneen Vanhemman hengitys myös rytmittää lapsen hengitystä.

Jotta vanhemmat voisivat säädellä lapsensa sisäistä tilaa, heidän on oltava fyysisesti läsnä, kosketusetäisyydellä. Pienen vauvan hermojärjestelmä ei vielä ole kehittynyt sille tasolle, että hän pystyisi keskellä yötä havahtuessaan vakuuttumaan itsenäisesti siitä, että kaikki on hyvin. Vasta noin puolitoistavuotias on tähän valmis, jotkut vasta paljon myöhemmin. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä toteaakin: "Perhepeti on ehdottomasti ihmisen psykobiologian kannalta perusmalli."

Äänestä

Mun miehen lasta oli nukutettu vauvasta asti perhepedissä. Vauvalla oli myös koliikki, joten mieheni ex ei ilmeisesti jaksanut/halunnut/osannut nukuttaa vauvaa omaan vuoteeseensa. Niinpä "vauvan" ollessa vielä 6½ vuotias ja viettäessään viikonloppua meillä, piti hänen isänsä nukkua aina lapsen vierellä. Eli nuo 4 vuotta jaksoin katsoa tuota tilannetta, kunnes kysyin, mites toimitaan sitten, kun lapsi tuo koulukavereita yökylään. Sanooko, että nuku sinä tuolla vierashuoneessa niin minä iskän kainalossa... Johan siinä olisi kaveritkin nauraneet.

Äänestä
  • tai oisiko ollut enemmän kyse siitä, että lapsi oli erossa kokenut kovia?
    Tai olisiko isäikävä ollut niin kova arkena, että viikonloppuna piti saada nukkuakin vieressä?
    Tai että teidän luona, vähän vieraammassa paikassa, lapsi ei vaan uskaltanut nukkua yksin?

    Ettei vaan kirjoituksesta paistaisi läpi "asenne" miehen exää kohtaan?
    Voihan olla, että exä piti perhepetiä hyvänä ja luonnollisena nukkumisratkaisuna.

    Äänestä

  • Kukan äiti kirjoitti:

    tai oisiko ollut enemmän kyse siitä, että lapsi oli erossa kokenut kovia?
    Tai olisiko isäikävä ollut niin kova arkena, että viikonloppuna piti saada nukkuakin vieressä?
    Tai että teidän luona, vähän vieraammassa paikassa, lapsi ei vaan uskaltanut nukkua yksin?

    Ettei vaan kirjoituksesta paistaisi läpi "asenne" miehen exää kohtaan?
    Voihan olla, että exä piti perhepetiä hyvänä ja luonnollisena nukkumisratkaisuna.

    No siitähän tässä juuri oli kyse, että exän mielestä perhepeti oli hyvä asia. Ja siksi kerroinkin tämän omakohtainen havainnon, joka oli lopputuloksena perhepedistä.

    Äänestä

  • Olisitpa tullut meille nukuttamaan vauvaa koliikkiaikoina, jos se on noin helppoa ettei vaan laiskuudesta/haluttomuudesta/kyvyttömyydestä saa sitä omaan sänkyyn nukkumaan! Siinä vaiheessa kun valvottuja öitä JA päiviä alkoi olla synnytyssairaalasta tultua kaksi viikkoa, oli aivan sama millä tavalla vauva nukahti, rinnalle vanhempien sänkyyn vain sitterin heilutukseen, kunhan vaan nukkui! Ei siinä auttanut omaan sänkyyn laskea, ellei halunnut valvoa seuraavat kolme kuukautta 24h/vrk.

    Eri asia on se, että nyt koliikin jälkeen opettaa lapsensa pikku hiljaa omaan sänkyynsä sitten kun aika on kypsä, kuitenkin mielellään jo ennen tuota 6,5 vuotta. Kyllä siinä mieheltäkin vaaditaan oma työpanoksensa myös meidän perheessämme.

    Äänestä

Maailmassa on ollut vauvoja jo tuhansia vuosia,jotka ovat nukkuneet vieressä.Pinnasänky tai koppa on aika uusi keksintö.Vieressä nukkumisen edut:lapsi oppii saman unirytmin,kuin äiti.

Äänestä
  • Lapsen nukuttaminen erillään on suhteellisen uusi ja vain länsimaissa yleistynyt tapa. Suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat edelleen äidin tai koko perheen kanssa. Monet psykologit ovat itseasiassa aika huolissaan siitä mitä nykyinen länsimainen tapa "opettaa" lapsi "itsenäiseksi" liian varhain saa aikaan.

    Tuon eroperheen tapauksessa taustalla on varmasti ollut monia muita syitä kuin perhepeti, jotka ovat johtaneet tilanteeseen. Olen itse törmännyt aika moniin perhepetilapsiin, ja he kyllä kaikki oma-aloitteisesti siirtyvät jossain vaiheessa omaan sänkyyn ja huoneeseen. Ja tämä tapahtuu kyllä hyvissä ajoin ennen kouluikää. Yleensä vielä niin että kun lapsi sitten itse haluaa oman huoneen, ei hän sieltä myöskään yöllä tule vanhempien viereen (niinkuin niissä perheissä joissa lapsia nukutetaan yksin tapahtuu vielä pitkään).

    Äänestä

Kiitos asiallisista vastauksista :)

Minusta olisi kaikkein ihaninta nukkua rakkaan vauvamme kanssa samassa sängyssä ja varmaan se auttaisi imetyksessäkin. Olen vaan niin supervarovainen, etten haluaisi vaarantaa vauvan turvallisuutta edes teoriatasolla.

Oma äitini on aivan hysteerinen vauvan vieressä nukuttamisesta, mutta hänellä on ensimmäisen lapsensa menettäneenä (menetys ei liity perhepetiin) ymmärrettävästi kaikenlaisia menettämisen pelkoja, jotka ovat siirtyneet näköjään minuunkin.

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE :)

Äänestä

Meillä perhepedissä nukkuu isi,äiti ja 3,5kk ikäiset kaksoset! Hyvin menee, enkä voisi kuvitellakaan että vauvat menisivät omiin sänkyihinsä. Perhepeti säästää edestakaisin pomppimiselta yöllä...

Äänestä

Meidän tuttava perheessä kävi niin että äiti nukahti imettäessään ja vauva tukehtui tissiin.. tästä on jo vuosia aikaa kylläkin..

Äänestä
  • vauva ei kyllä tukehdu tissiin.

    Taustalla on ollut jotain muuta vaivaa.
    Tai sitten äiti on ollut lääkeiden tai alkoholin vaikutuksen alainen.

    Pahoitteluni silti vauvan kuoleman johdosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja monta mieltä... kirjoitti:

Perhepeti jakaa mielipiteitä, jotkut sitä suosittelevat ja jotkut vieroksuvat.

Vauvamme nukkuu omassa pinnasängyssä huoneessamme eli perhepeti ei varsinaisesti ole meidän juttumme. Joskus kuitenkin minä nukahdan yöllä imettäessäni vauvan viereen, josta minulle tulee kamalan huono olo! Poden syyllisyyttä siitä, etten pysty aina hoitamaan vauvaani kunnolla, vaan yövalvomisista väsyneenä joskus nukahdan hänen viereensä ja riskeeraan vauvani terveyden!

Onko missään olemassa OIKEITA tutkimuksia tai tilastotietoa perhepetien hyvistä tai huonoista puolista? Onko vauvalle käynyt huonosti nukkuessa vanhempiensa kanssa samassa sängyssä, mitä ongelmia on seurannut vauvalle? Onko tuttavapiirissä todistettavia esimerkkejä? En siis hae mutu-juttuja tai legendoja...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu