Nyt olen Feng Shuin

kannattaja.

Suhtauduin koko Feng Shui -ajatukseen epäilevästi kunnes, ehkäpä ylimielisesti, ajattelin hieman lukea tätä palstaa. Luin yhden keskustelun, jossa tuntui olevan jotakin yllättävää. Seuraavassa keskustelussa tuli ilmi aivan arvaamattomia tietoja huonekalujen ominaisuuksista. Kolmannessa keskustelussa en saanut naurultani oikein luetuksi kirjoituksia. Uskon, että nauru pidentää ikää joten, arvoisat kirjoittajat - enemmän ja vähemmän totiset - kiitos lisävuosista!

1

1398

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihaillut japani-

      laisten tapaa sisutaa kotinsa, kuvista päätelleen siistiä ja rauhallisen näköistä. Onkohan sitä joka kodissa sielläkään niin täydellisesti noudatettu.

      Itse haluasin eroon kirjahyllystä. Sen tilalle korkeintaan pari 130cm korkeata kaappia, siis tavarat pois näkyvistä. Pölyjen pyyhkiminen ei ole mielihommia. Hylly kyllä lähtee tässä kevään aikana.

      Eteisen olen fiksannut, niin ettei ole takkiröykkiötä ja kenkäkasaa ja muutenkin näyttää siltä, että tilaa on enemmän. Iso peili oli hyvä ostos.

      Siistiä ja vähän tavaraa esillä on minun periaatteeni. Kyllä joku sanoo että miksi pidät kaapissa näin kaunista vaasia jne. muttei ymmärrä etten ole innokas siivooja.

      Niin, en tiedä onko minun huushollissa feng-suita, mutta krääsää ja kirjapinoja en siedä ympärilläni. Eikä liikaa huonekaluja, tyhjää lattia-alaa pitää olla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      68
      1875
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1209
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      139
      992
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      18
      909
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      82
      665
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      104
      651
    7. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      642
    8. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      638
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      48
      556
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      57
      547
    Aihe