Toiminnallinen heikkonäköisyys ja laserleikkaus, kokemuksia?

jetton

Olen 41-vuotias mies, jolla on lapsuudessa (todettu 7-vuotiaana) hoitamatta jäänyt vasemman silmän toiminnallinen heikkonäköisyys eli ns. laiska silmä (ei karsastus). Oikean silmän näön ollessa kutakuinkin normaali. Silmien liian suuren eriparisuuden takia silmälasien/piilolinssien käyttö ei ollut mahdollista. Käytännössä olen siis elänyt yksisilmäisenä ilman tarvetta silmälasien käyttöön. Nyt vanhempana alkaa tietenkin ikänäkö vaivata, lähinnä kun on hämärää.

Vasen silmä ei ole sokea, siinä on ns. liikkumisnäkö, eli en törmäile huonekaluihin, erotan kyllä esineet (kirjat, kynät, paperit) pöydällä, kuten myös värit, mutta lukea en sillä näe. Hajataiton takia myös ääriviivat/muodot ovat epätarkkoja.

Valitettavasti toiminnallista heikkonäköisyyttä ei voida aikuisena leikkauksilla korjata, sillä kyseessä on ennemminkin silmän ja aivojen välisestä toimintahäiriöstä kuin optisesta ongelmasta. Ihmisen näköjärjestelmä kun muotoutuu 10 ikävuoteen mennessä, jonka jälkeen vaillinaisten hermoratojen aiheuttamaa heikkoa näkökykyä on lähes mahdotonta korjata tai edes parantaa.

Kävin eilen tutkituttamassa silmäni laserleikkauksia tekevän yksityisen silmälääkärin luona ja tuloksena silmien osalta seuraavat arvot: vasen silmä 8 d (hajataitto yli 1) ja oikea 2.5 d. Lasikorjattuna vasemman silmän visusarvo on 0.2 (edelleen heikko). Koska vasemman silmän taittovirhe on niin suuri, tarvitaan kaksi leikkausta, jotta päästäisiin lähelle nolla-taittoa. Sarveiskalvot ovat n. 0.530 mm paksuja, joten ne ovat riittävän paksuja kahteenkin leikkaukseen. Sitä paitsi, plus-näön leikkauksessa ei kuulemma tarvitse ”höylätä” niin paljon kuin likinäön yhteydessä.

MUTTA mahdollisella leikkauksella saavutetaan ainoastaan silmän palauttaminen optisesti kuntoon, leikkaus ei tule vaikuttamaan toiminnalliseen näköhäiriöön mainittavasti. Näin väittää koululääketiede ja silmälääkärinkin mukaan leikkauksen jälkeen parhaimmassakin tapauksessa näkökyky voisi parantua tuon 0.2 visusta. Missään tapauksessa siitä ei tule niin hyvää kuin oikeasta silmästä.

KYSYMYS:

Jos sinulla on/oli vastaavanlainen oire (toiminnallinen heikkonäköisyys) ja olet käynyt laserleikkauksessa, miten leikkaus käytännössä vaikutti näkökykyysi?

3

5073

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hei, minulla on vastaava vaiva ja huonon silmän leikkausta on väläyelty ja olen jonossa silmäklinikan tutkimuksiin. Leikkautitko silmäsi ja miten pärjäilet silmäsi kanssa nykyisin.

    • Anonyymi

      Minulla on hieman vastaavanlainen tilanne, mutta plussaa oli laiskemmassa silmässä vähemmän ja näöntarkkuus oli siinä saatu lapsena tehdyn peittohoidon seurauksena paremmaksi (visus lasikorjattuna 0,8). Silmään tehtiin lasik ja lopputulos oli se, että näin sillä silmällä hieman paremmin, kuin silmälasikorjauksella.
      Plussanäköä, kun leikataan, niin usein tulee siihen silmään enemmän kaikkea valon siroamis yms halo-ongelmia. Minullekin tuli, mutta silti olen tyytyväinen, koska näkökyky parantui.
      Kymmenessä vuodessa tosin leikkauksen vaikutukseen tuli palautumista kohti vanhoja arvoja, koska sekin on vissiin yleisempää, kun plussaa leikataan.
      olen kuitenkin tytyväinen, koska en tarvitse niin paksua linssiä tuohon silmään, kuin ennen,
      Nykyään tullut sitten vielä ikänäkö molempiin silmiin.
      Suunnittelen linssileikkausta molempiin silmiin, eli tekomykiöitä.
      Toiseen ehkä monitehomykiö ja toiseen yksiteho. Tai sitten molempiin moniteho.
      Pitää ottaa selvää kuinka minulla mikäkin vaihtoehto toimisi.

    • Anonyymi

      HEI MINULLA ON MYÖS NIIN SANOTTU LAISKA SILMÄ NYT OLEN MEOSSA KAIHI LEIKAUKSEEN SILMÄ LÄÄKÄRI SANOI ETTÄ MOLEMMAT SILMÄT MUTTA TAYS SANOI ETTÄ VAAN TOINEN SE LLAISKA SILMÄ KUULEMMA EI MUUTU MIHINKÄÄN VAIKKA LEIKKATAIS ONKO KELÄÄN TIETOA TÄLLÄISESTÄ ASIASTA KIITOS

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      136
      3796
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      36
      2464
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      144
      2118
    4. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      17
      1101
    5. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      71
      1062
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      46
      925
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      63
      896
    8. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      31
      875
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      43
      800
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      100
      799
    Aihe