Mihinkähän aikaan pennulle voisi antaa viimeisen ruuan illalla, että jaksaa aamuun asti? Ajattelin jos vähentäisi yöllä kakkaamist.
Ruokinnasta
kultsu
3387
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse annan pennuille ruokaa illalla 21.00 paikkeilla. Ne on tosin nukkuneet yöt 22.00-6.00 ihan rauhassa 7-viikkoisesta saakka. Kaikki neljä koiraani on nukkunut yönsä. Vanhin koira tosin heräsi pentuna jo 5.00 leikimään, joten lähdin silloin sen kanssa ulos, niin sai muu poruka vielä nukkua. Onneksi silloin oli kesä parhaimmillaan. Nyt tuon nuorimman(5kk) kanssa tuntuu 6.00 herätyskin joskus liian aikaiselta, vaikka onkin antanut nukkua joka ikisen yön luovutusiästä saakka!
Voi olla ruuan laadusta kiinni, jos nousee yöllä asioilleen. Tai sitten päivällä ei ehkä ole tarpeeksi tarjolla liikuntaa ja aktiviteetteja. Annan pennulle iltaruuaksi kermaviiliä tai raejuustoa ja liotettua eläinkaupan kuivamuonaa. Aikaisemmilla ruokailuilla saa puurot, porkkanaraasteet, raa'at jauhelihat ym. lisukkeet.
joka passaa juuri teille. Minä suosin "myöhäispisutusta" ja viimeistä ruokaa vasta juuri ennen omaa nukkumaanmenoa (meillä lähempänä puoltayötä, mutta myös aamu "alkaa" vasta yhdeksältä) Jos pentu on jo unelias, voit varovasti houkutella sitä ulos - ei tietenkään, jos nukkuu. Ja ruoan voi antaa vasta kun on käynyt ulkona tai ilmanmuuta myös toisinpäin: iltapisut kun ovat jokatapauksessa rauhallisia ulkona käväsyjä, niin sen voi hoitaa myös iltaruoan päälle.
Mie annan vimpan ruuan 22-23 yleensä kuitenkin tuossa 22. Ikinä ei ole meijän penikka yön aikana sisälle p*skonu :) aamulla herättä ulos ja ruualle päivästä riippuen 6.30-8.00 Yleensä tuona aikana. Sen jälkeen käytän pisulla ja kakulla ja annan ruuan ja tullaan takas nukkumaan pariksi tunniksi (tietenkin rytmi muuttuu sitten töiden ja koulun myötä)