Onko teillä ollut sellaista tilannetta (isien uudet kumppanit) että kun olette kuulleet miehenne lapsesta, olette aikoneet jättää miehen? Ajatukseni tuntuvat tunteettomilta ja häpeän niitä, mutta en haluaisi miksikään äitipuoleksi. Olemme vielä nuoria ja oma lapsi ei ole ikinä käynyt mielessäkään. Lisäksi en tule kovinkaan paljoa lasten kanssa toimeen ja pidemmän päälle minun kuitenkin varmasti pitäisi olla tekemisissä hänen kanssaan. Miten saan nämä ajatukset pois päästäni ja jatkettua normaalisti...Lapsi ei siis kuitenkaan asu miehelläni ja en siis joutuisi usein olemaan hänen kanssaan tekemisissä, mutta entä jatkossa,viikonloput jne...Juttumme on vielä hyvin alussa ja mieheni ei ymmärrä ajatuksiani. Eikä se mikään ihme ole, en minäkään ymmärtäisi, jos minulla olisi lapsi ja joku inhoaisi häntä jo ennen tutustumista..en ymmärrä miksi asia on minulle niin vaikea, toivoisinkin että täällä olisi joku joka olisi kokenut samat tunteet ja päässyt niistä jotenkin yli..
miehelläni lapsi
..........
61141
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
http://uusionni.net/uusionni/index.php
:)
useimmat haluavat sellaisen puolison, jolla ei ole ollut aikaisempaa puolisoa eikä varsinkaan ole lapsia. Ex-vaimosta ei koskaan todella pääse eroon, jos hänen kanssaan on yhteisiä lapsia, ei ainakaan niin kauan kuin lapset ovat alaikäisiä. Edellisen avioliiton lapsia pitää huoltaa jatkuvasti ja heistä pitää maksaa elatusapua, joka voi olla huomattava.
Tällainen tietysti häiritsee uutta liittoa. Jos mies ei tapaa lapsiaan eikä huolehdi heistä mitenkään, hän ei myöskään ole hyvä aviomiesehdokas, koska hänestä tulee todennäköisesti huono isä uudenkin avioliiton lapsille.
Avioerot vähenisivät huomattavasti, jos ex-ukkomiesten uudestaan avioituminen olisi vaikeampaa. Älkää naiset olko sinisilmäisiä näissä asioissa.
Käsitin, että sinä vasta seurustelet tuon "miehesi" kanssa. Sinun kannattaa harkita tarkasti haluatko avioitua hänen kanssaan. Eronneen kanssa voi avioitua vain, jos hänen lapsensa ovat jo aikuisia ja omillaan toimeentulevia.
"Avioerot vähenisivät huomattavasti, jos ex-ukkomiesten uudestaan avioituminen olisi vaikeampaa. Älkää naiset olko sinisilmäisiä näissä asioissa."
avioerot vähenisivät kylläkin sillä huomattavasti, jos ihmiset osaisivat kommunikoida keskenään, ottaisivat toisensa huomioon, eivätkä menisi suinpäin naimisiin.. :/
Hei! Miehelläni on 2 lasta ex-vaimonsa kanssa ja minullakaan ei ollut yhtään mitään kokemuksia lapsista kun aloin hänen kanssaan seurustella. Rakastuimme kovasti toisiimme, hän oli silloin eronnut ja asui yksin ja minä taas olin nuori sinkkutyttö.
Ymmärrän sinua oikein hyvin, minuakin hirvitti ajatus miten osaan olla hänen lastensa kanssa! Eihän minulla ollut mitään kokemusta ja suoraan sanoen, en ollut edes kovin innostunut alkuun...
Oletko jo tavannut miehesi lapsen? Minkäikäinen hän on? Miten ensitapaaminen meni ja jos ette ole vielä tavanneet miten olette suunnitelleet ensitapaamisen?
Meillä mieheni lapset olivat pieniä päiväkoti-ikäisiä kun aloimme olla yhdessä.
Kun säännölliset tapaamiset, joihin minäkin osallistuin, alkoivat mä vaan leikin lasten kanssa ja yritin järjestää ja keksiä mieheni kanssa heitä kiinnostavaa tekemistä. Se oli itse asiassa kivaa!! Paljon kivempaa kuin olisin ikinä uskonut!
Meillä vaan kaikki loksahti paikoilleen. Siihen auttaa positiivinen suhtautuminen ja maalaisjärki ja se on edellytys, että miehen exä ei äidy ihan mahdottomaksi (se vaikeuttaa suhteita uskomattoman paljon.....).
Ja oletan että sun miehelläsi on normaali tapaamissopimus, eli joka 2. viikonloppu osa lomista tai vastaavaa, eikö vaan? Lopun aikaahan te voitte hoitaa omaa suhdettanne ja olla 2:sistaan. Usko vaan, hyvällä tahdolla kaikki käy hyvin, jos teillä kahdella riittää molemminpuolista rakkautta!!!!
Hyvää joulua sinulle ja tsemppiä!
Mä oon puolisen vuotta seurustellu miehen kanssa, jolla on lapsi. itselle niitä ei ainakaan vielä ole siunaantunut:) Jokatapauksessa mulle kävi, niin et kun kuulin että miehellä oli lapsi, olin tosi innoissani asiasta. Tapasin lapsen heti alkuvaiheessa ja ajattelin, et eipä tässä mitään ongelmaa. Mut sit jossain vaiheessa iski mieletön ahdistus koko kuvion suhteen. Ennen mieheni tapaamista olin ollut sinkkuna pari vuotta ja viettänyt aika menevää elämää. Sit yhtäkkiä tajusin seurustelevani ja olevani pienen lapsen äitipuoli (itse en kyllä mielelläni tuota sanaa käytä, mutta kuitenkin..) Ahdistus kävi välillä sietämättömäksi, en saanut nukuttua jne. En oikeen osaa sanoa syytä miksi niin kovasti ahdistuin, kai se oli tavallaan jonkin sortin "paniikkikohtaus":) Kiukuttelin miehelleni ja aloin jännittämään yhteisiä hetkiä miehen ja lapsen kanssa. Miehen menneisyys alkoi tuntua ylitse pääsemättömältä asialta.
Sitten tapahtui jotain, joka sai mut oikeen kunnolla miettimään näitä asioita. En tiiä mikä se jokin oli, mutta tajusin että näin ei voi jatkua. Ymmärsin että voin itse vaikuttaa näihin asioihin ja ajattelutapaani. Punnitsin asioita monelta kantilta ja tulin siihen tulokseen, että tämän miehen ja suhteen eteen olen valmis tekemään todella töitä, en halunnut luovuttaa. Olin hakenut paikkaani perheessä, en tiennyt mikä mun rooli on. Tein itsellei selväksi sen tosi asian, että en ole lapsen äiti. Enkä voi koskaan olla lapselle yhtä tärkeä kuin omat vanhemmat. Kuulostaa varmaan typerältä, mutta ton asian tiedostaminen teki mun elämästä paljon helpompaa:) Nykyään en yritä liikaa, vaan olen lapselle oma itseni, isän uusi kumppani. Haluan olla lapselle "kaveri" (tietysti myös rajoja asettava aikuinen), jonka kanssa on hyvä olla ja joka myöskin kuuluu perheeseen. Yritän viettää paljon aikaa mieheni ja lapsen kanssa, välillä myös lapsen kanssa kahdestaan. Toivon, että lapsi tietää minun välittävän hänestä.
Tilanteesi ei ole aivan samanlainen kuin mulla oli, mutta halusin kertoa tarinani siitä syystä, että ahdistuksesi voi todella olla ohimenevää kuten mulle kävi! Nyt voin sanoa, että vaikka uusperheen elämää on välillä hankalaa, on se myöskin todella antoisaa:) Ja jos haluaa suhteen toimimaan, toisen menneisyys on hyväksyttävä lapsineen kaikkineen..
Edelliset kirjoittajat ovatkin jo vieneet osan sanoista suustani; samaa mieltä olen heidän kanssaan. On hyvä, että olet tiedostanut ongelmasi ja pohdit sitä. Eihän se muuten ratkeakaan.
Kovin paljon ei edellisiin ole lisättävää, kuin ehkä se että älkää kiirehtikö. Ymmärsin (myös) että suhteenne on vasta alussa, joten mitään ette ole vielä menettäneet. Älä turhaan kiirehdi tapaamaan miehen lasta, jos et siihen ole valmis. Hoidelkaa parisuhdettanne kahden kesken ja jutelkaa asiasta. Koita lähestyä miestäsi asiassa rakentavasti; hankalaa, mutta parempi kuitenkin kuin riitely.
Ja kun lapsen tapaamisen aika tulee, menkää porukalla johonkin ulkoilemaan tms. Älkää tehkö tapaamisesta turhan virallista. Ja miettikää yhdessä valmiiksi kuinka pitkän/lyhyen aikaa vietät lapsen ja tämän isän seurassa. Ei sen ekalla kerralla tarvitse olla pitkä aika!
Kovasti tsemppiä ja menestystä uuteen vuoteen!