Heips
Siskollani on pieni sekarotuinen koira, jolla on sellainen räksyttävä haukku. On myös tosi kova haukkumaan. Kohta alan boikotoida enkä mene kylään samaan aikaan.
Siskoni ei varsinaisesti kouluta koiraansa ollenkaan. Mitä voisin hänelle neuvoa tuohon räksytykseen? Koira on nyt kaksivuotias.
Olimme veljenpojalla viikko sitten yhtä aikaa kylässä ja oli jotenkin helpottavaa nähdä, että tämäkin ärsyyntyi räksytyksestä. Itselläni meni miltei hermot, kun oli kerran minulla päivän hoidossa. Kiva vieras kerrostalossa. Yksi siskon naapuri jo muutti pois sen koiran takia. Silti sisko ei ole paneutunut asiaan. Kai se on itse jo turtunut siihen. Yrittää sitä komentaa hiljaiseksi, mutta eihän sillä ole mitään tehoa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Hanki siskosi koiralle joululahjaksi sitruunapanta.
Eihän sitä koko aikaa aamusta iltaan voi sillä pitää. Kyllä joku muu konsti on löydyttävä. Se nimittäin haukkuu kaikki risahdukset, puhelimen ja ovikellon soimiset, kolahdukset ja eläimet telkkarissa jne. jne. jne. Ihan mahdoton tapaus.
Vietettiin just joulu samassa paikassa ja nyt rupeen kyllä ihan oikeesti boikotoimaan sitä. Se on niin ärsyttävä. Ja mä kyllä rakastan eläimiä - nytkin leikin sen kanssa ja otin aina mukaan pihalle, ku menin tupakalle. Ja se tykkää musta ihan älyttömästi, ku oon sitä pentuna hoitanut.
Kyllä on vaikee paikka, kun on kuitenkin omasta siskosta kyse. Ei oo ihan helppoo ruveta sitä syrjimäänkään:(
Mulla suru puserossa, joudutaan luopumaan koirasta,kun haukkuu päivät kun itse töissä ja poika koulussa. Tuli jo lappu et häädetään....
Kun itse ollaan kotosalla ei mitään ongelmaa haukkumisen kanssa. Kaikki keinot käytetty. Ei koiran takia voi työttömäkskään jäädä...
minun lapin koiran sukuinen lapin koira ei hauku vaikka orava on puolen metrin pässä,sitää puun juurelle, ja kaselee puuta ja oravaa. lähtee kyllä heti kun sanon tule tänne.toisia koiriakaan ei hauku vaikka ne räksyttää kuinka. kerran se haukkui ison sakemannin kun se yritti päälle että tiedän kyyllä siitä ääntä lähtee.sakemannikin äimistyi oli sen jälkeen hiljaa
Meillä tepsii tämä: heti kun eka haukku tulee niin samantien koira menee eteiseen... joko itse tai sitten viedään niskavilloista (kevyesti) tarraten. Ja siihen riittää yleensä ihan muutama sekunti ja koira ei enää muistakaan että mitä asiaa hällä niin tärkeetä oli. On vaan iloinen kun pääsee takaisin ihmisten joukkoon.
Kun vajaa vuosi sitten sain oman pystykorvapiskini, niin se oli tolkuton haukkumaan. Aloitin pois kouluttamisen ensin parvekehaukkumisesta sillä että vietin yhden päivän sen kanssa parvekkeella. Ja aina kun alhaalla meni jotain haukkumisen väärttiä niin samantien haukku sisälle. Varmaan toistasataa kertaa sisään/ulos-liikettä. Sen päivän jälkeen oppi pois parvekehaukkumisesta.
Tämän jälkeen tuli vuoroon kaikkinainen muu haukkuminen sisätiloissa ja paikaksi valikoitui eteinen. Ja siis tänä päivänäkään ei hauku kuin satunnaisina känkkäränkkäpäivinään. Mutta riittää kun muutaman kerran vie jätkän jäähylle.
Tätä siis kannattaa kokeilla. Ensimmäisenä päivänä kysyy luonteenlujuutta, mutta jos koira nyt on tervejärkinen niin toisena ja viimeistään kolmantena jo helpottaa. Kunhan pitää päätöksestään raudanlujaa kiinni.
Kerrothan sitten kuin kävikään?