sualaa sualaa

Tein eilen 50 kilometrin matkan joulukaupunkiin. Sellanen mielikuva tuli väistämättä mieleen saapuessani Hämeenlinnasta Forssaan.

Forssassa katuja ei ollut suolattu. Ajourat olivat kuivat ja niitä reunusti valkoinen kuura. Ajoneuvotkin olivat värikkäämpiä kuin Hämeenlinnassa jossa ne ovat järjestään mustanharmaita, kuraisella suolaliuoksella kyllästettyjä. Tiet Hämeenlinnassa ovat jatkuvasti märkiä satoi tai paistoi ja maisema synkkä. Ei paljo houkuttele joulukadut...

Hämeenlinnalaisena olen ajatellut että katuja on pakko suolata. Jatkuvasti ja monta kertaa päivässä riippumatta lämpötilasta. Olen ajatellut että on jokin sopimus, jossa suola-autot ajavat linjojaan samoilla periaatteilla kuin paikallisliikenne tai että urakoitsijlle maksetaan kilohintaa levittämänsä suolamäärän perusteella.

Eikö asia olekaan niin? Tuo valoisa joulukaupunki Forssa sai ihmetyksen sormen hämmästyksen suuhun?    
3405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ovat ainoastaan tietä suolatessaan Suomen nopeimpia!
En oo nähny missään yhtä nopeita lapionheiluttajia ku rapamäessä (sitä on ilo seurata). Lämmpöasteita mittarissa ja suolaa suolaa enemmän suolaa mäkkeen!
Menkääpä Kuopioon. Ei pahemmin suolaa käytetä. Vähentäneet rajusti ja silti liikenne toimii mainiosti ja ilo katella muutakin ku kurasia autoja!

Äänestä

Et sitten huomannu yhtä perusjuttua?
Vorssan kaupungissa ei ole pahemmin korkeuseroja teillä ja katujakaan ei ole kivetty.
Eli täällä nuo ongelmakohdat pitää suolata, jotta nysset kulkisi ja muilta hartialukkokuskeilta ei lähtisi kulkuväline lapasesta kaartuvissa mäissä.
Ja nuo kivipintaiset iskunvaimentimien testiradat tarjoavat luonnon liukkaankelin harjoitusrataa 2/3 osaa vuodesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiernapoika. kirjoitti:

Tein eilen 50 kilometrin matkan joulukaupunkiin. Sellanen mielikuva tuli väistämättä mieleen saapuessani Hämeenlinnasta Forssaan.

Forssassa katuja ei ollut suolattu. Ajourat olivat kuivat ja niitä reunusti valkoinen kuura. Ajoneuvotkin olivat värikkäämpiä kuin Hämeenlinnassa jossa ne ovat järjestään mustanharmaita, kuraisella suolaliuoksella kyllästettyjä. Tiet Hämeenlinnassa ovat jatkuvasti märkiä satoi tai paistoi ja maisema synkkä. Ei paljo houkuttele joulukadut...

Hämeenlinnalaisena olen ajatellut että katuja on pakko suolata. Jatkuvasti ja monta kertaa päivässä riippumatta lämpötilasta. Olen ajatellut että on jokin sopimus, jossa suola-autot ajavat linjojaan samoilla periaatteilla kuin paikallisliikenne tai että urakoitsijlle maksetaan kilohintaa levittämänsä suolamäärän perusteella.

Eikö asia olekaan niin? Tuo valoisa joulukaupunki Forssa sai ihmetyksen sormen hämmästyksen suuhun?    

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu