22.12. oulu

iltapäivällä kaksi tuntematonta esinettä oulun länsi ja itäpuolella, laskevan auringon ruskossa

näyttivät normaalilta lentokoneen jättövanalta
mutta tarkkaavaisempi huomioitsija totesi eträ
objekti pysähtui minuuttien ajaksi paikalleen ja lähetti voimakkaan valon, kunnes taas liikahti hyvin hyvin hitaasti eteenpäin. Varmistukseksi toisen kohteen jättövana suuntautui suoraan ylös avaruuteen ja hävisi samantien silmänräpäyksessä. Näkijöitä on ollut varnasti paljon, mutta jättövanat ovat tuttuja oulun taivaalla, eikä niistä havahdu. Etäisyys maan pinnasta riitti ihmissilmällä toteamaan, että kyseessä oli 2 x musta objekti, joiden käyttäytyminen ja muoto olivat tunnistamattomia. Lentokone samasta korkeudesta on erittäin helposti tunnistettavissa. KOhteen ollessa pysähdyksissä, se jätti kuitenkin elävän väreilevän vanan kuin reittikone. Erona tunnistamaton muoto ( musta piste ) ja liikkumattomuus.


se jätti
7869
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sattumaa tai ei olen itsekin kaunista iltaruskoa seurannut. Pilvet näyttävät erikoisilta, kauniiltakin kirkkaalta taivaalla.

Näin myös sen oudon pilven joka nousi ylöspäin, vähän kuin tupakan savu.

Toissapäivänä taivaalta bongasin niitä suihkukoneita jotka vanan jättää. Niitä varsin usein taivaalla näkyykin.

Otin joitakin iltaruskokuvia, kaivanpa esiin ja laitan jonnekin, jos niistä jotain selvää saa..

Äänestä

Nuo valoisammat tärähtäneet kuvat otin joko 20. tai 21. pv. Tummat kuvat on eiliseltä. Valitettavasti otin kuvat "lennosta" ilman itselaukaisua ja kuvat tärähtäneen näköisiä:

http://www.webbisivu.com/ufoja.aspx

Kelloaika kuvissa suunnilleen 17-19. Suuntana Hallituskadulta Itään päin. Tuossa suunnassa usein tehtaan savut viuhuu ja ne muodostavat usein hienon pilvikokonaisuuden.

Äänestä
  • Miten nuo kuvat liittyvät ufoihin?

    Äänestä

  • tuo näkemäni ilmiö oli huomattavasti selvempi.

    Vanoja ei voinut liittää mihinkään tehtaan savuun
    tai muuhun maasta tulleeseen ilmiöön, silmä ilma oli kirkas

    toisekseen itäpuolelle syntynyt oranssi vana, joka loisti auringossa, tuli yhtäkkiä kuin tyhjästä taivaalle ja katosi yhtä nopeasti.
    Kohteen lentonopeus oli aivan liian hidas lentokoneeksi, suoraan ylös avaruuteen lähtenyt
    vana oli vaikuttavan näköinen, se sulki maahärveleiden mahdollisuuden pois..kadotessaan
    kuin tuhka tuuleen. Pienet taskukiikarit olisivat riittäneet todistamaan toki paljon enemmän itse kohteesta, mutta ne eivät kuuluneet vielä lenkkeilijän varustukseen ( pukinkontissa nyt )

    Äänestä

Siis kuvat 1,2,4 eiliseltä. Muut toissapäivältä tai sitä ennen.

Äänestä

näkyi 2 kappaletta tuntemattomia lentäviä "hörhöjä".eli nämä lensivät noin kello 21.00 puolen tunnin välein luoteesta kaakkoon..me seurasimme veljeni kanssa niitä useampia minuutteja.ensin luulimme niitä lentokoneen jättövanaksi mutta ei ne ollut lentokoneita...ja lentokone tuli melkein samaan aikaan kaakosta luoteeseen jonka kyllä tnnistimme lentokoneeksi...eilen noiduin että olispa se perkuleen kaukoputki...olisin saanu kameran kanssa ikuistettua ne ja myös videoinut

Äänestä

Soitin tutulle joka töissä Hailuodon lautalla ja hän sanoi että taivaalla oli 22.12 iltapäivällä ollut musta kuumailmapallo, joka liidellyt hiljakseen.

Eli saattoi siis tämä olla havainnon taustalla..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


T??na kirjoitti:

iltapäivällä kaksi tuntematonta esinettä oulun länsi ja itäpuolella, laskevan auringon ruskossa

näyttivät normaalilta lentokoneen jättövanalta
mutta tarkkaavaisempi huomioitsija totesi eträ
objekti pysähtui minuuttien ajaksi paikalleen ja lähetti voimakkaan valon, kunnes taas liikahti hyvin hyvin hitaasti eteenpäin. Varmistukseksi toisen kohteen jättövana suuntautui suoraan ylös avaruuteen ja hävisi samantien silmänräpäyksessä. Näkijöitä on ollut varnasti paljon, mutta jättövanat ovat tuttuja oulun taivaalla, eikä niistä havahdu. Etäisyys maan pinnasta riitti ihmissilmällä toteamaan, että kyseessä oli 2 x musta objekti, joiden käyttäytyminen ja muoto olivat tunnistamattomia. Lentokone samasta korkeudesta on erittäin helposti tunnistettavissa. KOhteen ollessa pysähdyksissä, se jätti kuitenkin elävän väreilevän vanan kuin reittikone. Erona tunnistamaton muoto ( musta piste ) ja liikkumattomuus.


se jätti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu