Välilasku

Terve!
Olen lähdössä tammikuussa kaverini kanssa Intiaan ja sekä meno- että paluumatkalla on välilasku Dubaisssa.
Joudummeko ottamaan koneesta kaikki käsimatkatavaramme mukaan vai voiko nee jäädää koneeseen? Olemmeko Dubaissa lentokentällä jollakin rajatulla alueella vai onko meillä kenties mahdollisuus tehdä ostoksia, kierrellä muuten vaan tai esim käydä kahvilla?
8825
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mikä lentoyhtiö?
Yksi lippu koko matkalle?

Äänestä
  • Lento on Finnairin ja kyseessä on välilasku eli ei koneen vaihto. Samalla lipulla jatketaan, kun jatketaan myös samalla koneella.

    Äänestä

  • on väliä mikä yhtiö ja onko yksi vai kaksi lippua kun on välilasku kysymyksessä eikä siis koneen vaihto eli jatkolento. Miksi tehdään asioista niin vaikeita?

    Äänestä

Olen käynyt Thaimaassa kaksi kertaa Dubain kautta ja pari kertaa myös Jaipurin kautta. Dubaissa on muistaakseni saanut jättää tavarat koneeseen, mutta Jaipurissa ne ainakin viimeksi kehotettiin ottamaan mukaan. Syynä oli ymmärtääkseni pelko, että rutiköyhän maan konesiivoojat saattavat varastaa jotakin koneesta.

Dubaissa matkustajat vietiin kansainväliselle alueelle terminaaliin, ja näin esimerkiksi verovapaat myymälät olivat ulottuvilla. Luottokortilla ostaminen oli mahdollista, harvalla oli paikallista valuuttaa mukanaan.

Koska kyseessä on vain koneen pikainen tankkaus, aika ei juuri riitä mihinkään kovin tarkkaan paikkojen tutkimiseen. WC:ssä käynti on kentällä miellyttävämpää kuin ahtaassa koneessa vessajonoineen.

Äänestä
  • Jokaisella turvallisuudesta huolehtivalla yhtiöllä KAIKKI käsimatkatavarat otetaan mukaan mikäli koneesta poistutaan välilaskun ajaksi. Syynä EI ole esim. se että joku varastaisi jotain......eli syy on SAFETY RELATED REASON.

    Äänestä

  • ja ei niitä koneita nyt välilasku paikassa siivota...on meitä. Nopea tankkaus ja taas menoksi.

    Äänestä

  • älä puhu pas... kirjoitti:

    ja ei niitä koneita nyt välilasku paikassa siivota...on meitä. Nopea tankkaus ja taas menoksi.

    Kyllä vaan niitä lentokoneita välilaskupaikoillakin siivotaan, varsinkin näillä pidemmillä lennoilla. Keittiöt, wc:t ja pikainen siistimen matkustamoon. Toki jos lento on pahasti myöhässä, niin silloin pikainen siistiminen tehdään vain keittiöihin ja wc:hin.

    Äänestä

  • älä puhu pas... kirjoitti:

    ja ei niitä koneita nyt välilasku paikassa siivota...on meitä. Nopea tankkaus ja taas menoksi.

    Ei ole kauhean fiksua mokata itseään täällä edes tuntemattomana. Huomaa, että lentäminen on osaltasi jäänyt lähinnä kapakasta uloslentämiseen. Kuuden, kahdeksan tunnin lennon jälkeen charterkone on sen verran sotkuinen, että vessat siivotaan ja suurimmat roskat kerätään lattialta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


dubaissa kirjoitti:

Terve!
Olen lähdössä tammikuussa kaverini kanssa Intiaan ja sekä meno- että paluumatkalla on välilasku Dubaisssa.
Joudummeko ottamaan koneesta kaikki käsimatkatavaramme mukaan vai voiko nee jäädää koneeseen? Olemmeko Dubaissa lentokentällä jollakin rajatulla alueella vai onko meillä kenties mahdollisuus tehdä ostoksia, kierrellä muuten vaan tai esim käydä kahvilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu