Meillä on muutaman viikon ikäinen vauva. Itse olen tytän kotiin vaimoni kanssa tuonut ja yhden yön nukkunut saman katon alla. Siinä kaikki tähän asti. Olen työssä ulkomailla. Mitä ammattilainen sanoisi isä/lapsi suhteen kehityksestä, jos harvoin nahdään. Haluaisin toki viettää aikaani perheeni kanssa, mutta nyt se ei onnistu. Vuoden vaihteen jälkeen käyn pari kertaa kuussa kotonani. Eli yhteensä neljä-kuusi päivää, vajaita sellaisia. Voiko jatkossa tulla korvaamattomia ongelmia. Meillä on vielä 7-vuotias poika, jonka kanssa olen ollut enemmän. Suhde häneen on ainakin vielä loistava. Paremasta pojasta en voisi uneksia!
Tunteeko isää?
Poissa paljon
3502
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
on tärkeintä se yhdessä viettämänne ajan laatu eikä niinkään määrä. Kyllähän sinä varmastikin jollakin tapaa aivan väkisin jäät tuolle lapselle hieman kaukaisemmaksi, mutta onko tuo työjärjestely teillä kuinka pitkäaikainen? Vaikka nyt vauva-ja taaperoikäisenä olisitkin paljon poissa lapsen elämästä, niin sen voi kyllä ottaa takaisin jossain vaiheessa. Tuskin siitä mitään kehityksellisestä haittaa on.
Parasta minkä ISÄ voi ikinä lapselleen antaa on se että pitää huolen lapsen äidistä. Niin se vain on. (ja sen voi tehdä rahallisestikin)
Toki äiti on kovilla alkuaikoina. Yöt päivät vauvan kanssa. Ei omaa aikaa. Täytyy muistaa.
Laatuaika, mitä se on? Minusta kaikki lapsen kanssa vietetty aika on laatuaikaa. Ei sitä voi mitenkään erotelle. Jos lapselta kysyy, ihan arkiset toimet ovat kaikkein parasta yhdessäoloa. Ei tarvi mitään erikoista; laskettelua, kypylöitä, lahjoja tms. Vanhempien hömpötyksiä ja vääriä luuloja.