kilpailuvirasto aloittaa tutkimukset S- ja K- ketjujen päivittäistavarakaupasta. Niiden epäillään käyttävän määräävää markkinaasemaansa teollisuuden kiristämiseen myymään jopa tappiolla.
Olen jo pitkää ihmetellyt kuinka halvimmat alkutuotteet muuttuvat kalleimmiksi elintarvikkeiksi kaupan hyllyllä.
Olen jo pitkää ihmetellyt kuinka halvimmat alkutuotteet muuttuvat kalleimmiksi elintarvikkeiksi kaupan hyllyllä.
Vastaukset 28
Vanhimmat
jopa negatiivisia. Miten tässä nyt näin kävi, kun palstalla on kiljuttu kurkku suorana kuinka teollisuus varastaa maataloustuet ja "vetää välistä" - ei sentään käteen, mutta miljoonakatteita kuitenkin. Tosin pieniähän nekin olisivat maatalousmiljardeihin verrattuna.
ottaa edes 1/4 osan siitä mitä pitäisi, ja kaupassa hinta on kymmenkertainen 1 verrattuna jossa on siis 3/4 osaa kuljetukselle, tukulle ja teollisuudelle. Niin mihinkä se raha silloin jää? Oikein vastaajalle 10 pojoa ja papukaija merkki. Ja paljon hyvää joulumieltä, jotta jaksaa kantaa rahansa vastauksen kohteelle!
kun kysymyksestäkään ei ota tolkkua.
Kyllä kaikki tietävät, ettei teollisuus kykene torjumaan kaupan painostusta ja siksi sen katteet ovat jatkuvasti alentuneet.
Mistä kummasta sinulle on tullut käsitys, että joku olisi moittinut teollisuutta.
Maataloustuotteet lähtee tiloilta noin 2 mrd eurolla, elintarviketuotannon arvo noin 9-12 mrd.
palstan tietojen mukaan 300 000 ihmistä. Halvalla pannaan työntekijää, 7 - 10 mrd 300 000 hengelle on nälkäpalkka, pakollisten sivulukujen jälkeen noin 15 000 e/a eli juhlava 1200 e/kk miinus verot!
Mikä ei kyllä ole totuus, muuhunkin kuluu rahaa - kuljettamiseen, tehtaisiin, varastoihin, kauppaan.. jääkö työntekijälle sata.. kaksisataa kuussa?
Tämä on varmaan sitä maajussin (tuet 33 000 e/a) selkärangan (myyntituotot 50 000 e/a) repimistä (piilotuet 25 000 e/a).
joulumyynnin arvo kaupoissa ole 3,5mrd€ josta ruokien osuus 0,95mrd€
rahat sitten menee kun tuo maatalouden keskimääräinen verotettava taitaa olla alle 18000€/tila
Maksaako jussi ilmaisesta tapaturmavakuutuksestaan veroa? Tai muista piilotuista?
On se ihmeellistä!
kummaa onkin kun sen tuotannon arvo on 9-12 miljardia mutta kaupan myyntiarvo onkin jo monin kertainen. Osa siitä ulosmyyntiarvosta kuuluisi alkutotantoon ja teollisuuteen. Ottaen huomioon maamme asukasluvun joka on Eurooppalaisen suurkaupungin luokkaa on täällä satoja miljoonia maksavia kauppakeskuksia muutamankin kerran enemmän.
Suuriosa elintarviketeollisuudesta on kotimaisen tuotannon varassa ja kaupan on hyvä kiristää, koska siellä tiedetään, ettei todellista kilpailua ole tulossakaan.
sitten vakuutuksistaan veroa maksaa? Ja paljonko pakollisia vakuutusmaksuja?
duunarin vakuutukset maksetaan? tuleeko ne valtion budjetista?
Kyllä maalaisen kapasiteetti on VAATIMATON!
"Suuriosa elintarviketeollisuudesta on kotimaisen tuotannon varassa ja kaupan on hyvä kiristää, koska siellä tiedetään, ettei todellista kilpailua ole tulossakaan."
miten ostava osapuoli voi kiristää jos kilpailua ei ole?!
Maallikkona haluan todella tietää miten kiristän kun kilpailua ei ole!?! KERRO!!
Meni sinun hienot taselaskelmasi uusiksi. Elintarviketyöläisiä on 39.000. Kts. seuraava linkki:
http://www.selry.fi/sel_ja_yhteystiedot/
Liitto puhuu suomalaisen maataloustuotannon ja elintrviketyöläisten yhteistyöstä. He ovat hiffanneet asian, joka sinulle ei ole avautunut.
viimeksi maataloustuet työllistivät 300.000 henkeä kun oli kyse tukisummasta. Nyt siis 39.000 henkeä.
Jos suomalaisesta maataloudesta ajettaisi alas tehottomin puolisko, tarkoittaisiko se
a) 19.500 työtöntä
vai
b) 150.000 työtöntä?
Lasku veronmaksajalle parinkymmenen tuhannen työttömän tukityöllistämisestä on melkoinen!
alle 1000 työtöntä ja yli 1 000 000 000 euroa säästöä. Paljonkos se onkaan per Akkre.. siis eikun pummi.. sori "MAATALOUSHENKILÖ"
Vanhoille (40 ) jäärille valtio on jo sitoutunut maksamaan täyden eläkkeen ja ylläpidon, joten halvemmalla päästäisi kun kertarysäyksellä hoidettaisi yhteiskunnan syöpä pois.
pelleltä vastauksen? akkre on opetellut muutaman luvun ulkoa ja huutelee niitä palstalla. Ei se kykene keskusteluun
Vai onko nuo laskelmat tehty peräti seilissä ? Saisiko joitakin järkeviä yhtälöitä, joiden termit on määritelty ? Sitten voisi olla aihetta ottaa kantaa.
Mikä on se todellinen elintarviketyölästen määrä ?
Mikä on maatalouden tehottomin puolisko ? Mistä puolet ?
Mitä hyötyä olisi ajaa maajussit työttömäksi ?
Paljonko siitä kertyisi säästöä ?
Mistä ruoka ja siihen raha ?
ruolaptojen ääressä mitkä on sinulle mahdollistanut tänäkin vuonna yhteiskunnan syöpä.
PS. teetkö muuten itse sellaista mitä todella tarvitaan maailmassa ja jota ilman ei pärjää päivääkään?
tai nyt kaksi kauppaa hallitsee myynti markkinoita 70% niin silloin heillä on ostotilanteessa mahdollisuus sanoa mihn hintaan he ostavat tuotteensa jalostusportaalta.
Kaaviokuvat tuotteiden hinnanmuodostuksesta, osoittavat miten kauppa on omaa osuuttaan suurentanut viimevuosien aikana.
Metsäteollisuudessa on hyvin nähty miten ostava osapuoli vie hintoja miten haluaa, tosin kun ulkomainen vaihtoehto alkaa olla senverran kalliimpaa niin silloin myös kotimainen vaihtoehto saa osansa.
Voit kiristää ostavan osapuolena jos olet ainoa ostaja, eikö ole yksinkertaista.
tilille ja työnantaja maksaa sosialiklut ja verot, eihä teille voi rahaa itselle antaa sellaseen käyttö nehän menee heti käyttöön, viinaan, huoriin, yms...
hintaan ja kuluttaja maksaa ne. Eikös muka kaupunkilainen tuota ymmärrä
kaupunkilainen tajunnut jo aikaa sitten.
Mikä olennainen ero tähän siis liittyy, oi Viisas Maalainen?
Paha parku marketissa kun ne kaikki kustannukset olisikin siinä hintalapussa mikä leipähyllyn kupeessa on. Jäis mäyris pian aikaa ulkoiluttamati
Oletkos oi viisas kaupunkilainen tajunnut, että tuet on sisällytetty ostoskassin AVL-veroon, eikä ylimääräistä enää peritä!
Maalainen sen on tajunnut jo alusta lähtien, mites teillä?
Ihme kyllä, maajussin pitää maksaa kaikesta veroa - verotiedot julkisia.
ei kata viittä prosenttia kuluista. Eikä sekään penni ole korvamerkittyä. Ei jussi nyt viisauttaan julistanut.
kysyy tässä jussi?
Puhu vaan omasta päästäsi :)
Muissa eu.maissa ALV vero on 5% pienempi kuin Suomessa puhuttaessa ruuan ALV.sta.