Nainen naapurissa on siivonnut
jo kaksi viikkoa,
aina roikkuu joku riepu
tuulettumassa.
Siinä se viipottaa,
pihalla edestakaisn kuin kanaemo
ja odotan vain että alkaa kuulua kaakatusta.
Katson kun jokaisella pihalla,
ihan joka ainoassa oksassa,
jopa entisen ulkohuussiin räystäässäkin,
roikkuu kirkuvan värinen,
epäsymmetrisesti
kiemurrettu lednauha.
Joulu.
Minä siivosin vain pienesti,
lahjoja ostin, ihan mahdottoman
vähän, saan varmasti laskun perään,
kun en osallistunut
kaupan miljarditalkoisiin.
Ei yhtään ulkovalosarjaa,
ei isoja eikä vihreitä.
Koska.
Sydämessä myllertää, mieli
ei löydä joulua, vien ulkotulet
ulos ja sytytän kynttilöitä,
myös haudoille
kuuntelen joulurauhan julistuksen,
istun pöytään läheisteni kanssa
aivan kuten arkenakin.
Ja toivon....
edes pientä
helpotusta tuskaani.
jo kaksi viikkoa,
aina roikkuu joku riepu
tuulettumassa.
Siinä se viipottaa,
pihalla edestakaisn kuin kanaemo
ja odotan vain että alkaa kuulua kaakatusta.
Katson kun jokaisella pihalla,
ihan joka ainoassa oksassa,
jopa entisen ulkohuussiin räystäässäkin,
roikkuu kirkuvan värinen,
epäsymmetrisesti
kiemurrettu lednauha.
Joulu.
Minä siivosin vain pienesti,
lahjoja ostin, ihan mahdottoman
vähän, saan varmasti laskun perään,
kun en osallistunut
kaupan miljarditalkoisiin.
Ei yhtään ulkovalosarjaa,
ei isoja eikä vihreitä.
Koska.
Sydämessä myllertää, mieli
ei löydä joulua, vien ulkotulet
ulos ja sytytän kynttilöitä,
myös haudoille
kuuntelen joulurauhan julistuksen,
istun pöytään läheisteni kanssa
aivan kuten arkenakin.
Ja toivon....
edes pientä
helpotusta tuskaani.
Vastaukset 2
Vanhimmat
minä tulen
pesen
sydämmesi
juuriharjalla
olen ystäväsi
Arvostan tarjoustasi, mutta jos saan sanoa, olen sinusta
hieman huolissani.
Sinun pitäisi nukkua, eikä valvoa öisin.
Tiedän, että se on vaikeaa, mutta
jos yrittäisit.
Neuvominen on vaikeaa ja neuvojen
vastaanottaminen vielä vaikeampaa,
mutta jos lupaisit sen nyt minulle,
niin ehkä sinä onnistuisit.
Yritä ystävä, uni parantaa ja antaa voimaa.