Maikkarin selostaja

Joni Uotinen

Eikö maikkarilla ole varaa palkata oikeaa selostajaa ? Niemisen Toni on ihan jees, vaikka "hitusen" toistaakin itseään. Mutta tämä herra Uotila, eikö jo ala riittämään tällainen alokasmaisuus, lohkoo ihan mitä sattuu. Ei hyvä.
Tosin - Suomen maajoukkuekkin on tällä hetkellä niin perseestä, että taitaa hypyt jäädä muutenkin seuraamatta.

6

807

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on valitettavasti

      Ammattitaidottomien käsissä.
      Tulokset puhuvat nyt vaan puolestaan.
      Ei tarvitse vaihtaa ketään pois mutta olisi terveellistä valita nykyisten puuhastelijoiden rinnalle sellaisia henkilöitä jotka käärisivät hihansa alkaisivat töihin eikä yhtenään kyselisi miten niitä hommia oikein tehdään.

    • Love me or hate me

      Oon kyllä samaa mieltä. Tympii Uotilan jutut. Siksi katsonkin mielummin Eurosportilta kuin maikkarilta.

    • kunnallisneuvos

      Mielelläni olen aina katsonut mäkihyppyjä ja silloinkin kun siinä ei ole Suomalaiset siinä pärjänneet. Nyt onniin että jos radion puolella ei ole samaan aikaan selostust, ääni pois tv.ja pelkkä kuva kertoo enempi kuin jatkuva höpötus,tuulista, välineistä, huonosta tuurista,luistosta,veen aukeamisessta ja aukeamatta jäämisestä.Kyllä on kumma että nämä asiat ei ole Suomalaisilla hallinnassa kun vastaavasti muiden maiden huiput ne hallitsee ja pystyvät loistosuorituksiin.Erityisen vasten mielistä on kuulla sitä julistusta mitä Toni Nieminen suoltaa mm, todellakin sana saattaa 10 minutin aikana tulla 20 kertaa kommentissa, kyllä pojat, kyllä kuniggas Ahonen, olisi lentänyt pitkälle mutta, oli pakko tulla alas.Jos kommentaattoria tarvitaan mäkeen silloin Jari Puikkonen hän sen osaa, ei tarvitse koko ajan kajeltaa taka jalan asentoa, kuva sen kertoo.Hyvä kommentaattori hiihdon puolelta on Jarmo Punkkinen,kommentit ovat kuin musikkia korville

      • Jumper

        Olen eri mieltä kanssasi. Mäkihyppylähetyksien kirous on Ylen puolella Hannu-Pekka Hänninen. Onneksi Yle on tajunnut ottaa Pelkosen Jyrin kommentaattoriksi, ettei Hoopi pääse ihan mitä tahansa sontaa suoltamaan. Tässä yhteydessä ei varmasti tarvitse edes mainita maikkarin erikoistoimittajaa Spordea.

        Se, että maikkari on palkannut Niemisen Tonin kommentaattoriksi mäkikilpailuihin, on lisännyt perus-jamppojen mäkihyppytietämystä. Aikaisemmin lajista tietämättömät osasivat katsoa vain hypyn pituuden. Nykyään aktiivinen katsoja osaa jo nähdä mikäli ponnistus myöhästyy, ylävartalo nousee alkuilmalennossa liian pystyy tai jos esim. ilmalennossa suksi karkaa alta pois.

        Tämä on opetettu katsojille ja sitä korostetaan jokaisen suorituksen jälkeen.

        Jos jotain parannettavaa ulosantiin pitäisi saada, niin sormi tulisi osoittaa Nikuseen. Hän on omalla käyttäytymisellään ja ainaisella negatiivisuudellaan huonontanut omalta osaltaan mäkihypyn imagoa Suomessa.


    • Höpöttely ärsyttää

      Minä heittäisin Toni Niemisen romukoppaan tuolta selostamosta. Ärsyttävää höpötystä ja ei uskottavaa positiivisuutta. Nämä hyppyjen myöhästelyt ym. ei jaksa kiinnostaa loputtomasti. Mieluimmin katson tuulen suunnan lukemia ja arvioin siitä, mitkä mahdollisuudet hyppääjällä sen puolesta voi olla. Siihen tasapuolisuutta tornista! Kun vielä tuomarityöskentely saadaan tasapuoliseksi, ollaan rehdissä urheilussa todesti mukana.

      • kunnalisneuvos

        Onpa asiaan kiinittänyt huomiota moni muukin. Miksi annetaan vuodesta toiseen kommentaatorin pilata mäkikisan viilikset. Eikö selostajiakin voisi hakea laajemmasta joukosta joista vai parhaat ja rauhalliset sanankäyttäjät palkattaisiin selostajan vaativaan tehtävään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      43
      1950
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1341
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1311
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      15
      1194
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1085
    6. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      93
      990
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      74
      979
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      152
      809
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      56
      782
    10. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      59
      722
    11. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      717
    12. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      709
    13. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      678
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      43
      675
    15. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      147
      661
    16. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      642
    17. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      638
    18. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      95
      635
    19. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      24
      631
    20. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      51
      627
    Aihe