Mistä ihmeestä tuo "pask*" syntyy Venäjän maanteillä. Kun yhden Pietarin reissun jälkeen auto on yltä päältä mustassa ravassa. Kotimaan puolella voi ajaa suolattuja teitä aivan huoletta muttei jälki ole lähellekään samanlaista kotteroni pelleissä.
Mustaa Loskaa
maantiellä !?!
5956
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
on se että meillä käytetään "puhdasta" liuos suolaa ja esimerkiksi venäjällä sitä ajetaan Kamazin lavalta missä se on sekoitettuna hiekan sekaan.Eli yhdesä se muodostaa todella kuraisen tien.Ja yleensä kun tulee suola auto vastaan kannattaa väistää suosiolla sivuun tai pyrkiä ohittamaan vaikka edellä ajava suola auto nopeasti sillä hiekka tulee lavan perästä keskipako levittämällä ja tunnetusti seassa on myös isoja kiviä mitkä saattaa tehdä maalipinnalle kipeetä.Ja "suolaa" ajetaan tielle myös suoraan sikalasta,eli siinä syy myös siihen miksi toisinaan porukka ihmettelee miksi -25 asteen pakkasellakin vesi lentää tiellä.Ja tästä tulevan hajun voi aistia joskus esimerkiksi tossa kannaksella Roshinon ja Pervomaiskojen korkeuksillakin.Ja auton jos jättää pesemättä vaikka pariksi viikoksi venäjältä tultuaan ja ajettuaan suolaisella tiellä niin ei ole mitenkään tavatonta että pinta maalia lähtee alahelmoista kun suola muhinut siinä pinnassa aikansa.
Venäjällä kaikki on paskaa paitsi kusi!
omaperäisesti sanottu. Ehkä voit toistaa tuon taas jossain seuraavassa ketjussa.
parin sadan kilometrin jälkeen yltä päältä mustassa ravassa ja sinun autosi on valkeassa ravassa?
Herää jo!
Näin on näppylät kuten herätyksen saaneena kirjoitat. Suomessa en muista saaneeni koskaan autoa valkeaan rapaan samalla tavoin kuin Venäjällä. Se onnistuu nimittäin silloin kun pakkanen menee tuonne -10 päälle. Venäjällä kylvetään suolaa älyttömät määrät lämpötiloista riippumatta ja kun pakkanen kiristyy niin ajoviiman ansiosta auton kyljet alkavat kuivua ja suolakerros kiteytyy pelteihin muodostaen kauniin kimaltelevan vaaleanharmaan kerroksen. Tämä on sitä Vennään valkeaa rapaa.
Suolankäytön lisäksi paskaantumiseen täytynee vaikuttaa asfaltin laatu, koska se on kesäkelissäkin ihan eri luokkaa kuin Suomessa.
Turha pestä autoa puhtaaksi ennen Pietarin keikkaa!