Jeesus auttaa

Siunausta sinullekiin Keski-Suomalainen!

Edessämme väijyy niin suunnaton lamapeikko, ettei toisesta väliä. Ihmisillä on hyvin lyhyt muisti ja viime laman opetukset eivät ole jääneet monenkaan mieleen. Monet kolmekymppiset ja hieman päällekin puristelivat vielä finnejä tuolloin eivätkä muista koko lamasta mitään. Minä muistan. Kävin sen läpi - onneksi toki vain opintovelka niskassani. Onneksi ei asuntovelkaa. Silloin juuri vihitty akateeminen nuoripari oli lähes puilla paljailla ja työt olivat vähissä. Sitä teki mitä pystyi, mutta onneksi Jumala auttoi vaikeiden aikojen yli. Sitten tuli 1999 ja alkoi valtava siunaus, mutta niistä asioista sitten joskus myöhemmin. Omalta kohtaa lama loppui kuin seinään.

Mutta tämän hetken totuus on kylmä: Ehkä jo ensi tammikuun lopussa rytisee sillä lailla ettei milloinkaan ennen ole nähty.
Pankkitalletukset eivät ole turvassa vaikka niin uskotellaan; edes sitä minimiä 25.000 euroa ei välttämättä tiukan paikan tullen kyetä maksamaan. Kiinteistöjen arvot putoaa raketin lailla, velkaneuvontajonot räjähtävät käsiin. Köyhyyttä, kerjäläisiä, avioeroja, prostituutiota, huumeita, rikollisuutta. Tähän olemme menossa. Velka on kaikkein pahin juttu silloin. Koita päästä eroon veloistasi kun vielä kerkiät. ÄLÄ MISSÄÄN nimessä osta nyt asuntoa -ainakaan velalla. Jos ostat, niin mielellään siten, että sinulla on 70-80% hinnasta omaa pääomaa ja aivn vähän velkaa. Paras vaihtoehto on, ettet ota velkaa ollenkaan, tai et osta nyt ollenkaan. Taatusti olet muutaman kuukauden päästä kiitollinen tästä neuvosta.

Yksi tulevan katastrofin suurimpia syitä on ihmisten ahneus ja asuntokauppa. Syyllisiä on helppo etsiä, mutta mitä se auttaa vaikka luettelisi heidät jo nyt etukäteen:

1) kiinteistönvälittäjät
2) pankinjohtajat
3) huonot sijoitusneuvojat....
4) ja tietysti Sinä itse, se kaikkein tyhmin

Kuitenkin nämä ihmiset ovat vain tehneet työtään voiton maksimointi mielessään. Aina kun osoittaa jotakuta sormella, niin kolme sormea osoittaa itseään. Perimmäinen syy on aina ihmisen oma ahneus. Aina!

Itse möimme keväällä huikealla hinnalla ison omakotitalomme ja nyt olemme vuokralla. Rahat ovat sijoitettu parhaan ymmärryksemme mukaan, mutta nykypäivänä mikään sijoitus ei ole "pommin varmaa"

Ohjeeni sinulle on: Sijoita Taivasten Valtakuntaan. Maksa tuloistasi 10% Jumalalle.
0224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Olet oikeassa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu