Aaveet totta

Olen lukenut näin: Aaveet vaikuttavat usein olevan jokseenkin jälkeenjääneen oloisia, koska henkilön kuollessa jäljelle jäävän kuoren eli astraaliruumiin, joka jää vaeltelemaan joksikin aikaa ennen haihtumistaan, asuttaa joku luonnonhenki. Luonnonhenget eivät ole välttis mitään älynjättiläisiä vaan enemmän leikkisiä ja keppostelijoita, voi olla tietenkin kuolleita sieluja , jotka jäävät hengailemaan rajalinjalle meidän maailmamme ja sen oikean kuolleidenpaikan välille. He eivät hyväksy tosiasiaa, että ovat kuolleita vaan pyrkivät pitämään kiinni siitä mitä oli ja hengailevat vaikutuspaikkansa kulmilla. Toiset sielut ovat ehkä aikamoisia ilkimyksiä, jotta heitä ei päästetä noin vain Pietarin porteista sisään "pilvivaltakuntaan" vaan he jäävät myös rajapintaan purkamaan kiukkuista luonnettaan ja välillä me elävät saamme maistaa sitä. Luonnonhenget kykenevät ylläpitämään astraaliruumista kasassa omalla energiallaan ja imevät siitä satunnaisia tiedon rippeitä, joita on jäänyt siihen jälkenä. Näitä tietoja ne sitten käyttävät hyväkseen esim. meedioistunnoissa heittelemällä muutaman hyvän faktan eläneestä henkilöstä, mutta muut vastaukset eivät tunnu täsmäävän eläneen henkilön persoonalisuuden kanssa vaan vaikuttaa, että edesmennyt on hieman vajaa rajanpuolella. Toinen syy tietenkin miksi istunnoissa ei aina mene jutustelu putkeen on , että rajan takaa on vaikea ottaa häiriötöntä yhteyttä elävien ulottuvuuteen, koska aineen hienojakoisuus ynnä muut eroavaisuudet eivät pääse helposti läpi. Siis meidän laitteemme ei pysty rikkoutumatta vastaanottamaan heidän laitteillaan faxattua tietoa. Monta asiaa on, mitä ei voi tietää näkymättömästä,,,mutta nämä selitykset minä ainakin puren. Olisihan se mukavaa nähdä sekin todellisuus niinkuin tämä, että ei olisi niin monta tulkintaa, joiden vuoksi nakkailemme toisiamme edelleen Tuonelaan uskonsodissakin
5741
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

blairin noidassa on tyyliä
mut uuno on numero 1

Äänestä

Aaveiden ja henkien väitetty kommunikointi on tosiaan ”jälkeenjääneen oloista”, kuten aloittaja sattuvasti mainitsi.
Loogista ja pitkäjänteistä vuoropuhelua ei niissä ilmene.
Väistämättä tulee mieleen, että kuollut henkilö ei persoonana ole niissä mukana.

Yksi luonnon peruslaki on aineen ja energian säilymisen laki, kumpikaan ei katoa minnekään, ne vain muuttavat olomuotoaan.
Voisiko tätä lakia soveltaa myös ihmisen ajatusiin ja tuntemuksiin ?
Myönteisessä tapauksessa joutuu sitten miettimään, mihinkä ne sitten taltioituisivat.

Löytyisikö tämä ”taltiointipaikka” sitten 4-ulotteisen avaruus-aika-jatkumon menneisyydestä? Normaalistihan meillä ei sinne, sen enempää kuin tulevaisuuteenkaan, ole pääsyä . Me elämme vain nykyhetkeä, menneet tapahtumat ovat peruuttamattomasti poissa, tulevia voimme toki ennustaa.
Tietyissä, säännönmukaisissa tapahtumasarjoissa suhteellisen hyvällä menestykselläkin, esim. kellonajat seuraavat toisiaan samalla tavalla vuorokaudesta toiseen, oikean lottorivin ennustaminen on jo huomattavasti vaikeampaa.

Useinhan kummittelutapaukset tuntuvat olevan sidoksissa tiettyyn paikkaan,
jonka historiaan vielä liittyy jokin negatiivinen tapahtuma, esim. raaka murha.
Paikassa on siis joskus koettu hyvin poikkeuksellisen voimakkaita tuntemuksia.
Voisi ajatella, että nämä tuntemukset ovat jonkin muotoisena henkisenä energiana sitoutuneet sinne, ja joissakin olosuhteissa ovat sitten myöhemmin paikassa vierailevien aistittavissa. Jos paikassa murhattu henkilö siellä kummittelee, paranormaalit ilmiöt heijastavat vain hänen sen aikaisia tuntemuksiaan, itse henkilö voi jo olla siellä ”Pietarin porteilla”, kuten aloittaja mainitsi.

Käsittääkseni edellä esitetty ei jyrkästi poikkea aloittajan perusideasta, siinä vaan astraaliruumiit ja luonnonhenget on korvattu vielä abstraktisemmalla
”henkisen energian” käsitteellä.

Äänestä
  • Unohdin, mainita, että olen myös lukenut ajatusenergiasta. Esim. murhapaikalla kummittelu voi olla murhaajan ajatuksista koostuvaa energiaa, joka purkautuu kummitteluna. Hän haluaa omistaa kyseisen paikan teolleen ja yrittää pitää vierailijat poissa pelottelemalla heidät pois. Muissakin kummittelutapauksissa voi olla perusideana se, että jäljellä on vain itsetään kulkevaa energiaa, alkeellisella ajatustoiminnalla varustettu tai esim. kirouksen omaista, jonka ehkä joku aikanaan elänyt ilkeä ja pahansisuinen henkilö on luonut pitkän ajankuluessa. Tämän energiamöykyn voima on suuri ja se pysyy haihtumattomana tehden tekojaan. Itse henkilö, joka sen on luonut ja päästänyt irrallen,,voi olla jo ns. hyvässä paikassa uusin tervein ajatuksin. Tämmöinen ajatusenergioiden oma eläminen on hieman outo juttu,,,mutta tietyillä olemisen tasoilla on vain pelkkää ajatusenergiaa. Muistaakseni luin vielä, että tämmöiset pahat enrgiat omaavat mustan varjomaisen muodon,,, mikä pistää miettimään kun on katsonut sarjaa Ghost Hunters, jossa havaitaan näitä ja puhutaan näistä Shadow people havainnoista. Sarjassa on hyvä kertaus välillä kummittelun eri muodoista

    Äänestä

kauan sitten kuulemani juttu,tosin en tiedä onko tosi,
kun tämä joka kertoi minulle tästä oli sen jostain lukenut,
mutta jokseenkin tähän suuntaan se meni ..

Tämä mies jolle se oli tapahtunut oli metsällä,peuran
tähtäimeensä oli saanut,laukaisi aseen,mutta luoti
ei tavoittanut saalista vaan hidastui & tippui muutaman
metrin päähän.Tässä vaiheessa hän huomasi kun "jätti"
ilmestyi kuin tyhjästä ja asteli rivakkaasti hänen luokseen,
sieppasi kiväärin käsistä ja hajoitti sen..tuomitsevan katseen
mieheen loi.Siihen oli kuulemma metsällä käynti jäänyt :).
Tuosta luonnonhengestä(?),ei siis ihan pienestä suippokorvasta
ollut kyse,vaan jostain 2,5 - 3 m könsikkäästä,jonka vaatetus
vei aatokset jonnekkin 1700-luvulle tai vieläkin taaemmass ajassa..

Äänestä
  • sehän oli tietty uuno,numero 1. uunot eli kauan ennen elämää ja niille oli ominaista oksentelu auringossa ja mahan karkailu harha teille. vaikuttavaa ajassa oli sen kulku, jokaisen sekunnin jälkeen ilmestyi jokatoinen, eikä numero yhdet voineet olla huomaamatta uunojen väkivahvaa ja jaloa tilannetta.joten ne asui metsässä ja vastusti jousipyssyjä.kuollessaan uunot vastustaa jousipyssyjen käyttäjiä, ei niinkään jousipyssyjä enään.

    uunot vaelsi kaukana kukkuloiden taustalla hämärässä tilanteessa. yleensä 3uunon porukoissa. otsassa pitkä viiva ja jalat astuivat maahan joka askeleella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


2 ulottuvuus kirjoitti:

Olen lukenut näin: Aaveet vaikuttavat usein olevan jokseenkin jälkeenjääneen oloisia, koska henkilön kuollessa jäljelle jäävän kuoren eli astraaliruumiin, joka jää vaeltelemaan joksikin aikaa ennen haihtumistaan, asuttaa joku luonnonhenki. Luonnonhenget eivät ole välttis mitään älynjättiläisiä vaan enemmän leikkisiä ja keppostelijoita, voi olla tietenkin kuolleita sieluja , jotka jäävät hengailemaan rajalinjalle meidän maailmamme ja sen oikean kuolleidenpaikan välille. He eivät hyväksy tosiasiaa, että ovat kuolleita vaan pyrkivät pitämään kiinni siitä mitä oli ja hengailevat vaikutuspaikkansa kulmilla. Toiset sielut ovat ehkä aikamoisia ilkimyksiä, jotta heitä ei päästetä noin vain Pietarin porteista sisään "pilvivaltakuntaan" vaan he jäävät myös rajapintaan purkamaan kiukkuista luonnettaan ja välillä me elävät saamme maistaa sitä. Luonnonhenget kykenevät ylläpitämään astraaliruumista kasassa omalla energiallaan ja imevät siitä satunnaisia tiedon rippeitä, joita on jäänyt siihen jälkenä. Näitä tietoja ne sitten käyttävät hyväkseen esim. meedioistunnoissa heittelemällä muutaman hyvän faktan eläneestä henkilöstä, mutta muut vastaukset eivät tunnu täsmäävän eläneen henkilön persoonalisuuden kanssa vaan vaikuttaa, että edesmennyt on hieman vajaa rajanpuolella. Toinen syy tietenkin miksi istunnoissa ei aina mene jutustelu putkeen on , että rajan takaa on vaikea ottaa häiriötöntä yhteyttä elävien ulottuvuuteen, koska aineen hienojakoisuus ynnä muut eroavaisuudet eivät pääse helposti läpi. Siis meidän laitteemme ei pysty rikkoutumatta vastaanottamaan heidän laitteillaan faxattua tietoa. Monta asiaa on, mitä ei voi tietää näkymättömästä,,,mutta nämä selitykset minä ainakin puren. Olisihan se mukavaa nähdä sekin todellisuus niinkuin tämä, että ei olisi niin monta tulkintaa, joiden vuoksi nakkailemme toisiamme edelleen Tuonelaan uskonsodissakin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu