Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että löytyykö enää mistään aitoa rakkautta?
Olen niin kyllästynyt katsomaan ja kuuntelemaan näitä illan itosuhteita ja kännisekoiluja. Tuntuu niin, kuin koko maailma ois tätä täynnä. Eikö kukaan tosiaankaan enää välitä kumppanistaan muulloin, kuin petihommissa. Vai liekö kumppania enää edes tarvitaan, kun voihan aina tuolta pusikosta etsiä uuden paljon pienemmällä vaivalla, kun säilyttäisi sitä samaa pidemmän aikaa. Haluaaks nykypäivänä ihmiset sit kokoajan vaihtelua kumppaninsakkin osalta vai eiks sitä enää osata/haluta sitoutua?
Tunnen itseni suorastaan erakoksi, kun en halua yhtyä näihin kännisekoiluihin ja puskapanoihin. Haluaisin rinnalleni sen aidon rakkauden. Joka aidosti rakastaa ja välittää, jonka kanssa voi jakaa ilot ja surut. Ja ennenkaikkea on läsnä, jonka kanssa voi vain istuskella iltahämärässä pitäen kädestä kiinni ja jutella. Katsoa luottavaisiin silmiin ja kertoa kuinka paljon häntä rakastaa. Ja on luotettava. Tottakai jokaisella on omat salaisuutensa ja ymmärrän sen, mutta joku raja siinäkin täytyy olla. Pettäminenkin tuntuu nykypäivänä olevan aivan liian yleistä.
Voiko oikeasti olla liikaa vaadittu, että löytäisi jätkän, joka aidosti rakastaisi ja välittäisi. Ja ennen kaikkea olisi luotettava ja arvoiseni.
Olen niin kyllästynyt katsomaan ja kuuntelemaan näitä illan itosuhteita ja kännisekoiluja. Tuntuu niin, kuin koko maailma ois tätä täynnä. Eikö kukaan tosiaankaan enää välitä kumppanistaan muulloin, kuin petihommissa. Vai liekö kumppania enää edes tarvitaan, kun voihan aina tuolta pusikosta etsiä uuden paljon pienemmällä vaivalla, kun säilyttäisi sitä samaa pidemmän aikaa. Haluaaks nykypäivänä ihmiset sit kokoajan vaihtelua kumppaninsakkin osalta vai eiks sitä enää osata/haluta sitoutua?
Tunnen itseni suorastaan erakoksi, kun en halua yhtyä näihin kännisekoiluihin ja puskapanoihin. Haluaisin rinnalleni sen aidon rakkauden. Joka aidosti rakastaa ja välittää, jonka kanssa voi jakaa ilot ja surut. Ja ennenkaikkea on läsnä, jonka kanssa voi vain istuskella iltahämärässä pitäen kädestä kiinni ja jutella. Katsoa luottavaisiin silmiin ja kertoa kuinka paljon häntä rakastaa. Ja on luotettava. Tottakai jokaisella on omat salaisuutensa ja ymmärrän sen, mutta joku raja siinäkin täytyy olla. Pettäminenkin tuntuu nykypäivänä olevan aivan liian yleistä.
Voiko oikeasti olla liikaa vaadittu, että löytäisi jätkän, joka aidosti rakastaisi ja välittäisi. Ja ennen kaikkea olisi luotettava ja arvoiseni.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Aivan. Ihan totta koko teksti.
Kai sitä aitoa rakkauttakin jostain löytyy mutta media on raiskannut koko käsitteen.
Kyllä se ärsyttää kun koulussa joutuu tahtomattaan kuuntelemaan mitä muut tekivät viikonloppuna... Kaikki mahdolliset kännitarinat ja sitten kun itse en ollut oikeastaan missään nii ärsyttää. Tuntuu että kaikki on vaa aivottomia teinipellejä paria poikkeusta lukuunottamatta.
Mutta toivoa ei toki kannata heittää, koska niin kauan kun on elämää niin on toivoa, ja kyllä on varmasti monta muutakin ihmistä jotka haluavat aitoa rakkautta... voisinpä väittää että melkeinpä kaikki haluavat.
"Voiko oikeasti olla liikaa vaadittu, että löytäisi jätkän, joka aidosti rakastaisi ja välittäisi. Ja ennen kaikkea olisi luotettava ja arvoiseni."
Ei todellakaan ole liikaa vaadittu.
Yhdyn edelliseen,mutta tiedän että aitoa rakkauttakin on olemassa, mutta teinit ei siitä juurikaan mitään tiedä(karkea yleistys, anteeksi!) Aito rakkaus on varmasti tavoittelemisen arvoista ja sitä kannattaa odottaa, vaikka ei kyllä jaksais!
Mä haluisin joskus naimisiin ja olla onnellinen ja tyytyväinen elämään. Ja luottavainen tulevaisuuten sen suhteen, ettei koskaan tarvins kokea mitään niin kauheeta kuin avioero.
Miettikääpä, onnellita avioelämää. Se on loppupelissä iha tavallista arkea, sitäkö sitä kaipaa`? No, juuri sitä, jos saa elää sitä maailman hellimmän, luotettavimman ja rakastavimman miehen kanssa....
T: Poika 15 v.
Tiedän, vain yhden pojan, joka oikeasti on tuollainen, ei millään panoilla väliä jne. Hän vain haluaisi jonku lähelleen jne, hän olis unelmapoikakaveri, mutta me ollaan vaan kavereita, ja niin on tarkoitettukin.
On se niin rasittavaa, kun ei tunnu löytyvän kundia, joka oikeasti välittäis. Kai ne sellaiset ihanuudet sitten vaan köhnöttää kotona kokoajan? Eli niitä ei sitten vain voi tavata?
Myönnettävähän se on, että maailma on koko ajan menossa huonompaan suuntaan; seurustelu aloitetaan nuorempana, nykyään jo ekaluokkalaisetkin "seurustelevat".
Kun vartutaan, suhteilta haetaan pelkkää seksiä. Seurustelusta on tullut liian kaupallista, tv-ohjelmat ja elokuvat antavat aivan vääristyneen kuvan seurustelusta ja rakkaudesta.
Ihmiset "kehuskelevat" kännisekoiluillaan, vaikka todellisuudessa suurella osalla heistä on paskafiilis, sitä ei vain uskalleta myöntää.
Itse henkilökohtaisesti meinasin jo menettää uskoni tosirakkauden suhteen; kaikki jätkät, jotka pyysivät treffeille tahtoivat vain sitä yhtä ainoaa. Melkein menetin jo toivoni, kun nykyinen poikaystäväni pyysi minua ulos. Kovan suostuttelun jälkeen kuitenkin lähdin kahville ja näin jälkikäteen voin sanoa, että se kannatti. Juttelimme kolme tuntia, jaoimme ajatuksia niin elämästä, rakkaudesta, seurustelusta ja kaikista arkipäiväisistä asioista
Uskon aitoon rakkauteen edelleen.
Nuoruudessa kokeillaan omia rajojaan ja yritetään kuulua porukkaan, vaikka sitten näiden kaikkien yhden illan sekoilujen avulla. Kyllä jossain vaiheessa on pakko tulla raja vastaan. Toivon, että yhden illan-sekoilijat alkaisivat tosissaan miettimään, mitä elämältään haluavat.
Toivon, että Sinä löydät etsimäsi; mikään ei ole sen hienompaa, kuin käpertyä oman kullan viereen raskaan päivän jälkeen tai vain ihan ilman syytä. On hienoa, kun ei tarvitse käyttää lauseita, vaan toinen ymmärtää jo puolesta sanasta.
Miksi pitäisi uskoa rakkauteen ja miksei saisi harrastaa irtosuhteita?
Ihmiset on erilaisia, toinen on onnellinen irtosuhteita harrastaessaan, toinen haluaa sen vakituisen kumppanin ollakseen onnellinen. Itse olen järlkimmäistä sorttia, mutta ymmärrän toki, että moni toinen ihminen on tyytyväinen lyhyisiin seksisuhteisiin. Väärää vaihtoehtoa ei olekkaan, se vaihtelee ihmisen mukaan. Ja myös osin ihmisen kokemusten ja iän mukaan.... Esim jos on vaikka lopettanut vähän aika sitten seurustelusuhteen, eikä ole uuteen sellaiseen vielä valmis, hän saattaa halutessaan hakea jonkun aikaa läheisyyttä vain seksisuhteista eri ihmisten kanssa.
Ja joku toinen saa tarvitsemansa läheisyyden pelkästä seksistä, kaikki eivät halua rakastaa ja ns tylsistyä sen saman ihmisen kanssa. He haluavat vaihtelua elämään.
Juu, kerroppas mistä tuollaisia tyttöjä löytää, niin lähen heti hakemaan itselleni sellaisen.
Jos tuollaisia tyttöjä löytyy jyväskylän alueelta, niin vinkatkaahan tähän keskusteluun, niin voitais tutustua? Olen 16v. Poika, joka pitäisi juuri tuollaisista tytöistä ja jutuista.
Tais pukki unohtaa tuoda tänne hyvinkäälle yhen tuollaisen tytön. En pahastu, vaikka tulisi vähän jälkilähetyksellä.
T: poika 18v
Niin totta. En tienny, että tollasia ihmisiä on oikeesti. (itseni lisäks)
Tuollaisen tytön kun jostain saisi vierelleen..
Välillä tuntuu kuin eläisin jossain väärässä maailmassa, kun vain kuunteleekin ihmisten puheita. No, ehkä tuonkaltaiset ihmiset ovat yleensä niitä, jotka eivät tuo itseään esille niin, että kaikki 15m säteellä olevat kuulevat joka sanan.
Tottakai kukin tykkää mistäkin, mut silti tuntuu et niitä, jotka aitoa rakkautta kaipaa niin on harvakseltaan. Näitä illan irtosuhde -ihmisiä nyt löytää harva se päivä. Mutta ei kait siinä mitään pahaa, ihmiset on erilaisia...
Väärässä maailmassa tosiaan, tuo on kyllä varsin tuttu tunne omalta osaltakin. Ja veikkaan myös, ettei tällaiset ihmiset tosiaan tuo itseään niin paljon esille. En itsekkään, mutta mitä täällä ihmisten puheitakin tosiaan kuuntelee niin ehkä parempi ollakkin olematta "esilaisena" ihmisenä esillä. Ja missä sitä nyt esillä olis, kun ulkonakaan ei tuu liikuttua, kun lenkillä. Eriasia sit näillä, jotka kuuluu kaikenmaailman jengeihin ja hengailee keskenään. Mut eriasia on sit ihmisillä, joita ei moinen kiinnosta.
Ja tuon ensimmäisen kommentoijan nimimerkistä "koiiira" tulikin mieleen, että itsellänikin on koira ja olen jo pitkään mietiskellyt, että koira taitaa olla ainoa elävä olento, joka rakastaa sinua enemmän, kuin itseään.
Lohduttavaa kuitenkin kuulla, että maailmassa on vielä muitakin kaltaisiani ihmisiä. Toivottavasti joskus moiseen tulee törmättyä. Toiveajattelua ehkäpä, mutta aina saa haaveilla. Tuntuvat tosin olevaan aika harvassa etenkin tällaisessa etelä,-itäsuomen rajamailla olevassa pikkukylässä.
Kyllähän sitä toivoisi tuosta vaan törmäävänsä, mutta omalla kohdallani se vain tuntuu tässä elämäntilanteessa ihan liian epätodelliselta, kun lähes kaikki vapaa-aika menee kotona. Olisi se kai helpompaa tavata ihmisiä, jos kävisi jossain, mutten oikein tiedä, mikä edes kiinnostaisi. Nyt kun olen täyttänyt 18v, niin luokkakavereiden suurimmat kiinnostuksen kohteet tuntuvat olevan baareissa käyminen ja autoilu. En tarkoita, että heitä mitenkään paheksuisin, mutta ei vain omalla kohdalla houkuta.
Koulussa, kun melko usein istun välitunneilla vailla juttuseuraa tarkkaillen vain ympäristöä, tulee kyllä huomattua ainakin päällepäin muutamia mukavanoloisia tyttöjä, joita en ainakaan ihan heti osaa tai ainakaan halua kuvitella mukaan noihin "kännisekoiluihin". Olisi mukava edes yrittää tutustua joihinkin, mutta jos on ujo (eikä edes vähän), vähäpuheinen eikä itseluottamuskaan ihan korkeimmillaan ole, niin on vähän liikaa mennä tuosta vain puhumaan. En ymmärrä, miten kukaan edes sellaiseen kykenee.
Menee kai se uudenvuoden "juhlinta" tässä turhaa valitusviestiä kirjoitellessakin, eikä ainakaan vielä edes masenna tavallista viikonloppuangstia enempää toisin kuin vaikkapa tasan vuosi sitten. Vähän typerältä vaan tuntuu, kun ei mitään parempaa tekemistä ole..
Koulu aikoinani ihastuin monesti ja aina justiinsa ajattelin ettei tuo tyttö varmasti ole sellainen "sekoilija", kun se on niin kiltin näköinenkin. Vaan kuulihan näistäkin sitten huhuja ja yleensä se minun ihastumisen tunne loppui siihen.
Jos meitä kotona vapaa-ajat istuvia poikia on, niin johan hitto sen järkikin sanoo, että pakko niitä kotona istuvia tyttöjäkin on olla jossainpäin ja kaipa nuokin käyvät koulua.
Se on sitten eri asia miten sellaiseen tyttöön tutustuu, miten sen saa treffeille yms. ja miten siellä treffeillä sitten käyttäytyy ettei kumpikaan tunne itseään ahdistuneeksi ja suhde tyssää heti alkuunsa. Semmoiset tytöt(/pojat) kun eivät yleensä ole mitään puheliaita, aloite kykyisiä ja yltiö sosiaalisia joiden kanssa tulee heti hyvin juttuun, vaan enempikin ujomman puoleisia.
...kun itsekkin kaakon kulmilla asustelen.
Eläimet ja varsinkin koirat on kyllä ihania olentoja. Ne jaksaa tulla lähelle ja olla iloisia silloinkin kun on kaikkein pahin olo.
Itse en ole koko lukion aikana (keväällä loppuu) ehtinyt ihastua kuin kolmeen tyttöön tai en tiedä pitäisikö sitä edes ihastumiseksi edes kutsua, kun vain yhden tiedän nimeltä. Kahden ensimmäisen osalta kai hiljaa mielessäni ajattelinkin, että olen ehkä kuitenkin liian erilainen heille, vaikken sitä oikeastaan itselleni pystynyt myöntämään.
Nykyistä ihastusta en voi samaan sarjaan lukea, enkä tarkoita edellistenkään miltään pissiksiltä koskaan vaikuttaneen. En nyt jaksa tarkemmin selittää, mutta hän herättää minussa hieman uudenlaisia tunteita, jonkinlaisen suojeluvaiston jopa. Hän vaikuttaa ujolta, hiljaiselta ja joskus vähän ahdistuneeltakin. Hän ei myöskään pukeudu mitenkään muodikkaasti toisin kuin yleensä sellaiset "bilettäjätyypit". Mutta tosiaan, eihän sitä voi tietää, millainen joku on ennen kuin todella tietää, enkä tiedä onko sillä tässäkään tapauksessa oikeastaan mitään merkitystä, kun aika paljon pitäisi tapahtua ennen kuin pääsisi häntä "lähellekään". On kyllä muutaman kerran tuntunut kuin hän olisi minuun päin vähän katsellut, mutta luultavimmin on pelkkää toiveajattelua, että se merkitsisi jotain muuta kuin sattumaa.
Olisi tosiaan naiivia ajatella, että ainakaan itse pystyisin heti treffeillä jutustella ja käyttäytyä avoimesti, vaikka olisinkin miten kiinnostunut tahansa. Kyllähän sitä varmaan pystyisi paremmin ymmärtää toista ujoa ja hiljaista, kun on itsekin samanlainen, mutta en sitten tiedä riittääkö se vielä mihinkään. Kun taas miettii, millaisen tyypin voisi mitenkään olettaa lähestyvän, niin tottakai ne ihmiset olisivat juuri niitä puheliaimpia. Ei voi tietenkään yleistää, että kaikki puheliaat olisivat myös muussa mielessä vastakohtia tällaiselle ujolle tyypille, mutta kyllä se vain aika usein tuntuu niin menevän.
Itse olen jotenkuten avoin ihminen, ehkä hieman ujohko ja epävarma, mutta silti avoin (riippuu niin seurasta).
Olisi hiton kivaa tietää mitä muut ajattelevat minusta. Olenko ruma, tai ärsyttävä (tyhmä olen sen tiedän itsekkin).
Entisen ystävättäreni kanssa oli helppoa puhua heti ensi tapaamisesta saakka, mutta miten käy jos tapaan jonkun ujomman ja vähemmin puheliaan?
Minäkin haluaisin löytää edes yhden kunnollisen tytön joka voisi minusta välittää, mutta tuntuu ettei tässä maassa ole yhtä ainutta sellaista.
Seksi on nykyään ihmisille pelkkä tarve joka tyydytetään seurusteltiimpa, tai ei. Itselleni se on pyhä asia jota harrastetaan vain ja ainoastaan sen rakkaan ihmisen kanssa josta välitetään ja joka välittää.
En aijo enää ikinä seurustella ihmisen kanssa, joka on harrastanut irtosuhteita. Siispä valmistaudun elämään yksin. Minua on tämän elämän tarpeisiin petetty ihan riittävästi.
Itsekin kaipaisin seuraa, joka ei välttämättä vaatisi jotain toimintaa kaiken aikaa ja jonka kanssa olisi kivaa vaan olla ilman että tuntee itsensä ahdistuneeksi kun tietää toisella olevan tylsää.
Kyllähän suurin osa ihmisistä hakee sitä koko elämän rakkautta, mutta he vaan kyllästyvät kumppaniinsa jostain syystä nopeasti, tai löytävät muuten vaan uuden johon ihastuvat.
Kuuroille korvillehan tämä menee, mutta tulipa sanottua.
"Kuuroille korvillehan tämä menee, mutta tulipa sanottua."
Miten niin menee kuuroille korville? Ehei, en usko. Ei ainakaan omalta osaltani! Todella mukava kuulla, että tuollaisia miekkosiakin on vielä tässä maailmassa, mahtavaa!
"Seksi on nykyään ihmisille pelkkä tarve joka tyydytetään seurusteltiimpa, tai ei. Itselleni se on pyhä asia jota harrastetaan vain ja ainoastaan sen rakkaan ihmisen kanssa josta välitetään ja joka välittää."
Tästäkin olen kanssasi täysin samaa mieltä.
En aijo minäkään koskaan seurustella ihmisen kanssa, joka on harrastellut näitä illan irtosuhteita. Siksipä tuntuukin, että varmasti kohtaloni on elää yksin. Mutta sittenpähän on. Mielummin yksin, kuin irtosuhteita harrastaen tai petettynä.
Tuota kyllästymistä olen myös miettinyt ja ihmetellyt. Jos kaikki on kunnossa niin miten sitä nyt kumppaniinsa voi kyllästyä!? No, ehkä jotku vaan tosiaan kaipaa sit vaihtelua ja koko ajan jotain tekemistä tai muuten tosiaan kyllästytään. Itselleni riittäisi vaan oleminen ja tietty sitä tekemistä nyt pitää joskus olla, muttei sentään koko ajan. On sitä kiva vaan olla. Ehkä siksi en ymmärrä heitä, jotka kyllästyvät olemiseen, kun itselleni se oikein mainiosti riittäisi.
Minä olen jo vähän vanhempi nuori ja enkä ollut seurustellut kertaakaan. Rupesin sitten seurustelemaan yhden tällaisen "normaali" tytön kanssa, kun hän oli niin ihastunut ja toki mukavakin ihminen. Pelkäsin, että jos nyt en tartu tilaisuuteen, niin olen lopun elämääni yksin.
Olihan se toki opettavaista. Huomasin etten pysty koskaan täysin arvostamaan hänen kaltaisiaan (hänellä oli hurja menneisyys) tyttöjä. Ainakin nyt tuntuu siltä että enää en kaverisuhdetta syvällisempää aijo hänen kaltaisten ihmisten kanssa ruveta pitämään. Olen mieluummin sitten yksin ja perustamatta perhettä.
Ihmisiä on erilaisia ja toiset on sitä mieltä, että seksi on pelkkää hauskan pitoa, eikä se ole heille iso asia jos he harrastavat seksiä ihmisen kanssa johon ei tunne mitään sen suurempaa tai pysyvämpää. He jopa nauttivat näistä "sekoiluista".
Tuntuu sille, että en ole samaa lajia näiden muiden ympärilläni tallustelijoiden kanssa. Tuntuu kuin olisin tullut täysin eri maailmasta. Moraaliarvoni ovat täysin erilaiset ja se joka on minulle sopimatonta käytöstä on muille normaalia ja jokapäiväistä. Ehkä olen ahdasmielinen.
En tiedä kyllä yhtään miten sinun ja minun lailla ajattelevia ihmisiä tapaisi. Olen kokeillut tuota Suomi24 treffi hommaa, mutta ainakin naispuoliset tuntuvat olevan enimmäkseen sitä lajia joista en pidä (voi toki olla poikkeuksiakin).
Olen yksinäinen ihminen, kavereitakaan ei paljoa ole, enkä kait osaisi mitään aloitetta mihinkään tehdä vaikka se unelmien täyttymys kävelisi kadulla vastaan, joten ei minulla oikein ole toivoa.
Hyvä, jos itse edes tiedän miltä tuntuu ihastua. Ei ainakaan just tuu mieleen millon oisin ihastunu kehenkään. Eli en ainankaan ikinä kunnolla.
Onhan meitä. Omakin vapaa-aikani menee useimmiten istuessa kotosalla tekemättä mitään. Kavereita tulee joskus tavattua, mutta niitäkin tuppaa olemaan niin harvassa nykyään. Ehkä olen liian valikoiva. Mutta tuntuu, kuin kasvaisin erilleen kaikista hitaasti, mutta varmasti. tarhaikäsenä sitä oli kavereiden kanssa joka ikinen minuutti, mutta siitä se sitten on alkanut harventumaan. Tuskimpa tunnen enää ainuttakaan kaveria, jonka kanssa olisin ollut tarhaikäisestä asti.
Itse olen kovin puhelias, mutta ehkä jokusen ujokin toisaalta. Tutustun kyllä helposti ihmisiin, jos hekin ovat puheliaita ja löytyy joku yhteinen juttu, josta kaikki lähtee. Kovin harvoin tosin löytyy. Toisin on sit tosi ujojen kanssa, jos he ovat hiljaa niin on tosi ahdistavaa olla, että itse vain puhuu ja toinen kuuntelee. Mut sit taas tuiki tuntemattomien kanssa, en niille pahemmin viitti mitään jutella, kun en tunne yhtään niin sitä juttelun aihetta ei vaan yksinkertaisesti löydy ja sit vaan ollaan sanomatta mitään. Olen kyllä joidenkin ujojen kanssa pärjäilly, kyllä hekin rohkaistuvat pikkuhiljaa. Olen myös kovin suorapuheinen, joka saattaa säikyttää joitakin tai kenties ärsyttää. Ja itsekkin olen melko avoin noin yleisesti ottaen, vaikka tottakai se riippuu väkisinkin jossainmäärin seurasta.
Mitä itsekkin olen näitä kavereita ja tuttuja seuraillut, joiden menneisyys on enemmän ja vähemmän hurjaa niin ymmärrän kyllä, ettei sen kaltaisia koskaan pysty arvostamaan ainankaan täysin.
Tuota olen miekin mietiskellyt, että elänköhän väärässä maailmassa tai jotain. Nimenomaan se, joka on itselleni väärin tai sopimatonta on muille aivan arkipäivää.
Itsekkään, kun en liiku juuri missään niin onko ihmekkään, etten ketään tapaa. Mut vaikea tosiaan liikuskella missään tai tehdä mitään, kun ei oikein keksi mitään mikä kiinnostaisi eläinten lisäksi, ne tuntuvatkin olevan elämäni.
Katos vaan ihme, että täältäkin nurkilta löytyy vielä järkeviä :). Ehkä liiankin hyvä tuuri, jos samaa kylää asutettas.
En tiedä kenen onni se nyt on, jos mun kanssa samassa kylässä asuu.
Täytyy tunnustaa, etten ole ollut ihastunut varmaan neljään vuoteen. En ainakaan kunnolla. Tai kait olin ihastunut entiseen ystävättäreeni, mutta en kait kunnolla/kovaa... Kenties se oli sitä rakkautta, kun ei oltu enää ihastuneita, mutta silti ei olisi osannut kuvitella elämää ilman häntä ja hän oli tärkein ihminen kaikista.
Se on muuten jännä juttu, että kun seurustelin niin muut tytöt menettivät täysin merkityksen. En enää katsellut kaikkia vastaan tulijoita sillä silmällä.
Ystävättäreni puolestaan suorastaan avoimesti katseli muita miehiä/poikia ja joskus jopa kommentoi tyyliin ompas hyvän näköinen.
Meissä ihmisissä on siinnäkin eroa.
Toisille riittänee se yksi ja ainoa oma kulta. Ei tarvitse kiinnittää muihin mitään huomiota, kun rinnalla on jo se oma rakas. En minäkään kyllä muihin kiinnittäs huomiota sillä silmällä, jos seurustelisin.
Toisille tosin ei taida riittää edes kymmenkunta kultaa tai vähemmän kultaa...
Pitäisi olla joku yhteisö, tai vastaava jossa meidän kaltaiset ihmiset voisivat tutustua, tai vaihtaa muuten vaan ajatuksia.
Itse ainakin kaipaisin ihmistä lähelleni ja suorastaan voin henkisesti pahoin yksinäni.
Toisaalta taas en ole niin epätoivoinen, että kelpuuttaisin kenet vaan, voin siis mielluummin pahoin. Hankalaa. Olisi lohdullista, jos maailmassa olisi jokaiselle joku, mutta näin ei aina ole ja mitäs jos olen juuri se jolle sitä jotakuta ei löydy?
Elämän tie on pitkä, jos kulkee yksin...
Ei hassumpi idea! Itseasiassa toteuttamisen arvoinen. Kukahan moiseen hommaan ryhtys. Tosin tuollainen palsta vois vetää myös provoilijoita puoleensa. Mut niitä nyt tuppaa muutama joka paikkaan mahtumaan.
Itsekkin jo jonkun aikaa oon kaipaillu lähelleni sitä yhtä ja oikeaa ihmistä. Erakoituminen tosiaan uhkaavasti lähestyy pikkuhiljaa. Mut tosiaan, ennemmin vaikka sitten erakoidun, kun tyytyisin vaan johonkuhun.
Niinhän sitä aina toitotetaan, että kyllä jokaiselle joku löytyy. Onhan sitä vielä tässä aikaa etsiä tai tulla löydetyksi, mut ei kyl kovin lupaavalta näytä. Varmaan olen joku poikkeus sit, jolle sitä jotain ei löydy.
Pitkä tosiaan, jollei jopa loppumaton.
Jos olisin edes kaksi vuotta nuorempi, niin sinut nyt samoin tein kahville (tai teelle, tai jonnekin...) pyytäisin.
Vaan aika on julma ja meidät nuoret se pikku hiljaa muuttaa vanhoiksi. Itsekin olen jo 22v.
Sitä pitäisi vaan rohkeasti yrittää tutustua uusiin ihmisiin. Vaikkei mitään suhdetta synny, niin aina on hyvä tuntea ihmisiä ja aina kun tutustuu uuteen ihmiseen, niin seuraavaan tutustuu jo helpommin.
Henk koht olen lähtenyt tähän hommaan liian myöhään.
Heh, no mut kiva kuulla, että ees jollekkin kelpais tällänen tylsimyskin.
Niinhän se aika on julmaa joo ja juoksee lujaa. On tullu huomattua monenkin asian kohdalla, mutta ethän sie nyt vielä mikään vanha ole! Tuossa iässähän sitä vast aletaan oleen miehiä, ettei mitään pikkupoikia enää. Ja eihän se tarkoita, että elämä olis jo eletty. Tai kaikki ois jo tapahtunu ettei enää muka vois mitään jännää tapahtua.
Älä koskaan sano, että on liian myöhäistä. En usko, että siun kohdallas ainankaan. Nuorihan siekin vielä oot ja varmasti tutustut uusiin ihmisiin. Alotat vaikkapa siitä yhdestä niin tutustuu seuraavaan sitten helpommin :)
Vaikka noin se varmasti aikalailla meneekin niin omalla kohdalla tuntuu kyllä tyssäävän siihen yhteen, jos edes siihenkään asti pääsee.
Kelpaisi? Sinä kelpaat kyllä, olet hieno ihminen, mutta katso tarkkaan kuka kelpaa sinulle.
Nuori olen viellä juu, mutta epätoivoinen...
Toivottavasti joku muukin on tuota mieltä :) Niin monelle, kun tunnun olevan liian tylsä, kun en ryyppää tai polta, saatika sit harrasta irtosuhteita ja juokse pitkin kyliä niitä etsimässä.
No sittenhän meitä on kaksi...