ajattelin et olisikohan siinä mitään järkeä et jättäisimme pois kaikki ihan turhat sanomiset koska ne ei siitä sanomisesesta muutu miksikään ja ehdotukseni olisikin seuraavan lainen ,annetaan Roosan (pikkuRoosan),Mirkun VuolasRannan ,raikun olla jo unohdutteujen listoilla ja näin ollen poissa sivuilta ei se joka tykkää olla julkisuudessa häntä ei saa millään pois turhalta julkisuudesta,jokainen me tiedämme mitä nämä kyseiset henkilöt edustavat ja siksi katsonkin antaa romun olla,otetaan vaan ensi uusi alkava vuosi ihan toisella kannalla ja unohdetaan heidät täysin ei se semmoinen työntekiä joka vaan ajattelee omaan nousuaan ja sukulaistensa esiin marristamista ei ne ole meidän muitten kaaleitten asialla vaan käyttävät meitä kumileimamisenaan.Tarpeeksi ovat söhlänneet ja söhlätköön vaan tämän vuoden loppuun,mutta uusi vuosi on ihan toisenlainen varmasti koska nyt jo monet ovat peruttaneet yhdystyksensä pois tuosta kyseisestä katto järjestöstä et hyvin ovat asiansa mokanneet ,niin sanotut(VIISAAT) ei muuta kuin uusin viisain ajatuksin kohti uutta vuotta ja kyseiset henkilöt pois hoitamasta ja sähläämästä meidän kaaleitten asioita.Viisas-mies.
Aloitetaan uusi vuosimollaamatta ketään.
viisas-mies
5235
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
mutta ei tapahdu vielä vuonna 2008. Ihmeitä teem me hetkessä, mutta mahdottomat vievät vähän enem män aikaa. Ja tämä kuuluu niihin asioihin !
Muuttutuminen lähtee meistä itsestämme, siitä kaverista, joka aamulla katsoo peilistä. Luulen että viisas-ja tyhmämies kasvavat pitkää horsmaa enen kuin nuo toivomasi asiat tapahtuvat. Mutta eihän se ole pääasia,että meidän aikana tuo muut tuminen ja toinen toistemme kalvaminen loppuisi. Pääasia on että se loppuu joskus... sitten kun tarvitsemme toinen toisiamme. Nyt yltäkylläisyy dessä emme tarvitse.
Kuinka hyvin tähän sopisi ohjeeksi kaunis joulu laulu; " En etsi valtaa, loistoa,
en kaipaa kultaakaan,
mä pyydän taivaan valoa
ja rauhaa päälle maan.
Se joulu suo, mi onnen tuo
ja mielet nostaa Luojan luo.
Ei valtaa eikä kultaakaan,
vaan rauhaa päälle maan.
Suo mulla maja rauhaisa
ja lasten joulupuu,
Jumalan sanan valoa,
joss´ sieluin kirkastuu.
Tuo kotihin, nyt pieneenkin,
nyt joulujuhla suloisin,
Jumalan sanan valoa
ja mieltä jaloa.
Luo köyhän niinkuin rikkahan
saa, joulu ihana!
Pimeytehen maailman
tuo taivaan valoa!
Sua halajan, sua odotan,
sä Herra maan ja taivahan.
Nyt köyhän niinkuin rikkaan luo
suloinen joulus tuo!
Säveltäjä: Jean Sibelius
Sovittaja: Sakari Topelius "
Nyt kuuntelin tätä joululaulua "sillä" korvalla, ja sain ahaa elämyksen. Ihana tunne.
Hyvää joulunjälkeistä aikaa ja mielenkiintoista Uutta Vuotta 2008 kaikille
t. Tyhmämies
katsoin, niin luin "vuosilomalta" kun sinä olit kirjoittanut että "vuosimollaamatta ".
Näin sitä äkkiä lukee ja kuulee väärin. Sitä on jo siinä iässä että näkee harhoja; tonttuja ym. maahiaisia ja niinhän se sitten tuo minunkin en sinäkemiseni kuului niihin.
Ajatuksesi on kuitenkin on niin hyvä, että KANNA TETAAN, KANNATETAAN ALKAVAKSI.1.1.2008
Hyymöriä pitää olla HYVÄÄ LOPPUVUOTTA t.tyhmä ja sokea kaisaniemen kake
olen samaa mieltä sun kanssa ett jätetään ne keskenään kauhomaan ,,, ja käydään uuteen vuoteen uusin haastein ,,,,,,ja kaikille !!!!!!!tskkareille myös sanon ett älkää aina yrittäkö mollata kaaleita kun itse olette tosi jeeroja ja avun tarpeessa se näkyy teidän kaikkien kirjoituksista.jos ihminen on terve se ei oireile ,,mut te oireilette tosi pahasti kun näätte aina vaivaa mustlaisita vaikka mustalainen on kuin tyhmä niin se aina erottuu tsekkareista ,ja on aina sidettävämpi kuin tsekkarit ,,,,,,,mut silti tää kaikella kunnioituksella ,,, ei millään pahalla vain tarkoituksella että ymmärrätte että mustalainen on kuitenkin niin viisas et se eroittaa aina tsekkarit,,,, mut uuteen vuoteen uusin haastein ja siunausta teille kaikille
eipäs mollata sitten mustalaisiakaan.. ja samaa siunausta sinne minkä suustas sylkäsit
kaikkien pitäisi tietää että mainitsemasi henkilöt ovat täysin materialisoituneet ja käyttävät köyhien ihmisten ja heidän lasten nimiä kerätessään omaisuuksia porukoittensa pohjattomiin taskuihin, eikä nämä ole ainoat, vaan näitä "uskovais" romaneita on paljon jotka pönkittävät porukoitaan muka mustalaisten tuki henkilöinä, koulujen ja lastenkotien johtajina. koori abre ventila mengo tsaarenge lyönos