Nyt on ollut keskustelussa ja uutisissa suomalaisilta tuotantotiloilta kuvattu materiaali.
Vaikka kaikki toimisi lakien ja määräysten mukaisesti ja eläimissä ei olisi naarmuakaan tai ulostetta ylt´ympäriinsä ja kuolleet eläimet poistettaisiin karsinoista,,niin täytyy silti ihmetellä, mitä maailmassamme pidetään normaalina. Miksi sika seisoo häkissä, kärsä ja selkä kiinni metallikaltereissa? Ei pääse kääntymään ja makaa kovalla betonilla. Näitä kuiluja on rivissä ja toiset tuijottavat tyhjyyteen ja toiset purevat putkea. Koko helahoito näyttää kidutusvärkiltä. Ihminen on ilmiömäinen kehittämään asioita, joilla tehostetaan hänen omaa hyvinvointiaan. Se tuntuu olevan kaiken yli pyyhkivä tavoite. Tämä kaikki on kuitenkin johtanut, mitä ihmeellisimpien irvikuvien syntyyn ja luonnon raiskaamiseen. Näistä kaikesta on tullut aivan normaalia. En voi ymmärtää, että vähemmistöä tämä kuvottaa ja enemmistö kehittää tätä tuotantotehokkuutta äärimmäisyyksiin. Minusta ihmisellä ravintoketjun huipulla on enemmän vastuuta kuin oikeuksia.
Nyt ei ole kyse siitä, että syödäänkö lihaa vai ei. Ennen sitä nimittäin haettiin metsästä ainakin, jossa eläin eli luontaista elämäänsä. Nyt geenimuuntelun ja kehtiyksen huipulla varmaan haaveillaan seuraavana askeleena neliskanttisista possuista ilman luita, jotta kuljetus ja pakkaaminen olisi vaivatonta. Missään ei ole järkeä jos ottaa huomioon tunne näkökulman.
Nyt kun kaikki on jo viety tähän asetelmaan ja asiat ovat itsetään selvyyksiä, vaikeaksi menee. Kyse ei ole enää jauhelihapaketista, vaan kansainvälisestä asiasta ja kehityksemme kulusta,,,niin henkisestä ja ympäristön tilasta. Sademetsää kaadetaan geenimuunneltujen soijaviljelmien tieltä, jota viljellään eläinten rehuksi ja kuskataan yli merten. Vähän aikaa nautitaan taas yltäkylläisyydestä ja lisäännytään sen seurauksena kunnes systeemi alkaa natisemaan liitoksistaan. Olen sitä, mieltä että kuten käy ihmisen, joka imetään kuiviin, romahtaa lopulta,,,käy luonnon kanssa samoin. Silloin saamme tuta luomuksemme seuraukset ja opimme kantapään kautta ellei asiat ole jo liian huonosti.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Kun emakolla on pieniä porsaita, pidetään emakko ahtaassa karsinassa, tai se muuten tallaa vahingossa porsaitaan hengiltä. Ei näytä hyvältä, mutta säästää pikkuporsaiden henkiä.
''Nyt ei ole kyse siitä, että syödäänkö lihaa vai ei. Ennen sitä nimittäin haettiin metsästä ainakin, jossa eläin eli luontaista elämäänsä.''
Eikö ihmiset osaa enää metsästää?
Hankitaanko lihaa perheelle, vai 1000 hengelle?
Metsästysyritys!
Metsästetään metsästä lihaa ympäri vuoden ja myydään lihat eteenpäin.. Riistana voisi olla esimerkiksi hirvet ja karhut! Eikö ole hyvä liike-idea?
miksi jouluna ei oo lunta!! Miten paljon muovista rompetta koteihin kuskattiin jopa ruokaakin maailman eri kolkista?!
Jos vähemmän antaisi ihmiselle enemmän niin maailma pelastuisi!
Ääneen ei saa syyttää kauppaa, kulutuksen on kasvettava, muuten on huono ihminen! Tosi on, meidän JOKAISEN on tyydyttävä vähempään... ja on muuten mukava tunne kulkea vastavirtaan, eikä ollenkaan tunnu siltä, että olisi huono ihminen.
Suomi on vielä (hetken) lapsenkengissä oikean tehotuotannon tieltä, maailmalla (esim.USA)eläimiin ruiskutetaan rokotteita, antibiootteja, hormooneja ja ruokitaan geenimuunnellulla soijalla (maailman kasveista 10% gmo, mielestäni järkyttävän paljon). Suomalaisetkin yrittävät kehua piruusillaan Tansakalaista kinkkua (minulle yksi lysti, itse söin luomua ja en ikinä ole syönyt niin hyvää).
Mitenkä voisimme säilyttää Suomen erikoisaseman ja laadun jos itse suomalaiset eivät sitä halua, vaan valitsevat bulkkituotteen ostoskärryynsä ja näin pakottavat suomalaisen tuottajankin samoille pelisäännöille maailmanmarkkinoiden kanssa? Paljon, halvalla, tehokkaasti!
Aina on vaihtoehto, kasvattaa omat elintarvikkeet itse...sitä toivoisinkin yhä useamman alkavan harrastamaan, niin jonkilainen realismi säilyisi ja ehkä kunnioitus luontoon kasvaisi.
Irvikuva on "kuluttaja" joka syö tuontihedelmiä ym. tuontievästä, kulkee muovitakki päällä, hankkii muotivermeet neljännesvuosittain, huolestuu eläinten hyvinvoinnista, matkustelee ja suree kasvihuoneilmiötä!
on itsekeskeinen paska, ja itse se tietää aina parhaiten, toiset ei mitään.
Sellaisia met ollaan, etenkin nuo kaupunkilaiset, varsinkin helsinkiläiset.
Vanha totuus pätee aina: Huomataa rikka kaverin silmässä, mutta ei malkaa omassa!!
Varsinkin eläinaktivisteihin ;-)
Ilmastonmuutos tulee onneksi avuksi. Sitten käytäntöä on pakko muuttaa, kun muutakaan ei voida.
Ei tarvitse enää syytellä eläinaktivistien herkkää mielenlaatua, kun luonto ottaa itse ohjat käsiinsä. Tätä jään odottelemaan, sillä usko ihmisen kykyyn oma-alotteisesti korjata kieroon kasvanutta luontoaan on mennyttä kuten menneiden talvien lumetkin.
Eläimet ovat kuten ihmisetkin täynnään rokotteita, antibiootteja, hormoneja ym. Tämä on pahempaa kuin kaatopaikkojen saaste, sillä näiden kemikaalien seurauksena ihmisestäkin on tullut täysi nahjus. USA:ssa taas pelätään ulkoista uhkaa, vaikka sisäinen kaaos on jo kaikkien nähtävissä.
ovat tehotuotantosikalat ja -kanalat!
On säälittävää kun ihmiset eivät ymmärrä, ettei kyse ole "hoitamattomuudesta", vaan tuotannon rakenteesta, joka sallii laillisen eläinrääkkäyksen hirvittävän suurine ja ylitiheine yksiköineen.
Ihmiset luulee että maajussi on dementoitunut, kun ei "hoida" sikojaan.
Ei voi puhua "hoidosta", kun kyseessä on tehdasmainen tuotanto!
Ei ole ihme, ettei tarkasuksissa löydetty paljonkaan vikoja tilalla, koska lainsäädäntö sallii nykyisenkaltaisen käytännön, jossa eläimet kärsivät.
Maajussin ainut vika oli suunnilleen puutteet kirjanpidossa, ja että kuolleet elukat oli jääneet liian pitkäksi aikaa karsinaan!!!
Itse syön valtaosin kotimaista ravintoa, en osta muotivermeitä, kulutukseni on keskitasoa huomattavasti pienempää ja kotimaispainotteista.
Olisin valmis maksamaanm eettisesti tuotetusta lihasta enemmän, vaikka olen köyhä!!!
Omalla luomutilallamme ei tuoteta lihaa, joten se on ostossa.
Mutta ahneet, kulutukseen yllytetyt ihmiset eivät halua maksaa eettisesti tuotetuista elintarvikkeista, ja kun lainsäädäntö siunaa koko kauheuden, niin eläimet saavat vain kärsiä!
Lehmäkarjatiloilla olot ovat suorastaan paratiisimaiset em. tiloihin verraten, joskin lehmät joutuvat syömään liian paljon niille luonnotonta ravintoa eli jauhoa ja väkirehua, kun piiskataan sitä viimeisintä tulosta ulos.
Perheessämme ollaan myös valmiita maksamaan eläinten laatuoloista. Valitettavasti poliittinen eliitti ei ole ollut valmis tekemään vastaavia päätöksiä haluamastamme laadusta.
Eilen taas sai kuulla, kuinka joulumyynti on kohisten noussut edellisvuodesta. Krääsää riittää, mutta tunne-elämän hyvinvointi ei kansalaisia järin tunnu kiinnostavan tai kenties he ovat jo kadottaneet tunteensa syödessään stressatun jouluporsaan sairasta kuvetta.
Mitä lehmiin tulee, on niilläkin omat murheensa. Kesäisin ne lyllertävät painavat, luonnottoman suuret, lähes maata viistävät utareet roikkuen tai sitten utareet on tuettu liivein. Niille jotka muistavat vielä lehmien toisenlaiset ajat, näky on ahdistava.
Tänä päivänä mikään ei riitä ja siksi ihmiset kärsivät eläinten mukana. Huomisen nuorissa elää kuitenkin toivo ja selvitäkseen heidän on ymmärrettävä, että vähemmän onkin enemmän. Tyytymällä vähempään voi saada itselleen sellaisen mielenrauhan, jota mikään krääsä ei korvaa.
Itse en tiedä enää mitä toivoisin. Jos ei olisi synti toivoa toisen kuolemaa, olisi hauska ajatus jos jokin tauti tappaisi sanotaan nyt 1/10-osan maapallon väestöstä.
Lähtökohtana tietenkin olettamus, että itse, perheeni ja muut läheiseni sisältyisivät tuohon 1/10-osaan....ja etunenässä kemahtaisivat esimerkiksi maapalloa syövän lailla kuluttavat jenkkiöykkärit.
On hyvin epäkristillinen ajatus, joten hylkään moisesta haaveilun, vaikka muun kuin jonkin suuren totaaliharvennuksen en näe maapalloa pelastavan.
Tilanteessa jossa jokaisella kiinalaisella on jääkaappi voi elämälle täällä sanoa hyvästit!
Poliitikkojen tulevaisuus on neljän vuoden mittainen. Mietin usein, juolahtaako heille koskaan mieleen, millaiset elinmahdollisuudet he lapsenlapsilleen petaavat.
Pyörähti prosentit vähän nurinpäin. Tämä huono ajatusleikkini kuului tietenkin niin päin, että 1/10-osa väestöstä säilyisi ja että itse, perheeni ja läheiseni säilyisivät siis hengissä.
Mutta tämä oli tietenkin vain huono ajatusleikki. Mutta hetken hekumoin, miten ydinvoimalaitoksia jouduttaisiin sulkemaan, kasvillisuus ottaisi vallan raiskatussa maassa, vesistöt puhdistuisivat, ilma kirkastuisi, sulavat jäätiköt toipuisivat jne. jne....
On vaikea uskoa että nuoret toisivat mitään muutosta, kuin korkeintaan pahempaan. Sillä lapsesta saakka heitä on aivopesty kuluttamaan, ja keskiverto nuori on yhtä hanakka rahan ja tavaran perään kuin kaiken kiiltävän perään hamuava typerä harakka.
Kuluttaminen ja nautintojen haku elämänsisältönä on lyönyt itsensä täysin läpi kaikissa kansankerroksissa.
Kukaan ei enää puhu esimerkiksi "itsensä kehittämisestä".
Haikeudella muistan miten lapsena tavailin kotini vintiltä löytämiäni 20-luvun kirjoja, röykkiöittäin filosofiaa ja erilaisia itsensäkehittämisoppaita, joita isäni, edistynyt maalaisisäntä oli nuorukaisena lukenut.
Kaikki vanhan ajan hyveet ovat out. Säästäminenkin on jotain eläkesäästämistä, jonka tarkoituksena on turvata että eläkepäivilläkin voidaan jatkaa tuhlailevaa kulutusta!