Tolonen lähtee, koska...

...valtuuston talutushihna on liian tiukalla.
Niin oli edellisenkin kunnanjohtajan aikana,
muutama kunnan napamies päättää asioista todellisuudessa ja kunnanjohtajana tehtävänä
on toimia pelkkänä kumileimasimena. Tämä on
meininki Sotkamossa. Tolonen esitti fiksuja
mielipiteitä kuntayhtymän touhusta ja kas
kummaa, napamiehet olivat eri mieltä ja
nyt Tolonen lähdössä. Faktaa.
61448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sotkamon on aika liittyä Kuhmoon.

Äänestä

totuutta esille ei kuulu kuin perusSuomalaiseen puolueeseen. Minäkin olen nyt persuja olin kepussa verenperintönä, kirouksena se on loppu nyt.
Sinne otetaan vain selkärankaisia ja oma aivoisia Suomalaisia kuten MINÄ:
Mieti Sinäkin ..

Äänestä
  • Totta on että Sotkamossa on perinnettä tuohon vallan keskittymiseen muutamille politikoille.
    Nytkin tuo valta oli helppo ottaa, kun ei ollut miehessä vastusta. Jos kunnanjohtajalla ei ole kykyä puolustaa mielipiteitään politikkojen edessä, on se miehen heikkoutta.
    Mutta jos katsotaan kunnan taloutta tuona aikana kun Tolonen on ollut kunnanjohtajan, on se karmeaa katseltavaa. Nyt sitä voi hakea paikkaa muualta "kunnan vireänä virkamiehenä" kun ei ole keinoja saattaa taloutta tasapainoon. Pikemminkin taitaa olla ajolähtö edessä.

    Äänestä

  • se on omaa heikkoutta kirjoitti:

    Totta on että Sotkamossa on perinnettä tuohon vallan keskittymiseen muutamille politikoille.
    Nytkin tuo valta oli helppo ottaa, kun ei ollut miehessä vastusta. Jos kunnanjohtajalla ei ole kykyä puolustaa mielipiteitään politikkojen edessä, on se miehen heikkoutta.
    Mutta jos katsotaan kunnan taloutta tuona aikana kun Tolonen on ollut kunnanjohtajan, on se karmeaa katseltavaa. Nyt sitä voi hakea paikkaa muualta "kunnan vireänä virkamiehenä" kun ei ole keinoja saattaa taloutta tasapainoon. Pikemminkin taitaa olla ajolähtö edessä.

    tämä kunnanjohtajan lähtö on suuri voitto kainuulle ! sotkamolle lisää maksuosuuta maakunnalta ja kaikki valtion tuet pois rahastakaa venäläisiltä myös rahaa maakunnalle.

    Äänestä

  • on suuri voitto kirjoitti:

    tämä kunnanjohtajan lähtö on suuri voitto kainuulle ! sotkamolle lisää maksuosuuta maakunnalta ja kaikki valtion tuet pois rahastakaa venäläisiltä myös rahaa maakunnalle.

    Ottakaa nyt hyvät sotkamolaiset kunnanjohtajaksi syntyperäinen sotkamolainen ja teette viisaasti. Ei se viisaus aina ole noiden "junantuomien" kallossa. Syntyperäisellä on oikeata tietoa pitäjän menneisyydestä ja oikeasti sydäntä ajatella paikkakuntansa parasta mistään tinkimättä.
    Teillähän on ainakin pari hyvää tyyppiä hankkimassa kokemusta muiden kuntien hallinnossa Janne Tervo ja Esa olikohan Sirviö. Pyytäkää ainakin miehiä hakemaan jos virka tulee auki.
    Siitä alkaisi Sotkamon loputon nousukiito kun kuntaa johdettaisiin todella rakkudesta kotiseutuun. Hyvää Uutta Vuotta Sotkamon kansalle! terveisin itäisen naapurinkaupungin tietäjä

    Äänestä

Puolangan pellavatuotanto,sienituotanto,kivituotanto ym.maksakaa kunnalta huijatut eurot heti takaisin,jotta voimma järjestää kunnolliset ja asialliset PALVELUT kaikille Kuntalaisille joka sektorilla.Tollasten hujareitten takia kärsii lähes jokainen kuntalainen ja julma säästökuuri jatkuu,jatkuu Puolangan Kuntalaiset ovat tosi vihaisia ja pettyneitä tälläiseen huijaustoimintaan.Näin toimii eräät NS. YRITTÄJÄT. Kannattais ottaa enemmän vastuuta tollaseen touhuun,ette ole päässeet vastuusta vielä ohitse,teiltä Kuntalaiset odottaa EUROJA kiitos.PS kuntalaiset pitäkää suurta haloota ja mökää tuollaisesta toiminnasta.Että näin Puolangalla huijataan kunnan varoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Valtuutettu kirjoitti:

...valtuuston talutushihna on liian tiukalla.
Niin oli edellisenkin kunnanjohtajan aikana,
muutama kunnan napamies päättää asioista todellisuudessa ja kunnanjohtajana tehtävänä
on toimia pelkkänä kumileimasimena. Tämä on
meininki Sotkamossa. Tolonen esitti fiksuja
mielipiteitä kuntayhtymän touhusta ja kas
kummaa, napamiehet olivat eri mieltä ja
nyt Tolonen lähdössä. Faktaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu