näin "varttina" haluan lähestyä aihetta tältäkin kannalta eli nimeni on hyvin suomalaisen kuuloinen, ja olen erinäisiä kertoja sopinut puhelimitse työhaastatteluista ja toivotettu ystävällisesti haastatteluun. Ulkonäöltäni olen kuitenkin "säilynyt" kovin romanina ja olen pannut merkille tietyn hämmästyksen, jopa hätkähdyksen haastattelijoissani, kun olen esittäytynyt. Kerrankin, kun olin menossa työhaastatteluun sosiaalitoimen virkaan (olen suorittanut ao. koulutuksen tutkinnon), osoitettiin minut asiakkaiden puolelle ennenkuin selvisi, että työhaastatteluun olen tulossa...Työtä en saanut, vaikka kovin kuuluivat hyvät edellytykset olevan. Täten tuon tämän puolen esille romanien työmahdollisuuksista ja syrjinnästä ja haluaisin kuulla, onko tällainen yleistäkin?
rasismista?
rosarmida
10655
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Valitettavasti! Rosamida, kohtaan päivittäin omassa elämässäni tätä syrjään katsomista, vaikkakin tuntuu tyhmältä näin nykyajan suomessa kun ollaan. Aina vain kohdistetaan kun on niin ikäviä kokemuksia romaneista. HEI, HALOOOO HERÄTKÄÄ JO VALTAVÄESTÖ. Ei kaikki romanit ole ILKEITÄ,PAHOJA,LAISKOJA, TYÖTÄVIERUKSIVIA.
Itse olen saanut nyt ensimmäisen kerran töitä 10-vuoteen, Ruotsista muuttamiseni jälkeen ja olen todella hakenut töitä. Maksoin jopa TURHAAN suomen ammattiliitolle 9-vuotta, enkä saanut käyttää päiviä pois, jotka oli ruotsissa jäänyt sisälle. AI MIKSIKÖ!!!
Koska Suomi vaati, että olisi pitänyt olla 4-viikkoa suomen puolella töissä, ennenkuin päivät olisi saanut ottaa ulos.
Arvatkaa sainko 4-viikon pestiä mistään?
oikein, en saanut ja on monta ammattia joita olen ruotsissa hankkinut.(Ravintola ja Suurtalouskokki,Kylmäkkö,konditööri,Sisustus ja vaate ompelilja) nämä ei ole mitään uneksittuja ammatteja, vaan todistukset ja faktaa löityy.
olen autotehtaan omistaja! Haluan hyvän kohtelut taikka erotan kaikki kaajeet!
ole syrjintää jos ei pääse töihin. Työpaikoista on kova kilpailu ja ainä otetaan se joka on hommaan pätevin. Hakemuksia moniinkin paikkoihin tulee 100-200 joista 5-10 pääsee haastatteluun ole onnellinen että olet päässyt edes haastatteluua asti. Ja jatka vaan työnhakemista varsinkin jos olet nuoria ja sulla on jonkinverran työkokemusta omaat hyvät mahdollisuudent. Kyllä ne entiset työ- ja koulututodistukset puhuu puolestasi.
On se kumma sana tuo rasismi tällä paltsalla sitä viljellään vallan mitä se tarkottaa jos ei oteta työhön se on rasismia mitä on rasismi
Sitä kun sinä suomalaisena menet Kiinan maa seuduille ja sulle ei tarjota riisiviinaa koska olet ihan sian näkönen, se on ulkonäkö rasismia se
toi oli hie nosti sanottu sian näköinen ihan ite kkö keksit
en mä sitä sulle tarkottanu sika vaan hänelle joka tiedusteli mikä on rasismia, mutta ottakoon kuka haluaa minusta se on irti jo
jos kaikki laitetas työ hön se olis pahin rasi smi
susta irti?Paska vai? "...likka se niin fiini, vaikka sillä roikkuu paskapallit pillunkarvoissa kiinni.." Hehe...
kaikki tuo mitä mainitsit on minusta irti jo että syö vaan nekin.