Miksi ihmeessä täällä jatkuvasti hyökätään kimppuun väittämään kaikkea roskaa sekä kirjoittajasta että mielipiteistä jos tuo vain omia kokemuksiaan julki?
kun kertoo vähänkin kokemuksestaan, joka ei ollut täydellinen niin johan alkaa haukkuminen, ei uskota, väitetään kirjoittajaa typerykseksi tai vanhukseksi ja väitetään, että kirjoittaja olisi tekstissä samalla kirjoittanut että ei kannata edes mennä kyseiseen maahan.
siis Italiasta "ei missään tapauksessa" saisi antaa sellaista kuvaa että: 1. Italia ei ole turvallinen 2. ei ole täydellinen 3. ei ole paratiisi 4. naiset ja tytöt ei voi liikkua yksin yöllä ympäriinsä 5. useimmat paikalliset ulkona norkoilevat tuijottavat miehet vain haluavat hyötyä tai huijata turistinaisia 6. Italiassa usein mielisairaatkin ovat vapaina ja rikoksia tehdään paljon
miksi ei saisi kertoa tätä ja muuta? koska kaikki tämähän on vain ja ainoastaan totta, ainakin etelä-italiasta, jossain pohjoisen alppikylissä en ole käynyt ja siellä varmasti onkin ihan turvallista kun ei ole paljoa ihmisiä tai muutakaan missään..
Perustan mielipiteeni vain kokemukseeni. Olen myös jutellut etelä-italialaisen poliisin kanssa, joka on useaan otteeseen kertonut, että naisten ei ole hyvä liikkua yksin yöllä Italian kaduilla, siellä on omat vaaransa. Myöskin mafia on ihan totta (monet täällä väittävät mafiaa suunnilleen joksikin vitsiksi!haloo ettekö te lue edes Suomessakin ilmestyviä uutisia?) mafian tapahtumia nähtyä ei kannata paljoa juoruilla, kyseinen poliisi selitti minulle, että pitää vain unohtaa ja "katsoa sivuun" eli olla näkemättä. Joten turha väittää, ettei mafiaa olisi eikä myöskään tunnettua vaikenemisen lakia.
Montakos kertaa te olette nähneet italialaisia naisia ja tyttöjä liikkumassa yksin myöhään illalla tai yöllä ulkona?
minä en koskaan, en edes porukoissa, en myöskään nähnyt lapsia koskaan yksin illalla liikkumassa aina ovat olleet päivällä ulkona ja porukalla vain. Kaikkialla ei ole samanlaista tai yhtä turvallista kuten Suomessa. Tietenkin Suomessa useat ovat tottuneet liikkumaan vapaasti milloin huvittaa ja täällä se on normaalia kellon ajasta piittaamatta.
Minkähän takia italiassa istuskelee rannoilla, aidoilla, muureilla, kahviloissa, ravintoloissa jne. "muka turistinaisista kiinnostuneita" miehiä jotka kyttäävät, seuraavat jne? huijaavat ihan samanlailla kuin jossain Turkissa, eivät he ole aidosti kiinnostuneita useimmiten (riippuu tietenkin ihmisestä, sellainen poikaporukan kanssa liikkeellä kyttääminen ja seuraaminen ei tunnetusti kuuluu normaaleihin hyviin kohteliaisiin käytöstapoihin).
Miksiköhän Italiassa sitten jätetään ovia yöksi auki? siksi, koska paikalliset tuntevat toisensa ja sen takia ei kukaan tule ryöstämään. Turistien asuntoihin kyllä voidaan murtautua, he eivät ole paikallisia.
Italialaiset myös suojaavat viiniviljelmänsä yms. paksujen muurien avulla.
Minkä takia pitäisi antaa unelmakuva Italiasta??
9
904
Vastaukset
- mafia rules, so what ?
Olet siis matkaillut vain etelä-Italiassa.
Mafiaa tuskin kukaan kieltää, edes täällä lintukodossa, informaatiota saamme tännekin riittämiin.Mafia ei vaan suoranaisesti kosketa mitenkään lomailijaa.
Yöllä liikkumisesta, ei Suomessakaan kukaan kuljeskele yöllä pitin syrjäisiä puistoja tai katuja. Jos sinä Etelä-Italiassa harrastat tätä yöllä kujilla kuljeksimista, siitä vaan, matkailijoilla on tapana nukkuakin lomillaan, toisinkin kuin sinulla.
Olen itse 45 v matkustanut työ puolesta Italiassa ja lomaillut Italiassa, Etelä-Italiassa tosin vain n.10 kertaa, keski-ja pohjois-Italiassa joka vuosi muutaman kerran.
Suosittelen sinulle lämpimästi avartamaan Italian lomaasi muuallekin kuin vain sinne etelään ja
yritä nukkua yösi levollisesti, älä maleksi kujilla öisin. Jos saat ihailevia katseita italialaisilta miehiltä siellä rannalla, ota se vastaan tyynesti.- olisi mukava tietää
Mafia rulesilla hyvä kirjoitus !
Kysmys "importantille":
Miksi matkustat etelä-italiaan lomalle ?
Mikä sinussa kiehtoo etelä-italiassa?
Mitä hyvää siellä on ?
Kerro jotain hyvää mikä sinut sinne vie ? - hyviä kysymyksiä
olisi mukava tietää kirjoitti:
Mafia rulesilla hyvä kirjoitus !
Kysmys "importantille":
Miksi matkustat etelä-italiaan lomalle ?
Mikä sinussa kiehtoo etelä-italiassa?
Mitä hyvää siellä on ?
Kerro jotain hyvää mikä sinut sinne vie ?Niinpä. Miksi "Important" sitten matkustaa juuri sinne, missä raiskaaja kyttää jokaisen kulman takana?
Toisaalta, miksi "important" kirjoittaa tänne, vaikka tietää, että "täällä vain haukutaan"?
Kukaan ei täällä nähdäkseni ole väittänyt Italiaa lintukodoksi. Kukaan ei ole väittänyt, etteikö kaikenlaisia tyyppejä hiippailisi myös Italiassa. Kysymys oli nuorten naisten asiallisesta kysymyksestä, joka koski yleistä turvallisuutta Italiassa, ja siihen tämä nimimerkkimme vastasi hyvin typerästi - en väitä, että nimimerkki välttämättä oli typerä, mutta hänen vuodatuksensa ovat olleet. - Important
olisi mukava tietää kirjoitti:
Mafia rulesilla hyvä kirjoitus !
Kysmys "importantille":
Miksi matkustat etelä-italiaan lomalle ?
Mikä sinussa kiehtoo etelä-italiassa?
Mitä hyvää siellä on ?
Kerro jotain hyvää mikä sinut sinne vie ?"Miksi matkustat etelä-italiaan lomalle ?"
Koska se on tähän mennessä (muulta osin) ollut paras paikka jossa olen käynyt, koska minut otetaan yleensä vastaan paikallisena tai sitten muuten vaan ystävällisesti. Toisinaan taas turistina. Pidän siitä, että joka puolella ei ole suuria hotelleja, eli ei liikaa massaturismia. Pidän siitä, että sieltä löytää sitä jotain aitoa, eikä rakennuksilla ja turismilla pilattua surkeaa viihdettä. Myöskään siellä paikoissa joissa olen käynyt, ei ole koskaan ollut pakottavia kauppiaita, rahan kerjääjiä, suoranaisia huijareita ja sisäänheittäjiä jotka ovat todella ärsyttäviä eivätkä jätä rauhaan, kuten useissa muissa etelän kohteissa.
Mikäs siinä, jos haluaa esitellä että on rahaa ja käydä joka ravintolassa tai kuunnella moista sontaa koko lomansa ajan, mutta minä en.
"Mikä sinussa kiehtoo etelä-italiassa?"
nuo mainitsemani asiat. Tietenkin sen lisäksi: maisemat, erilaiset paikat, historia, nähtävyydet, ihmiset, ruoka (italialainen ruoka on tunnetusti hyvää), sää (sää on yleensä aina lämmin tai vähän viileä), hintataso (kallistunut EU:n myötä, mutta on niitä halpojakin paikkoja vielä). Erilaisten paikkojen läpi kiertely, kaiken uuden löytäminen ja näkeminen mitä ei täältä löytää voi.
"Mitä hyvää siellä on ?"
sää, suurin osa ihmisistä, kohteliaat käytöstavat aivan kaikilla (yleensä), ruoka, maisemat, meri, kulttuuri, kieli, ihmisten positiivisuus ja iloisuus jonka kyllä erottaa pohjoismaalasista yms. heti.
"Kerro jotain hyvää mikä sinut sinne vie ?"
edellä mainitut asiat, tärkein on tietenkin itse paikka. - Important
hyviä kysymyksiä kirjoitti:
Niinpä. Miksi "Important" sitten matkustaa juuri sinne, missä raiskaaja kyttää jokaisen kulman takana?
Toisaalta, miksi "important" kirjoittaa tänne, vaikka tietää, että "täällä vain haukutaan"?
Kukaan ei täällä nähdäkseni ole väittänyt Italiaa lintukodoksi. Kukaan ei ole väittänyt, etteikö kaikenlaisia tyyppejä hiippailisi myös Italiassa. Kysymys oli nuorten naisten asiallisesta kysymyksestä, joka koski yleistä turvallisuutta Italiassa, ja siihen tämä nimimerkkimme vastasi hyvin typerästi - en väitä, että nimimerkki välttämättä oli typerä, mutta hänen vuodatuksensa ovat olleet...siihen toiseen joka kirjoitti siihen ketjuun! sillä minä en ole missään vaiheessa kirjoittanut mistään "raiskaajista jotka väijyvät kulman takana". En koskaan kutsuisi ketään turhaan "raiskaajaksi", miten lapsellista ja typerää! suorastaan hävettävää!
ainoa mitä olen kertonut, että seuraajia saattaa (huom. saattaa) olla juuri siinäkin kohteessa, minne matkustaa, koska itse olen törmännyt monen monta kertaa seuraajiin yms. enkä ole ainoa (muutkin samassa hotellissa olleet valittivat samasta aiheesta). Ja se oli varoitus vain.
mielipiteeni ja kertomani kokemukset eivät olleet noin typeriä, kuten sinä yrität antaa luulla. Se toinen joka sinne kirjoitti raiskaajista yms. EN ole minä ja saattaa olla provo. - MMJKLMS
olisi mukava tietää kirjoitti:
Mafia rulesilla hyvä kirjoitus !
Kysmys "importantille":
Miksi matkustat etelä-italiaan lomalle ?
Mikä sinussa kiehtoo etelä-italiassa?
Mitä hyvää siellä on ?
Kerro jotain hyvää mikä sinut sinne vie ?JÄI KESKEN JOSSAIN MIELESSÄ...
- kaikkien puolesta
et siis olekkaan vanha typerys vaan alle 25 vuotta eli nuori typerys
- santa simplicitas
Onpas jollain mennyt joulu huonosti. Italiassa sitä on paljon mälsää, viinitarhatkin on aidattu.
Useimmat miehet siellä huijaavat turistinaisia.
Huhhuh, ei ole tällä tädillä(?) tainnut käydä flaksi Rimininreissulla?- Italiassa etelässä ja pohjo...
Huh huh...onpas tästäkin keskustelunaihe saatu.
Eikös se nyt ole selvää, että joka maassa on omat juttunsa. Hyvässä ja pahassa. Kukas teistä viitsii yksin kävellä lauantaina klo 03:30 Helsingin rautatieaseman edustalla....kännipäistä apinaa ja riidanhaastajaa kyllä riittää. Ei tarvitse montaa väärää sanoa, kun saat selkääsi.
Ja höh...mitä turistin siitä mafiasta tarvitsisi välittää???? Sehän on bisnestä. Turistit ovat niitä, jotka tuovat rahaa. Myöskin mafialle. Siitä ei tule turistille ongelmaa.
Ihmeellisiä haihatuksia täällä ihmisillä. Ei se Helsingissä tai Kuopiossa ole sen turvallisempaa. Uskokaa pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42447- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882