Siivosin äsken arkistokaappiani ja löysin vinon pidon lyhyitä tarinoita elämästäni täällä maapalleron toisella puolen. Enimmäkseen ne ovat dialogeja; hassuja tilanteita, kommelluksia, erilaisten ihmistyyppien tapaamisia, työpaikkahaastatteluja ja sen semmoista.
Osassa on aika paljon omia kokemuksia, mutta mielikuvitustakin on ujutettu mukaan melko lailla.
Olen kirjoittanut suurimman osan englanniksi, mutta helppohan ne on kääntää.
Kysyisin nyt, miltä teistä tuntuu - olisiko tuollaisilla jorinoilla menekkiä nykypäivän Suomessa? Maailma on supistunut niin kovasti. Ehkei 'siirtolaiselämä' -tarinat kiinnosta ketään enää?
Vai kiinnostaisikohan? Miltä teistä tuntuu? Lukisitteko te kirjasen, jossa joku kertoo arkipäivästään toisessa kulttuurissa? Auttaisiko asiaa, jos mukana olisi pilapiirroksia (olen monitaitoinen ihminen, nääs)?
Osassa on aika paljon omia kokemuksia, mutta mielikuvitustakin on ujutettu mukaan melko lailla.
Olen kirjoittanut suurimman osan englanniksi, mutta helppohan ne on kääntää.
Kysyisin nyt, miltä teistä tuntuu - olisiko tuollaisilla jorinoilla menekkiä nykypäivän Suomessa? Maailma on supistunut niin kovasti. Ehkei 'siirtolaiselämä' -tarinat kiinnosta ketään enää?
Vai kiinnostaisikohan? Miltä teistä tuntuu? Lukisitteko te kirjasen, jossa joku kertoo arkipäivästään toisessa kulttuurissa? Auttaisiko asiaa, jos mukana olisi pilapiirroksia (olen monitaitoinen ihminen, nääs)?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kyllä se vähän siinä ja siinä on, jaksasko ruveta lukemaan. Tätä kulttuurien törmäilyä on eri medioissa ollut tarjolla melko paljon, joten uutuuden viehätys on ohi. Riippuu tietennii miten eloisasti ja hauskasti kirjoitat, uskottavuutta menettämättä.
Olis saattanut olla menekkiteos 50-luvulla. Sen jälkeen olemme nähneet ja kuulleet televiisiosta liki kaiken.
Saattaapi tuntua tylyltä, mutta miehan puhun aina vain totta ja itse kysyit.
Hyvää Uutta Vuotta!
Riippuu siitä, miten hauskasti kirjoitat. Kyllä Suomessa vielä on aika tavalla porukkaa, ainakin vanhempaa väkeä, joka ei ole matkustellut, vaika haluaisi. Televisiosta näkee yhtä ja toista, mutta ehkä juuri se kulttuurien kohtaaminen ruohonjuuritasolla kiinnostaisi. Ei mikään dokumentaari, mutta hauska juttu.
Sanot että jutut on helppo kääntää - noinkohan?
Jos hauskuus perustuu englanniksi käytyyn dialogiin, niin ei ole välttämättä ihan helppo juttu kääntää sitä hauskuutta suomeksi. Siis en kyseenlaista kääntäjäntaitojasi vaan muistutan vain että dialogiin pohjautuva huumori saattaa olla kielisidonnaista.
Kokeile siis kääntää jutut suomeksi ja tutkaile miten toimivat. Sitten poistat heikoimmat osat ja korvaat paremmille. Totuudella ei ole mitään merkitystä, vain juttujen laadulla.
Aiheena expattius on ihan hyvä mutta ei yksin riitä. Tuo tarinoihin oma näkökulmasi niin kokonaisuus voi olla jackpot!
Huumori voi tosiaan olla kieleen sidottua. En ole vielä yrittänyt kääntää yhtään juttua. Muutamat on suomeksi, suurin osa englanniksi, kumpiakaan ei tarpeeksi omaksi kokoelmakseen.
Täytyypä yrittää, ja katsoa, mitä siitä tulee.
Noin vilkaisemalla minusta tuntuisi, että huumorini taitaa perustua enemmän ihmisten luonteen kuvaukseen ja toiminnan hassuuteen. Englanninkieleni kun on vielä aika yksinkertaista. Silti olen saanut myönteistä palautetta kielestäni, huumorista myös. En kyllä usko, että täällä juuri noille tarinoille olisi lukijapiiriä. Täällä kun meitä maahanmuuttajia on kolmannes kansasta (vai mikähän se prosentti nyt olikaan).
Voisikohan muuten Suomessa saada julkaistua novellikokoelman englanniksi, ja olisikohan sillä menekkiä?
yhtä dialogia, eikä se ole yhtä helppoa kuin olin luullut. Kääntäminen taitaa olla taitolaji siinä missä kirjoittaminen ja editointi - kutakin tarvitaan, mutta on vaikea itse tehdä kaikki.
Jotkut juttuni ovat alunperinkin suomeksi, onneksi, ja se on hyvä alku.
Etsin yhtenäistä teemaa. Koko projekti tuntuu äkkiä melkein pelottavalta. Vaikka kaikki ei olekaan omaelämäkerrallista, lukija voi helposti luulla, että on. Ja kirjoitan aika oudoista tyypeistä. Joku sanoi jossain, että kirjoittaminen on sama kuin menisi kadulle ja riisuisi vaatteensa ja antaisi toisten tuijottaa ja osoitella ja nauraa ruumiisi omituisuuksille. Melkein samalta se tuntuu (en kyllä osaa verrata, kun en ole kokeillut vielä kumpaakaan, mutta se mielikuvitus, se mielikuvitus!).
Mistäs tuota tietää... Kyllähän kaikenlaista hassunkurista lyhytproosaa on Kirjatorit täynnä, kustantajien jäännöseriä. Novelleilla on vaikea rikastua, jengi ostaa mieluummin romskuja.
Varmaan aika iso merkitys on sillä, saako tarinoista aikaan jonkun järkevän kokonaisuuden. Esim. etenevän kertomuksen jonkun siirtolaisen vaiheista. (Voithan kirjoittaa lisää juttua väliin.)
Sitten voisit ehkä miettiä sitä, millainen kerrontarakenne noissa pätkissäsi on: ovatko kohtaukset kuitenkin "kokonaisia", ikään kuin lyhytnovelleja, vai pelkästään kirveellä tehtyä sytykelastua?
(Eipä sikäli, voivathan lastutkin toimia, jos tyyli on omaleimainen.)
ELI: En niinkään miettisi sitä aihepiiriä, vaan pikemminkin tyylin ja kuvailun omaperäisyyttä. Mutta kyllähän esim. tämä M. Nousiaisen tuore Vadelmavenepakolainen sivuaa siirtolaisteemaa.
Piirrosten en usko paljoa auttavan, paitsi jos ne ovat poikkeuksellisen hyviä. Ehkä jos tarinoita tarjoaisi lehtiin, niistä voisi olla iloa. Ei välttämättä olisi hullumpi idea valikoida sanotaanko 12-24 parasta juttuasi ja lähettää ne Nuoren Voiman Liiton arvostelupalveluun, http://www.kaapeli.fi/nvl/arvostelupalvelu/
kiinnostaisivat edellyttäen että ovat hyvin kirjoitettuja. Jos niitä on tarpeeksi, muokkaa siitä hyvä kokonaisuus, osaat tietysti kääntää ne itse suomeksi, kannattaa yrittää.
sehän tekee siitä vielä paremman.
Niin, jonkinlainen kokonaisuus pitäisi saada aikaan. Sitä on vaikea ihan heti itse päättää, onko kyseessä omaperäinen ja kiinnostava kokonaisuus. Kirjoittajan näkökulmasta ne muodostavat kokonaisuuden, ovathan ne kirjoittajan omaa elämää - jos nyt ei aina omaelämäkerrallista, niin itse nähtyä ja kuultua.
Eräs ystäväni kirjoitti 'oman tarinansa'. Hän muutti aikoinaan pikkulapsena Englannista tänne. Hän toi kertomuksensa minulle luettavaksi posket hehkuen, haluten minun näkevän, miten mielenkiintoinen elämä hänellä oli ollut. Vaikka hän on hyvä ystävä, ja mukava ihminen, en jaksanut lukea juttuja loppuun. (Ja koska en itse ole niin mukava, kerroin hänelle.) Niissä ei ollut mitään! Ei yhtään mitään, mikä olisi kiinnostanut minua. Ei edes huumoria. Ihan vaan yksitoikkoista turinaa 'tein sitä, ja sitten tein sitä jne'.
Siis tiedän, miten sokea omalle tekstilleen voi olla, ja miten omat havainnot voivat olla latteita kirjoitettuina, vaikka ne olisivat olleet jännittäviä läpielettyinä.
Toisaalta onhan sitä kirjoitettu hyvinkin vähäpätöisistä aiheista ja pitää lukijan mukanaan.
Katsoin sen ruotsalaisen tv-sarjan Nauravat kullanruskeat silmät. Aivan mainio,
ja sitten tuli mieleeni, että onko suomalaisia vastaavia juttuja kirjoitettu... katson melko vähän telkkaria, mutta juuri tällaiset jutut ovat mielestäni niitä juttuja, joilla olisi jotakin annettavaa meille supisuomalaisille. Iskevää nykyaikaa suoraan päin pärstää joka niemeen ja notkoon, eikä pelkästään stadin täällä Steissillä ja lähiöissä...
Se kirjailija Tervon Mogadishu Avenue meni jotenkin kuin varkain monilta ohitse, mutta tiedän, että monet stadilaiset ovat hankkineet sitä dvdnä itselleen, ja nauravat aivan kippurassa omissa kotikoloissaan. Kuinka helpottavaa! Oi kiitos Tervon!
Tervon dialogi on niin purevaa ja nopeaa, että monille se uppoaa vasta kelauksien jälkeen.
Pidin sitä erittäin hyvänä avauksena telkkarilta, tosin itsekään en jokaista jaksoa nähnyt, mutta ne mitkä näin olivat kyllä katsomisen arvoisia. Huippua.
Siis sitä piti kirjoittamani:
Koska kirjoina harva lukee nykyisin kaunokirjallisia novellejakaan, niin ehdotankin, että tekisit niistä pätkistäsi tv-juttuja jos mahdollista. Saattaisi olla hyvinkin katsottavaa ja kannattavaakin rahallisesti paremmin kuin pikku kirjoina.
Olen tullut siihen päätelmään itsekseni, että kirjoilla ei pitkälle pötki, mutta dvd-jutut jylläävät. Ei tarvinnut kuin joulun edellä olla jossakin marketeissa hyörimässä niin näki heti missä ne suurimmat kuhinat olivat: dvd tarjousaltaiden äärellä!
Juttuni ovat enimmäkseen dialogia. Ehkä joku voisi niistä tehdä vuoropuhelun videolle. Se ei ole minun alaani. Joku toinen täytyisi siihen avuksi löytää.
Filmauksesta ja draamasta en ymmärrä mitään.
Eikös sitä usein ensin kirjoiteta kirja, ja sitten siitä mukaillaan filmi tai tv-juttu? Ja siitä sitten tulee hurjasti rahaa, jos on tullakseen?
Olen nyt kääntänyt pari tarinaa suomeksi. Yhteinäinen tarinanjuonikin alkaa nousta pintaan. En ole kuoliaaksinaurattaja. 'Melkein hauska', kuvaili ystävä tyyliäni. Voisikohan se tarkoittaa, että kirjoitan pidätellysti? Itse pidän sen tyylisestä 'melkein huumorista', mutta olenkohan ainut?
ne voisivat sopia ehkä vielä paremmin kuin elokuvaksi, ihan melkein sellaisinaan.