Olen muuttamassa Riihimäelle, mieheni työntakia tammikuun lopussa ja minun pitäisi löytää työpaikka. Mistä kannattaisi kysellä ja mitkä paikat ovat hyviä työyhteisöjä. Tehkää pientä listaa jooko kiitos ja Hyvää Joulua kaikille ja Uusia vuosia kanssa.
lähihoitajan työpaikka
18
1836
Vastaukset
- Janakkalasta
Täällä valtuusto päätti juuri joulukuu alussa perustaa 3 uutta lähihoitajan virkaa Janakkalan kunnallsikotiin, Turenkiin.
Teimme paikasta hallintokantelun toissakesänä ja lääninhallitus määräsi, että sinne on perustettava 10 uutta virkaa. Tänä vuonna on saatu jo 3 uutta virkaa. Ensi vuonna tulee kolme lisää, seuraavana myös kolme ja sitten vielä yksi, joten silloin ehtii jo hoitaa vanhuksiakin.
Tervetuloa tänne. Toivottaa eräs Aktiiviset kansalaiset-ryhmän jäsenistä.- .............
kakskertaa ennenkuin Turenkiin menet. Juorukellojen yhteisö.
- sitä sutjakammin
............. kirjoitti:
kakskertaa ennenkuin Turenkiin menet. Juorukellojen yhteisö.
juorut sinkoilee. Se taas johtuu siitä, ettei ihmisillä ole mitään muuta ajattelemista (=eivät ole kiinnostuneet mistään eivätkä harrasta mitään) kuin mitä naapuri tänään tekee tai jättää tekemättä.
Mutta tuskin se työpaikassa niin pahasti painaa ja työpaikkakiusaamista taas on joka ikisessä laitoksessa, niin olen kuullut. - ei ainakaan
............. kirjoitti:
kakskertaa ennenkuin Turenkiin menet. Juorukellojen yhteisö.
ole mikään nynneröiden työpaikka. Olivat hoitajat uskaltaneet kirjoittaa niin räväkän ja suoran kirjoituksen Hämeen Sanomiin siitä, miten heitä on ihan liian vähän tekemään sitä ja tätä ja tuota, että meidän kuntalaisten oli sitten kantelussa hyvä vedota todellisten asiantuntijoiden sanaan. Että kiitos vaan vielä kerran heille.
- Anonyymi
............. kirjoitti:
kakskertaa ennenkuin Turenkiin menet. Juorukellojen yhteisö.
Totta. Janakkala on kamala työkiusaamisen kehto. Siis aivan kamala. Koettu on vaikka kaikkeni annoin. Tulet sen näkemään kun ei sijaisia tule paikkaamaan. Raadat ittes loppuun ellet joudu kiusaajien listalle. Varsinkin sairaala siellä. Vain muutama kiva hoitsu(nekin raukat ihmettelee kun ketään ei tule) ja loput on kun rottalauma. Onnea vaan. Hämeenlinna toinen. Vain enää muutama kiva työyhteisö. Loput niittää mainetta ettei kannate mennä
- hoitaja
Riihimäen kaupungilla on haussa hoitajien paikkoja kotihoidossa ja asumispalveluyksiköissä. haku päättyy 31.12.klo 12 mennessä. Kuntayhtymä tarvii usein tk:hon ja erilaiset asumispalvelut ja vanhainkotikin kannattaa kysellä.
- 23.12.2007 sunnuntaina
Tuossa lehdessä, sivulla 24. on ne Janakkalan avoimet työpaikat:
-vanhainkotiin kolme (3) lähihoitajan tointa, joita voi tiedustella Sanna Mäkiseltä, puh. 03-6801500
-yksi (1) lähihoitaja terveyskeskussairaalaan
(josta tosin puuttuu 11 virkaa, jotta päästäisiin edes valtakunnallisen keskiarvon alarajoille, mutta ainahan voit kysyä) Terttu Nummelalta 03-6801411 tai Ritva Voipaalalta
03-6801473
Lisäksi palkataan -yksi lähihoitaja tehostettuun asumispalveluun, -yksi lähihoitaja varahenkilöksi asumispalveluihin, yksi lähihoitaja kotihoitoon ja -yksi lähihoitaja varahenkilöksi kotihoitoon.
Kotihoidon paikoista kertoo kotihoidon ohjaaja Riitta-Liisa Stolt, puh.03-6801351, joka on oikein mukava ihminen.
Tervetuloa Janakkalaan! Aktiivinen kansalainen. - luvataan avustaa
23.12.2007 sunnuntaina kirjoitti:

Tervetuloa Janakkalaan! Aktiivinen kansalainen.asunnon hankinnassa, joten tulkaapa tänne asumaan. Täältähän mies pääsee Riksuun töihin kätevästi moottoritietä pitkin. Jos asetutte asumaan Tervakoskelle, niin molemmilla on 15 km työmatka.
Hakemukset on jätettävä 25.1.2008 mennessä.
Toinen Aktiivinen kansalainen. - juttu, jos
23.12.2007 sunnuntaina kirjoitti:
Tuossa lehdessä, sivulla 24. on ne Janakkalan avoimet työpaikat:
-vanhainkotiin kolme (3) lähihoitajan tointa, joita voi tiedustella Sanna Mäkiseltä, puh. 03-6801500
-yksi (1) lähihoitaja terveyskeskussairaalaan
(josta tosin puuttuu 11 virkaa, jotta päästäisiin edes valtakunnallisen keskiarvon alarajoille, mutta ainahan voit kysyä) Terttu Nummelalta 03-6801411 tai Ritva Voipaalalta
03-6801473
Lisäksi palkataan -yksi lähihoitaja tehostettuun asumispalveluun, -yksi lähihoitaja varahenkilöksi asumispalveluihin, yksi lähihoitaja kotihoitoon ja -yksi lähihoitaja varahenkilöksi kotihoitoon.
Kotihoidon paikoista kertoo kotihoidon ohjaaja Riitta-Liisa Stolt, puh.03-6801351, joka on oikein mukava ihminen.
Tervetuloa Janakkalaan! Aktiivinen kansalainen.nuo mainitut työpaikat täyttyvät henkilöillä jotka eivät ole jo ko. firmassa töissä :=))))) Yleensä kun julkituodaan joku työpaikka niin tekijä löytyy jo talon sisältä kun kunnista on kyse - tietysti poikkeus aina vahvistaa säännön. Vai oliko koko aloituskin tähän ketjuun ko. ilmoituksen puffaamista? Surkeaaaaaaaaa......
- hakea, hakijoita
23.12.2007 sunnuntaina kirjoitti:
Tuossa lehdessä, sivulla 24. on ne Janakkalan avoimet työpaikat:
-vanhainkotiin kolme (3) lähihoitajan tointa, joita voi tiedustella Sanna Mäkiseltä, puh. 03-6801500
-yksi (1) lähihoitaja terveyskeskussairaalaan
(josta tosin puuttuu 11 virkaa, jotta päästäisiin edes valtakunnallisen keskiarvon alarajoille, mutta ainahan voit kysyä) Terttu Nummelalta 03-6801411 tai Ritva Voipaalalta
03-6801473
Lisäksi palkataan -yksi lähihoitaja tehostettuun asumispalveluun, -yksi lähihoitaja varahenkilöksi asumispalveluihin, yksi lähihoitaja kotihoitoon ja -yksi lähihoitaja varahenkilöksi kotihoitoon.
Kotihoidon paikoista kertoo kotihoidon ohjaaja Riitta-Liisa Stolt, puh.03-6801351, joka on oikein mukava ihminen.
Tervetuloa Janakkalaan! Aktiivinen kansalainen.on yleensä aika paljon, tekijä löytyy talon sisältä, mutta saattaa tulla sijaisen paikkoja tarjoukseen hakijoille .......... Positive thinking! Älkää nyt hirveesti pettykö jos ette paikkaa saakaan........
- tarkoitatte?
hakea, hakijoita kirjoitti:
on yleensä aika paljon, tekijä löytyy talon sisältä, mutta saattaa tulla sijaisen paikkoja tarjoukseen hakijoille .......... Positive thinking! Älkää nyt hirveesti pettykö jos ette paikkaa saakaan........
Että hakija löytyy talon sisältä? Potilaista vai?
Jos kunnassa on pantu noin monta aivan UUTTA (=virat perustettiin 3.12.2007 valtuuston kokouksessa)perushoitaan virkaa auki, niin mistä ne talon sisältä löytyisivät. Jemmassa kaapissa vai? Jo on arvoituksellista.
Sen edellisen kirjoittajan epäily, että ketjun alkukirjoitus olisi ollu tuon ilmoituksen pohjustusta, osoittaa niin mielikuvituksellista kieroutta, että jos kaikissa Riihimäen työpaikoissa pelataan noilla kortella, niin kiertäisin kaukaa.
Olen janakkalalainen kirjoittaja. Ilmoitus oli tällä palstalla kun vilkaisin ihan muusta syystä tänne.
Koska olen niin iloinen, että saimme tänne uusia virkoja, vastasin ensin muuten ja kerroin tilanteesta. Tänään huomasin ilmoituksen viime pyhän lehdessä kun katselin vanhja lehtiä poisheitettäväksi. Totta kai pistin senkin tänne.
Itse en ole lainkaan hoitoalalla. Olenpahan vain eräs Janakkalan Aktiivisista kansalaisista. - sitten janakkalaa ja sen
tarkoitatte? kirjoitti:
Että hakija löytyy talon sisältä? Potilaista vai?
Jos kunnassa on pantu noin monta aivan UUTTA (=virat perustettiin 3.12.2007 valtuuston kokouksessa)perushoitaan virkaa auki, niin mistä ne talon sisältä löytyisivät. Jemmassa kaapissa vai? Jo on arvoituksellista.
Sen edellisen kirjoittajan epäily, että ketjun alkukirjoitus olisi ollu tuon ilmoituksen pohjustusta, osoittaa niin mielikuvituksellista kieroutta, että jos kaikissa Riihimäen työpaikoissa pelataan noilla kortella, niin kiertäisin kaukaa.
Olen janakkalalainen kirjoittaja. Ilmoitus oli tällä palstalla kun vilkaisin ihan muusta syystä tänne.
Koska olen niin iloinen, että saimme tänne uusia virkoja, vastasin ensin muuten ja kerroin tilanteesta. Tänään huomasin ilmoituksen viime pyhän lehdessä kun katselin vanhja lehtiä poisheitettäväksi. Totta kai pistin senkin tänne.
Itse en ole lainkaan hoitoalalla. Olenpahan vain eräs Janakkalan Aktiivisista kansalaisista.asukkaita, kun teillä on ollut niin hyvä tilanne että hoitoalan paikat on hoidettu ilman minkäänlaisia pitkäaikaisia tai lyhytaikaisia sijaisia. Yleensä hoitoalan paikat pelaavat aika paljon sijaistyövoiman turvin ja yleensä pitkäaikaisia sijaisia on paljon ja yleensä kun tulee paikkoja auki ne täytetään juuri näillä talon sisältä löytyvillä sijaisilla eli pitkäaikaisia sijaisia vakinaistetaan. Mutta janakkalassa näin ei ole kertomanne mukaan, siitä onnittelut!
- ahaa, tuota
sitten janakkalaa ja sen kirjoitti:
asukkaita, kun teillä on ollut niin hyvä tilanne että hoitoalan paikat on hoidettu ilman minkäänlaisia pitkäaikaisia tai lyhytaikaisia sijaisia. Yleensä hoitoalan paikat pelaavat aika paljon sijaistyövoiman turvin ja yleensä pitkäaikaisia sijaisia on paljon ja yleensä kun tulee paikkoja auki ne täytetään juuri näillä talon sisältä löytyvillä sijaisilla eli pitkäaikaisia sijaisia vakinaistetaan. Mutta janakkalassa näin ei ole kertomanne mukaan, siitä onnittelut!
en tiennytkään. Kutan sanoin, en ole itse hoitoalalla, olen vain potilaan omaisena seurannut surkeaa tilannetta, mutta lupaan sinulle ottaa heti uuden vuoden alussa selville, onko asia kuten epäilet vai ollaanko oltu ihan ilman hoitajia täällä Janakkalassa, kuten minä epäilen. Katsos kun niitä työpaikkoja ei ole aiemmin ollut olemassakaan, vaan ne on juuri perustettu.
Siinä ei totisesti ole ollut eikä terveyskeskuspuolella ole vieläkään hurraamista.
Kuten taisin jo sanoa, sieltä puuttuu edelleen yksitoista virkaa, jotta oltaisiin edes valtakunnallisen keskiarvon alarajoilla. - kun epäilit
ahaa, tuota kirjoitti:
en tiennytkään. Kutan sanoin, en ole itse hoitoalalla, olen vain potilaan omaisena seurannut surkeaa tilannetta, mutta lupaan sinulle ottaa heti uuden vuoden alussa selville, onko asia kuten epäilet vai ollaanko oltu ihan ilman hoitajia täällä Janakkalassa, kuten minä epäilen. Katsos kun niitä työpaikkoja ei ole aiemmin ollut olemassakaan, vaan ne on juuri perustettu.
Siinä ei totisesti ole ollut eikä terveyskeskuspuolella ole vieläkään hurraamista.
Kuten taisin jo sanoa, sieltä puuttuu edelleen yksitoista virkaa, jotta oltaisiin edes valtakunnallisen keskiarvon alarajoilla.että Janakkalan hoitopaikkoihin otetaan talon sisältä, ettei kannata yrittää, niin lupasin ottaa asiasta selvän.
Tänään soitin vanhainkotiin ja sieltä vastattiin, että taatusti kaikki kolme hoitajaa otetaan talon ulkopuolelta ja uusina, koska heillä ei ole mitään sellaisia sijaisvirkoja, joista sinä epäilit pujahdettavan vakiopaikalle.
Muihin yksiköihin en soittanut, koska niihin on vähemmän avoimia virkoja ja olen aivan varma, että pihi kunta ei olisi pannut kallista ilmoitusta lehteen jos se tietäisi, että hakijoita on talon sisältä.
Mutta ainakin taatusti nuo kolme vanhainkodin lähihoitajan virkaa ovat aivan uusia, joita kuka tansa voi hakea.
Jään odottamaan, minkä kierouden "ahaa" nyt keksii.
Teillä Riksussa tuntuu olevan oveluus huipussaan.
Jos "ahaa" on hoitaja, niin siinä hoitoyhteisössä en kyllä viihtyisi.
Ei kannata levittää luulojaan tietoina.
Hyvää uutta vuotta silti teille sinne Riksuunkin. - hoitajatilannetta
kun epäilit kirjoitti:
että Janakkalan hoitopaikkoihin otetaan talon sisältä, ettei kannata yrittää, niin lupasin ottaa asiasta selvän.
Tänään soitin vanhainkotiin ja sieltä vastattiin, että taatusti kaikki kolme hoitajaa otetaan talon ulkopuolelta ja uusina, koska heillä ei ole mitään sellaisia sijaisvirkoja, joista sinä epäilit pujahdettavan vakiopaikalle.
Muihin yksiköihin en soittanut, koska niihin on vähemmän avoimia virkoja ja olen aivan varma, että pihi kunta ei olisi pannut kallista ilmoitusta lehteen jos se tietäisi, että hakijoita on talon sisältä.
Mutta ainakin taatusti nuo kolme vanhainkodin lähihoitajan virkaa ovat aivan uusia, joita kuka tansa voi hakea.
Jään odottamaan, minkä kierouden "ahaa" nyt keksii.
Teillä Riksussa tuntuu olevan oveluus huipussaan.
Jos "ahaa" on hoitaja, niin siinä hoitoyhteisössä en kyllä viihtyisi.
Ei kannata levittää luulojaan tietoina.
Hyvää uutta vuotta silti teille sinne Riksuunkin.sekä vanhainkodissa että sairaalassa käsitellään perusteellisesti tänään aloitetussa
ketjussa Suomi24 Janakkalan sivuilla.
Ketjun nimi on
JANAKKALAN POLIITIKOT PÄÄTTÄVÄT
- Hoitoalan ammattilalinen
Hei! Jos et heti Riihimäen Seudulta saa vakinaista työpaikkaa niin perushoitajan sijaisuuksia löytyy (pitkiäkin) Riihimäen kaupungilta Kirjauksenmäen palvelukeskuksesta ja kotipalvelusta. Näissä on pulaa juuri ammattitaitoisista työntekijöistä. Työyhteisöön kyllä varmaan sopeutuu vallan hyvin.
- työpaikan?
Vai vieläkö me etsitään sitä sulle?
Kerro! - työnhakijaksi 15 helmikuuta
työpaikan? kirjoitti:
Vai vieläkö me etsitään sitä sulle?
Kerro!mies muutti edeltä ja minä jäin vielä perehdyttämään tulijaa ja tekemään lomia
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32718Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581341Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165- 1271028
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä181006Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071000Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974- 42899
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk298893- 72875