Mustat pilvet, julmine sadepisaroineen ja kuuma aurinko, lohduttavine säteineen. Niin myös vuorottelee mielialani, kun kuljen päivä päivältä lyhenevässä kesässä. Katson puuta, jonka paahtava edelliskesä kuivasi, lähes tappoi kuoliaaksi, kuivaksi ja elottomaksi. Se yrittää viimeisillä voimillaan versoa uutta, uhkua elämää edes hiukan, houkutellakseen elämän viejän hakemaan siltä siemenen, jatkaakseen olemistaan toisaalla. Samoin ihmisen sydän itkee yksinäisyyttä, kaikkien toisten keskelläkin, seurassakin, koska kohdalle ei tule hän. Hän joka virkistyisi kasteesta lehdilläni, näkisi sieluni syvimpään.
Istun terassilla. Ihmiset virtaavat ohi. He näyttävät tyhjiltä kuorilta. Lähestyt hiljaa pehmein, joustavin askelin, voisit yhtä hyvin olla gaselli, nuori notkea gaselli, joka suurin silmin, hiukan epävarmana katsoo minuun...olenko uhkaava leijona vai lempeä ystävä. En saa silmiäni irti sinusta. Kiedot minut lumoosi...Katseemme palavat kiinni, ennen kuin arkana käännät silmäsi jonnekin tulevaisuuteen. Hidastitko hiukan, värähtikö vartalosi. Tunsinko hajuvetesi tuoksun. Lähdenkö perääsi.
Minun terassini on internetin avaruudessa. Missä on kulkija, jonka tuoksun voin tuntea.
Istun terassilla. Ihmiset virtaavat ohi. He näyttävät tyhjiltä kuorilta. Lähestyt hiljaa pehmein, joustavin askelin, voisit yhtä hyvin olla gaselli, nuori notkea gaselli, joka suurin silmin, hiukan epävarmana katsoo minuun...olenko uhkaava leijona vai lempeä ystävä. En saa silmiäni irti sinusta. Kiedot minut lumoosi...Katseemme palavat kiinni, ennen kuin arkana käännät silmäsi jonnekin tulevaisuuteen. Hidastitko hiukan, värähtikö vartalosi. Tunsinko hajuvetesi tuoksun. Lähdenkö perääsi.
Minun terassini on internetin avaruudessa. Missä on kulkija, jonka tuoksun voin tuntea.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Voin tulla sen kohtaamaksi, mutta en voi vangita sitä, minkä olen kohdannut. Se on jotain mikä herättää ihmetykseni ja ihailuni, mutta se voi olla myös jotain, mikä ärsyttää minua juuri siksi, etten saa sitä hallintaani. Jaaritteluistani ja sinnikkäistä rukouksistani huolimatta se saattaa pysyä poissa ja saada minut aivan raivoihini. Mutta yhtäkkiä se on pehmeästi paikalla pyytämättä ja käskemättä. Sen seurauksena kaikki muuttuu. Katson maailmaa uusin silmin, mieleni täyttää ensin syvä rauha ja sitten valtava riemu ja kiitollisuus. Mikään kärsimys ei ole ollut turhaa, jos se on johtanut siihen, mitä saan kokea...
Gaselli. Muistelen hetkeä, jolloin kosketit minua katseellasi, jolloin tunsin ilmavirran, sinusta lähteneen kulkevan hiljaa ihoani pitkin, ...toivoen että tuo hetki ei pääty koskaan.
Hävisti jo kulman taakse, poistut seuraavaan kaarteeseen, katosit niityn pehmeään suojaan. Sisimmässäni herää villi olento. Rautaratsuni odottaa kärsimättömänä käskyä...kuuletko kuinka se karjuu perääsi, kuinka se odottaa isännän ääntä, lupaani laukata tilaisuuden perään.
Hiukseni hulmuavat, katseessani palaa helvetin tuli, nälkäinen susi, janoinen matkamies, kaipuusta riutuva ratsastaja. Suljen silmäni ja odotan taivaalta ohjeita, suuntaa, opastusta. Annan ratsulleni käskyn, ohjaan villisti kadonneen gasellin suuntaan..Etsivä löytää, onnea ei voi ostaa, mutta viestintuojan voi ottaa ratsaille. Sielua ei voi vangita, mutta kantajalle voi antaa hellyytensä...Matkaan siis uljas mustani...
mitä kaipaan syvästi. Sisälläni on tilaus sille mitä etsin... siihen liittyy myös kotiin tulemisen tunne. Siellä löydän todellisen identiteettini. Kaipaukseni kertoo tällaisen identiteetin olemassaolosta. Tulen siis jollain tavoin kotiin silloin, kun tulen sinne. Se on jotain mikä antaa lohtua, merkitystä ja suuntaa...
Ompa kaunista runoilua, ihan tässä lukiessa vanhakin nuortuu ja herää kaipuu kaikkeen kauniiseen. Kun me vain osaisimme ja uskaltaisimme sanoa tuon kaiken kauniin kasvotusten läheisillemme. Kaunista ja hyvää kesää kaikille*hymy*
Syvällä olemuksessani on jotain, mikä ei näytä löytävän kotia maan päältä... Sisälläni on tilaus sille mitä en voi kuitenkaan kahlita... Siihen liittyy myös kotiin tulemisen tunne, sillä siellä löydän todellisen identiteettini. Tämä kaipaukseni kertoo tällaisen identiteetin olemassaolosta. Tulen siis jollain tavoin kotiin silloin, kun tulen sinne. Silloin olen vihdoin päässyt perille....
Rautahepo ärjyy allani levottomasti, se nielee tietä allaan, mutta se on lauheka lammas sydämeeni verrattuna, joka rummuttaa rinnassani levottomana, hakkaa kaipuutaan tuoreen viljan tuoksujen ympäröimänä...mutkasta toiseen kiidän odotuksen palava toivo rinnassani...se korventaa se polttaa. Ehkä gasellini on tuo neito pellon reunalla, ehkä hän nostaa katseensa ja kertoo silmiensä sanattomalla viestillä...kertoo odottaneensa minua koko elämänsä.
Mustat pilvet taivaalla roikkuvat uhkaavasti, huuhtovatko ne unelmani mennessään...vievätkö haaveeni syksyn loriseviin purhoihin. Minä en sitä mieti, minä matkaan eteenpäin odotuksen voima lanteillani...täyttymyksen jano sisimmässäni. Gaselli, älä katoa, näytä minulle että olet totta!
teidän blahblahblah
en ole vielä menettänyt toivoani. Sillä tiedän, että olet todellakin olemassa. Sinä tulet vielä ja sammutat vielä janoni, joka vain yltyy ja yltyy tästä kaipauksesta. Jonain päivänä katseemme kohtaavat ja silloin tiedämme että tämä kaikki on totta...
en katoa mihinkään, vaikka jatkankin kulkuani... Tiedän että katseemme kohtaa vielä jonain päivänä ja silloin tiedän, että tämä kaikki todellakin on totta. Silloin olen tullut kotiini... syvä rauha täyttää sisimpäni... Enää ei tarvitse etsiä...
[email protected]
jälleen kerran kuljen terassin ohi, en poikkea, en haluaisikaan... silti joskus saattaisi olla tervettäkin lähestyä, vain uskallus puuttuu. joku saattaisi huomata minutkin, joku saattaisi huomata sisäisen kaipuun, joka peittyy epävarmuuden ja ujouden mustaan kaapuun. mitä sitten, miksi pakenen, mitä pelkään? sielu murjottu aikojen kuluessa mustelmille joista toipuminen värin vaalettua vieläkin vie kauan, sisäiset mustelmat eivät kai häivy koskaan. uusi elämä alussa, uudet haasteet kohdattavana, kenties vielä jonain päivänä uskaltaudun terassille, uskallan kohdata katseen jota olen kaivannut kauan:)))^*
54jtr65
wwwwwwwwwwwwwww