Olemme harkitsemassa kriisiperheeksi ryhtymistä.
Kertokaa, mitä teidän arkenne on.
Hyvät ja huonot puolet?
Kiitos kaikille, jotka vaivautuvat vastaamaan.
Kertokaa, mitä teidän arkenne on.
Hyvät ja huonot puolet?
Kiitos kaikille, jotka vaivautuvat vastaamaan.
Vastaukset 10
Vanhimmat
se on sosiaalijohtaja joka ei osaa purkaa huostaa. Hänellä on kriisi, sellainen kriisi, joka on tullut minun valituksistani.
Eli jopa minäkin antaisin Sinulle suosituksia perustaa kriisi-perhe, jos osaisit ratkaista minun kriisini, eli miten pelastua kostonhimoiselta sosiaalijohtajalta, joka ei pura hustaa, siksi kun olen valittanut.
kelpaavat kriisi-perheiksi. Mikään asia ei osaa valmistaa ihmistä tapaamaan kriisin kohdannutta perhettä.
Minä olen nähnyt äidin ilmeen, hänen tuskansa huudon, kun hän kuuli, että hänen lapsensa oli jäänyt junanalle.
Minä olen nähnyt äidin, joka sai kirjeellä lukea, että hänen kaikki omaisensa olivat kuolleet.
Minä näin miehen joka ampui itseään. Minä koin itsekin monenlaisia asioita. Minä en kelpaa koskaan kriisi-ihmiseksi, auttajaksi. vaikka tiedän, että pystyisin. Koska tiedän miten ollaan kriisissä, tiedän mitä odotetaan kriisi-auttajalta. Tiedän mitä on kriisin jälkeen.
En kuitenkaan kaipaa koskaan olla kriisi-perhe. En ole sinulle kateellinen, jos sinä kelpaat siihen. Siihen ei kukaan ole koskaan valmis, siihen vain on oltava. Ja apu ei tule täältä maailmasta. Se se vasta onkin kriisi-työntekijä joka osaa ohjata kriisiapua tarvitsevan kasvot Jumalan eteen. Sieltä tulee todellinen apu. Ja se ei ole epävarma.
ihminen ei pysy auttamaan kriisiin joutunutta,
eivät edes ammatti ihmiset se on koettu.Se apu
tulee vain ja ainoastaa Jumalalta.
sitä saa?
Ihmetyttää kun luet lehdistä kriisiavusta,!
Lapseni katosi helmikuussa -07 ja löytyi hukkuneena/hukutettuna toukokuussa -07!
EI kukaan antanut mitään kriisiapua meidän perheelle!
Kävin lekurissa ja siel sanottiin, hae aika psykologille!
Juu ja just silloin he olivat menneet kesälomille!
EI poliiseilta tai mistään tullut sitä ennen tietoa, eikä sen jälkeenkään minulle eli äidille, veljille, pojanpojalle, isälle!
Vain kun poikani oli kadonnut, kysyttiin poliisista, oliko mitään tunnusmerkkiä tms. arpia!
Ja ollaan yhteydessä, sanoi poliisi joka soitti mulle, ei mitään kuulunut senjälkeen!
Laitoin viestiä tälle poliisisoittajalle sitten, kun selvisi, että olikin murder-tapaus, ei vastausta tms. ole ikinä kuulunut häneltä!
Näin Suomen oikeuslaitos pelaa!
olen itse saanut parhaan avun. Kun kriisitilanteen vuoksi jouduin hakemaan toimeentulotukea (samalta ihmiseltä, joka li voimakkaasti avittamassa kriisin syntymiseksi l. sosiaalityöntekijä, ei huostaanotto mutta vastaava) niin aivan kuin olisi tullut "ohjeet ylhäältä" olla ihan hiljaa l. eli olla myöntämättä kriisiä. Jälkeenpäin (ja monien ihmisten kanssa keskustelleena) tulimme tulokseen, että sostt yritti saada aikaan vastauksia että olemme kriisissä, väsyneitä jotta olisivat voineet huostaanottaa lapsemme. Normaalisti ihminen olisi vaikka voinut itkeä ja purkaa asiaa. Silloin uskoin viranomaisiin, mutta onneksi"tukin turpani" jostain käsittömästä syystä (olen yleensä avoin)asiakirjoista se sitten lopulta ilmeni. Me emme olleet (eikä olla) lsperheitä, mutta seuraan palstaa, koska tidän, että näissä huostaanotoissa hurjimmat vääryydet koetaan. Kriisitä selvittiin nopeasti kiitos seurakunnallae ja ystäville ja vertaistuelle.
lähes koko ketju ohi aiheen. Vain tuo "vastauksia"-nimimerkki puhuu oikeasta kriisiperheestä.
Tässä kait on tarkoitus puhua sij.perheestä, joka on valmiina vast.ottamaan lapsia lyhyellä varotusajalla ja vuorokauden ajasta riippumatta.
Sellaiset lapset tulevat tilanteista, joissa kodin turvallisuus on syystä tai toisesta järkkynyt, eli on tapahtunut jotain sellaista, ettei lapset voi kotiin jäädä, eikä ole tavotettu sukulaisia, jotka voisi lapset ottaa hoitoonsa.
Kriisitilanne, voi olla myös äidin sairastuminen tai heitteillejättö tai mikä vaan, mikä aiheuttaa pikaisen tarpeen saada lapset johonkin hoitoon.
Silloin yleensä lapset menevät joko lastenkotiin, tai sitten varallaolevaan ns. kriisiperheeseen.
Näin olen ymmärtänyt. Korjatkaa joku, jos olen väärässä, eli, että on erikseen koulutettuja kriisitilanteiden ammattilaisia kriisiperheitä, onko näin?
vaan terveydenhuollon piiriin kriisiavun antaminen.
Valitettavasti itse olen ihmetellyt aivan samaa, että ketkä ja milloin sitä kriisiapua oikeesti saavat.
Pitää olla ilmeisesti todella iso katastrofi, jossa on mukana paljon ihmisiä, niin sitten heille toimitetaan sitä kriisiapua, että kun kuitenkin tv ja muut tiedotusvälineet ovat läsnä, niin näyttää paremmalta, kun voi sanoa, että kriisiapua jaetaan.
Luojan kiitos, en itse ole ollut sellaisessa tilanteessa, että olisin tarvinnut, mutta tiedän monia tuttuja ja puolituttuja, jotka ovat joutuneet anelemaan jotain apua, mutta mitään eivät ole saaneet.
Niin paljon mainostetaan kaikenlaisesta valmiudesta, ym. löpö löpö, mutta todellisuudessa se on pelkkää sanahelinää.
on todella hyvä, että kriisiperheitä löytyy,, näin mielestäni pitää ollakin. Mutta itse muusta kriisiavusta voi olla montaa mieltä .......itse en näkisi niin suurena puuttena vaikka nämä (itseensäkyllästyneet, säpinää kaipaavat) kriisityöntekijät eivät tulisi. Huolestuttavaa on se, että myöhemmin kriisiavun kieltäminen nähdään pahana asiana. Itse suren mieluusti omaositen ja muiden kanssa. En halua kriisityöntekijöitä, jotka ainakin ajan kanssa syyllistää(mitenköhän sinä joudut tälläiseen tilanteeseen, ja vastaavat kommentit. Kotini on linnani.
Kriisiperheenä ei voi tehdä pitkänajan suunnitelmia, koska lapsen/lapsien tuloa ei voi ennustaa. Yksi puhelinsoitto voi muuttaa elämän useaksi kuukaudeksi.
Kriisitilanteesta tulevat lapset saattavat olla hyvinkin huonossa kunnossa, pelokkaita ja pahasti traumatisoituneita. Joskus saattaa muutama päivä mennä oikein hyvin ja sitten koko kauheus iskee päälle.
Kun lapsi tulee kriisisijoitukseen lähdetään aina siitä ajatuksesta, että lapsi palaa takaisin biovanhemman luokse. Tästä syystä kriisiperheen on kyettävä tekemään huomattavasti tiiviimpää yhteistyötä biovanhempien kanssa kuin tavallisen sijaisperheen.
Joskus lapsia tarjotaan viikottain ja koti on täynnä. Välillä on hiljaisempaa ja joutuu olemaan viikkoja jopa kuukausia "työttömänä".
Unohdin vallan, että kyselin täällä tuosta kriisiperheen arjesta. Käyn niin harvoin täällä ja olikin mukava yllätys tuo vastauksesi. Amalialle myös tiedoksi, että juuri siitä on kyse, mistä epäilitkin.