puumiehille

kumpi on yleisempi/parempi nosturinirrotustapa linkuttamalla vai kärry irrottamalla?ainaki pohjoisessa käytetään paljon linkuttamista.
72100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllä se kärryn irrottaminen on varmaan yleisempää ja ainakin haaveri riskit on pienemmät irrottamalla kärry.

Äänestä
  • linkutettaessa kärryn etuteli on lujilla.

    Äänestä

Paljon nopeempi tapa linkuttaa jos vaan tila on riittävä. Eikä tartte pistokkeiden kans lumikeleillä pelleillä. Tosin suosittelen vain ammattilaisille.

Äänestä

Eipä ole vielä ollut sellaista ajokkia millä olisi voinut nosturin jättää linkuttamalla. Ainakaan järkevästi. Linkuttamalla jättäminen vaatii yhdistelmän peräpäältä kokonaisuutena sekä nosturin jättöpaikalta tiettyjä ominaisuuksia ja kuten joku olikin jo kirjoittanut, varsinkin kesäisin luulisi renkaiden olevan kovilla. Eikä tuo katkaiseminen niin vaikeaa tai aikaa vievää ole etteikö sitä kehtaisi tehdä. Kaksi ylimääräistä kävelykertaa siinä tulee ja vähän enemmän siinä menee aikaa, ei sen kummempaa miun mielestä. Tietysti talvisin kun joku duomatic ja / tai ilmaservo on jäässä ja saat toholla ja tentulla sulatella niin meneehän siinä aikaa, mutta noin yleensä :)

Äänestä
  • niin vaikeaa kuten jo sanoin pohjoisessa linkutus on yleistä.normaali parkkipaikoilla se tapahtuu.

    Äänestä

  • siinä on kirjoitti:

    niin vaikeaa kuten jo sanoin pohjoisessa linkutus on yleistä.normaali parkkipaikoilla se tapahtuu.

    No ei kai siinä mitään sen vaikeampaa olekaan. Täälläpäin nosturin jättö linkuttamalla onnistuu myös metsäpäässä pistojen risteyksissä kunhan auton peräpää kokonaisuutena antaa myöten sekä se jättöpaikka sallii linkuttamisen. Tämä onnistuu varmasti myös pohjoisen ajureilta. Ei siihen parkkipaikkaa tarvita. Tietysti jos on varaa valita, niin mukavampaahan se on kovalle maalle jättää. Tai jos ajojen suhteen on järkevämpää tai jopa pakon sanelemaa tuoda nosturi isomman tien varteen niin silloin tietenkin. Toisekseen esim. kesähelteillä ja yleensäkin kun maa on sula, niin renkaat varmasti tykkäävät kun linkuttelee kuorman kanssa. Jos tätä puolta haluaa asiasta ajatella.

    Äänestä

3 aisiaa aiheesta
1 säärien pituus
2 tukijalkojen malli
3 veto palkin ja kytkimen malli

Näillä asioilla se homma ratkaistaan miten kirahvi irroitetaan. Kumpikin ratkaisu on toimiva mutta kuka osaa tehdä duunin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysymystä kirjoitti:

kumpi on yleisempi/parempi nosturinirrotustapa linkuttamalla vai kärry irrottamalla?ainaki pohjoisessa käytetään paljon linkuttamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu