EI KUITTIA

Lomailin pari viikkoa rivieralla, jossa yllättäen törmäsin outoon näkyyn, henkilö ryysti vodkaa lasista ja naputteli tietokonetta jollain ihme yhteydellä eräässä suositussa rantaravintelissa. Pakko oli kurkistaa mitä se oikein naputtelee ja hämmästykseni oli suuri kun
huomasin hänen olevan Suomi24 sivustolla ja näytti kirjoittavan jotain viestiä, nimimerkki oli Justin Case. Uudestaan kun myöhemmin vilkaisin niin nimimerkki oli vaihtunut ja oli tällä kertaa joku Patruuna. Kolmannesta kerrasta en ole ihan varma, mutta näytti ihan Nick Namelta, olin silloin jo aika tuiterisa.

Mutta asiaan. kajaaniin palattuani menin alkoon ostamaan konjakkia ja shamppanjaa uudeksi vuodeksi. Myyjä napsutti ostokset kassaan, pyysi rahat, mutta ei antanut kuittia.
Läksin siitä sitten kävelemään kotia kohti ja lensin perseelleni kauppakadulla, sillä seurauksella, että kalliit ostokseni menivät rikki ja kallis ostoskassi piloille. Kyllä hieman vitu**i. Ei muuta kuin uudestaan alkoon, ja taas sama juttu, EN SAANUT KUITTIA ! Persaus oli hellä ja vaikea kävellä niin jäin siihen tiskin lähelle nojailemaan ja huomasin,että ei saaneet muutkaan kuittia tältä kassalta. Mistä tämä johtuu, pitäähän kaupasta kuitti saada.??!!

No sitten läksin taas kävelemään ja kiersin ovelasti välikadun kautta, mutta siellä oli kaksi mummua kontallaan ja yksi mies selällään,
olivat kaatuneet, kun KAUPUNKI EI STANA RASKI HIEKOTTAA KATUJA !!! Mistä säästölinjauksestatämäkin johtuu ??
211453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

ku itestään kirjottaa. Varsinaenen pölöhiskö oot.
Sinä sitä et oo taennu elämäsi aekana muuta tehä ku turpoasi aokoa toesille.

Äänestä

Onpa toverilla hyvä hoksa! Ihan oikein olet huomioinut. Ihmettelinkin, että kukahan balttitollo se siellä selän takana kuikkii. (Arvasin toki, että suomipoikahan se taas maailmaa valloittaa)

Äänestä
  • olen muuten vaan sinut tunnistanut. Miten SINÄ kehtaat????
    Eikö ollut lapsena, kuin puuhevonen leluna ja sekin oli naulattu lattiaan.
    SINÄ paljastut monien nimimerkkiesi takaakin.

    Äänestä

  • tolloillut takanasi, kirjoitti:

    olen muuten vaan sinut tunnistanut. Miten SINÄ kehtaat????
    Eikö ollut lapsena, kuin puuhevonen leluna ja sekin oli naulattu lattiaan.
    SINÄ paljastut monien nimimerkkiesi takaakin.

    Konsa on taitavat aatoksesi, niin kerroppa Justinin oikean etunimen ensimmäinen jaa viimeinen kirjain!

    Äänestä

Juolahti tässä mieleeni, että näitä Justinin ehtottamia rapsehtimisia, eli voisi laittaa näitä
joutilaita talvisaikaan vaikka hiekottamaan katuja. :) :)

Äänestä
  • Monacossa käydessäni havaitsin kuinka melkein joka kadunpätkällä sutii mies harjan ja kihvelin kanssa. Ja puhdasta on!
    Jos meilläkin alettaisiin mm. hiekkaa rapsehtimaan liukkaille kaduile, olisi saavutettu etu panokseen nähden monikymmenkertainen. Jokainen katkaistu luu maksaa nimittäni yhteiskunnalle maltaita! Jos kajaanissa laitetaan vaikkapa 100 joutilasta lapion ja kottikärryjen kanssa liukkaudentorjuntaan, arvelen, että anakin yksi vammoja aiheuttava liukastuminen per päivä estettäsiin!
    Ja katso; homma olisi jo sillä kannattavaa. Puhumattakaan siitä, että rapsehtiminen pitäisi joutoporukan toimintakykyisenä.

    Äänestä

  • pelit ja vehkeet ja ukkoja, että homma hoituu. Ja yksityiset huoltoliikkeet tekee sitä myös koko ajan. Miten te kuvittelette, että joku voisi mennä heilumaan lapionsa kanssa kenenkään työmaalle? Pitäisikö sanoa konemiehille, että jätä sieltä täältä pätkä hiekoittamatta, siine tulee miehiä hiekotushommiin, työaikasi vähän lyhenee mutta kyllä kai sinä pärjäät!

    Eikö teillä ole mitään kokemusta käytännön työelämästä vai oletteko muuten vaan yksinkertaisia.

    Voi HERRANJEE mitä juttua!

    Äänestä

  • kalliit koneet, kirjoitti:

    pelit ja vehkeet ja ukkoja, että homma hoituu. Ja yksityiset huoltoliikkeet tekee sitä myös koko ajan. Miten te kuvittelette, että joku voisi mennä heilumaan lapionsa kanssa kenenkään työmaalle? Pitäisikö sanoa konemiehille, että jätä sieltä täältä pätkä hiekoittamatta, siine tulee miehiä hiekotushommiin, työaikasi vähän lyhenee mutta kyllä kai sinä pärjäät!

    Eikö teillä ole mitään kokemusta käytännön työelämästä vai oletteko muuten vaan yksinkertaisia.

    Voi HERRANJEE mitä juttua!

    Menehän kävelemään Kajaanin kaduille ja vähän ympäristöön, niin huomaat, että SIELLÄ ON PÄTKIÄ HIEKOTTAMATTA !!

    Äänestä

  • puheenollen.. kirjoitti:

    Menehän kävelemään Kajaanin kaduille ja vähän ympäristöön, niin huomaat, että SIELLÄ ON PÄTKIÄ HIEKOTTAMATTA !!

    ja huonosti hoidettuakin, mutta ei tässä maassa siltikään voi ihan noin vaan mennä kenenkään työmaalle huseeraamaan.

    On tämä ihme rotu tämä kainuulaisuus, vikaa nähdään kyllä joka paikassa muualla vaikka ongelmia olisi omasta takaa vaikka muille jakaa.

    Äänestä

  • keskeneräistä kirjoitti:

    ja huonosti hoidettuakin, mutta ei tässä maassa siltikään voi ihan noin vaan mennä kenenkään työmaalle huseeraamaan.

    On tämä ihme rotu tämä kainuulaisuus, vikaa nähdään kyllä joka paikassa muualla vaikka ongelmia olisi omasta takaa vaikka muille jakaa.

    Jos ei me sienien, susien ja kuusen taimien keskellä kasvetut kainuulaiset pijettäis huolta asioista, niin pianhan sitä taas oltasiin venäjän vallan alla.
    Jonkun se on jöötä pijettävä! Hiekotuksestakin.

    Äänestä

  • se olla pittää kirjoitti:

    Jos ei me sienien, susien ja kuusen taimien keskellä kasvetut kainuulaiset pijettäis huolta asioista, niin pianhan sitä taas oltasiin venäjän vallan alla.
    Jonkun se on jöötä pijettävä! Hiekotuksestakin.

    Mukava kun pidetään JÖÖTÄ! :)))

    Äänestä

kyllä kuitin saanut. Mutta kuka on saanut kuitin parturista... ? ;)

Äänestä
  • Hep, minä olen saanut joka kerran kuitin. Se parturi on P.... jne....

    Äänestä

  • Kaikista partureista ei välttämättä saa kuittia. Isommissa kaupungeissa on paljon partureita ja monenlisia asiakkaita. Jotkut parturit tekevät hyvän tarjouksen ja pistävät sen suuresti esille.
    Minäkin kävin tällaisessa, siellä ei kelpaa pankkikortit, pitä olla tasaraha, eivät anna kuittia, mutta joulun alla antoivat karkin.

    Mutta kun kumpikin osapuoli on tyytyväinen, niin mitäpä siitä sitten.

    Äänestä

Oikein huomioitu !

Äänestä
  • 31.12.2007 klo 10.34 nimimerkilläni kirjoitettu viesti ei ole kirjoittamani.

    Tänä aamuna taas moni olisi tarvinnut lumityöapua. Samaan aikaan joutilaiden laumat vaeltavat kaljapöhnässään (mäyräkoira=6,95e!) pitkin katuja amupuen rahaa taivaalle. Onkohan tämä nyt varmasti kestävän kehityksen tie. Maassamme kun aktiivityövoima näyttää vähenevän koko ajan ja joutilaiden määrä vastaavasti lisääntyy.

    Ei muuta kuin rapsehtimaan tukia vastaan, ja pois turha joutilaisuus!

    Äänestä

  • Justin Case kirjoitti:

    31.12.2007 klo 10.34 nimimerkilläni kirjoitettu viesti ei ole kirjoittamani.

    Koitahan ahertaa että meillekin joutilaille jää jotain jaettavaa ja juotavaa.

    Pienet lumityöt pitää mielen ja kunnon virkeänä. Ja Kajaanissahan on lähes ilmaista lumityöapua tarjolla joka sellaista kaipaa, ollut ainakin aiempina vuosina. Mutta noin pienestä pyrystä ei saa mennä vielä selkäranka housuun!

    Äänestä

  • RAPSEHTIMAAN kirjoitti:

    Koitahan ahertaa että meillekin joutilaille jää jotain jaettavaa ja juotavaa.

    Iliman muuta rapsehdin. Tänäkin aamuna on tullut jo monta tointa valmiiksi!

    Joutilaiden elättämiseen en sen sijaan osallistu kyllä millään lailla!

    Rapsehditaan myös v. 2008!

    Äänestä

  • Justin Case kirjoitti:

    Iliman muuta rapsehdin. Tänäkin aamuna on tullut jo monta tointa valmiiksi!

    Joutilaiden elättämiseen en sen sijaan osallistu kyllä millään lailla!

    Rapsehditaan myös v. 2008!

    Mitenpä tuon kierrät? (tuon osallistumisen meidän joutilaitten kustannuksiin))
    Jos vähänkin maksat veroja :)
    Ja sitten rapsehtimaan.

    Äänestä

  • Nyt ei pidä valittaa kirjoitti:

    Pienet lumityöt pitää mielen ja kunnon virkeänä. Ja Kajaanissahan on lähes ilmaista lumityöapua tarjolla joka sellaista kaipaa, ollut ainakin aiempina vuosina. Mutta noin pienestä pyrystä ei saa mennä vielä selkäranka housuun!

    Koetamme auttaa katujen puhdistuksessa vointimme mukaan. Noin vähäinen lumi lähtee jo alkuillan konttauksilla eri BUBEISTA kun palaamme koteihimme sanan ääreen.
    Me ei valiteta työn vähyyttä vaan annetaan virkeimpien rapsehtia selvästä päästä :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

EI HIEKKAA kirjoitti:

Lomailin pari viikkoa rivieralla, jossa yllättäen törmäsin outoon näkyyn, henkilö ryysti vodkaa lasista ja naputteli tietokonetta jollain ihme yhteydellä eräässä suositussa rantaravintelissa. Pakko oli kurkistaa mitä se oikein naputtelee ja hämmästykseni oli suuri kun
huomasin hänen olevan Suomi24 sivustolla ja näytti kirjoittavan jotain viestiä, nimimerkki oli Justin Case. Uudestaan kun myöhemmin vilkaisin niin nimimerkki oli vaihtunut ja oli tällä kertaa joku Patruuna. Kolmannesta kerrasta en ole ihan varma, mutta näytti ihan Nick Namelta, olin silloin jo aika tuiterisa.

Mutta asiaan. kajaaniin palattuani menin alkoon ostamaan konjakkia ja shamppanjaa uudeksi vuodeksi. Myyjä napsutti ostokset kassaan, pyysi rahat, mutta ei antanut kuittia.
Läksin siitä sitten kävelemään kotia kohti ja lensin perseelleni kauppakadulla, sillä seurauksella, että kalliit ostokseni menivät rikki ja kallis ostoskassi piloille. Kyllä hieman vitu**i. Ei muuta kuin uudestaan alkoon, ja taas sama juttu, EN SAANUT KUITTIA ! Persaus oli hellä ja vaikea kävellä niin jäin siihen tiskin lähelle nojailemaan ja huomasin,että ei saaneet muutkaan kuittia tältä kassalta. Mistä tämä johtuu, pitäähän kaupasta kuitti saada.??!!

No sitten läksin taas kävelemään ja kiersin ovelasti välikadun kautta, mutta siellä oli kaksi mummua kontallaan ja yksi mies selällään,
olivat kaatuneet, kun KAUPUNKI EI STANA RASKI HIEKOTTAA KATUJA !!! Mistä säästölinjauksestatämäkin johtuu ??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu