Meillä oli 16 vuotta vanha koira. Minä olen itse 14, eli koira oli minua vanhempi. Se koira on ollut meillä koko ikäni. Kuten varmaan iästä voitte päätellä, koira kärsi vanhuutta... erityisesti sen takajalat olivat huonot ja heikot.
Tänä aamuna isä sanoi, että "ei tätä enää jaksa kattoa... se on lopetettava." Kuullessani ne sanat nousin heti sängystäni ylös. Tänäänkö se tapahtuisi? Mietin juostessani ulos huoneestani. Isä seisoi eteisessä repien haulikkoa komerosta. Koira makasi hiljaa ja katseli meitä pelokkaana. Kuin se olisi jo arvannut.
Minä menin takaisin huoneeseeni. Oli hetken hiljaista ja kuului pamahdus. Ihan hengen kulku pysähtyi... ei kulunut kauaa, kun isä asteli huoneeseen, nyyhkyttäen. Siinä me yhdessä itkettiin.
Ajattelin ensin, että ei se mitään. Me selvitään. Pidin isää vahvana... miehenä. Sitten kuulin, kuinka joku lähti pihasta autolla. Isä oli kauan pois... koko päivän. Loulta hän tuli takaisin. Naama punaisena ja silmät turvonneena, kuten minullakin ja juovuksissa. Siitä vasta kaikki alkoikin. Hän alkoi itkemään ja huutamaan. "Tapoin ystävän!" Hän huusi itkien. Hän jopa uhkaa tappaa itsensä!
Miksi hän suhtautuu asiaan näin? Äitipuoleni väittää, että hän vain teeskentelee, jotta saisi juotua. Minusta se ei ole sitä... hän suree tosissaan ja oikeasti ja juo sen takia. En ole syönyt mitään pitkään aikaan ja aina kun isä pillahtaa itkuun, niin minusta tuntuu että oksentaisin... vaikka ei ole edes mitään oksennettavaa. Hän ei myöskään huoli lohdutusta, vaikka olen melkein väkivalloin yrittänyt lohduttaa ja auttaa. Minuunkin sattuu yhtä paljon! En ole ikinä elämäni aikana kokenut mitään vastaavaa. Olen aivan rikki, kun isäkin on. Jos isä olisi tyyni ja rauhallinen, niin olisin minäkin. Miten tästä selviää? Miten voisin auttaa isää?
Lisäksi se äitipuoli hössöttää koko ajan, niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Me ollaan ihan vähän aikaa... se ei tiedä puoliakaan! Millä sen naaman saisi tukittua ja millä isän itsemurhapuheet saisi pois?!
Tänä aamuna isä sanoi, että "ei tätä enää jaksa kattoa... se on lopetettava." Kuullessani ne sanat nousin heti sängystäni ylös. Tänäänkö se tapahtuisi? Mietin juostessani ulos huoneestani. Isä seisoi eteisessä repien haulikkoa komerosta. Koira makasi hiljaa ja katseli meitä pelokkaana. Kuin se olisi jo arvannut.
Minä menin takaisin huoneeseeni. Oli hetken hiljaista ja kuului pamahdus. Ihan hengen kulku pysähtyi... ei kulunut kauaa, kun isä asteli huoneeseen, nyyhkyttäen. Siinä me yhdessä itkettiin.
Ajattelin ensin, että ei se mitään. Me selvitään. Pidin isää vahvana... miehenä. Sitten kuulin, kuinka joku lähti pihasta autolla. Isä oli kauan pois... koko päivän. Loulta hän tuli takaisin. Naama punaisena ja silmät turvonneena, kuten minullakin ja juovuksissa. Siitä vasta kaikki alkoikin. Hän alkoi itkemään ja huutamaan. "Tapoin ystävän!" Hän huusi itkien. Hän jopa uhkaa tappaa itsensä!
Miksi hän suhtautuu asiaan näin? Äitipuoleni väittää, että hän vain teeskentelee, jotta saisi juotua. Minusta se ei ole sitä... hän suree tosissaan ja oikeasti ja juo sen takia. En ole syönyt mitään pitkään aikaan ja aina kun isä pillahtaa itkuun, niin minusta tuntuu että oksentaisin... vaikka ei ole edes mitään oksennettavaa. Hän ei myöskään huoli lohdutusta, vaikka olen melkein väkivalloin yrittänyt lohduttaa ja auttaa. Minuunkin sattuu yhtä paljon! En ole ikinä elämäni aikana kokenut mitään vastaavaa. Olen aivan rikki, kun isäkin on. Jos isä olisi tyyni ja rauhallinen, niin olisin minäkin. Miten tästä selviää? Miten voisin auttaa isää?
Lisäksi se äitipuoli hössöttää koko ajan, niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Me ollaan ihan vähän aikaa... se ei tiedä puoliakaan! Millä sen naaman saisi tukittua ja millä isän itsemurhapuheet saisi pois?!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Korjausta tuonne viimeisiin lausahduksiin. Minulta jäi pois vahingossa pari sanaa... eli me ollaan tunnettu tämän äitipuolen kanssa vain vähän aikaa. Että hän ei tiedä sitten puoliakaan miltä meistä tuntuu.
isäsi pitäisi nyt pysyä selvin päin, se todellakin olisi nyt tärkeää. jos vain jaksat niin ole hänen tukenaan ja kerro että hänen ratkaisunsa koiran lopettamisessa oli oikea, onhan jo lakikin siitä että sairas eläin kuuluu lopettaa, ei ole oikein että eläin kärsii. kyllä isäsi toipuu, kunhan pysyy selvin päin ja saa tukea. tiedän että lemmikistä luopumnen on raskasta.voimia!
Moi!
Ihan ensiksi sanon, että isäsi olisi ollut järkevämpää viedä koira eläinlääkärille lopetettavaksi. Koiran ampuminen haulikolla eteisessä on turhan dramaattista.
Tästä lopettamisesta olisi ainakin minusta pitänyt puhua jo viikkoja aikaisemmin sen täytäntöönpanoa, sillä silloin siihen olisi voinut valmistautua paremmin henkisesti. Surua sekään ei poista, mutta helpommaksi se olisi ehdottomasti tilanteen tehnyt.
Itse vain tässä jossittelen, eikä se varmasti auta enää sattuneeseen tilanteeseenne. Yrittäkää pärjätä asian kanssa ja muistakaa tämä, kun mahdollisesti otatte joskus uuden lemmikkieläimen.
Äitipuolesi on varmasti hankala käsittää asiaa juuri siksi, että hän ei ole tuntenut sinua ja isääsi ja samalla sitä koiraa tarpeeksi pitkään, ja siksi koiralle ei hänen osaltaan ollut vielä ehtinyt kehittyä tarpeeksi kiintymystä
Terv: Synkopoppi
Koiraa ei tietenkään ammuttu eteisessä, vaan pihalla muutaman metrin päässä meidän talostamme.
Isä toipui siitä äkkiä. Se oli vain syynä juomiselle... isäni on nähkääs alkoholisti ollut jo pitkään ja hän luultavasti käytti vain sitä tekosyynä, jotta saisi juoda. Vaikka tietysti hänelläkin on ikävä sitä koiraa.
Nyt meillä on onneksi kaikki parempaan päin menossa. Uuden koiran hankkimista suunnitellaan jo.
mä tiedän miltä susta tuntuu. mutta jos sun isällä on hyvä olla kännissä, niin mikset antaisi sen olla? sinun ei tarvitse kiduttaa itseäsi olemalla syömättä. kaikki on joskus kännissä. älä huoli. asiat järjestyvät kyllä. ja älä lakkaa uskomasta jumalaan.