ei jaksa

Minulla aivan tajuton väsymys kokokoajan päällä.
Yritän nukkuu normaalisti semmosen 8h yössä, mutta iltapäivällä alkaa ihan tajuton väsyminen.
Lisäksi tulee tuon väsymyksen seurauksena muitakin oireita mm. huimaus, tunne et kohta pyörtyy, suu muuttuu sellaiseksi oudoksi(kuin ois ikäänkuin hamassa tahnassa kaikki limakalvot), toinen silmä tulee unisen oloiseksi ja pää tulee ihan kuumeisen oloiseksi (takaraivoon niskojen yläpuolelle selainen paine). Tulee huono olo.
Niskat naksuu ja siellä on ihme kipu kohdat korvista niskaan päin (molemmin puolin).
Elämässä sattunu ja tapahtunu mm. suhde päättyi jolta odotti paljon kuin seinään, muutakin tressiä, mieli maassa on taaperrettu eteen päin.
Kuitenki tuosta suhteen päättymisestä on jo 3kk
joten en tiedä vaikutaako se näihin oireisiin.
Verenpaine on ihan ok 125 / 72 mutta lepo pulssi
hakkaa 80 - 95 väliä. Välillä selkä lihakset kipeet selkärangan molemmin puolin. Kun väsymys iskee iltapäivästä muuttuu silmä munat valkoisista sellaisiksi likaisiksi ja silmät alkaa kiiltään.
Oilisi kiva kuulla muiden mielipiteitä tai mahd.
kohtalotovereita tästä väsymisestä.
Terveyskeskukseen eivät anna aikaa, aina syynä että jos sulle on tulossa flunssa no jospa se on jo 3 ollut tulossa. Olen hieman yli 40v.mies.
3413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kun väsymys tulee iltapäivästä niin ääni muuttuu kyllä flunssaisen oloiseksi, mutta se että jo 3kk on näin mennyt ihmetyttää?

Äänestä
  • kannattaa tutkia ainakin Hb, veren sokeriarvot, kilpirauhasarvot jne.
    Näihin voi lähetteen kirjoittaa hyvin yksityinen yleislääkärikin, eli ei sinun heti erikoislääkärille aikaa tarvitse varata. Useilla lääk.asemilla on päivystys 24/7, eli ei tarvitse edes välttämättä aikaa varata..
    Niin, ne labrakokeet tehdään sitten siellä yksityisellä, yksityisen lähete kun ei arvauskeskukseen kelpaa, mutta.... terveydestään kaiketi, sen selvittämisestä, kannattanee jotain maksaakin.
    Itseltäni löytyi tuollaisen oireilun takaa häiriö haimasta, insuliinintuotannosta (ei kuitenkaan diabetesta)

    Äänestä

  • En ala arvioimaan noiden oireiden perusteella muuta kuin, että kannattaa mennä hyvälle sisätautilääkärille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


enään kirjoitti:

Minulla aivan tajuton väsymys kokokoajan päällä.
Yritän nukkuu normaalisti semmosen 8h yössä, mutta iltapäivällä alkaa ihan tajuton väsyminen.
Lisäksi tulee tuon väsymyksen seurauksena muitakin oireita mm. huimaus, tunne et kohta pyörtyy, suu muuttuu sellaiseksi oudoksi(kuin ois ikäänkuin hamassa tahnassa kaikki limakalvot), toinen silmä tulee unisen oloiseksi ja pää tulee ihan kuumeisen oloiseksi (takaraivoon niskojen yläpuolelle selainen paine). Tulee huono olo.
Niskat naksuu ja siellä on ihme kipu kohdat korvista niskaan päin (molemmin puolin).
Elämässä sattunu ja tapahtunu mm. suhde päättyi jolta odotti paljon kuin seinään, muutakin tressiä, mieli maassa on taaperrettu eteen päin.
Kuitenki tuosta suhteen päättymisestä on jo 3kk
joten en tiedä vaikutaako se näihin oireisiin.
Verenpaine on ihan ok 125 / 72 mutta lepo pulssi
hakkaa 80 - 95 väliä. Välillä selkä lihakset kipeet selkärangan molemmin puolin. Kun väsymys iskee iltapäivästä muuttuu silmä munat valkoisista sellaisiksi likaisiksi ja silmät alkaa kiiltään.
Oilisi kiva kuulla muiden mielipiteitä tai mahd.
kohtalotovereita tästä väsymisestä.
Terveyskeskukseen eivät anna aikaa, aina syynä että jos sulle on tulossa flunssa no jospa se on jo 3 ollut tulossa. Olen hieman yli 40v.mies.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu