Löytyykö 38+ IVF/ICSI:läisiä?

Hei,
Toivottavasti saat lisäpuhtia ja kannustusta minun tarinastani. Olen aiemmin kirjoitellut näillä palstoilla ja saanut kovasti apua ahdinkooni.

Aloitimme lapsettomuushoidot kun lasta ei 1,5 vuoden yrityksen jälkeen kuulunut. Tutkimuksissa lopulta selvisi, että johtimeni olivat tukkeutuneet ja ainoaksi vaihtoehdoksi suositeltiin ifv-hoitoa. Lähdimme hoitoihin toiveikkaina ja valitsimme yksityisen klinikan lähinnä ikäni perusteella.

Alkukangertelun jälkeen löydettiin oikeat hormoonilääkemäärät ja Ivf-hoitojen tuloksena saatiin top 1. ja 2. luokan alkioita, joista riitti tavaraa pakastimeen asti. Homma tuntui siinä vaiheessa kovin helpolta.

Kolmannen ivf-hoidon ja siis lukuisten pakastesiirtojen jälkeen yksikään tuore tai pakastettu alkio ei tuntemattomasta syystä ollut kiinnittynyt; edes yrittänyt. Kerta toisensa jälkeen joudumme syvästi pettymään. On selvää, että olin henkisen romahduksen partaalla mutta en kuitenkaan ollut vielä valmis luovuttamaan.

Myös lääkärini kannusti minua jatkohoitoihin ja vakuutti onnistumisprosentin olevan sama on kuuteen (6) hoitokertaan asti. Tämän jälkeen todennäköisyys raskautumiselle pienenisi selkeästi.

4. ivf hoidosta saatiin taas monta top alkiota. Tuoresiirron yhteydessä toiselle alkiolle tehtiin kuoren avaus. Mutta kuten aiemmin; ei taaskaan toivottua tulosta.
Jatkoimme heti passilla ja kuten ymmärtää saattaa, toivo ei enää tässä vaiheessa ollut kovin korkealla. Ja sitten tapahtui se ihme!! Testasin elämäni ensimmäisen plus-tuloksen kotitestillä!!! Tätä iloa kesti noin viikolle 6 asti kunnes sain keskenmenon.

Kun keskenmenosta oli jotenkin selvitty sovimme mieheni kanssa, että käyttäisimme olemassa olevat pakastealkiot ja sen jälkeen siirtyisimme luovutettuihin alkioihin. Klinikalta löytyikin sopivia alkioita jotka luvattiin käyttöömme.
Kuitenkin sekä saavutetun raskautumisen että lääkärini sinnikkään kannustuksen ansiosta päätimme jatkaa hoitoja 6:teen kertaan asti. Tämä olisi ehdoton takaraja. Takarajan määritteleminen auttoi suuresti eteen päin. Toki menettäisimme luovutetut alkiot uuden lain mukaisesti mutta tämä oli hinta jonka olimme valmiita maksamaan. Myös adoptiopaperit olivat jo siinä vaiheessa vetämässä.

5. ivf sujui kuten edelliset mutta toivottua tulosta ei taaskaan saatu. Jatkoimme suoraan PASeilla ja tyypilliseen tapaan minuun siirrettiin 2 top alkiota. En juurikaan uskonut mahdollisuuksiimme ja luokittelin itseni ns toivottomaksi epäonnistujaksi. Toisaalta adoptioon päätyminen lohdutti ja ajattelin, että tulisimme saamaan lapsen joka tapauksessa, tavalla tai toisella. Ehkä juuri tämä päätös rauhoitti minua...
Suureksi iloksemme ko pas tuotti tulosta ja alun ongelmien jälkeen raskaus on jo edennyt viikolle 35! Aluksi olin kovin nöyrä ja epäileväinen raskauden etenemisestä. Mielessä oli/on jatkuva pelko sitä, että tämä ihme otettaisiin jossain vaiheessa pois.

Nyt uskallan jo ajoittain iloita tästä suuresta ihmeestä ja olla jopa onnellinen.. EI ole ollut päivääkään etten olisi ollut kiitollinen raskaudestani. Toistelen edelleen itselleni ettei ihmeiden aika ole ohi..

Synnytys on edessä noin kuukauden päästä ja jännitys rupeaa kovenemaan mitä pidemmälle pääsen.

Olemme käyneet kolmessa vuodessa läpi laparoskopian ja 5 ivf hoitoa. Olen nyt 38v. Tahti on ollut rankka ja nämä vuodet ovat olleet todella uuvuttavia ja rankkoja. Toisaalta, Nämä viimeiset 8 kk ovat olleet elämäni parhaat ja onnellisimmat!

Toivottavasti tarinani luo uskoa ja toivoa sinulle. Tsemppiä sinulle!

Minullekin tehtiin kolmesti ennen kun saatiin 9 follia mistä 6 menii jakaudumaan.

Kaksi siirrettiin heti ja siitä kiinnityi yksi alkio. Keskenmenoon se loppui eikä syytä siihenkään osatu sanoa.

Nyt olen tammikuula aloittamassa laastareillä hoidon ja haettaan kaksi pakkasalkiota.
Toivottavasti ne kestää sulatuksen ja kiinnityvät molemmat.

Toi jatkuva vastoinkäyminen tai hoidon aloituksen siirtäminen eteenpäin alkaa käydä hermoille.
Keskenmenon jälkeen tuntuu, ettei jaksaa enää mitään vastoinkäymistä.
Mieliala hyppii miten sattuu , välillä tekee mieli heittä hanskaat tiskiin ja välillä saan raivarin, että miksei alkaa jo jotain tapahtua?

Meillä omat munasolut ja muutenkin ei meillä syytä löydetty miksei asia luonollisesti onnistunut. 30:nä lääkärit vaan kehottivat odottamaan, että kyllä se vauva sieltä vielä tulee, olete niin nuoria vielä...häh!nyt on 38 tullut täyteen ja yksityisillä ollaan oltu jo lähes 3v.

Tässä nyt vaan niitä tammikuun kuukauttisia odotettaan, että saa laastarit ulos kaivaa...

Toivottavasti tulet saamaan sen pikkuisen, älä vielä luovuttaa!

37v. alkoivat hoidot, lapsettomuutta takana kovin lyhyt aika, mutta ikäni puolesta ja mieheni aikaisemmassa suhteessa olevat ongelmat vaikuttivat siihen, että hakeuduimme yksityselle niin nopeasti.
1 ivf - nega, tästä 1 PAS - plussa --> keskenmeno
2 ivf - nega, ei mitään pakkaseen
3 ivf - plussa, nyt rv 42 6, vieläkin vaikeata uskoa että meille on vauva tulossa.
fyysisesti kestin hoidot suht ok, mutta psyykkisesti olivat vaikeita, todellista piinaa. kävin "terapeutilla" asiantuntijan luona puhumassa mietteistäni, suosittelen.
uskallan rohkaista sinua ja elä vielä luovu toivosta.

Olen juuri täyttänyt 39-v ja lapsettomuutta takana reilut kaksi vuotta. Menimme tutkimuksiin julkiselle puolelle noin vuoden yrittämisen jälkeen. Minulle tehtiin ensiksi laparoskopia, missä todettiin että molemmat munanjohtimeni ovat auki ja miehellä todettiin olevan hyvänlaatuista spermaa. Tämä jälkeen minulle tehtiin vuoden alussa julkisella puolella hormooni-induktio puregonilla ja tämän jälkeen inseminaatio puregonilla, mutta niistä tuli molemmista negat. Julkisen puolen pitkien IVF-jonojen takia siirryimme keväällä yksityiselle puolelle ja kesäkuussa tehtiin ensimmäinen IVF puregonilla, mistä tuloksena neljä hidasta kakkosluokan alkiota. Tuoresiirrosta tuli nega kuten myös ekasta PAS:ista. Toiseen PAS:iin ei edes päästy, koska viimeiset kaksi alkiota hajosivat sulatuksessa. Lääkärin mukaan syy huonoihin alkioihin on minun korkea ikäni (silloin 38-v) eikä hän suositellut kokeilemaan enää kuin yhtä IVF:ää. Seuraava vaihe olisi sitten luovutetut munasolut.

Toisessa IVF:ssä lääkitystä muutettiin siten että Puregonin ohella pistin myös Menopuria. Menopur aiheutti sen että kohtuuni kasvoi polyyppi, mikä lääkärin mukaan voi haitata alkion kiinnittymistä ja yleensä silloin tuoresiirtoa ei tehdä. Päädyimme polyypistä huolimatta kuitenkin tuoresiirtoon ja lokakuussa siirrettiin sitten kaksi ykkösluokan alkiota. Pakkaseen saatiin kaksi kakkosluokan alkiota. Suureksi yllätykseksemme tästä tuoresiirrosta molemmat alkiot kiinnittyivät! Tosin toinen näistä pysyi matkassa vain raskausviikolle 7 :(, mutta toinen voi hyvin ja tänään alkoi raskausviikko 14. Olemme molemmat onnesta sekaisin :), mutta koska raskaus on vielä niin alkuvaiheessa en uskalla kuin nöyrästi toivoa että kaikki menisi hyvin loppuun saakka!

Epäonnistuneet hoidot ovat henkisesti erittäin raskaita ja vaikuttivat meillä myös parisuhteeseen, sillä jossain vaiheessa emme puhuneet mistään muusta kuin lapsettomuudesta. Ei kannata kuitenkaan luovuttaa, jollei lapsettomuuteen ole löydetty mitään muuta vikaa kuin korkea ikä, sillä meillä näytti auttavan hormonilääkityksen muutos.

Toivon kaikille plussatuulia ja oikein hyvää uutta vuotta 2008!

Hei,
Tämä saattaa kuulostaa kornilta ja väsyneeltä mutta neuvoisin sinua koettamaan ottaa hoidot mahdollisimman rennosti.. Tiedän sen olevan lähes mahdotonta mutta vakaasti uskon, että sitkeä hoitojen jatkaminen (ja jo todennäköisyyden kohdalle osuminen) yhdessä muiden vaihtoehtojen henkisen hyväksymisen kanssa vaikuttivat suuresti raskautumiseeni. Olimmehan jo valmiita niin adoptioon kuin luovutettuihin soluihin. Myös kahden viimeisen hoidon kohdalla jatkoin elämääni "normaalisti" enkä jäänyt kotiin jännittämään kuten olin ekojen aikana tehnyt. Jatkoin samoja urheiluharrastuksiani enkä pistänyt stoppia alkoholin nauttimiselle. Päinvastoin, soin itselleni säälipunkkuja enemmän kuin normaalisti.
"Järkeilin" kaiken kaaoksen ja epätoivon keskellä mikäli soisin itselleni lähes normaalin vapaa-ajan en pilaisi elämään täysin. Kavereiden kanssa hengailu ja keskittyminen ihan muihin asioihin helpotti minua.
Tämä siis toimi minun tapauksessani. En missään tapauksessa halua kannustaa ketään alkoholin käyttöön tai rajuihin urheilusuorituksiin mutta jos tuntuu, että se rentouttaa niin siitä vaan - minun raskautumistani se ei estänyt!
Tsemppiä sinulle, toivon sydämmestäni että vuosi 2008 on sinun vuotesi! Sinua varmasti lohduttaa tieto siitä, että voit tulla raskaaksi vaikka se päättyikin surullisesti!