meilikavereita muualta päin maailmaa?
Itselläni on kavereita mm. Australiassa, Uudessa Seelannissa, Amerikassa, Kanadassa, Brasiliassa,
Englannissa, Saksassa ja Hollannissa.
Täytyy todeta että ilon ja surun aiheet ovat täsmälleen samat, missä päin maailmaa sitten asummekin.
Erikoisen iloinen olen uusseelantilaisesta ystävättärestäni, jolla on rämäkkä huumorintaju.
Harmaakin päivä saa uutta väriä kun luen Helenin meilit.
Itselläni on kavereita mm. Australiassa, Uudessa Seelannissa, Amerikassa, Kanadassa, Brasiliassa,
Englannissa, Saksassa ja Hollannissa.
Täytyy todeta että ilon ja surun aiheet ovat täsmälleen samat, missä päin maailmaa sitten asummekin.
Erikoisen iloinen olen uusseelantilaisesta ystävättärestäni, jolla on rämäkkä huumorintaju.
Harmaakin päivä saa uutta väriä kun luen Helenin meilit.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Palstalla on ollut ainakin kaksi meilikaveria, toin Australiasta, toinen USA:sta. En ole hetkeen kuullut heistä. Itselläni ei ole ketään ulkolaista meilaajaa.
OlettamuksENi on, että hyvin harvalla on niin hyvä englannin taito, että pystyisi ainakaan syvällisein asioista kirjoittamaan.
Kirjeenvaihtoon tarjokkaita ympäri maailmaa olisi. Eivät nämä minusta ole kiinnostuneita vaan miehistä yleensä, naisleskiä lähes kaikki.
Kyllä kirjeet luettua saisi ja vastauskirjeenkin mutta kovin pinnallisen ja puutteellisen senkin kielellisesti.
Oletan, että meistä hyvin harvalla on Sinunlaisesi kielitaito.
Minä kyllä kirjoittelen eri mantereille ja
hyvin eri-ikäisillekin ihmisille.
Tietysti yhteiset intressit yhdistävät.
Kyllä on ja siinähän kielitaito kehittyy,kummallakin osa puolella.
Olette onnellisessa asemassa kun osaatte muitakin kieliä kuin tämän oman hyvän kotimaisen ja omistatte kirjekavereita ympäri maailmaa. Minun on tunnustettava ikäväkseni etten saa tällaisia kavereita kielten osaamattomuuteni takia maailmalta ja muuten huonon kirjoitustaitoni takia luultavasti edes Suomesta.
Lauleli äiti muinoin:
Ei ole minulla,
yhtäkään ystävää,
ken sitois haudallein
muistoksi seppeleen.
Vaan vanha heilini,
käy yli hautani,
suuresti iloiten
Kanss' uuden ystävän.
Taitaa olla suvun perintötekijöissä jotain vialla.
Millä kielellä olette kirjeenvaihdossa. Onko kielitaitonne englanti tai joku muu kieli vai siirtolaistenko kanssa kirjoittelette.
ole näissä mainitsemissani maissa suomalaisia siirtolaistuttavia, joten kirjoittelen enimmäkseen englanniksi, saksalaisille saksaksi, hollantilaiselle hollanniksi. Brasilialainen osaa myös englantia, mutta välillä kirjoittelemme espanjaksi vaikka hänen kotikielensä onkin portugalia.
Englannissa minulla on irlantilainen meilikaveri, joka on asunut kauan Afrikassa ja osaa mm. swahilia. Hänellä on ollut paljon jännittäviä
tarinoita niiltä ajoilta. Esimerkiksi se että häntä puraisi erittäin myrkyllinen mamba, mutta hän selvisi hengissä. Oli saanut valtavia näkyjä ja harhakuvia käärmeen myrkystä ja kertoi että sen kokemuksen jälkeen hän ei enää pelkää kuolemaa.
Jos osaa hiukan kieliä niin on todella rikastuttavaa tutustua ihmisiin eri maissa vaikka ei matkustaisikaan paikan päälle.
Taidat olla melkoinen "lingvisti". Ei tuollaista kielitaitoa (hollantikin) noin vaan opita, eivätkä kaikki oppisi koskaan. Kun meillä on täällä itsejulistautunut kuningas, niin vähintään palstan kielimestariksi voisit julistautua tai me palstalaiset teemme sen.
on saksan ja englannin kielen sekoitusta. Ei ollenkaan vaikeata oppia, jos osaa jomman kumman niistä kielistä.
Minullakaan ei nytsuudemmasti sitä kielipäätä ole,mutta näissä länsimaisten naapurien kanssa jotenkuten toimeen tulee,mutta tämä kirjoittelu on kyllä hyvä asia,ja vastauksetkin on aivan omaa luokkaansa,ei ole loukkaavia vastauksia.