Virtsakivistä!!

Emäntä Donnalle

Hei!
Meidän kohta 3-vuotiaalla Rottis neidillä todettiin eilen olevan Virtsakiviä ja Kiteitä.
(on ollut 3 virtsatie-tulehdusta aikaisemmin).
Lääkäri määräsi uudelle ruokavaliolle(Royal Canin Urinary) ja pelkkää sitä.
Onko jollain vastaavaa kokemusta?
Lääkäri ei osannut sanoa joutuuko koira loppu elämänsä syömään näitä, koska kaikki muu ruoka kiellettiin.
Naudan putki luita saa rouskutella ei muuta.
On aikaisemmin syönyt myös Royal Canin nappuloita, mutta saanut esim. aamulenkin jälkeen juusto voileivän, eli nyt on sekin kielletty.
Jotenkin tuntuu pahalta kun on koiruus tottunut että saa välillä Kaurapuuroa(suurta herkkua)
juustoa, Kalkkuna leikettä koiran nameja ym.
Tietysti tulee koiran terveys ensimmäiseksi, mutta kuitenkin, tuntuu pahalta että jos! koko lopun ikäänsä saa vain kyseisiä nappuloita eikä muuta?
Olisin kiitollinen kaikista vastauksista, jos vain jollain olisi kokemusta moisesta ongelmasta!
T:D

5

420

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • On,siinä mielessä,että olen hoitanut yhden koiran noilta osin.

      Minun neuvoni on,että otat yhteyttä koirien "ravintoterapeuttiin",joka antaa kotiruokaohjeet.Kotiruualla ja muutamilla luontaistuotteilla (kuin myös homeopatialla) on saatu erittäin hyviä tuloksia.
      Mm.hoitamallani koiralla ei ole kiteet enää ruokavaliomuutoksen jälkeen uusineet,eikä muutakaan vaivoja ollut.

      Syitä kiviin on jokusiakin,mutta usein kyse siitä,että ruoka sisältää liikaa valkuaista,jota elimistö ei pysty käsittelemään.Nartuilla myös tulehduksiin voi olla hormonaalinen syy ym.

      Tuossa nyt siis minun vaihtoehtoni ;=)
      Vaatii tosin viitseliäisyyttä,jos on tottunut nappuloihin,mutta varmasti kokeilun arvoista ainakin.

      • Emäntä Donnalle

        Vielä tyhmänä:) kysyisin mistä löydän tällaisen Ravintoterapeutin?
        Viitseliäisyyttä on vaikka muille jakaa kun on koirastani kyse, niin me muutkin perheessä syömme kotona tehtyä ruokaa, harvoin valmiita "eineksiä".
        Luontaistuotekaupasta ostan perheellekkin Mysli aineet ynnä muuta, asun Tampereella ja tiedän yhden homeopaattisen Liikkeen , kipaisenko sinne?
        Nyt ei ole rahasta ja ajasta kyse, pää-asia että saadaan Donnan ruokavalio kuntoon!
        Mutta tuo Ravintoterapeutti, voisitko vielä neuvoa mistä löydän?
        T:D

      • Emäntä Donnalle kirjoitti:

        Kiva kuulla,että kiinnostusta ja ennakkoluulottomuutta löytyy :O)

        En osaa ihan tarkalleen suosittaa tai sanoa,kun itsellä on noit hommat hanskassa.
        Mutta pistäppä googleen vaikka koiran luonnonmukainen ruokinta,niin sitä kautta saat vinkkejä noista,jotka tekevät ruokintasuunnitelmia koirille,artikeleita ym.
        Jos googletat homeopatiaa,niin sitä kautta löydät koiria hoitavia homeopaatteja,joista osa myös antaa vaihtoehtoisia ruokintaohjeita.

        Osa noista "kannattaa" barffia,tai barffintyyppistä,osa "ns.puuropohjaista"kotiruokintaa,kuten minä (eli luut ei kuulu ruokavalioon,ainoastaan hampaitten hoitoon ja viihdykkeeksi isot putkiluut).
        Eli kun olet tutustunut aiheisiin kunnolla,niin mieti mikä tuntuu juuri teille hyväksi vaihtoehdoksi.

        Kirjastosta saa myös muutamia kirjoja aiheeseen liittyen ;)

        Niin ja voit myös kysyä tuosta liikkeestä,jossa asioit,tunteeko hän lähiseudullasi jotain ruokintaan erikoistunutta homeopaattia esim.

        ps.ylipäätään jos on pissavaivainen,niin luontaispuolelta mm.persilja,karpalo ja puolukka on hyväksi,kuten ihmisillekin.
        Mutta jos on kiviä,niin ensin tosiaan pitää tietää minkälaisia,ja mistä syystä lähinnä voi olettaa tulleen.

        pss.Jos on hormonaalista johtuvaa,niin yksi vaihtoehto on myös miettiä sterilisaatiota.Pissavaivat kun on joskus siitä ikäviä,että ne voi myös ajanmittaan altistaa kohtutulehduksille.

      • Emäntä Donnalle
        molossi kirjoitti:

        Nyt meni Viikonloppu opiskeluksi, kiitti sulle OIKEIN! paljon neuvoista.
        Lääkäri kun vain totesi että joutuu loppu ikänsä neiti syömään vain näitä nappuloita.
        Huomenna "hyökkään heti aamusta2 Homeopaattiseen liikkeeseen, ja nyt illalla avaan Googlen!!!
        Mahtavaa!
        Olet pelastanut sekä minun että Donnan tulevaisuuden.
        Juu Sterilisaatio on tulossa kun ajankohta on oikea.
        Pentuja kun en kuitenkaan aio teettää.
        Oikein HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2008! Sulle ja kaikkea hyvää....
        T:D

    • Terveen koiran omistja

      On se sitten niin kauheaa kun kaikki taudit iskee päälle, ei heteken tervettä hetkeä. On se todella surullista, mutta jos soittaisit toiselle ja varmuuden vuoksi kolmanelle ja vaikka viidellekkin eri eläinlääkärille, sillä eihän se kysyminen maksa kuin paikallis puhelun hinnan. Niin mä ainakin teen, kun koira tulee kipeeksi soitan niin monelle kunnes saan hyvän vastauksen! Tsemppiä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      84
      5870
    2. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3507
    3. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      157
      2023
    4. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      227
      1959
    5. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      174
      1721
    6. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      282
      1475
    7. Voiko olla, onko se tosiaan niin että

      Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵
      Ikävä
      57
      1011
    8. Tiedätkö mitä kaivattusi harrastaa?

      Minä en tiedä.
      Ikävä
      67
      991
    9. Metsa Man Extra kanava toimii hyvin

      ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.
      Tuusniemi
      21
      980
    10. Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?

      Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.
      80 plus
      109
      917
    Aihe