asia

Hoh hoijaa
Tyytyväinen metromatkustaja | 27.12.2007 15:40
Valtio syytää lisää osakepääomaa lentoyhtiöön, joka rimpuilee ongelmiensa kanssa.

Henkilöstöpolitiikka on monen kansalaisen mielestä epäonnistunut mm. huollon suhteen (kaukonäköisyys henkilöstötarpeessa ja henkilöstön arvostaminen).

Jos nykyisellä kalustolla meinaavat pärjätä siihen saakka, kun Airbus luovuttaa tilatut koneet, niin vaikeuksia saattaa tulla.

Ei se Finnairin kasvu ole ollut niin mahtavaa, kuin monesti meille kerrotaan.

Ilmailusta löytyy tilastoja, joiden valossa Finnairin kasvu on ollut vain keskitasoista.

Miksiköhän lentokenttiä hallinnoiva Finavia satsaa niin paljon rahaa Finnairin tukemiseen rakentamalla aina vain lisää Helsinki-Vantaalle?

Kotimaassa työllisyyttä tukevat (matkailu) pohjoisen kentät saavat riutua.

Ne kun eivät oikein kuulu Finnairin ydinliiketoimintaan.

Onneksi meillä Suomessa on olemassa myös toinen lomalentoyhtiö Air Finland.

Sen kasvulukuja ei voi ihmetellä. Monet suomalaiset arvostavat nimittäin sitä, että lentoyhtiö pyrkii sekä kalustonsa, että asiakaspalvelunsa osalta korkeaan tasoon.
8654
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

...perättömiä väittämiä. Ennakkoluulot kunniaan!

Äänestä
  • tosiasioita suomen finnairin ja finnavian monopoli
    touhusta

    Äänestä

  • joku kertoi kirjoitti:

    tosiasioita suomen finnairin ja finnavian monopoli
    touhusta

    Paitsi että sehän oli sun oma kirjoituksesi joka oli täyttä potaskaa. Sinähän olet se yksi ja sama Finnairin haukkuja joka on kirjoitellut tällekin palstalle jo kauan tyylillä joka kyllä tunnistetaan. Tekstistäsi jos otettaisi kirjoitus- ja asiavirheet pois niin jäljelle ei jäisi mitään.

    Jäikö vakanssi saamatta vai etkö päässyt Finskilel duuniin alunperinkään? Jo äidinkielen osaamisesta työhakemuksessa voisi olla hyötyä, jolloin sut saatettaisiin ottaa joskus jossain vakastikin.

    Juu, juu, tuli näppisvirhe ennen kuin pääset näsäviisaana huomauttamaan. Onko muuten miehekästä vastailla omiin postauksiinsa? Eikö kukaan huomaa muuten?

    Äänestä

  • Vinkki-Veka kirjoitti:

    kirjoittaja etkö huomannut 1.kirjoittaja oli osannut laittaa pilkkuja ja pisteitä tekstiin mutta minä en niitä käytä se takia että sun kaltaiset pilkun-nussijat sais jotain muuta puuhaa kun tumputtaa hanskaan samalla kun katsot niitä finnairin kurttunaama lentoemoja toisin kuin Ryanairilla namupaloja lentoemoina kyllä on mukava lentää ko yhtiölllä

    on korjailla omia kirjoituksiaan.
    Juu, juu, näppisvirhe. Uskotaan,
    ilman muuta uskotaan.
    Eihän sitä lapsen kanssa viitsi
    aloittaa eipäs-juupas-jankutusta.
    Eli meepäs takaisin sinne apukouluun.

    Äänestä

  • ole sama kirjoitti:

    kirjoittaja etkö huomannut 1.kirjoittaja oli osannut laittaa pilkkuja ja pisteitä tekstiin mutta minä en niitä käytä se takia että sun kaltaiset pilkun-nussijat sais jotain muuta puuhaa kun tumputtaa hanskaan samalla kun katsot niitä finnairin kurttunaama lentoemoja toisin kuin Ryanairilla namupaloja lentoemoina kyllä on mukava lentää ko yhtiölllä

    Ha ha ha..! Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa - piikkini siis osui tismalleen oikeaan! Tämänhetkinen tilanne pelissä Veka vs. Finninaamateini on siis 6-0. Ennustan että Veka voittaa ja Finninaamateini häviää.

    Äänestä

Air Finlandin "tasokas" kalusto! Kyseiset vehkeet on niin koinsyömiä sisältä ja ulkoa (olen matkustanut), että ei voi kun ihmetellä. Koneen kunto oli huonoin, mitä olen koskaan millään yhtiöllä kokenut (ja niitä yhtiöitä on 18 mihin verrata).

Äänestä

Kommentoi aloitusta

miettikää.. kirjoitti:

Hoh hoijaa
Tyytyväinen metromatkustaja | 27.12.2007 15:40
Valtio syytää lisää osakepääomaa lentoyhtiöön, joka rimpuilee ongelmiensa kanssa.

Henkilöstöpolitiikka on monen kansalaisen mielestä epäonnistunut mm. huollon suhteen (kaukonäköisyys henkilöstötarpeessa ja henkilöstön arvostaminen).

Jos nykyisellä kalustolla meinaavat pärjätä siihen saakka, kun Airbus luovuttaa tilatut koneet, niin vaikeuksia saattaa tulla.

Ei se Finnairin kasvu ole ollut niin mahtavaa, kuin monesti meille kerrotaan.

Ilmailusta löytyy tilastoja, joiden valossa Finnairin kasvu on ollut vain keskitasoista.

Miksiköhän lentokenttiä hallinnoiva Finavia satsaa niin paljon rahaa Finnairin tukemiseen rakentamalla aina vain lisää Helsinki-Vantaalle?

Kotimaassa työllisyyttä tukevat (matkailu) pohjoisen kentät saavat riutua.

Ne kun eivät oikein kuulu Finnairin ydinliiketoimintaan.

Onneksi meillä Suomessa on olemassa myös toinen lomalentoyhtiö Air Finland.

Sen kasvulukuja ei voi ihmetellä. Monet suomalaiset arvostavat nimittäin sitä, että lentoyhtiö pyrkii sekä kalustonsa, että asiakaspalvelunsa osalta korkeaan tasoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu