Takaisin lähtöruutuun. Lopetin muutaman kuukauden vanhan suhteen itse kun menneen suhteen haamut vaanivat yhä, onneksi hän otti asian (ainakin tietääkseni) rauhallisesti. Tuntuu silti pahalta, todella pahalta. Ja välit siihen kummittelevaan exään katkesivat kokonaan, minun syytäni sekin kun olen liian jyrkkä ja vihainen vieläkin.
*huokaus*
Olo on pieni, surullinen ja yksinäinen. Tuntuu etten jaksa aloittaa taas kaikkea alusta.
*huokaus*
Olo on pieni, surullinen ja yksinäinen. Tuntuu etten jaksa aloittaa taas kaikkea alusta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
aloitit uuden suhteen ennenkuin olit päässyt vanhasta irti? minut on muutaman kerran jätetty sen takia ja se on todella inhottavaa! olet ansainnut huonon olosi. toivottavvasti et enää tee samaa temppua kenellekään.
Hyvä kysymys. Toisaalta myös häneltä voisi kysyä miksi hän aloitti suhteen minun kanssani vaikka tiesi hyvin tilanteeni. En valehdellut hänelle missään vaiheessa ja sanoin heti alussa että näin voi käydä.
Voihan minua tästä toki syyttää mielin määrin, itse en kuitenkaan koe viilanneeni häntä linssiin koska olin rehellinen alusta lähtien ja olen oikeasti pahoillani että näin kävi.
Ehkäpä hän rakastui sinuun, vaikka tiesikin, että riski on olemassa. Tunteitaan kun ei voi aina hallita, korkeitaan vähän hillitä. Ehkä hän halusi uskoa, että kaikki on mahdollista, myös onnistuminen?
Onko peli nyt täysin menetetty tämän uuden ex suhteen osalta? Rauhallinen käytös voi olla kunnioitusta sinun tunteitasi kohtaan. Halua antaa tilaa ja aikaa.
Aika näyttää mitä tapahtuu tämän uusimman exän osalta. Välitän hänestä, tottakai, ei kai tämä muuten tuntuisikaan pahalta. Aika ei vain tainnut nyt olla otollinen, tämä tuli ihan liian pian edellisen suhteen jälkeen ja siitä on seurannut ongelmia aiemminkin. Hänen ystävänsä luultavasti inhoavat minua nyt eikä heitä voi syyttää siitä. :/ Sitä paitsi omat, minusta johtumattomat ongelmansa hänelläkin on tällä hetkellä, pientä välimatkaa olisi varmaan otettu muutenkin. Tosin nyt minä olen yksi ongelma lisää hänelle vaikka en halunnutkaan niin käyvän. :/
Tunnen olevani hiton huono ihminen, mutta vielä huonompi olisin ollut jos olisin jatkanut näin. Mutta asiat järjestyvät aina, jos minä en ole hänelle "se oikea", silloin häntä odottaa joku parempi.
..on suoralta kädeltä sanoa toisen suhteesta sitä tai tätä.
Luulen, että jokaisen ihmisen menneisyys jotenkin vaanii taka-alalla. Emme pääsisi kuin korkeintaan kahteen suhteeseen elämämme aikana, jos vain puhtaalta pöydältä voi aloittaa.
Katsoppas, kun aina suhde ei pääty molemminpuoliseen yhteiseen päätökseen..
taatusti! se on kyllä saatu kokea monta kertaa. mutta silti olen edelleen sitä mieltä että jos on vähänkään epävarma pystyykö/haluaako aloittaa uuden suhteen, niin silloin sitä ei pidä aloittaa, vaikka entisestä suhteesta olisi kuinka kauan. tarviiko niitä suhteita niin paljon elämän aikana ollakaan?
..surullisena ja yksinäisenä siinä lähtöruudussa. Miettiä omaa elämäänsä ja ratkaisujaan oikein kunnolla. (Kokemusta asiasta on. Nöyrtymistä, itseni totaalista tarkastelua paljaana ja suojattomana vailla yhtäkään rakentamaani suojarakennelmaa.Asioiden tärkeysjärjestyksen pohtimista. Omien motivaatioiden penkomista. Pohjalle putoamista. Kuiluun jäämistä. Itsetunnon murenemista. Niin suuressa raivossa möyrimistä, että ainoa elintoimintoni oli itku ja sekin hallitsematon.
Ja sitten....
Eheytyminen. Hidas kasvaminen. Oman kokoiseksi tuleminen. Vahvistuminen. Antautuminen. Täysin, täydellisesti ja ilman ehtoja.
Ja kas, tässä minä olen onnellisempana kuin koskaan:)
Ja se minkä luulin jo menettäneeni, ei ollut koskaan ollutkaan kadoksissa.
Kuulostaapa kovasti samalta kuin mitä itse listasin tuonne Tulevaisuuden suunnitelmia -ketjuun. Tosin ihan noin inhorealistisesti en sitä kuvannut. :)
Itsetutkiskelua edessä, toivottavasti etsivä löytää...
Sanoit, että hän tietääksesi otti asiasi rauhallisesti... Luultavasti ei, jos hän todella rakastaa siuta. Miulle ainakin rakkaaltani eron kuuleminen luo shokin, sanoja ei ymmärrä, ajatuksia ei osaa laittaa järjestykseen, surua ei vielä ymmärrä...jne... Itse ainakin näytän ulkoisesti, että voin melkeinpä hyvin. Eron hetki synnyttää miulle epäluottamuksen rakastettuuni enkä osaa näyttää hänelle tunteitani; tuskaa ja suruani. Vasta jälkeenpäin kyyneleeni muuttuvat vuolaiksi ja sydämeni vapauttaa tuskan valloilleen. Mikään ei tunnu miltään, kaikki mikä ennen tuntui hyvältä muuttuu merkityksettömäksi. Ystävät, perhe ja harrastukset eivät innosta. En välttämättä tule edes kellekään erostani kertoneeksi, sulkeudun kaikelta fyysisesti ja henkisesti...mutta ainoa asia, joka mielessäni on...on iloiset kuin surullisemmatkin hetket rakastettunsa kanssa. Ja silloin nimenomaan tuntee kaipuuta niistä hetkistä, jotka me olimme yhdessä. Ja silloin tajuaa miten, miten paljon rakastinkaan häntä.
Tulipa vain mieleen.