Pelottava

Sattui eilen aamulla. Kaikki alkoi kun aatonaattona tulin kaupoilta kotiin. Olin hankkinut melkoisen lastin juhlajuomaa tarkoituksenani viettää perinteinen rauhallinen joulu. Aivan yhtäkkiä ensimmäisen viskipullon jälken ikään kuin joku pahahenki olisi vallannut ruumiini ja koin täydellisen blackoutin!
Sen jälkeen olin 4 päivää ilmeisesti jossain astraalitilassa, koska en tuosta ajasta muista mitään. Demonit olivat selvästi mellastaneet kämpässäni, koska se oli aivan sekaisin ja huonekalut rikki.
Tajuntani palautui eteisen lattialla ja olin kauttaaltaan jonkun oudon ektoplasman peitossa.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Kannattaisiko asunnossani suorittaa manaus?
91065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Whiskey on petollista

Äänestä

Manaus ei auta. Se olisikin vähän liian helppo ratkaisu.
Siinä tapauksessa että demoneilla on ollut vaikutusta mellastamiseesi, niistä pääset yksinkertaisesti raitistumalla, sitten eivät ainakaan käytä rikkinäistä tunne-elämääsi ja sekopäisyyttäsi hyväkseen niin, että juovuspäissä ollessasi painostaisivat sinua melskaamaan.
Ärsyttävää?

Noh, joka tapauksessa vitsiksi tarkoitetussa viestissäsi on totuuden siemen...

Olen kyllä nähnyt tapauksia kun sekapäiset ihmiset rikkoo irtaimistoa, vahingoittaa itseään ja toisiaan alkoholin tai muiden päihteiden alaisena, siitä on leikki kaukana. Sitten vielä elvistellään asialla ja tappeluissa saadut mustelmat on vähän niinku kunniamerkkejä: tulipas taas. Vaikea sanoa missä määrin siinä on demonit asialla?

Ainakin siinä vaiheessa kun et enää pysty hallitsemaan käyttäytymistäsi ja aggressioitasi ja/tai alat nähdä pikku-ukkoja, olisi hyvä (katkaisuhoidon lisäksi) turvautua rukoukseen.

Jospa se Jumala, jolle olet naureskellut kuin se ois jokin uskovaisten keksimä houre ja älyttömyys, sittenkin on olemassa?

Vaikka viestisi luultavimmin oli feikki eikä mitään mellastamista ole tapahtunut... Tuhansissa kodeissa se ei tänäkään jouluna ollut feikki vaan todellisuutta.
Lumihanki kutsuu perhettä taas...
Ja miten se menikään? Murheellisten laulujen maa, Eput:

Tämä tuhansien murheellisten laulujen maa
Joka tuhansiin järviin juosta saa
Katajainen kansa, jonka itsesäälin määrää
Ei mittaa järki eikä Kärki määrää
Jonka lauluissa hukkuvat elämän valttikortit
Ja kiinni pysyvät taivaan portit
Einari Epätoivosta ne kertovat

Äänestä

on roskaa ja romua sisällä ja pihalla,eikä oo manauksella lähteny,mäki oon vasta 4 vuotta ryypänny

Äänestä
  • syykelääkkeittes kans alkkohoolia!

    Äänestä

  • naatiskele kirjoitti:

    syykelääkkeittes kans alkkohoolia!

    viina on viisasten juoma,häähähää

    Äänestä

Kuullostaa selkeälle psykokineettiselle poltergeist-ilmiölle! Lisäksi jokin demoni tai henki valtasi sinut kun alkoholi laski jo muutenkin heiveröisen mielesi psyykkisiä muureja.

Oliko tässä ektoplasmassa mitään tunnusmerkkejä, kuten vaikka spagettimaisia matoja tai lihapyörykkämäisiä kimpaleita? Haisiko se ikäänkuin kebabille? Oliko sitä ympäri vartaloasi ja ihan alusvaatteidesikin alla?

Onko asuntoosi ilmestynyt mitään sinne kuulumattomia tavaroita josta saisit vinkkejä valtaajasi motiiveista?

Itse olen huomannut että hapokas ektoplasma syövyttää monesti jopa lattioita ja jo yhdenkin yön aikana. Monesti olen seurannut myös tätä ektoplasmista vanaa vessaan asti jossa suurimman purkaukset ovat tapahtunee mitä ilmeisemmin hengen poistuttua viemäreihin.

Tietokoneelta olen myös löytänyt sinne kuulumatonta pornoa!

Sinun kannattaa kaveriesi kanssa suorittaa vapaamuotoinen rituaali hengen poishäätämiseksi mitä ilmeisemmin haitilaiseen tapaan. Ottakaa siis runsaasti väkiviinaa kämpille ja varautukaa pitkäänkin rituaaliin (voi kestää muutamankin päivän). Tupakkatuotteita on myös poltettava sisällä. Pitäkää myös pizerian numero käden ulottuvilla jos rituaali meinaa uuvuttaa teidät. Tarvittaessa rituaalia voi jatkaa myös ulkona, sillä tärkeintä on vain aloittaa rituaali asunnostasi.

Toivottavasti tästä oli sinulle apua.

Äänestä

psyykenlääkkeittesi kanssa alkoholia!

Äänestä

Itselläni ei suoranaisesti samanlaista kokemusta ole, mutta läheisilleni on sattunut vastaavaa.
Tämä sattui jokunen viikko sitten. Olin päättänyt juhlistaa alkavaa viikonloppua muutamalla viinilasillisella. Itse en ollut paikalla, mutta jälkeenpäin kuulin, että kotiimme oli myöhään yöllä ilmestynyt minua muistuttava demooni, joka oli ensin yrittänyt väkisinmaata vaimoni, ja kun tämä ei ollut suostunut, oli pistänyt tätä turpaan.
Tässä vaiheessa metakan herättämät naapurimme olivat tulleet hätiin, mutta pahahenki oli pistänyt naapurin isäntää turpiin ja yrittänyt kouria emännän rintoja. Sitten räyhähenki oli käynyt paskantamassa heidän postiluukkuunsa. Aamulla, kun heräsin tästä kaikesta tietämättömanä, yritti riivaaja ottaa kehoni valtaansa aiheuttamalla minulle todella kuvottavan olon, ja suoltamalla ektoplasmaa kummastakin päästä vartaloani.
Onko muilla vastaavaa kokemusta? Voivatko demonit ottaa jotakuta ihmistä muistuttavan olomuodon? Vastatkaa?

Äänestä

iuttaS nelie allumaa. ikkiaK iokla nuk anottaanotaa nilut atliopuak niitok. nilO tunikknah nesioklem nitsal aamoujalhuj inaneskutiokrat äätteiv nenietnirep nenillahuar uluoj. naviA äikkäthy nesiämmisne nollupiksiv nekläj (op.neekläj) nääki niuk ukoj iknehahap isilo tunnallav iniimuur
aj niok nesilledyät !nituokcalb neS neekläj nilo 4 ääviäp itseaiemli niassoj assalitilaartsa, aksok
ne atsout atsaja atsium . näätim tinomeD tavilo itsävles teenatsallem , inässäpmäk , aksok es ilo
navia nisiakes aj tulakenouh .ikkir inatnujaT iutualap nesiete allaittal aj nilo naatlaattuak nuknoj
noduo namsalpotke . assotiep.
oknO allium aivaatsav ?aiskumekok okisiattannaK inassonnusa aattirous ?suanam

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemus! kirjoitti:

Sattui eilen aamulla. Kaikki alkoi kun aatonaattona tulin kaupoilta kotiin. Olin hankkinut melkoisen lastin juhlajuomaa tarkoituksenani viettää perinteinen rauhallinen joulu. Aivan yhtäkkiä ensimmäisen viskipullon jälken ikään kuin joku pahahenki olisi vallannut ruumiini ja koin täydellisen blackoutin!
Sen jälkeen olin 4 päivää ilmeisesti jossain astraalitilassa, koska en tuosta ajasta muista mitään. Demonit olivat selvästi mellastaneet kämpässäni, koska se oli aivan sekaisin ja huonekalut rikki.
Tajuntani palautui eteisen lattialla ja olin kauttaaltaan jonkun oudon ektoplasman peitossa.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Kannattaisiko asunnossani suorittaa manaus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu