Mitä äiti opetti?

Tällainen kilpailu oli Kotiliedessä. Vastauksia tuli yli 1300, omani niiden joukossa. Pikkuisen olen ylpeä, kun vastaukseni julkaistiin. Äitini opetti minulle paljon. Tärkeimpiä asioita oli, ettei naisen pidä nöyristellä. Tästä syystä minulla on hyvä itsetunto.
10725
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

MInun äitini opetti muun muassa,jotta itkulla ei tätä maailmaa läpi mennä.(Mitähän lie tarkoitti?)
NO,minä aina "porasin",jos ei asiat sujuneet.

Monta hyvää neuvoa sain ,esim.rahankäytössä.
Pitää hoitaa laskut ensin ja elää sen mukaan,kuin rahat antaa myöten.

Äänestä

rehellisyyteen. Se oli hänen mielestään kaikkein
tärkeintä. Lausahdus:"Rehellisyys maan perii",
kuultiin lapsuudessa varsin usein.
Jotenkin tuo oppi on tänäkin päivänä vielä
ajankohtainen.

Äänestä

Positiivista on opastus ehdottomaan rehellisyyteen!

Kaikki muu onkin p:stä.

Liioiteltu vaatimattomuus!
Itsensä vähättely.

Toisten aivoilla ajattelu.
Kaikkea toimintaa ohjasi kuvittelu "mitä muutkin ajattelevat".

Ns. auktoriteettien kumartaminen.
Kansakoulun opettaja, lääkäri, nimismies ja apteekkari ovat jumalallisia, erehtymättömiä, kaiken arvostelun yläpuolella olevia hahmoja.

Isäni "tilsiminen".

Veljeni jumalallistaminen.

Pahimpana kaikesta minun syyttämiseni avoimesti ja suoraan omasta onnettomasta parisuhteestaan.
"Jos tuota ei olisi tullut, tarkoitti minua ( 1943, isäni palasi puolen vuoden sotasairaalareisulta kotiin 1942 ) niin en olisi jatkanut yhteiselämäämme.
Itkukiintiöni likimain täyttyi tästä teemasta.

Isäni vastasi täysin yksin perheemme toimeentulosta 50-luvun lopulle.
Otti kännin pari, kolme kertaa vuodessa.
Muorin nalkuttamatta oli sopuisa ja seurallinen.

Osasta näitä oppeja aloin päästä irti heti murrosiän jälkeen.
Viimeisetkin vaativat varttumisen liki 30:seksi.

Ei tullut tippa silmäkulmaan hautajaisissa!

Äänestä
  • kokemasi asiat eivät ole kovinkaan harvinaisia. Esim. se, että kaikkia lapsia ei kohdella tasapuolisesti. Herrojen kumartelusta minun piti usein miehelleni huomauttaa. Tavallisia ihmisiä me kaikki olemme ja tavallinen asiallinen kohtelu riittää. Varsinkin tämän oma äitini opetti ja oli tasapuolinen. He olivat aikoinaan rakastuneita isäni kanssa, mutta monet sairaudet veivät hohdon avioliitosta.

    Äänestä

  • Ei mitenkään tavatonta, kohtalotovereita sinulla on varmaan monta. Itse olen kasvanut samanlaisessa ilmapiirissä äitini syntipukkina. Veljeä minulla ei ollut, muuten tekstisi on kuin omasta elämästä. Päivittäin kuulin litanian: ”Jos sinua ei olisi olemassa niin…..”. Olin syyllinen lähes kaikkeen mitä hänen elämässään oli pielessä.
    Lupasin jo lapsena, että jos minusta joskus tulee äiti, en koskaan, milloinkaan tee sitä samaa omille lapsilleni. Siinä äidin kasvatuksen hedelmät.

    Äänestä

  • varmaan monia kirjoitti:

    Ei mitenkään tavatonta, kohtalotovereita sinulla on varmaan monta. Itse olen kasvanut samanlaisessa ilmapiirissä äitini syntipukkina. Veljeä minulla ei ollut, muuten tekstisi on kuin omasta elämästä. Päivittäin kuulin litanian: ”Jos sinua ei olisi olemassa niin…..”. Olin syyllinen lähes kaikkeen mitä hänen elämässään oli pielessä.
    Lupasin jo lapsena, että jos minusta joskus tulee äiti, en koskaan, milloinkaan tee sitä samaa omille lapsilleni. Siinä äidin kasvatuksen hedelmät.

    Olen kasvanut mummolassaa ja joka päivä sain kuulla miten "minun pitää olla kiitollinen että saan olla heillä".Silloin päätin että omat lapseni ei koskaan tarvi olla kiitollisia siitä että saavat asua kotonaan.Mielestäni äitini olisi pitänyt olla kiitollinen että sai jättää minut vanhempiensa luokse ja jatkaa retkiään.Lapsena päivittäin sain kuulla että olen huorikakara,lapset sitä koulussa rallatteli,ja mistä muualta sen olisivat kuulleet ellei kotoaan.Olen opettanut omille lapsilleni että ollaan kavereita kaikkien kanssa ja erityiseen näiden "vähäosaisten",meillä on ovet ollut auki aina kaikille lapsille.Olen mielestäni onnistunut opettaa tätä taitoa heille,olla ihminen ihmiselle,ja ilman näitä omia rankkoja kokemuksia en ehkä olisi osannut tätä taitoa.

    Äänestä

  • Nykyäänkin on ajateltava, mitä muut ajattelevat, jos toimii tiimissä. Ja näin työpaikoilla tehdään.

    Äideillämme ei ole ollut muuta yhteisöä kuin se oma kyläyhteisönsä tai asumisympyräyhteisönsä. Puuttui mahdollisuuksia purkaa ärtymystään, kun ihmisten kanssa oli pakko elää.

    Ja jos kaikki ajattelisivat muita, kohtelias elämä olisi rikoksista vapaata.

    Oman sidosryhmän mielipiteet vaikuttavat meihin. Erakoilla taas ei tälläistä ongelmaa ole.

    Äänestä

Minä, joka olen jo 64-v, muistan hyvin ainakin sen, että "vie mennessäs, tuo tullessas" sanonnan. Se oli hyvä opetus.

Olen ainakin sen sisäistänyt niin hyvin, että mietin joka-asian, mitä voin hoitaa samalla reissulla.

Työntekoonhan meidät lapset opetettiin jo pienenä, eikä se ollut mitään lapsityövoiman käyttöä mielestäni ainakaan nyt. Silloin joskus nuorena se hieman harmitti, mutta nyt ymmärrän sen hyödyn.

Eilen tyttäreni 40-v luki minulle vanhoja päiväkirjojaan, kun hän oli 11-12 vuotias.

Paljon niissä oli kesästä, kun hän oli mummilassa ja niissä varsinkin toistui aina merkintä; nukuin pitkään, siivosin aitan, luin Aku-Ankkaa, piirtelin, kävimme ongella ja kauppa-autolla. Etenkin tuo "siivosin aitan" huvitti meitä kovasti. Nykyisinkin hän on "siivoushullu".

Koulu ajoilta oli taas paljon näitä kokeiden tuloksia ja sitten näitä "raksuja"! Kuka rakasti ketä ja kekä kuta? Tänään tykkään susta, ja huommenna taas jostain muusta.

Näistä kahdesta lapsestani on kuitenkin tullut aivan äärimmäiset erilaiset luonteet. Kuitenkin sama kasvatus iskän ja äidin kanssa. Sama lastentarha ja koulutus, jossa vanhempi suuntautui enempi ruotsinkielisiin ystäviin, kun taas tämä "aitan siivooja" sietää myös suomea puhuvat ja lapsensakkin puhuvat suomea ----toistaiseksi---pieniähän he ovat.

Ja mitä tulee tähän, mitä äitinä olen opettanut? Yritin parhaani, kielitaitoa ja koulutusta mahdollisimman paljon.

Ja mitä sain palkaksi? Halveksuntaa toiselta, kun olemme niin moukkia. Toinen sentään sietää, kun ei ole majoittunut sinne "Ankka-lammikkoon".

Kuitenkin olen kiitollinen, että lapseni pärjäävät minua paremmin.

Äänestä

anna arvo toisillekin. Tämän sananlaskun muistan.
Tarkoitti juuri sitä, että ei tarvitse kenellekään nöyristellä, mutta pitää antaa arvo kanssaihmisille.
Muistan, kun äitini ompeli meille lapsille vaatteita, niin aina sovitustilanteessa saimme kuulla: "Rinta ulos ja vatsa sisään" eli selkä piti olla suorassa.
Ketään ei saanut hyljeksiä tai kohdella kaltoin.
Iltarukous on seurannut mukanani läpi elämän ja siitä olen onnellinen, että lapsenikin ovat opettaneet lapsille tuon tavan.

Musiikki on myös seurannut mukanani. Äitini ei soittanut mitään instrumenttia, mutta hän lauloi paljon. Minä opettelin soittamaan aikuisiässä ja sen seurauksena kaikki lapseni soittavat, jotkut useampiakin insrumentteja. Myös lastenlapset soittavat ja laulavat kuoroissa.

Jotain olen minäkin jättänyt lasteni perinnöksi.

Äänestä

opetti meille tyttärille (5) monia asioita naiseudesta ja äitiydestä. Jostain syystä parhaimmin on mieleeni jäänyt hänen neuvonsa " pidä huoli siitä, että sinulla on aina puhtaat ja ehyet alusvaatteet".

Tätä neuvoa, mm, olen koko ikäni noudattanut ja aina panostanut alusvaatteisiin.

Joskus olen miettinyt, miksi juuri tämä neuvo kaikkien muiden joukosta on jäänyt mieleeni, mutta en ole vieläkään sitä syytä ymmärtänyt.
Äitini oli upea nainen, tyylikäs, sivistynyt ja aina halukas ja valmis oppimaan uutta.
Hän kuoli nuorena, vain 64-vuotiaana. Paras perintö, jonka hän meille tyttärilleen jätti, oli kaipuu kaikkeen kauniiseen. Ja parhaamme mukaan olemme itse kukin yrittäneet tätä perintöä käyttää ja jatkaa edelleen omille tyttärillemme.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


1943 kirjoitti:

Tällainen kilpailu oli Kotiliedessä. Vastauksia tuli yli 1300, omani niiden joukossa. Pikkuisen olen ylpeä, kun vastaukseni julkaistiin. Äitini opetti minulle paljon. Tärkeimpiä asioita oli, ettei naisen pidä nöyristellä. Tästä syystä minulla on hyvä itsetunto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu