kun uni ei tule

Väsyttäisi ja nukuttaisikin, mutta uni ei vaan tule. Tulee kuumia aaltoja kun hiki nousee ensin otsalle ja siitä kaulalle ja laskeutuu siitä koko yläkropalle.
Toisinaan tuntuu että tulen hulluksi kun tätä toistuu useaan otteeseen yö aikana,heitä peitot poi ja taas hetkenpäästä alkaa paleltamaan.
Pakko saada tähän jostakin apua en kyllä tätä tule pitemmänpäälle kestämään.Onko kenellekkään tuttua ja miten seviätte tai mistä olette saaneet helpotusta tähän vaivaan? Mulla on nukahtamislääke, mutta sekään ei aina auta.
Alan jo pelätä nukkumaanmenoa, kun se on yhtä pyörimistä ja tuskailua.Tääkin on henkisesti rankkaa kun ei saa kunnolla levättyä.
,
282128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

No oletko koettanut pitää ikkunaa auki koko yön.
Itsellä ei tulisi nukkumisesta muuten mitään.

Äänestä

oireita. Otan iltapäivällä tai illalla Opamoxia, saan edes jonkin verran nukutuksi, toisinaan aika hyvinkin. Heräilen yöllä, mutta yleensä nukun uudelleen. Jos en saa unta, luen myös kirjaa muutaman sivun,ja alkaa väsyttää, jos kirja ei ole liian kiinnostava! Mutta Opamox on hyvä lääke.

Äänestä
  • aiheuttaa riippuvuuden ei suositella jatkuvaan käyttöön.

    Äänestä

  • että se kirjoitti:

    aiheuttaa riippuvuuden ei suositella jatkuvaan käyttöön.

    minullakin useimpina öinä.Unenpäästä ei millään saa kiinni.Otan Tenoxin nukun muutaman tunnin senkin pyörien.Harmittaahan se.

    Äänestä

  • Ira¤ kirjoitti:

    Aivan kuin marliisi54 olisit kirjoittanut minun öistäni. Peitto päälle, peitto pois. Ja samallalailla alkaa päästä se kuuma tuntemus. Ja hetken päästä peiton allakin ihan horkassa palelee, joten ei voi kuvitellakaan, että pitäisi ikkunaa auki. Minulla alkoi tämä vaiva heti leikkauksen jälkeen ja jotenkin yhdistin sen Oxanest kipulääkkeeseen, koska ensimmäiset kuumotukset tulivat aina lääkkeen saannin jälkeen. Mutta mene ja tiedä. Kertokaa viisaammat ja kokeneemmat, mistä voi johtua ja mikä auttaisi.

    kiitos ,otin yöllä tupla annoksen nukahtamislääkettä, eli kokonaisen stilnoctin,ja kyllä sitten nukutti. Onko kukaan saanut mitään varsinaista lääkettä näihin mummohikoiluihin, ?minä kun jouduin lopettamaan hormoonikorvaushoidon ja nyt tuntuu että ei jaksa enää näitä hikipuuskia. Syöpäni kun on horm.posit., ei taida paljon lääkkeitä löytyä.?

    Äänestä

  • marliisi54 kirjoitti:

    sait nukuttua,inhottavia nuo hikipuuskat.Yliopiston
    apteekissa on ainekin saatavana hikoiluun jotakin
    en nyt muista tuotteen nimeä,toivottavasti joku
    kertoo.

    Äänestä

  • nuuskamuikkunen` kirjoitti:

    Aivan kuin marliisi54 olisit kirjoittanut minun öistäni. Peitto päälle, peitto pois. Ja samallalailla alkaa päästä se kuuma tuntemus. Ja hetken päästä peiton allakin ihan horkassa palelee, joten ei voi kuvitellakaan, että pitäisi ikkunaa auki. Minulla alkoi tämä vaiva heti leikkauksen jälkeen ja jotenkin yhdistin sen Oxanest kipulääkkeeseen, koska ensimmäiset kuumotukset tulivat aina lääkkeen saannin jälkeen. Mutta mene ja tiedä. Kertokaa viisaammat ja kokeneemmat, mistä voi johtua ja mikä auttaisi.

    pahenivat nänä kuumat aallot heti rinnanpoistoleikkauksen jälkeen,ja niitä tulee niin yöllä kuin päivälläkin useasti. Olo tosi inhottava kun se alkaa päästä kuumotuksella ja kihelmöinnillä ja sitten hetkenpäästä olet hikinen .Epämiellyttävää kun olet kaupan kassajonossa tai jossain muualla missä on ihmisiä ja yks kaks pitää ruveta hikeä pyyhkimään,ei kyllä tunnu olo kovinkaan freesiltä.

    voisi vielä lisätä sytostaatit. Arvatkaa millainen haju on kun ne alkaa hien mukana puskemaan ihosta ulos? Kaikkea hauskaa on vielä tulossa.

    Äänestä

  • hikoiluun kirjoitti:

    voisi vielä lisätä sytostaatit. Arvatkaa millainen haju on kun ne alkaa hien mukana puskemaan ihosta ulos? Kaikkea hauskaa on vielä tulossa.

    hengityskin haisi sekä pissa sytostaateille.Ruoatkin
    maistuu omituiselle,onneksi se ei kuitenkaan kestä
    kuin noin 4 kuukautta.

    Äänestä

  • Ira¤ kirjoitti:

    sait nukuttua,inhottavia nuo hikipuuskat.Yliopiston
    apteekissa on ainekin saatavana hikoiluun jotakin
    en nyt muista tuotteen nimeä,toivottavasti joku
    kertoo.

    minäkin että Yliopiston apteekilla olisi jonkinlainen oma resepti kuumiin aaltoihin ja hikoiluun, syopähoitaja tästä mainitsi, mutta ei hänkään muistanut nimeä.
    Onkohan reseptilääke vai saako ilman reseptiä,onko jollain tietoa?
    Entä Efexor,millainen lääke onko kenelläkään tästä lääkkeestä kokemusta?

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000392&posting=22000000003531980

    Täällä käyttäjät kertoo

    Äänestä

  • Elisama kirjoitti:

    kaikille kannustavista tiedoista, jospa minäkin yritän sinnitellä siihen asti kun pääsen syöpälääkärin juttusille,ehkäpä se sitten sanoisi mitä voi turvallisesti käyttää.
    Arveluttaa nuo luontaistuotteetkin ja voiko niitäkään pillereitä hoitojen aikana syödä.
    Lohduttaa kun huomaa että on muitakin saman vaivan kanssa kamppailevia, vaikka en soisi kenellekkään näitä vaivoja ,niin pirullisia ovat.

    Luettuani elisaman antaman linkin viestejä, innostuin katsomaan myös, mitä löytyy googlesta phenobarbitalista. Ja löytyihän sieltä: jatkuvasti käytettynä näyttää heikentävän älyllistä kehittymistä! Onneksi en käyttänyt sitä kuin pari kuukautta, mutta älkää silti ihmetelkö, jos nuuskamuikkusella välillä ymmärrys pätkii ;-D .

    Äänestä

  • marliisi54 kirjoitti:

    minäkin että Yliopiston apteekilla olisi jonkinlainen oma resepti kuumiin aaltoihin ja hikoiluun, syopähoitaja tästä mainitsi, mutta ei hänkään muistanut nimeä.
    Onkohan reseptilääke vai saako ilman reseptiä,onko jollain tietoa?
    Entä Efexor,millainen lääke onko kenelläkään tästä lääkkeestä kokemusta?

    Lääke ,jota saa vain Ylopistollisesta apteekista on nimeltään Bellergal. On sellainen entisajan hikouiluihin käytetty lääke. Se on reseptilääke.Mainittu lääke ei aiheuta painon nousua,vaan masennuslääkkeet turvottavat.

    Äänestä

  • nuuskamuikkunen` kirjoitti:

    Luettuani elisaman antaman linkin viestejä, innostuin katsomaan myös, mitä löytyy googlesta phenobarbitalista. Ja löytyihän sieltä: jatkuvasti käytettynä näyttää heikentävän älyllistä kehittymistä! Onneksi en käyttänyt sitä kuin pari kuukautta, mutta älkää silti ihmetelkö, jos nuuskamuikkusella välillä ymmärrys pätkii ;-D .

    tästä lääkkeestä Nuuskamuikkunen.? vaikka lopetitkin kahteenkuukauteen

    Äänestä

  • avun saanut kirjoitti:

    Lääke ,jota saa vain Ylopistollisesta apteekista on nimeltään Bellergal. On sellainen entisajan hikouiluihin käytetty lääke. Se on reseptilääke.Mainittu lääke ei aiheuta painon nousua,vaan masennuslääkkeet turvottavat.

    Bellergal nimellä, sanoi lääkäri minulle. Yliopiston apteekki vain valmistaa samoista aineista omat tabletit, joilla ei ole mitään nimeä.

    Äänestä

  • nuuskamuikkunen` kirjoitti:

    Bellergal nimellä, sanoi lääkäri minulle. Yliopiston apteekki vain valmistaa samoista aineista omat tabletit, joilla ei ole mitään nimeä.

    No juu,mutta jos mainittua lääkettä haluaa voi sitä lääkäriltä kysäistä Bellergal nimellä ja pitäähän lääkärin reseptiinkin joku nimi laittaa. Minulla ainakin lukee reseptissä Bellergal.Purkin kyljessä tosin lukee vaikuttavien aineiden nimet.

    Äänestä

  • marliisi54 kirjoitti:

    tästä lääkkeestä Nuuskamuikkunen.? vaikka lopetitkin kahteenkuukauteen

    Anteeksi, etten huomannut eilen kysymystäsi. Kyllä se lääke jonkin verran vaimensi kuumotuksia, mutta ei lopettanut kokonaan. Ja tosiaan huomasin, että ihoni muuttui kuin pullataikinaksi, vaikka normaalisti on niin kuivakka ja sitkeä, että sille sairaalassa kanyylinlaittajat ja verikokeenottajatkin naureskelivat. Mutta IHMEELLISTÄ: nyt olen kahtena iltana ottanut 1g:n Panadolin ja puolikkaan Imovanen ja herännyt vain kerran yön aikana. Toivottavasti tämä toimii jatkossakin.

    toimii joskus tuo yhdistelmä minullakin Panadol ja stilnoct , mutta ei kuitenkaan aina , no hikoilujahan se ei vähennä, mutta jos nukkuu niin eihän niistä mitään tiedä. Kiitos vastauksista,täytynee lääkäriltä kysyä tuosta toisesta.

    Äänestä

  • avun saanut kirjoitti:

    No juu,mutta jos mainittua lääkettä haluaa voi sitä lääkäriltä kysäistä Bellergal nimellä ja pitäähän lääkärin reseptiinkin joku nimi laittaa. Minulla ainakin lukee reseptissä Bellergal.Purkin kyljessä tosin lukee vaikuttavien aineiden nimet.

    Oma kokemukseni oli jotta hikoilua kesti niin
    kauan kun söin Tamofenia jolla oma hormoonitoi-
    minta tapettiin.

    Ensimmäiset 2 vuotta kaikkein kamalempia. Kesäl-
    läkin välillä 2 täkkiä ja sitten ei mitään.
    Aamulla petauspatja kuivumaan jotta edes alkuyö oli kuivaa.
    Talvella takki auki ja kovallakin pakkasella h
    höyry vaan pilvenä ympärilla. Arvatkaa mitä väki
    teki. Siirtyi kauemmaksi kun eivät tienneet mik-
    si hikipisarat valui 20 asteen pakkasella.

    Kaikki kokeiltu, mulla ei tuo yliopiston lääke
    auttanut. Optipar nimistä mielialalääkettä käy-
    tin jotta en kipuaisi seinille. Oli syöpälää-
    kärin ehdotus.

    Nyt kun 2 vuotta on lääkkeen lopettamisesta niin
    ei enää ole hikoilua ja peittona vain fleese-huopa.

    Onneksi on ohi koko juttu. Mielelläni kyllä tä-
    mänkin kesti jos vaihtoehtona on se ikävämpi.

    Jo 7 vuotta leikkauksesta. Koko rinta ja 23
    imusolmuketta poistettuna. Ai niin se Tamofen
    aiheuttaa joillekkin painonnousua ja nivelkipuja.

    Mulla käytössä kokoajan myös Oxamin unilääke muuten en nukkunut.

    Äänestä

  • ONNEKSI OHI kirjoitti:

    samanlaisia juttuja on minulla Aridimexistä.Välillä
    syväjäässä,ja toisinaan kun löylyssä istuisi.puoli vuotta
    vasta takana,joten saas nähdä.
    Sama minulla kyllä nuo sivuoireetkin kestää kun tietää vaihtoehdon.Unilääkkeistä puheenollen on ensiviikolla taas haettava lisää,muuten valvon vaikka viikon.Pirullista on kun luita tai lihaksia särkee,eikä tiedä onko ne hoidoista,lääkkeistä vai
    olisiko sitä itseänsä.Maaliskuussa kontrolli,jos sinnittelisi sinne.

    Äänestä

todella tehokas lääke: ceridal.
vain reseptillä,kannattaa kokeilla!

Äänestä
  • eli höpö, höpö millään "vain reseptillä".
    Itse sitä juuri viime viikolla hain, niin intiimialueelle kuin muuallekin laitettavaa.

    Os. http://www.yliopistonapteekki.fi voi asian tarkista....eli reseptivapaita ovat, KAIKKI Ceridal-tuotteet!

    Äänestä

  • tuote! kirjoitti:

    eli höpö, höpö millään "vain reseptillä".
    Itse sitä juuri viime viikolla hain, niin intiimialueelle kuin muuallekin laitettavaa.

    Os. http://www.yliopistonapteekki.fi voi asian tarkista....eli reseptivapaita ovat, KAIKKI Ceridal-tuotteet!

    Riemuitsin jo, kun sain nukuttua Imovanella ja Panadolilla, mutta taas kävi samoin kuin 4 kertaa aikaisemminkin, kun otan nukahtamislääkettä: suolessa alkaa vetovaikeudet. Lamaakohan Imovane myös suolta? Onko kellään tietoa? Minulla siis ohutsuolessa sauma avanteen sulun jäljiltä ja kirurgi sanoi, että minulla on hyvin ohut ohutsuoli. Kolmatta päivää olen tässä yrittänyt selvitä ilman sairaalareissua, mutta pakkohan sinne on lähteä, jos tukos ei aukea.

    ellei aukea,vaikkei kovin innosta sairaalaan meno,
    toivotaan parasta.

    Äänestä

  • Ira¤ kirjoitti:

    ellei aukea,vaikkei kovin innosta sairaalaan meno,
    toivotaan parasta.

    että kaikki rauhoittavat ja keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet lamaavat suolen toimintaa.

    Minulla ainakin nukahtamislääkkeet ja pahoinvoinninestolääkkeet aiheuttivat ummetusta, mutta laxoberonilla homma pysyi jotenkin hanskassa.

    Samoin voimakkaat kipulääkkeet, panacod, tramal ja vastaavat aiheuttivat ummetusta.

    Nyt en onneksi joudu käyttämään muita lääkkeitä kuin tamofenia. Sen en ole huomannut vaikuttavan ruuansulatukseen alun pahoinvoinnin jälkeen mitenkään.

    Äänestä

  • kevätmielinen kirjoitti:

    ja unohdettava nukahtamislääkkeet. Onneksi poika on ensiavussa töissä ja konsultoi kirurgia, joka oli mukana leikkauksessani ja hoiti minua edellisen tukoksen aikana sairaalassa. Hän oli sanonut, että vielä voi odotella kotona, jos oireet eivät pahene. Alkoi jo itseä vähän pelottaa, että venytänkö sairaalaan lähtöä taas liian pitkään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

msrliisi54 kirjoitti:

Väsyttäisi ja nukuttaisikin, mutta uni ei vaan tule. Tulee kuumia aaltoja kun hiki nousee ensin otsalle ja siitä kaulalle ja laskeutuu siitä koko yläkropalle.
Toisinaan tuntuu että tulen hulluksi kun tätä toistuu useaan otteeseen yö aikana,heitä peitot poi ja taas hetkenpäästä alkaa paleltamaan.
Pakko saada tähän jostakin apua en kyllä tätä tule pitemmänpäälle kestämään.Onko kenellekkään tuttua ja miten seviätte tai mistä olette saaneet helpotusta tähän vaivaan? Mulla on nukahtamislääke, mutta sekään ei aina auta.
Alan jo pelätä nukkumaanmenoa, kun se on yhtä pyörimistä ja tuskailua.Tääkin on henkisesti rankkaa kun ei saa kunnolla levättyä.
,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu