Joulu on vietetty ja toivon mukaan jokainen Suomi kaks' nelosen suosituimman palstan lukija vietti mukavan joulun ilman vahinkoja ja hankaluuksia. Maailma uudistuu ja niin Reiskakin. Nyt siis saatte lukea jatkossa uudistunutta Reiskaa. Se ei tarkoita sitä, että anoppi olisi pistänyt luun Reiskan kurkkuun. Reiska on vaan yhä enemmän asialinjalla. Haastan sille samalle linjalle myös jokaisen kirjoittajan, etenkin Ladaa periaatteesta haukkuvat. Nyt on jatkossa tarkoitus kaivaa totuudet esiin ilman sarvia ja hampaita. Otsikon mukaisesti, minun mielestä uudet autot ovat turvallisia, niin kauan kuin tekniikka toimii, teoriassa. Minä en halua olla kuitenkaan koehenkilö, jonka yhteydessä todistetaan tekniikan toimimattomuus. Näin nyt on vain sattunut käymään, että lehdet kirjoittavat turvallisuuslaitteiden toimintapuutteista. Suojaan, en suojaa, suojaan viiveellä - ei p..le. Eihän sen näin pitänyt olla. Jotkut testit todistavat auton turvalliseksi, toiset asettavat sen kyseenalaiseksi. Siinä taidetaan viedä kuluttajaa kuin pässiä narussa. Vai viedäänkö, kuka on oikeassa? Reiskalla ei ole mitään uutta ja toimivaa tekniikkaa vastaan, jos sen vielä saa kohtuulliseen hintaan.
Toimiva tekniikka ei ole vaarallista
11
689
Vastaukset
- mää vaan
Niin on laulu muuttnut ReiskaS viulussa. Eikö ne olekaan hilavitkuttimia?
- s80-08
lattarauta ihan turvallinen hinta/laatu suhteeltaan jos ei kovin paljon tarvi yleisillä teillä päristellä! Mutta jos sellainen minua joskus talvikeleillä vastaan niin hiukan pelottaa! Ne "jarrut",et ei vaan tu kylki edellä vastaan?
- Exladaisti
Toden kirjoitit, lisäisin vielä siihen "Oikein toimiva tekniikka ei ole vaarallista". Olen joutunut tutustumaan työni puitteissa erilaisiin elektroniikka kulttuureihin. En ole Nokian ukkoja.
Suurin osa eteen tulleista kehitysratkaisuista ovat yleensä toimivia, yleensä kyllä mokia löytyy, niin kaukoidän kuin länsieuroopan tuotteista, jenkkikama on valmiinpaa, vaan yhteensovitus muihin on hankalanpaa. Vaan Vennään pojan ratkaisut ovat periaatteessa ihan mukiin meneviä, vaan se toteutus on aina sama. Toivotaan, jos se vaikka toimisi, ja kun se yleensä ei toimi, yritellään kertoa, olevan pieni sovellutus ongelma, vaikka koko systeemi on skeidaa, eikä voikaan toimia niissä Formuissa. Lisäksi matkan varrella tulee oikeita vikoja, joita ei muun maalaisissa laitteissa esiinny. Summa summaarum. Paska on paskaa vaikka kuinka monta kertaa sen punnitsee.- Ladan omistaja elämänsä lop...
En halua autooni mitään ylimääräistä.Siis en osta koskaan autoa missä on kymemniä tarpeettomia vekuttimia.Esim tihkupyyhkimet ja istuinlämmittimet ovat niitä sieltä lievimmästä päästä.Pahimmat härvelit on keskuslukot jotka takuulla menee rikki.Myös ohjaustehostin on pikkuautoissa ihan tarpeeton.Kuka tarvitsee ilmastointia pohjoisnavalla?Vastaus: ei kukaan
- Togliattin Tiltu
Ladan omistaja elämänsä lop... kirjoitti:
En halua autooni mitään ylimääräistä.Siis en osta koskaan autoa missä on kymemniä tarpeettomia vekuttimia.Esim tihkupyyhkimet ja istuinlämmittimet ovat niitä sieltä lievimmästä päästä.Pahimmat härvelit on keskuslukot jotka takuulla menee rikki.Myös ohjaustehostin on pikkuautoissa ihan tarpeeton.Kuka tarvitsee ilmastointia pohjoisnavalla?Vastaus: ei kukaan
On ihailtavaa lukea jämerän suomalaisen miehen (oletan sinun olevan mies) jämerää tekstiä. Vain henkisesti korkealla tasolla oleva yksilö kykenee kirjoittamaan noin selkeän suoraviivaista ja tiukasti perusteltua asiaa. Siihen kykenee vain oikea ladamies.
Jämeryytesi ja tinkimättömyytesi on kerrassaan ihailtavaa. Olet kuitenkin asettanut itsesi kovaan paikkaan. Jos todellakin aiot ajaa Ladalla elämäsi loppuun saakka, joudut ajamaan varsin vanhalla Ladalla, sillä uutta et voi ostaa etkä ihan tuoretta käytettyäkään. Nykyisessä Ladassa on tuulilasin pyyhkimien tihkukytkin, ohjaustehostin ja kauko-ohjattu keskuslukitus.
Vankan ammattitietämyksesi perusteella todistat, että yksi pahimmista on keskuslukitus ja juuri sellainen, vieläpä kaukosääteinen, nykyisessä Ladassa on. Keskuslukitushan oli jo 110:ssä, joten nykyinen autosi pitää olla vähintäänkin sen edeltäjä Samara. Ethän jämeränä suomalaisena kirjoita yhtä ja tee toista eli kuitenkin aja Ladalla, jossa on mainitsemiasi ylimääräisiä toimintoja. Turhakkeiksi nämä toiminnot todistaa myös vankan asiantuntemuksen omaava tinkimätön toveri "latamies" http://keskustelu.suomi24.fi/autoilu_show.fcgi?category=95&conference=590&posting=22000000028414205
Ladassa on myös ohjauspyörän korkeussäätö ja mikä erityisen ilkeää, myös sähkötoimiset etuikkunat. Kaiken kamalinta lienee, että nyky-Ladassa on vieläpä niin vaaralliset ja turhat laitteet kuin turvatyynyt. Kaikkien todellisten ladailijoiden syvin painajainen. Tämä siitäkin huolimatta, että monet vankkumattomat asiantuntijat ovat todistanet niiden vaarallisuuden http://keskustelu.suomi24.fi/autoilu_show.fcgi?category=95&conference=590&posting=22000000029647736
Esität myös retorisen kysymyksen: kuka tarvitsee ilmastointia pohjoisnavalla? Kerrassaan upea kysymys. Vain ajattelussaan täydellisyyttä hipova huippuyksilö kykenee sellaiseen. Ja vastaa aivan yhtä upeasti, ei kukaan. Upea, loistelias, henkeäsalpaava vastaus. Pohjoisnapa on jäällä, siellä ei asu kukaan, siellä ei ole teitä, eikä siis autojakaan. Pohjoisnavalla kukaan ei todellakaan tarvitse ilmasointia, kun siellä ei ketään olekaan. - huoltoaseman myyjä
Togliattin Tiltu kirjoitti:
On ihailtavaa lukea jämerän suomalaisen miehen (oletan sinun olevan mies) jämerää tekstiä. Vain henkisesti korkealla tasolla oleva yksilö kykenee kirjoittamaan noin selkeän suoraviivaista ja tiukasti perusteltua asiaa. Siihen kykenee vain oikea ladamies.
Jämeryytesi ja tinkimättömyytesi on kerrassaan ihailtavaa. Olet kuitenkin asettanut itsesi kovaan paikkaan. Jos todellakin aiot ajaa Ladalla elämäsi loppuun saakka, joudut ajamaan varsin vanhalla Ladalla, sillä uutta et voi ostaa etkä ihan tuoretta käytettyäkään. Nykyisessä Ladassa on tuulilasin pyyhkimien tihkukytkin, ohjaustehostin ja kauko-ohjattu keskuslukitus.
Vankan ammattitietämyksesi perusteella todistat, että yksi pahimmista on keskuslukitus ja juuri sellainen, vieläpä kaukosääteinen, nykyisessä Ladassa on. Keskuslukitushan oli jo 110:ssä, joten nykyinen autosi pitää olla vähintäänkin sen edeltäjä Samara. Ethän jämeränä suomalaisena kirjoita yhtä ja tee toista eli kuitenkin aja Ladalla, jossa on mainitsemiasi ylimääräisiä toimintoja. Turhakkeiksi nämä toiminnot todistaa myös vankan asiantuntemuksen omaava tinkimätön toveri "latamies" http://keskustelu.suomi24.fi/autoilu_show.fcgi?category=95&conference=590&posting=22000000028414205
Ladassa on myös ohjauspyörän korkeussäätö ja mikä erityisen ilkeää, myös sähkötoimiset etuikkunat. Kaiken kamalinta lienee, että nyky-Ladassa on vieläpä niin vaaralliset ja turhat laitteet kuin turvatyynyt. Kaikkien todellisten ladailijoiden syvin painajainen. Tämä siitäkin huolimatta, että monet vankkumattomat asiantuntijat ovat todistanet niiden vaarallisuuden http://keskustelu.suomi24.fi/autoilu_show.fcgi?category=95&conference=590&posting=22000000029647736
Esität myös retorisen kysymyksen: kuka tarvitsee ilmastointia pohjoisnavalla? Kerrassaan upea kysymys. Vain ajattelussaan täydellisyyttä hipova huippuyksilö kykenee sellaiseen. Ja vastaa aivan yhtä upeasti, ei kukaan. Upea, loistelias, henkeäsalpaava vastaus. Pohjoisnapa on jäällä, siellä ei asu kukaan, siellä ei ole teitä, eikä siis autojakaan. Pohjoisnavalla kukaan ei todellakaan tarvitse ilmasointia, kun siellä ei ketään olekaan.Näitä tötteröitä tapaa päivittäin.Siinä kehutaan omaa olemustaan ja tullaan asemalle lamppua vaihdattamaan.Ei ole tullut Ladakuskia koskaan tämmöisen asian takia Länsi autoihin vaihdan lamppuja päivittäin kun ei niitä osaa monikaan autonomistaja tehdä.
- Togliattin Tiltu
huoltoaseman myyjä kirjoitti:
Näitä tötteröitä tapaa päivittäin.Siinä kehutaan omaa olemustaan ja tullaan asemalle lamppua vaihdattamaan.Ei ole tullut Ladakuskia koskaan tämmöisen asian takia Länsi autoihin vaihdan lamppuja päivittäin kun ei niitä osaa monikaan autonomistaja tehdä.
Sinähän kateellinen olet. Tiltu vain kehui joitakin suoraselkäisiä Ladan omistajia, joiden tekninen tietämys on niin kovatasoista, että he kykenevät antamaan tiedon valoa muillekin. Jopa huoltoaseman myyjälle. Huoltoaseman myyjä vain on peräkammarin poikia sieltä surkeimmasta päästä, eikä kestä, että muita kehutaan. Tyypillisenä peräkammarin ruhjakkeena pitää sitten ryhtyä parjaamaan muita. Yritä nyt päästä irti sieltä vanhan äitisi hameen suojista ettei sinullekin tarvitse hankkia hamekangasta.
Näethän itsekin miten oikeat miehet, ladakuskit, pitävät sinua tunarina, jonka käsiin ei voi autoaan antaa edes lampun vaihtamiseksi. Tottahan he osaavat lampun itsekin vaihtaa, mutta yhteiskunnan vastuunkantajina he mielellään tukevat työllisyyttä ja teettävät tuollaisia pikkutehtäviä muilla. Mutta kuten itse sanot, ainoakaan ladailija ei ole sinulle edes tuollaista vaatimatonta tehtävää antanut. Harmittaahan se sellainen ja osoitat alhaisen luonteesi syyttämällä siitä muita.
- Hanski#
Itse uskon, että aika vähissä on oikeasti ne henkilöt, jotka uskovat, että kun heidän autonsa on ängetty täyteen turvatekniikkaa, niin he voivat ajaa sillä holtittomasti. Jokainen kumminkin (toivottavasti) tajuaa, että kyllä se pelti menee ruttuun, vaikka sillä autolla vain peruuttaisi tolppaan.
Se on sitten oma lukunsa, että peruutustutka voi ehkäistä sitä, ettei kukaan peruuta tolppaan. Mistähän se muuten johtuu, että naiste tyypillisin liikennevahinko on se, että he peruuttavat autonsa johonkin tolppaan tai vastaavaan ja miehet taas mälläävät autonsa eteenpäin ajettaessa...- on täynnä
pojan rääpäleitä,jotka uskovat tekniikan ihmeisiin.Naiset eivät katso taaksepäin ja miehet eivät näe eteenpäin.Yksinkertainen selitys eri sukupuolten kolarityyppeihin.Pahimpia töppäilijöitä ovat 18-30 vuotiaat pojankollit,joilla on karvanopat heilumassa tojotissaan.
- Hanski#
on täynnä kirjoitti:
pojan rääpäleitä,jotka uskovat tekniikan ihmeisiin.Naiset eivät katso taaksepäin ja miehet eivät näe eteenpäin.Yksinkertainen selitys eri sukupuolten kolarityyppeihin.Pahimpia töppäilijöitä ovat 18-30 vuotiaat pojankollit,joilla on karvanopat heilumassa tojotissaan.
Miksen uskoisi tekniikkaan? Turvavyö on edelleen tärkein turvaväline autossa, ja se löytyy Ladastakin. Etenkin matalissa nopeuksissa siitä on hyötyä, mutta sitten kun mennään vähän kovempaa, niin sitten tarvitaan jo nykytekniikkaa avuksi, jos halutaan selvitä hengissä.
Teikäläisen selitys naisten ja miesten eroavaisuuteen kolareissa on vähintään ontuva. Mä haluaisin tietää, miksi naiset eivät törttöile eteenpäin ajaessa.
Se on totta, että nuorille, juuri kortin saanneille, sattuu enemmän liikenteessä kuin muille. Siksi meillä autokoulu onkin kaksivaiheinen.
Niin kun neitte. Mummin jouluglögi oli taas liian vahvaa ukolle ja tarjoilu runsasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2832968Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!2151890Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591562Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t21330- 771208
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2611152- 801042
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.521011- 80951
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk142814