Teen työni siivoustyönjohdossa ja olen alkanut pikku hiljaa ihmettelemään työntekijöidemme ainaista valitusta. Koska minulla ei ole tällä hetkellä ajankohtaista tietoa muiden työnantajien palkoista/mitoituksista/alueiden koosta yms., ajattelin mielenkiinnosta kysyä niistä täällä näin vertailupohjaksi.
Siivoojimme alkupalkka on työsuhteen aloittaessa reilu 1500 €, noin 1525 €. Emme edellytä koulutusta. Tämä palkka on puoli vuotta, sitten palkka nousee. Omalla työllä voi vaikuttaa palkkaansa. Työaika on säännöllinen päivätyö, viikonlopputöitä ei ole. Sijaistusta ei siivoojien tarvitse tehdä, sen hoitaa partio. Loma-aikoina ylläpitosiivous vähenee, silloin on mahdollisuus tehdä pesuja ja muita suursiivouksia ihan rauhassa. Koneita on ja niitä saa käyttää ihan vapaasti, työnjohto ei ole määräämässä milloin teet mitäkin. Työnjohdo ei käy kyylämässä töiden tekoa, välillä käydään kyselemässä kuulumisia.
Esimerkki yhdestä alueesta. Aamulla tehtävänä 8 kpl luokkia (toki kaikki ei ole aina käytössä). Päivän aikana siivottavia labroja 5 kpl, vessoja 7 kpl, kahvihuoneita/kahvisyvennyksiä 3 kpl, käytävien moppailua. Viikon aikana siivottavana 50 toimistoa, jotka saa siis tehdä milloin haluaa. Kuulostaako tämä oikeasti pahalta?
Uusia välineitä saa, kun vaan pyytää. Työnjohdon saa kiinni, kun tarvitsee.
Tällä kirjoituksella en tarkoita, että meillä olisi mitenkään täydellistä. Ehei! Olen tässä työssä uusi ja monta epäkohtaa on kyllä löytynyt ;). Olen itse ollut vain siivoojana suurissa siivousyrityksissä ja minusta siellä on ollut välillä vaan niin hullua hommaa, että siihen verrattuna, minusta meillä asiat on kunnossa. Mutta välillä siivoojien valitusta kuunnellessa ei oikein tiedä, onko se valitusta vain valituksen ilosta. Haluan kuulla teidän mielpiteitä asiaan!
Onko näillä siivoojilla huonot oltavat? Mielipiteitä!
52
4030
Vastaukset
- hmm...
Mikäs firma se tämmöinen mahtaapi olla?
- Anonyymi
Ulkolainen pistää pystyyn firman alkaa rahanahneus ja ei makseta palkkoja tällä tavoin halutaan työperäistä työ voimaa. Tollaset firmat likakaivoonja omistajat karkotukseen. Ihan järkyttävää rahan ahneutta
- mie vaan
Haluan teille töihin!
Missä ko.työpaikka on?
Minulla on laitoshuoltajan tutkinto,työkokemusta alalta 20 vuotta,työssä tällä hetkellä mutta ainahan sitä voi paikkaa vaihtaa,eikö?
Kerro heti miten Teille pääsee töihin?????
Itse asun Kymenlaaksossa.
Laittaisitko lisää infoa tai mahd.sähköposti osotetta että voin kysellä lisää,jooko? - narraat..
Jos tuollaista palkkaa saisi, niin mieluusti moni vaihtaisi toimistotyön siivoukseen. Itsekin olen tehnyt toimistotyötä 1200 euroa/kk (6 tuntia päivä) ja asiakkaiden pottuilua muiden virkalijoiden tekemisistä siihen päälle (neuvonta). Heti olisin vaihtanut siivoojaksi, jos olisin tiennyt tuollaista palkkaa jossain maksettavan ja moni varmasti lähtisi.
Jossain mättää, jos tuo on totta. En kyllä usko. Minä luulen, että sinä olet se sama opiskelija, joka keksii satujaan tuolla työttömienkin palstalla. Et ole oikein selvillä miten vähillä tuloilla toiset oikeasti elävät, joko ilman työtä tai työssä.
Kun pistät nuo tiedot lehteen ja työkkärin sivuille, niin hakijoita löytyy valittavaksi asti. Minä en ole kyllä tuollaista paikkaa huomannut, miksen?- luuletko sinä
että siivoojat tekee työtä jollain 500 euron kuukausipalkalla? Ei se toimistotyö ole yhtään sen arvokkaampaa kuin siivoustyökään. Ja voi sinua raukkaa kun joudut kuuntelemaan alipalkalla asiakkaiden pottuiluja???? Mikset tee täyttä päivää niin ei tarvitsis kitistä siivojien palkoista ja olis kiva jos ensi kerralla voisit nostaa edes toista koipeasi kun tulen pöytäsi aluksia moppaamaan.
- valittanut
luuletko sinä kirjoitti:

No olipas asiattoman aggressiivinen viesti, kun en mielestäni valittanut, totesin vain. Tiedoksi vain, että olen myös siivonnut ja toimistotyö on fyysisesti helpompaa, mutta jos maksettaisiin noin paljon olisi kelvannut mieluummin siivous, olen pitänyt siitä paljon enemmän kuin marinoista muiden tekemisistä. Silloin kun maristaan omista tekemisistä, sitä jaksaa kuunnella paremmin. Useimmiten siivoojan alkupalkka lienee kuitenkin pienempi, aika harvinaiselta tuo kuulostaa ja täältäkin olen niin lukenut.
Puhuin enemmänkin menneisyydestä, jos osaat lukea niin imperfektissä kirjoitin, suosittelen tavaamaan jos on muuten liian vaikeaa. Valmistun pian kokonaan uudelle alalle ja tienannen hyvinkin parinkin siivoojan kkpalkan, työpaikka on jo tiedossa. Näitä hommia olen etsinyt opiskeln oheen, mutta on löytynyt muuta. Tuo alkuperäisen viesti vain muistuttaa tyyliltään kovin erään tyypin viestejä, joka milloin missäkin kertoo kuinka heillä on kaikki hyvin ja mikään ei kellekään kelpaa. Minä olen kyllä se, joka koulussakin sanooo siivoojille huomenta ja osaa arvostaa kaikkien työtä. Ihmettelin vain, ettei noita paikkoja juurikaan auki näe, tai sitten ei vain ole sattunut kohdalle. Hyvää päivän jatkoa sinullekin. - neiti näpsäkkä
valittanut kirjoitti:
No olipas asiattoman aggressiivinen viesti, kun en mielestäni valittanut, totesin vain. Tiedoksi vain, että olen myös siivonnut ja toimistotyö on fyysisesti helpompaa, mutta jos maksettaisiin noin paljon olisi kelvannut mieluummin siivous, olen pitänyt siitä paljon enemmän kuin marinoista muiden tekemisistä. Silloin kun maristaan omista tekemisistä, sitä jaksaa kuunnella paremmin. Useimmiten siivoojan alkupalkka lienee kuitenkin pienempi, aika harvinaiselta tuo kuulostaa ja täältäkin olen niin lukenut.
Puhuin enemmänkin menneisyydestä, jos osaat lukea niin imperfektissä kirjoitin, suosittelen tavaamaan jos on muuten liian vaikeaa. Valmistun pian kokonaan uudelle alalle ja tienannen hyvinkin parinkin siivoojan kkpalkan, työpaikka on jo tiedossa. Näitä hommia olen etsinyt opiskeln oheen, mutta on löytynyt muuta. Tuo alkuperäisen viesti vain muistuttaa tyyliltään kovin erään tyypin viestejä, joka milloin missäkin kertoo kuinka heillä on kaikki hyvin ja mikään ei kellekään kelpaa. Minä olen kyllä se, joka koulussakin sanooo siivoojille huomenta ja osaa arvostaa kaikkien työtä. Ihmettelin vain, ettei noita paikkoja juurikaan auki näe, tai sitten ei vain ole sattunut kohdalle. Hyvää päivän jatkoa sinullekin.mutta kuitenkin tervemenoa vaan uudelle alalle. Toivotaan että siellä ei tuo oikeinkirjoituksen hallitseminen ole niin tarkkaa. Ehkä sinun kannattaisi ta-va-ta.
- viitsi
neiti näpsäkkä kirjoitti:
mutta kuitenkin tervemenoa vaan uudelle alalle. Toivotaan että siellä ei tuo oikeinkirjoituksen hallitseminen ole niin tarkkaa. Ehkä sinun kannattaisi ta-va-ta.
Anteeksipyyntö hyväksytty. Enpä nyt viitsi hirveästi tuohon oikeinkirjoitukseen panostaa, koska tämä kannettavan näppäimistö on niin hankala yliherkkine hiirineen 10sormijärjestelmällä. Jossain yliopistossa oli tehty tutkimus, että kirjainten järjestyksellä ei ole niin väliä, en nyt jaksa sitä kopsata.
Tuo oikeinkirjoitukseen puuttuminen on aina viimeinen veto kun muuta sanottavaa ei keksi ja viimeinen sana pitää saada, enpä tuosta paljon jaksa välittää. Mutta lukihäiriöisiäkin ihmisiä saattaa olla melko korkeillakin pallilla, nuorilla tietoisuus siitä että elämässä voi pärjätä vaikka kaikkea ei osaakaan lisääntyy iän ja kokemuksen myötä. - ja minä minä
viitsi kirjoitti:
Anteeksipyyntö hyväksytty. Enpä nyt viitsi hirveästi tuohon oikeinkirjoitukseen panostaa, koska tämä kannettavan näppäimistö on niin hankala yliherkkine hiirineen 10sormijärjestelmällä. Jossain yliopistossa oli tehty tutkimus, että kirjainten järjestyksellä ei ole niin väliä, en nyt jaksa sitä kopsata.
Tuo oikeinkirjoitukseen puuttuminen on aina viimeinen veto kun muuta sanottavaa ei keksi ja viimeinen sana pitää saada, enpä tuosta paljon jaksa välittää. Mutta lukihäiriöisiäkin ihmisiä saattaa olla melko korkeillakin pallilla, nuorilla tietoisuus siitä että elämässä voi pärjätä vaikka kaikkea ei osaakaan lisääntyy iän ja kokemuksen myötä.kovilla tulet olemaan tuolla ymmärryksellä
- hauskaa..
ja minä minä kirjoitti:
kovilla tulet olemaan tuolla ymmärryksellä
Epäilenpä, että kokemusta on sekä työnteosta että elämästä ja sen kovuudesta enemmän itselläni. 2kymppinenhän on aina omasta mielestään oikeassa ja tietää kaikesta kaiken, vähän vanhempana sitten tajuaa miten hölmö on ollut. Näin on ollut sukupolvien ajan ja tulee aina olemaan. Minulla ei asiat perustu ymmärrykseen, vaan tietoon ja kokemukseen. Enkä elämässäni ehdi koskaan oppia kaikkea mitä haluaisin.
Esimerkiksi aika nero sitä täytyy olla, jos keskustelupalstan muutaman rivin viestin perusteella pystyy analysoimaan toisen tuosta vaan. Siinähän jää kaikki psykologit sun muut aivan toiseksi, sellaista taituruutta ja selvännäkökykyä näiltä palstoilta löytyy. - mielipide ja kokemus
1200/21,3 työpaivällä / 6 tunnilla = 9,39e/tunti.
1500/21,3 työpäivällä /7,5tunnilla= 9,39e/tunti.
Sinä saat sii täsmälleen samaa tuntipalkkaa, kuin kadehtimasi kokopäiväinen siivooja, joka tekee fyysisesti huomattavasti raskaampaa työtä. Kannattaisi laskea ensin laskukoneella ennenkuin laskee sammakoita suustaan.
Ja: Olen esimiehenä laittanut Helsingin työkkäriin avoimeksi siivoojan paikan (päivätyö, ma-pe, 1500 e/kk). Kaksi soittajaa kahdessa viikossa. Toinen oli mies, joka kysyi töitä vaimolleen joka puhui minulle tuntematonta kieltä, toinen hakija oli 50 km päästä joka ei tullut sovittuun haastatteluun.
Niin että se siitä "hakijoita löytyy valittavaksi asti"-aiheesta.
Siivoojia Helsingin seudulla ei ole tarpeeksi.
Jokaisella siivoojalla tällä seudulla on mahdollisuus parempaan palkkaan. Se vaatii vain omaa yrittämistä = hakupapereita, joihin palkkapyyntö). - että kun
hauskaa.. kirjoitti:
Epäilenpä, että kokemusta on sekä työnteosta että elämästä ja sen kovuudesta enemmän itselläni. 2kymppinenhän on aina omasta mielestään oikeassa ja tietää kaikesta kaiken, vähän vanhempana sitten tajuaa miten hölmö on ollut. Näin on ollut sukupolvien ajan ja tulee aina olemaan. Minulla ei asiat perustu ymmärrykseen, vaan tietoon ja kokemukseen. Enkä elämässäni ehdi koskaan oppia kaikkea mitä haluaisin.
Esimerkiksi aika nero sitä täytyy olla, jos keskustelupalstan muutaman rivin viestin perusteella pystyy analysoimaan toisen tuosta vaan. Siinähän jää kaikki psykologit sun muut aivan toiseksi, sellaista taituruutta ja selvännäkökykyä näiltä palstoilta löytyy.opettelet laskemaan ja lukemaan tuon suuren tietämyksesi lisäksi niin ymmärrät ehkä mistä tässäkin viestiketjussa oli kyse. Olen muuten 20 20v
- satavuotias
että kun kirjoitti:
opettelet laskemaan ja lukemaan tuon suuren tietämyksesi lisäksi niin ymmärrät ehkä mistä tässäkin viestiketjussa oli kyse. Olen muuten 20 20v
Mutta kovin on teinimäisen asiaton tyylisi, olitpa minkäikäinen tahansa. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että täsmälleen tuolla tyylillä on kirjoiteltu muita ihmisiä syyllistäviä viestejä milloin missäkin. Olen kyllä valmis tulemaan kanssasi samaan matematiikan tenttiin ja katsomaan, kumpi pärjää paremmin. Kyllä varmasti on työpaikkoja, joissa alkupalkka on yli 8 euroa/tunti, jokseenkin aika harvinaisilta vaikuttavat mitä tämänkin palstan juttuja on uskominen. Mutta alkuperäisen viestiin en vain usko tyylin vuoksi.
- pieni neuvo
satavuotias kirjoitti:

Jos sinulle ollaan veemäisiä, niin koetapa näyttää iloisempaa naamaa - jos noin äksyllä luonteella mitenkään onnistuu. Hyvää jatkoa silti.
- kannattaa sinun
pieni neuvo kirjoitti:
Jos sinulle ollaan veemäisiä, niin koetapa näyttää iloisempaa naamaa - jos noin äksyllä luonteella mitenkään onnistuu. Hyvää jatkoa silti.
lukea omat juttusi uudelleen ja voit sitten vaikka riidellä itsesi kanssa, niin kovin ristiriitaisia ovat nettidiaknoosisi. Hyvää jatkoa oppimisen tiellä ja toivotaan ettei oppi ojaan kaada.
- ap.
Ei meillä tietääkseni mikään suuremmin mätä tai siitähän minä olen tässä ottamassa selvää ;). Sinä olet tainnut olla liikaa täällä foorumilla, jos tiedät jo ulkoa kaikki provoilijat ja epäilet kaikkia palstalle kirjottaneita. Minä käyn täällä hyvin harvoin, kun on tuota muutakin elämää ja mielestäni aloitukseni oli hyvin asiapitoinen.
Eihän tässä nyt ollut tarkoituksena saada kaikki toimistotyöntekijät siivoojiksi, vaan saada vertailupohjaa siivousalalla olleilta. Ja vaikka en olekaan tuo "opiskelija tuolta työttömien palstalta" tiedän kyllä, mitä on elää pienellä rahalla. Olen elänyt opintotuella, työttömyyskorvauksella ja pienellä palkalla.
- voxx
Aina valitetaan, oli aihetta tai ei. Itsekin vaihdoin hiljattain työpaikkaa ja nykyisessä työssä palkka bruttona n1500 ja työolot hyvät verratuna muutamiin orjapiiskurifirmoihin missä on tullut kierreltyä. Olen itse sitä mieltä että nykyinen työpaikka on ehdottomasti paras missä olen ikinä työskennellyt, työntekijää kuunnellaan eikä tahti ole mikään tiukka, luppoaikaakin näyttää jäävän...mutta kaikesta huolimatta valitus ja voivotus on jatkuvaa eikä monestikaan ole mitään todellista syytä valittaa, negatiivinen asenne näyttää olevan joillekin elämäntapa. Kun kahdeksan tuntia kuuntelee työkaverin rutkutusta siitä miten kaikki on huonosti niin voi sanoa että ei se työ rasita vaan se ympäristö. Miten tuollaiset saisi tajuamaan että on olemassa myös oikeasti kurjia työpaikkoja, voisivat kokeilla vaikka kerroshoitajan työtä välillä...
- on ok
toi 1500 kk on noin 7.5€ tunti 8tunnin työpäivällä joten ei toi nyt mikään kummonen palkka ole eli eiköhän ton maksa kokolailla jokainen siivous firma siis 7.5 h mutta joka paikassa ei tietenkään saa tehdä 8 tunnin päiviä.
Niin kuin tossa joku kirjotti, että 1200kk 6h päivä tekee noin 8€h joten mittikää sitä. Täytyy aina miettiä sitä montako tuntia tekee ei pelkästään sitä mikä on kuukausi palkka.
Tv:Yrittäjä 13€h 16h päivä josta laskutettavaa 8h 2600kk- Ööö?!?
8h/pvä x 5pvä x 4vkoa tekee 160h/kk
160h x 7,50e/h tekee 1500e?? No melkein! Tekee muuten 1200e ja 300e on muuten iso summa rahaa, mun osa-aikaisen kahden viikon käteen jäävä tili!
Kyllä se kun palikkamatikalla laskee, niin lähempänä kymmentä euroa on se tuntipalkka, kuin hikistä seitsemää, mitä kehdataan maksaa siivoojille. Niin, tessin mukaan, tessin niin... Onneksi ei tarvi työkseen jäädä tätä työtä tekemään, vaan kunnes saa paremman duunin.
- pomoelokuu
8 luokkaa,5 labraa,kahvihuoneita,vessoja ja käytäviä sekä 50 toimistoa viikossa,eli keskimäärin 10 kpl per työpäivä(5 työpäivää per viikko,luultavammin 7,5 tuntia päivä)onhan sitä lääniä siinä yhdelle työntekijälle.palkka ei päätä huimaa,se että saako työnjohdon kiinni tarvittaessa on usein kiinni siitä työnjohtajan asenteesta ja kiinnostuksesta kohteistaan ja alaisistaan.myös se että siivoojat valittavat kuuluu työnjohdon työnkuvaan ei vain se kun asiakas valittaa.paras tae tyytyväiseen asiakkaaseen on se että se siivooja tuntee että senkin valituksia kuunnellaan.neiti joulukuu taitaa olla aika uusi tulokas työnjohtoon.onnea ja menestystä,taitolaji tämäkin
- ap.
Meillä ei asiakkaat valita lainkaan, ainoastaan siivoojat tulevat silmille kun heillä on niin rankkaa. On se kumma, että esimerkiksi mieheni työpaikalla ei tulisi kuulonkaan rätkättää joka päivä pomolle ja hyppiä silmille. Ja kuitenkaan kaikki ei saa sielläkään varmasti riittävästi palkkaa työhönsä nähden (korkeakoulututkintoa ja vahvaa asiantuntijuutta vaativa työ).
Olen uusi työnjohdossa, en kai ole muuta väittänytkään. Mutta kuten sanoin, suuremmat siivousfirmat läpi käyneenä, olot ovat mielestäni meillä hyvät. Kuitenkin "kiireisillä" siivoojillamme on aikaa viettää noin 3-4 päivästä taukoa. Ei pitäisi olla näin ollen kiire. - pomoelokuu
ap. kirjoitti:
Meillä ei asiakkaat valita lainkaan, ainoastaan siivoojat tulevat silmille kun heillä on niin rankkaa. On se kumma, että esimerkiksi mieheni työpaikalla ei tulisi kuulonkaan rätkättää joka päivä pomolle ja hyppiä silmille. Ja kuitenkaan kaikki ei saa sielläkään varmasti riittävästi palkkaa työhönsä nähden (korkeakoulututkintoa ja vahvaa asiantuntijuutta vaativa työ).
Olen uusi työnjohdossa, en kai ole muuta väittänytkään. Mutta kuten sanoin, suuremmat siivousfirmat läpi käyneenä, olot ovat mielestäni meillä hyvät. Kuitenkin "kiireisillä" siivoojillamme on aikaa viettää noin 3-4 päivästä taukoa. Ei pitäisi olla näin ollen kiire.7,5 tuntia siivoojilla onkin oikeus kolmeen taukoon,on nyt kuinka kiire tauot on oikeus pitää.jolleivat ehtisi sitten alueen mitoituksessa on mennyt jokin pieleen.kun nyt olet ollut alalla kauemmin huomaat kyllä että niitä valittavia asiakkaitakin löytyy....
- ap.
pomoelokuu kirjoitti:
7,5 tuntia siivoojilla onkin oikeus kolmeen taukoon,on nyt kuinka kiire tauot on oikeus pitää.jolleivat ehtisi sitten alueen mitoituksessa on mennyt jokin pieleen.kun nyt olet ollut alalla kauemmin huomaat kyllä että niitä valittavia asiakkaitakin löytyy....
Siis 3-4 h taukoa. Sori unohtui tuo tuntimerkki. No, 7 kk ilman valitusta, meillähän taitaa mennä hyvin ;).
- pomoelokuu
ap. kirjoitti:
Siis 3-4 h taukoa. Sori unohtui tuo tuntimerkki. No, 7 kk ilman valitusta, meillähän taitaa mennä hyvin ;).
koko tämä aloittamasi ketju.mikään siivousfirma ei mitoita alueitaan siihen malliin että siivooja voisi pitää 3-4 tuntia taukoa muutenkin nyk.tiukkaan mitoitetuilla alueilla.7kk. ilman valitusta kunhan nyt teet hommaa parikymmentä vuotta puhu sitten vasta tuossa sävyssä kuin nyt.

No, minun puolestani saat uskoa mitä vain. Tätä tämä minun arkeni on, kuunnella siivojien (jotka viettävät kahvihuoneessa todellakin parhaimmillaan 3-4 h) natkuttamista. Ja todellakin, minustakin tämä on kakkaa ja tuntuu uskomattomalta. En ole missään yhteydessä puhunut olevani töissä firmassa, siivotaanhan muuallakin kuin näissä isoissa siivousfirmoissa.
En ymmärrä, miten sinä tästä vedät herneet nenääsi. Alkuperäinen kysymykseni oli vain, onko meidän siivoojilla oikeasti huonot olot? En kysynyt, onko tämä realistista, en kysynyt miksi asiakkaat valittavast meille, en kysynyt olenko oikeasti missään töissä.
Sinun vastauksistasi päätellen, siivoojamme valittavat turhasta. Koska sinä et edes usko, että tällaista työpaikkaa on olemassa.
P.S Kuulut ehkä ikäluokkaan 50-60 vuotiaat..heillä on pipo yleensä kireimmällä päässä ;). Työniloa!
- yksi laitoshuoltaja
Ei tuo pahalta kuulosta. Itseasiassa vähän samansuuntaisesti ovat asiat omalla työpaikallani.Sijaistussysteemi-ja palkkaus on teidän firmassa hieman parempi. Mutta samanlainen vapaat kädet suunnitella työjärjestys on ja uusia välineitäkin olemme hyvin saaneet. Ainoa miinus omalla kohdallani on, että kohteemme osa-aikainen työntekijä yritetään koko ajan jättää pois ja yhdistää se alue osaksi kahden 8h tunnin siivoojan aluetta eli yhteensä 10h alue pitäisi tehdä kahdeksassa tunnissa. Tälläinen heikennys ja sen yrityskin jo ikävä juttu työntekijää ajatellen. Ja johtaa varmasti vääjäämättä myös sairausloma kierteeseenkin ennen pitkään.
En minä suuren palkan perässä juokse vaan työpaikkani olen valinnut myös hyvän ilmapiirin, hyvien työkavereiden yms. tekijöiden perusteella. Tietysti varma palkka joka säännöllisesti tilille tulee on kuitenkin myös yksi tärkeä asia vaikkei se kovin korkea olekaan. Tykkään työstäni jota teen ja arvostan sitä mitä teen.
Tietysti on niin jos työmäärät mielettömäksi menevät eikä työtään voi niin hyvin kuin työnohjeet edellyttäisivät oli miten ammattilainen tahansa. Sitä väkisinkin turhautuu ja katselee muita työnantajia jos vielä löytyisi joku joka huomioi työntekijän myös töiden määrässä tekijää kohden.
Nykyiset kiristyvät mitoitukset johtavat myös siihen ettei voida enää puhua laadusta monessakaan yrityksessä. - tuollaisella
Palkalla tulee toimeen???Taidelajiko??
- Riistofirman siivooja
No meillä L&T:n siivoojilla on tuntipalkka 7.27€/h.
Itselläni on 4 siivouskohdetta/päivä. Minimi työaika on lauantaisi 1h..Vapaavalinta-kaupan siivous. Arkipäivisin samassa paikassa on aikaa siivota 1h15min. Ja sitä pinta-alaa on helkkaristi. Siirtymäajan palkka saadaan.Normaali käteenjäävä osuus kahdenviikon palkasta, josta on verot yms pois: n. 300€. Tuskin kenenkään ainakan kateeks käy?!. No, me aletaankin vuoden vaihteen jälkeen tappelemaan työajoista, ja palkkakin on tarkistettava uudestaan. Eli nyt kaikki siivousfirmojen alipalkatut ja ne joiden tyäkohteiden työaika on alimitoitettu, niin niihin tullaan vaatimaan muutoksia!!Nyt kanssasisaret noustaan barrikadeille ja tuumaakaan ei perikisi anneta riistäjille!- Mimmu
että olet sentään tietoinen, että sinulla kuin muillakin alipalkatuilla, on oikeus takautuvasti hakea saatavansa !
Meidän TES:in mukainen kaupan siivoojan palkka on vähintään 7.60/tunnolta.
Tuo 7.27 on toimisto- ja kevyemmän rappusiivouksen tuntipalkka.
Eli meillä on kohteiden mukainen perustuntipalkka ja se pisteytetään kohteiden mukaan, L&T:llä ei ole mitään omaa palkkausjärjestelmää, vaan sielläkin on noudatettava TES:iä.
Pitäkää nyt ensin huolta siitä, että kaikki kuuluvat liittoon ja sitten haette porukassa kaikki saamatta jääneet rahanne ulos, liitolta saatte apua.
Niin kauan meitä kyykytetään, kun me annamme näin tapahtua, mutta kun pidämme laillisista sopimuksista kiinni, niin kyykytyskin pienenee. - vastauksestasi
Mimmu kirjoitti:
että olet sentään tietoinen, että sinulla kuin muillakin alipalkatuilla, on oikeus takautuvasti hakea saatavansa !
Meidän TES:in mukainen kaupan siivoojan palkka on vähintään 7.60/tunnolta.
Tuo 7.27 on toimisto- ja kevyemmän rappusiivouksen tuntipalkka.
Eli meillä on kohteiden mukainen perustuntipalkka ja se pisteytetään kohteiden mukaan, L&T:llä ei ole mitään omaa palkkausjärjestelmää, vaan sielläkin on noudatettava TES:iä.
Pitäkää nyt ensin huolta siitä, että kaikki kuuluvat liittoon ja sitten haette porukassa kaikki saamatta jääneet rahanne ulos, liitolta saatte apua.
Niin kauan meitä kyykytetään, kun me annamme näin tapahtua, mutta kun pidämme laillisista sopimuksista kiinni, niin kyykytyskin pienenee.Juu tietoisia ollaan,ja taistelemaan aletaan...Meillähän nää pikkupomot ei meidän oikeuksista mitään puhu, vaikka meidän edut ei ole niiden palkkapussista pois.
Nyt me aletaan vaatimaan työaikojen korjaamista. Asiakas vaatii laatua, mutta työnantaja ei anna aikaa tehdä työtä.
Saattaa olla, että ihmisiltä puuttuu uskallus ajaa omia etujaan, ja siihen työantaja luottaa. Toivon hartaasti, että ihmiset uskaltaisivat korottaa äänensä, tämä asia koskee kaikkien siivousfirmojen ihmisiä..ei ainoastaa meidän. Kehotankin kaikkia lukemaan Liiton lehteä tarkkaan, Muistaakseni helmikuusta alkaen on neljän jutun sarja, jonka on kirjoittanut siivooja, joka on freelancer-toimittaja ja siivoaa Kylmäkosken Tokmanni:a. Se ei ole mitään kaunisteltua tekstiä, vaan tosiasioita. Kirjoittaja saa varmasti potkut jutun jälkeen, jollakin verukkeella, siksi tarvitaankin vahvoja naisia tämän siivoojan tueksi. - vaan mieleen
vastauksestasi kirjoitti:
Juu tietoisia ollaan,ja taistelemaan aletaan...Meillähän nää pikkupomot ei meidän oikeuksista mitään puhu, vaikka meidän edut ei ole niiden palkkapussista pois.
Nyt me aletaan vaatimaan työaikojen korjaamista. Asiakas vaatii laatua, mutta työnantaja ei anna aikaa tehdä työtä.
Saattaa olla, että ihmisiltä puuttuu uskallus ajaa omia etujaan, ja siihen työantaja luottaa. Toivon hartaasti, että ihmiset uskaltaisivat korottaa äänensä, tämä asia koskee kaikkien siivousfirmojen ihmisiä..ei ainoastaa meidän. Kehotankin kaikkia lukemaan Liiton lehteä tarkkaan, Muistaakseni helmikuusta alkaen on neljän jutun sarja, jonka on kirjoittanut siivooja, joka on freelancer-toimittaja ja siivoaa Kylmäkosken Tokmanni:a. Se ei ole mitään kaunisteltua tekstiä, vaan tosiasioita. Kirjoittaja saa varmasti potkut jutun jälkeen, jollakin verukkeella, siksi tarvitaankin vahvoja naisia tämän siivoojan tueksi.Usein isot kauppaketjut, pankit yms jotka tulevat siivousliikkeelle siivottavaksi on jossain ihan muualla yrityksessä jo mitoitettu, sovittu hinnat yms, eli työnjohdolla tulee valmis paketti mihin ei ole paljoa sanottavaa.
Koko suomen laajuiset ketjut ovat haluttua tavaraa, kun ne ovat hyviä referensseissä, mutta jotta yritys saa ketjuja siivotakseen, otetaan ne todella halvalla. Osa kohteista saattaa olla ok ja osa sitten on niin pienillä hinnoilla/tunneilla, että työnjohto saa miettiä, että kuinka johonkin 0,3 h kohteeseen saa työntekijän, kun jos siitä maksaa 0,5h niin sitten ei ole enää tarvikkeisiin varaa ja kate on yhtäkaikki 0% ja jos työntekijä ei ole uusi ja tee hommaa tessin alimmalla ilman ikälisiä, niin sitten vedetäänkin jo miinuksella. - tienaa hyvin
vaan mieleen kirjoitti:
Usein isot kauppaketjut, pankit yms jotka tulevat siivousliikkeelle siivottavaksi on jossain ihan muualla yrityksessä jo mitoitettu, sovittu hinnat yms, eli työnjohdolla tulee valmis paketti mihin ei ole paljoa sanottavaa.
Koko suomen laajuiset ketjut ovat haluttua tavaraa, kun ne ovat hyviä referensseissä, mutta jotta yritys saa ketjuja siivotakseen, otetaan ne todella halvalla. Osa kohteista saattaa olla ok ja osa sitten on niin pienillä hinnoilla/tunneilla, että työnjohto saa miettiä, että kuinka johonkin 0,3 h kohteeseen saa työntekijän, kun jos siitä maksaa 0,5h niin sitten ei ole enää tarvikkeisiin varaa ja kate on yhtäkaikki 0% ja jos työntekijä ei ole uusi ja tee hommaa tessin alimmalla ilman ikälisiä, niin sitten vedetäänkin jo miinuksella.L&T tienaa pelkästään Tokmannin kauppaketjulla isoja summia.Mutta eiköhän sitä siivous-aikaa ala tulemaan lisää kun laitetaan iso pyörä pyörimään... Vaikeehan on sinne siivoojaa laittaa kun kohta ei oo ketään ketä sinne siivoojaks menis.
- todela
Olelen ollut kouluissa siivoja ja lisäksi kiertänyt jokukenkintoimiston ei meillä kyllä alalla ole noita palkoja, Vaikka meillä suht vanha siivousyritys on palkat vaihtelee mitä maksamme noin 280-1500 teoinn puolesta
- apua ongelmiin saa
mee työtodistusta tai muutakaan kirjotteleen kellekkään kun kirjotustaitos on noin huono.
- siivooja kans
nyt ensin tekemään nuo työt vaaditussa aikataulussa, siinä saat konkreettisen tuntuman onko huonot oltavat vai ei.
- ap.
Kyllä olen jokaisen siivojan alueella tuurannut. Juuri siksi ihmettelenkin, mitä ne vollottaa, turhastako?
Ja turha känistä, etten tiedä miten rankkaa siivoojan työ. Kyllä minä tiedän, olen sitä tehnyt elämäni aikana neljä vuotta. - siivooja kans
ap. kirjoitti:
Kyllä olen jokaisen siivojan alueella tuurannut. Juuri siksi ihmettelenkin, mitä ne vollottaa, turhastako?
Ja turha känistä, etten tiedä miten rankkaa siivoojan työ. Kyllä minä tiedän, olen sitä tehnyt elämäni aikana neljä vuotta.ole tarkoitus känistä. Minä olen tehnyt siivous hommia 30v. Et kirjoittanut mitä ne siivoojat valittaa, kai niillä joku aihe on? Jotainhan on pielessä jos kokoajan tarvitsee valittaa tai sitten sinne on pesiytynyt joukko alati valittajia joille mikään ei ole hyvin.Ai, niin et taida tietää rankasta siivouksesta mitään. Silloin kun sinä olet aloittanut "urasi" on jo ollut välineet ja koneet vähän eri luokkaa kun esim. 80-luvun alussa, että se siitä rankasta siivous kokemuksesta :)
- siivoaa päivittäin
siivooja kans kirjoitti:
ole tarkoitus känistä. Minä olen tehnyt siivous hommia 30v. Et kirjoittanut mitä ne siivoojat valittaa, kai niillä joku aihe on? Jotainhan on pielessä jos kokoajan tarvitsee valittaa tai sitten sinne on pesiytynyt joukko alati valittajia joille mikään ei ole hyvin.Ai, niin et taida tietää rankasta siivouksesta mitään. Silloin kun sinä olet aloittanut "urasi" on jo ollut välineet ja koneet vähän eri luokkaa kun esim. 80-luvun alussa, että se siitä rankasta siivous kokemuksesta :)
joku pahasti pielessä jos kerran jatkuva natina,olisko vika ehkä hmm......ja itse sanon myös että kahdesankymmentä luvulla aloittanut tietää mitä se siivous todella on ja se raskaus on työvälineiden kehityksen myötä helpottanut jonkin verran.esim.punainen öljytty moppi painoi jo kilon ilman vartta.
- mie vaan
ap. kirjoitti:
Kyllä olen jokaisen siivojan alueella tuurannut. Juuri siksi ihmettelenkin, mitä ne vollottaa, turhastako?
Ja turha känistä, etten tiedä miten rankkaa siivoojan työ. Kyllä minä tiedän, olen sitä tehnyt elämäni aikana neljä vuotta.Että kokonaiset neljä vuotta!
Kyllä sullakin hymy hyytyy kun 20 vuotta olet moppia heiluttanut.
Ja joka alalla valitetaan tämä meidän natina johtuu huonosta työ suunnittelusta,päälliköstä joka ei hoida työtään,palkasta,ajoista jne.
Vai voitko väittää että näissä siivouspuljuissa muka on herkkua olla?Palkka on surkea kohteet perseestä,aikaa ei ole kunnolla.Että kyllä tässä on työmotivaatio täysin mennyt.Mutta on se hyvä että SINÄ tiedät että turhastahan tässä valitetaan. - ap.
mie vaan kirjoitti:
Että kokonaiset neljä vuotta!
Kyllä sullakin hymy hyytyy kun 20 vuotta olet moppia heiluttanut.
Ja joka alalla valitetaan tämä meidän natina johtuu huonosta työ suunnittelusta,päälliköstä joka ei hoida työtään,palkasta,ajoista jne.
Vai voitko väittää että näissä siivouspuljuissa muka on herkkua olla?Palkka on surkea kohteet perseestä,aikaa ei ole kunnolla.Että kyllä tässä on työmotivaatio täysin mennyt.Mutta on se hyvä että SINÄ tiedät että turhastahan tässä valitetaan.Voi jumalauta, ei voi muuta sanoa. Minä tein aloituksen, jossa kerroin työpaikkani oloista. KYSYIN MIELIPITEITÄ, ONKO MEIDÄN SIIVOJILLA RANKKAA. Luulin saavani mielipiteitä näin rautalangasta väännettynä "Ei" tai "Joo" tai "Ehkä vähän".
Kukaan ei ole oikestaan vastannut (joo, ehkä yksi) varsinaiseen kysymykseen, vaan tässä vaiheessa on haukuttu että olen aloittelija, että valehtelen, että olen joku provoilija, että en tiedä siivousalasta mitään, että en ole siivonnut sillä niin helvetin raskaalla 80-luvulla ja että siivousala on perseestä näin kokonaisuudessaan. Eihän se ole minun vika, etten ole siivonnut sillä 80-luvulla, mitä helvettiä te siitä minulle valitatte.
Varsinkin nämä viimeisimmät vastaukset antavat minulle selkeän vastauksen. Jos tällä palstallakin siivojat tulevat valittamaan minulle siitä, etten ole siivonnut raskaalla 80-luvulla ja ilkkumaan lyhyttä siivousalan työkokemustani, he varmasti valittavat aivan kaikesta muustakin -myös työelämässä. Ja nyt on vuosi 2008 eli emme elä sillä raskaalla 80-luvulla, miksi ei työ maistu vieläkään? Nythän se mopin pitäisi viuhia tiuhaan tahtiin, kun siivous on keveämpää. Eikö tämä ole hyvä asia? Eikö mistään löydä mitään hyvää tällä alalla? Jos ei eletä raskasta aikaa, sitä sitten muistellaan ainakin.
Tämä foorumi on kummallinen. Vaikka laitat miten neutraalin aloituksen tahansa, vastauksena on paskaa ja ilkkumista. - Tai oliko se moppi
ap. kirjoitti:
Voi jumalauta, ei voi muuta sanoa. Minä tein aloituksen, jossa kerroin työpaikkani oloista. KYSYIN MIELIPITEITÄ, ONKO MEIDÄN SIIVOJILLA RANKKAA. Luulin saavani mielipiteitä näin rautalangasta väännettynä "Ei" tai "Joo" tai "Ehkä vähän".
Kukaan ei ole oikestaan vastannut (joo, ehkä yksi) varsinaiseen kysymykseen, vaan tässä vaiheessa on haukuttu että olen aloittelija, että valehtelen, että olen joku provoilija, että en tiedä siivousalasta mitään, että en ole siivonnut sillä niin helvetin raskaalla 80-luvulla ja että siivousala on perseestä näin kokonaisuudessaan. Eihän se ole minun vika, etten ole siivonnut sillä 80-luvulla, mitä helvettiä te siitä minulle valitatte.
Varsinkin nämä viimeisimmät vastaukset antavat minulle selkeän vastauksen. Jos tällä palstallakin siivojat tulevat valittamaan minulle siitä, etten ole siivonnut raskaalla 80-luvulla ja ilkkumaan lyhyttä siivousalan työkokemustani, he varmasti valittavat aivan kaikesta muustakin -myös työelämässä. Ja nyt on vuosi 2008 eli emme elä sillä raskaalla 80-luvulla, miksi ei työ maistu vieläkään? Nythän se mopin pitäisi viuhia tiuhaan tahtiin, kun siivous on keveämpää. Eikö tämä ole hyvä asia? Eikö mistään löydä mitään hyvää tällä alalla? Jos ei eletä raskasta aikaa, sitä sitten muistellaan ainakin.
Tämä foorumi on kummallinen. Vaikka laitat miten neutraalin aloituksen tahansa, vastauksena on paskaa ja ilkkumista.Nyt on kyllä pakko tunnustaa tyhmyyteni.Siis siivoojat istuvat 3-4h kahvihuoneessa,mitä?Päivässä?Teillä on tosi mukavat oltavat.Täytyy sanoa,että kannattaisi ehdottaa työntekoa,ovat kyllä ihan niskanpäällä tytöt tai pojat.
- ap.
Tai oliko se moppi kirjoitti:
Nyt on kyllä pakko tunnustaa tyhmyyteni.Siis siivoojat istuvat 3-4h kahvihuoneessa,mitä?Päivässä?Teillä on tosi mukavat oltavat.Täytyy sanoa,että kannattaisi ehdottaa työntekoa,ovat kyllä ihan niskanpäällä tytöt tai pojat.
Kiitos vastauksesta! Toki joskus he voivat vähän ponnistellakin ja tehdä jotain extraa. Yleensä se on wc:t, luokat, toimistot -> taukoilemaan. Jos sanot jostain suuremmasta hommasta, esim. auditorion perusteellisempi siivous, voi olla ettei 6 kk:n tapahdu mitään.
Ja kyllähän me ollaan sanottu vaikka mistä, ja jotain tapahtuukin, aina välillä. Tauot ei kyllä ole lyhentyneet, ne ovat yleensä kahvitauko 30-45 min, ruokatauko 30-60 min, kahvitauko 30-45 min mukaan vielä työpäivän lopetuksen odottaminen (mikä on kuulemma tylsää).
Ja minua ei niinkään ärsytä tuo taukojen pitäminen vaan se, että vaikka löysäillään, valitetaan kaikesta ja koko ajan. Varsinkin siitä, miten kiire ja raskasta on. Joskus olen ajatellut siirtyväni työnjohtotehtävistä siivoojaksi, sen verran leppoisalta homma näyttää, siis meillä tarkennan. - siivooja kans
ap. kirjoitti:
Kiitos vastauksesta! Toki joskus he voivat vähän ponnistellakin ja tehdä jotain extraa. Yleensä se on wc:t, luokat, toimistot -> taukoilemaan. Jos sanot jostain suuremmasta hommasta, esim. auditorion perusteellisempi siivous, voi olla ettei 6 kk:n tapahdu mitään.
Ja kyllähän me ollaan sanottu vaikka mistä, ja jotain tapahtuukin, aina välillä. Tauot ei kyllä ole lyhentyneet, ne ovat yleensä kahvitauko 30-45 min, ruokatauko 30-60 min, kahvitauko 30-45 min mukaan vielä työpäivän lopetuksen odottaminen (mikä on kuulemma tylsää).
Ja minua ei niinkään ärsytä tuo taukojen pitäminen vaan se, että vaikka löysäillään, valitetaan kaikesta ja koko ajan. Varsinkin siitä, miten kiire ja raskasta on. Joskus olen ajatellut siirtyväni työnjohtotehtävistä siivoojaksi, sen verran leppoisalta homma näyttää, siis meillä tarkennan.kuinka kenelläkään siivousalan työnantajalla on varaa maksaa siivoojille tuollaisista tauoista? Jos olet esimies niin oletpa pahasti jättänyt hommasi hoitamatta,vastuu on sinun.Teidän siivoojat ja sinä olette jättäneet työnne tekemättä.Ehkä sinusta ei ole esimies tehtäviin kun et saa siivoojia tekemään työtään.Jos oikein ajatellaan niin tuollainenhan ei ole missään firmassa mahdollista.
- ap.
siivooja kans kirjoitti:
kuinka kenelläkään siivousalan työnantajalla on varaa maksaa siivoojille tuollaisista tauoista? Jos olet esimies niin oletpa pahasti jättänyt hommasi hoitamatta,vastuu on sinun.Teidän siivoojat ja sinä olette jättäneet työnne tekemättä.Ehkä sinusta ei ole esimies tehtäviin kun et saa siivoojia tekemään työtään.Jos oikein ajatellaan niin tuollainenhan ei ole missään firmassa mahdollista.
Ei ei ei... Ei tässä ketjussa ollut tarkoitus arvostella minun työnjohtotaitojani (olen muuten sellaisessa asemassa, etten voi tehdä päätöksiä) eikä näissä 3-4 h tauoissa ollut muuta pointtia kun se, että ei pitäisi siivoojilla kiire olla.
Oletteko saamari kateellisia, kun ette itse voi levyttää kolmea tuntia päivässä työpaikalla vai miksi sinäkin tähän asiaan puutuit? Kyllä minusta vikaa alkaa olla siivojassakin! Eli teen saman johtopäätöksen kuin tuosta aiemmasta ketjusta: meillä on suorastaan epätodellisen hyvät oltavat.
Ja lauseeseen: "jos olet esimies, niin oletpas jättänyt hommasi hoitamatta, vastuu on sinun."
En ole esimies ja toisekseen: mistä vastuu? Kyllä kaikki siivoaa, ihan hyvinkin siivoaa. En kai ole valittanutkaan, että siivoojat eivät siivoa??? Vaan kysyin, että valittaako meidän siivoojat turhaan vai ei? - JK.,
ap. kirjoitti:
Ei ei ei... Ei tässä ketjussa ollut tarkoitus arvostella minun työnjohtotaitojani (olen muuten sellaisessa asemassa, etten voi tehdä päätöksiä) eikä näissä 3-4 h tauoissa ollut muuta pointtia kun se, että ei pitäisi siivoojilla kiire olla.
Oletteko saamari kateellisia, kun ette itse voi levyttää kolmea tuntia päivässä työpaikalla vai miksi sinäkin tähän asiaan puutuit? Kyllä minusta vikaa alkaa olla siivojassakin! Eli teen saman johtopäätöksen kuin tuosta aiemmasta ketjusta: meillä on suorastaan epätodellisen hyvät oltavat.
Ja lauseeseen: "jos olet esimies, niin oletpas jättänyt hommasi hoitamatta, vastuu on sinun."
En ole esimies ja toisekseen: mistä vastuu? Kyllä kaikki siivoaa, ihan hyvinkin siivoaa. En kai ole valittanutkaan, että siivoojat eivät siivoa??? Vaan kysyin, että valittaako meidän siivoojat turhaan vai ei?sanoilla:TEEN TYÖNI SIIVOUSTYÖNJOHDOSSA.nyt taas ilmoitat ettet ole ESIMIES asemassa.jos nyt jättäisit tämän asian ratkaisun sille omalle ESIMIEHELLE,etkä VAIVAISI PÄÄTÄSI JA MUITTEN MYÖS JONNINJOUTAVALLA VEHKOOTUKSELLÄ
- ap.
JK., kirjoitti:
sanoilla:TEEN TYÖNI SIIVOUSTYÖNJOHDOSSA.nyt taas ilmoitat ettet ole ESIMIES asemassa.jos nyt jättäisit tämän asian ratkaisun sille omalle ESIMIEHELLE,etkä VAIVAISI PÄÄTÄSI JA MUITTEN MYÖS JONNINJOUTAVALLA VEHKOOTUKSELLÄ
Ei minun tittelini ole esimies, kuitenkin minulla on 50 alaista. En sille voi mitään. EI MINULLA OLE ONGELMAA STANA! EN OLE TÄÄLLÄ VEHKOOTTAMASSA, VAAN KYSYMÄSSÄ TÄYSIN ASIALLISESTI MIELIPITEITÄ. Miksi sinun piti lärvisi avata? Eihän tekstisi liitty mitenkään aiheeseen.
Sanohan millainen alue sinulla on, kuinka paljon varattuna aikaa, palkkasi ja työolosi muutenkin. Silloin saisin jotain hyötyäkin sinun päänaukomisestasi, koska saisin VERTAILUPOHJAA meidän alueille yms.
En todellakaan tiedä, minkälaajuisia ovat työalueet näillä ns. suurilla siivousfirmoilla, olisi kiva konkreettisesti tietää. Monta toimistoa? Luokkaa? Laboratoriota? Vessaa? - siivooja kans
ap. kirjoitti:
Ei minun tittelini ole esimies, kuitenkin minulla on 50 alaista. En sille voi mitään. EI MINULLA OLE ONGELMAA STANA! EN OLE TÄÄLLÄ VEHKOOTTAMASSA, VAAN KYSYMÄSSÄ TÄYSIN ASIALLISESTI MIELIPITEITÄ. Miksi sinun piti lärvisi avata? Eihän tekstisi liitty mitenkään aiheeseen.
Sanohan millainen alue sinulla on, kuinka paljon varattuna aikaa, palkkasi ja työolosi muutenkin. Silloin saisin jotain hyötyäkin sinun päänaukomisestasi, koska saisin VERTAILUPOHJAA meidän alueille yms.
En todellakaan tiedä, minkälaajuisia ovat työalueet näillä ns. suurilla siivousfirmoilla, olisi kiva konkreettisesti tietää. Monta toimistoa? Luokkaa? Laboratoriota? Vessaa?50 alaista etkä ole esimies, ota lääkkees ja lopeta vouhotus.Mikähän sinä oikein olet, no olet mikä olet mutta taidat olla väärissä hommissa.
- moppi2
aloittaneena vastaan myös kun luin viestiketjun läpi.kyllä siellä teillä joku on pielessä kun elo on yhtä marinaa.tämä esimerkkialueesi oli kai yhden siivoojan hoidettava?esimiehenä myös toimineena mielipiteeni on että alue on yhdelle työntekijälle riittävä,palkka ei ole sen kummempi kuin muuallakaan.välineet ovat yleensä nykyään asianmukaiset,kalsarinlahkeita ei tunneta nykyään ,ovat muuttuneet mikropyyhkeiksi ja muutenkin siivousalan työmenetelmät ja apuvälineet kehittyneet.kunnollinen työjohto on aina saatavilla,tietenkin työpäivän puitteissa.oletko kysynyt mikä mättää???jos työpaikan nk.henkinen ilmapiiri on peestä se vaikuttaa myös siihen suoritukseen,jos olet hyvä pomo alaisillesi selvität mikä on ongelman nimi.
- yksi siivooja
Joskus vähän herää kysymysmerkki mitä tarkoitettaan jos kysytään onko hyvät työvälineet. Koska joissain kohteissa käytetään niitä vanhoja välinevarsia joissa ei ole säätömahdollisuuksia ja yhdistelmäkoneetkin siellä on myös isommat vielä verkkovirtakäyttöisiä. Tälläisiä kouluja on esimerkiksi Helsingissä vieläkin. Silti katsotaan välineiden olevan asianmukaiset.Se on hyvin alue kohtaista joissakin kohteissa on ihan huippuluokan välineet.
Tietysti ymmärrän säästösyyt, että yritetään korjata vanhaa niin kauan kuin siihen varaosia jotain kautta saa ennemmin kuin ostetaan uusi kone, nehän ei ole mitään ihan halpoja, ne hintahaitarin alapuolellakaan olevat koneet.
Sama juttu väline varsissa usein ne järkevyys/kustannussyyt menevät ergonomisuus yms. tekijöiden edelle mitä vaikkapa hankittaessa uusi välinevarsi mahdollistaa.
Joskus ihan harmittaa kun työpaikalla on jumiuduttu vanhoihin systeemeihin jotka on otettu käyttöön joskus kun sopimukset on sinne tehty eikä hankita mitään uutta johon on opiskeluaikana päässyt tutustumaan koululla.
On joskus mielessä tullut jupistua jos löytyy pikkufirma jolla on hyvät nykyaikaiset koneet ja välineet työntekoon ja palkkauskin ihan elämiseen riittävä jos vaikka sinne yrittäisi hakea. Tutkinto on paljon parempi olla suoritettuna kuin vain jokin lyhyt kurssi jossa opetetaan vain ko. työnantajan menetelmät. Ja tutkinto ei onneksi ole mitenkään työnantaja sidonnainen vaan paikkaa voi vaihtaa jos kokee muualla olevan itselle tärkeät asiat paremmin kuin nykyisessä.
Tietysti hyvä työilmapiiri on yksi mikä on kaikista epäkohdista huolimatta saanut jaksamaan jatkamaan. Koska ei se jos työvälineet koneet olis huippua ja työilmapiiri esimies mukaan lukien olisi tosi ala-arvoinen ole hyvä se olisi paljon huonompi niin. Tämäkin kannattaa ottaa huomioon kun vertailee paikkoja. Kokemusta on kohteesta isolla tunnetulla yksityisellä jos oli työvaatteet,henkilökortit sekä pelit ja vehkeet viimeisen päälle mutta työilmapiiri tosi huono,veemäinen esimies. Ei siellä kauaa jaksanut olla töissä. - täältä
Suomalainen duunari valittaa melkein aina. Ne ovat melko hyvätuloisia toimihenkilöitä jotka eivät valita, mutta kyllä nekin. Pomo on aina paha ja hyvän pomon omimaisuuksiin kuuluu kritiikinkestokyky, jos ei sitä siedä, kannattaa vaihtaa muihin tehtäviin. Jotkut niin tekevätkin.
Valittaminen on suomalaisen perusominaisuus ihan joka asiasta.
Mutta minkä verran olet keskustellut sitten itse työtekijöiden kanssa, käyttekö kehityskeskusteluja tms? Yksi minkä kanssa pitää elää, vanhalle duunari monesti nuori pomo on sietämätön. Asenne on se, ettei tuo mitään osaa ennenkuin näytöt on annettu.
Mietin tässä kaikkia työpaikkojani missä olen ollut, missään kukaan ei valittaisi ainakin jossain vaiheessa mistään. Eipä tule yhtään mieleen ja suurin valituksen aihe on yleensä pomot, oli aihetta tai ei. On paikkoja joissa valitetaan vähemmän ja sitten joissain paikoissa valittamiseen menee niin paljon aikaa, ettei töitäkään ehdi tehdä. Olen edellisen mopin kanssa, että asiat selvitetään paikanpäällä. Nyt kysymys kuuluu, kumpaa olet tehnyt enemmän, miettinyt asiaa keskustelupalstalla vai siivoojien itsensä kanssa? Jos rohkeus ei riitä keskustella ikävistä asioista, ehkä olet vielä liian keltanokkainen johtoon. - ap.
täältä kirjoitti:
Suomalainen duunari valittaa melkein aina. Ne ovat melko hyvätuloisia toimihenkilöitä jotka eivät valita, mutta kyllä nekin. Pomo on aina paha ja hyvän pomon omimaisuuksiin kuuluu kritiikinkestokyky, jos ei sitä siedä, kannattaa vaihtaa muihin tehtäviin. Jotkut niin tekevätkin.
Valittaminen on suomalaisen perusominaisuus ihan joka asiasta.
Mutta minkä verran olet keskustellut sitten itse työtekijöiden kanssa, käyttekö kehityskeskusteluja tms? Yksi minkä kanssa pitää elää, vanhalle duunari monesti nuori pomo on sietämätön. Asenne on se, ettei tuo mitään osaa ennenkuin näytöt on annettu.
Mietin tässä kaikkia työpaikkojani missä olen ollut, missään kukaan ei valittaisi ainakin jossain vaiheessa mistään. Eipä tule yhtään mieleen ja suurin valituksen aihe on yleensä pomot, oli aihetta tai ei. On paikkoja joissa valitetaan vähemmän ja sitten joissain paikoissa valittamiseen menee niin paljon aikaa, ettei töitäkään ehdi tehdä. Olen edellisen mopin kanssa, että asiat selvitetään paikanpäällä. Nyt kysymys kuuluu, kumpaa olet tehnyt enemmän, miettinyt asiaa keskustelupalstalla vai siivoojien itsensä kanssa? Jos rohkeus ei riitä keskustella ikävistä asioista, ehkä olet vielä liian keltanokkainen johtoon.Kyllä minä tiedän, että pomoille valitetaan ja etenkin pomoista valitetaan. Ei tämä ole mitään uutta minulle. Jatkuva turhanpäiväinen natina on vaan niin uskomatonta, myös asioista jotka eivät ole totta (kiire?). Kyllä olen pitänyt kehityskeskusteluita, ihan reilu määrä oli viimeeksi. Ei kenelläkään mitään ongelmia eikä vikaa missään. Kysyin kritiikkiä työnjohdolle, ei mitään ole. Toiveita, ei ole.
Ja voi, kyllä on nuoruudesta (mistä nuoruudesta?) ketuteltu ihan riittävästi, kiitos vaan. Mutta mielestäni tämä kysymykseni ei liity nuoruuteeni millään tavalla.
Jos ei ole kokemusta siivousalueista, siivousajoista, siivoamisesta, siivousalan pomoista tms., ihmettelen tähän ketjuun vastaamista. Kysyin vertailupohjaa, sitä en ainakaan tästä tekstistä saanut. No joo, kaikki viat on minussa ja minun pitäisi tässä muuttua joksikin muuksi, en ole sopiva alalle, olen liian uusi, olen liian nuori, en osaa johtaa, minun pitää vaihtaa alaa. Just joo. Selvän teki.
- Anonyymi
Minusta aina kannattaa mennä itse testaamaan edes viikoksi. Tulee ensi käden tietoa. Pitäisi kuulua esimiehen perehdytykseen. Ja jatkossa aina, kun kokee että alaiset liioittelevat, kausi käsitöissä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2601893- 411724
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1001619Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊631389Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?791274- 781254
Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031223Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per2101078- 551077
Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?161955