mikä koulu

arvostetaanko etelässä jos käy pohjoisessa ravintola-alan koulun? tarkoitus olisi muuttaa täältä treen läheltä rovaniemelle muutamaksi vuodeksi, ja haluaisin siellä hakea ravintola-alan kouluun ja muuttaa sitten taas takaisin etelään töihin..
vai arvostetaanko etelässä sitten enemmän etelän kouluja?

tiedän kyllä suurinpiirtein työn puolesta mihin olen pääni pistämässä, en odota millään tapaa kevyttä tai ruusuista uraa:)
mutta no, lähihoitajan tutkinto on jo taskussa ja töitä olen tehnyt pari vuotta vuodeosastolla joten ei sekään kevyimmästä päästä ole;)
ja tiedän kyllä että ei noita kahta ammattia voi periaatteessa verrata, mutta tajusitte varmaan pointin..
2393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ainoa koulu mitä mahdollisesti arvostetaan, on tietysti Perho.

Tuleva työnantajasi katsoo tietenkin todistusta, joten tee siitä hyvä. Lisäksi plussaa tuo opiskelujen aikana hankittu työkokemus. Vaikka se olisikin sitten blokkausta tai tiskausta tai muuta ruohonjuuritason duunia, pääasia, että sitä on. Ja pohjoisessahan on loistavat tilaisuudet tehdä duunia... kaikki hiihtokeskukset ym. Ja kun tuolla sitten hoidat työsi kunnialla, entinen työnantajasi voi kehua mahdollisesti uudelle työnantajallesi sinua ja motivaatiotasi ja ammattitaitoasi.

Ja sitten kunhan itsekin vielä hankit oma-alotteisesti sitä ammattitaitoa käymällä erilaisia kursseja ym. Kaikki on vain plussaa ja sillä on merkitystä.

Äänestä

Miksi olisit lähdössä rovaniemelle kouluun kun tampereellakin voi suorittaa kokin tutkinnon Pirkanmaan taitokeskuksessa? Tamperelaisest arvostavat paikallisesta koulusta tulleita kokkeja ja samalla kun käy koulua niin voi tutustua paikallisiin yrityksiin, luoda suhteita jne. Ei se tosin estä töiden saantia jos käyt koulun muualla, mutta ei autakkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuleva kokki? kirjoitti:

arvostetaanko etelässä jos käy pohjoisessa ravintola-alan koulun? tarkoitus olisi muuttaa täältä treen läheltä rovaniemelle muutamaksi vuodeksi, ja haluaisin siellä hakea ravintola-alan kouluun ja muuttaa sitten taas takaisin etelään töihin..
vai arvostetaanko etelässä sitten enemmän etelän kouluja?

tiedän kyllä suurinpiirtein työn puolesta mihin olen pääni pistämässä, en odota millään tapaa kevyttä tai ruusuista uraa:)
mutta no, lähihoitajan tutkinto on jo taskussa ja töitä olen tehnyt pari vuotta vuodeosastolla joten ei sekään kevyimmästä päästä ole;)
ja tiedän kyllä että ei noita kahta ammattia voi periaatteessa verrata, mutta tajusitte varmaan pointin..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu