Miksikähän

Miksikahan ihminen joutuu lähtemään tästä elämästä,kun elämä olisi vielä edessä päin.
Ajattelen nyt tällä hetkellä tätä Lapinlahden yhtä perustaja-jäsentä.
6277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

meissä aina tulisi olla sitä hiljaisuutta,joka seisoo avoimena kohti ikuisuutta ja kuulostelee.

Äänestä

se muinoin lähti Rauli Badding Somerjokikin, ja minkätakia lie lähtenyt???

Äänestä

Ei kukaan pysty vastaamaan kysymykseesi. Jotain mielipiteen tapaista voi asiassa antaa. Ei auta usko ei "katse ikuisuuteen".

Kun näissä viesteissä mainitaan Rauli Badding Somerjoki, hän kuoli tavallaan oman käden kautta, jos kuulopuheet ovat oikeat - alkoholimyrkytykseen. Tällaista tietoa ei varmaan saisi edes mainita.

Äänestä
  • olla yleisesti tiedossa Somerjoen kohdalla. En ole tästä uudesta tapauksesta edes ottanut sen enempää selvää, mitä katsoin jonkun lehden lööpistä.

    Äänestä

Lapinlahdenlinnuista,Hiski Salomaa kuoli äkillisesti saidauskohtaukseen,

uskoisin että tarkoittaa sydänkohtausta.

Äänestä
  • oletko valmis lähtemään kun on lähdön aika.

    Oma veljeni joutui lähtemään kolme vuotta sitten liikenneonnettomuuden uhrina. Hän eli toista vuorokautta onnettomuuden jälkeen ja oli huolissaan kun viljankorjuu ja kaikki työt olivat kesken kotona ja hän makasi sairaalassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anu kirjoitti:

Miksikahan ihminen joutuu lähtemään tästä elämästä,kun elämä olisi vielä edessä päin.
Ajattelen nyt tällä hetkellä tätä Lapinlahden yhtä perustaja-jäsentä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu