Vuorotyö + Cavalier?

Macy_23

Oman hauvavauvan ostoa olen miettinyt jo toista vuotta ja ainoana "jarruna" on ollut vuorotyöni.
Olisiko kenelläkään vuorotyöläisellä kokemuksia? Hankaloittaako epäsäännölinen työ pahastikin elämää koiran kanssa?
Ja nimenomaan Cavalierin pentua olen ajatellut.

Useimmiten teen aamu- ja iltavuoroja, yövuoroja harvemmin (1-2krt kuussa).
Olen yrittänyt miettiä asiaa ulkoilujen, ruoka-aikojen yms. kannalta ja vuoroni alkavat/päättyvät aina suurinpiirtein samaan aikaan, joten ulkoiluttamisenkin pitäisi olla aika säännöllistä. Ja tietenkin ymmärrän, että koiran ottaminen laittaa elämän arvojärjestyksen uusiksi.
Lenkkeilykaveri olisi kiva, mutta vain siinä tapauksessa että sillä kaverillakin on kivaa. Tiedän, että cavalierit on seurallisia koiruleita ja yksinhän se joutuisi olemaan kun olen töissä, mutta onneksi vuorokaudessa on tunteja useampi kuin 8 ja sitten muun ajan voisin harrastella sen kanssa.

Olisi mukavaa, jos voisitte kertoa mielipiteitänne ja kokemuksianne ja samalla helpottaa päätöstäni. Omassa päässä kun olen yrittänyt pähkäillä jo niin pitkään ja arvostaisin muiden koiran omistajien vinkkejä.

7

977

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ......

      Pentu ei pysty pidättämään sitä 8-9 tuntia minkä työ vaatii eli sisäsiisteysopetus viivästyy ja on hankalaa. Ja entä kun koetat nukkua yövuoron jälkeen, telkeätkö koiran muualle ja laitat korvatulpat, se nimittäin vinkuu ja yrittää saada sua leikkimään jne.

      • Macy_23

        Alkuun ajattelin kyllä ottaa vapaata töistä eli muutaman päivän olisin kotona tutustumassa ja totuttelemassa pennun kanssa ennenkuin arki alkaa.


      • ......
        Macy_23 kirjoitti:

        Alkuun ajattelin kyllä ottaa vapaata töistä eli muutaman päivän olisin kotona tutustumassa ja totuttelemassa pennun kanssa ennenkuin arki alkaa.

        Tutustumisvapaa on vaan pieni hetki. Koira kuitenkin tulee 7-8 viikkoisena yleensä ja pissii vähintään tunnin välein silloin. Kun tulet kotiin, lattialla on useat pisut ja kakat.

        Tuohon vuorotyöhommaan sanoisin että kannattaa lainata koiraa niin näkee mitä se on: oma työni muuttui ja todella kurjaa yrittää nukkua kun toinen herättelee ja jos telkeää makkarista pois niin haukkuu ja vinkuu. Ja muutenkin kannattaa tarkkaan harkita jos yksinäinen ottaa koiran. Se kun vie sitten paljon aikaa ja sitoo todella paljon. Eli työkavereiden kutsuessa töiden jälkeen jonnekin et voi mennä, et voi mennä töiden jälkeen harrastuksiin jos ei ole koira mukana jne. Pikkujoulut voi jäädä väliin sun muut riennot. Kaikki illat kun pitäisi olla koiran kanssa kun se on yksin ikävöinyt sun töissä ollessa. "HUoleton on koiraton nainen..."


    • maamuliini

      Ihan turhaan pelkäät vuorotyön vaikutuksia, koira sopeutuu kyllä.. Tiedän monta tuttavaa joilla on koira ja tekevät vuorotyötä, itseni lisäksi.

      Mitä tuon toisen vastaajan viesteihin tulee niin onhan se koira yksin päivätyöläiselläkin päivällä, sama se milloin se on yksin. Koira pitää vaan heti opettaa, että ei huutelemalla ei saa huomiota.

      Se on kyllä totta että pientä koiraa ei heti saa jättää yksin 8 tunniksi vaan alkukuukausina pitäisi jonkun käydä sitä ruokkimassa ja ulkoiluttamassa työvuoron aikana (ei yöllä).
      Pienellä koiralla (niinku Cava) rakko on niin pieni ettei se kauaa pysty panttaamaan mutta meilläkin heti alusta asti koira on nukkunut yöt pissaamatta. Yleensä koira (kasvattajan mielipide) kuitenkin nukkuu sen ajan mitä et ole kotona tai nukut (koska kotona on hiljaista niin mieltää sen nukkumaajaksi) ja vaatiikin sitten paljon aikaa ja huomiota kun tulet kotiin/heräät.
      Päiväksi yksinolon ajaksi (ja yöksi) olisi hyvä rajata joku alue, jossa koira saa olla, jolloin se ei tunne oloaan turvattomaksi.
      Meillä koira on omassa huoneessa portin takana päivällä, kun ei olla kotona ja nukkuu siellä yötkin. Kahtena yönä huuteli ja kun siihen ei reagoinut lopetti sen. Nykyään se käy heti nukkumaan sinne, kun näkee portin menevän kiinni. Huoneessa on sille sallittuja leluja joilla voi sitten leikkiä jos sattuu heräämään. Pissat se tekee päivällä siellä paperille.

      Ainut mikä pienen pennun kanssa on negatiivista vuorotyössä, niin se että pentu vie alkuun energiat sinulta ja voi vähän väsyttää töissä ;).. ainakin itsellä kun on tottunut iltavuoroon mennessä nukkumaan pitempään niin alkuun ei siitä voinut haaveillakaan, kun koira tarvitsee aamuruuan jo kahdeksalta niin pitää herätä ajoissa. :)

    • Cavalierfani 100%

      Jos mitenkään mahdollista niin tee jotain näistä:

      - Vie koirasi alussa jollekkin tutulle hoitoon, joka on päivisin kotona, tai jolla on hyvin pentuihin sopeutuva koira

      - Ota jonkun tutun koira teille pennun seuraksi

      - Kissakaan ei olisi huonompi kaveri, ellei jompikumpi nyt sitten pidä tästä ajatuksesta, mutta voihan sitä yrittää totuttaa

      - Nuoria hoitajiakin on paljon, kunhan muistat ottaa rehellisen ja luotettavan

      - No... tuskin tätä nyt pystyt toteuttamaan, että ottaisit toisen koiran kaveriksi. Mutta suositus kuitenkin olisi ottaa toinen koira vasta kun edellinen on täyttänyt 2v, tai siitä eteenpäin. Ja sukupuoletkin on otettava huomioon!

      Toivottavasti tästä oli apua. Terveisiä sille sille hauvavauvalle, kunhan se pääsee maailmaan!

    • 2 spanielin omistaja :)

      Koira sopeutuu kyllä :)

      Alkuun tietty kannattaa sopia jonkun kanssa, että käy koiran päivisin pissittämässä ja ruokkimassa. Muun ajan pentu mitä luultavimmin nukkuu.
      Itselläni on kokemusta vuorotyöstä ja tällä hetkellä opiskelen ammattiin jossa vuorotyötä tulen tekemään. Eikä tuo 8h ole liian pitkä aika, JOS joku käy sen tosiaan pissittämässä ja ruokkimassa.

      Koira oppii olemaan yksin, jos paikalla ei jatkuvasti ole joku.. eli jos esim. viet pennun alkuaikoina pitkiksi ajoiksi hoitoon, voi olla että vanhempana se ei ymmärräkään miksi jäi yksin. Parin päivän vapaa pennun saapuessa on tottakai hyvä olla, mutta melko pian kannattaa jo siirtyä siihen rytmiin joka tulee jatkossa olemaan.

      Itse en ole pitänyt koiria minkäänlaisena esteenä omille jutuilleni, kuten erilaisille harrastuksille. Koirien on totuttava siihen, että mami saattaa joskus tulla ja mennä vähän eri aikaan, ongelmaa en siitä ala tehdä sillä koirat saattais sen huomata ja siitä saattaisi seurata ongelmia.. kuten tuhoamista jne.

      Eli kotiin tullessani en juurikaan huomioi koiria, vasta kun vaatteet pois päältä ja hengähtänyt, kutsun koirat ja rapsutan normaalisti. Mitään showta ei kotiintulosta siis kannata järjestää.. taikka lähdöstä, eli lähdet ihan normaalisti ja sanot vaikka heippa, ei kannata lääppiä liikaa ja tuijottaa koiraa surusilmin ;)

      Ja kannattaa aina järkätä tavarat lähtiessä niin, ettei koira pääse tuhoamaan tai järsimään juttuja joihin et hampaanjälkiä halua! Kokemuksesta voin kertoa, ettei ole kivaa kotiintullessa nähdä lempparikenkiä silppuna lattialla.. joista ehkä pari osaa iloisesti häntää heiluttavan koiran suussa :D Kun olisin voinut ne kengät lähtiessä laittaa kaappiin.. omavika, ei koiran.. jolle eniten tahtoisit ehkä huutaa :D

      Mutta tsemppiä sinulle koiranpennun hankintaan ;)

    • Macy_23

      Kiitos kaikille vastauksista ja hyvistä vinkeistä.
      Pentu on nyt varattu ja vielä pitäisi odotella kolme viikkoa, että saan sen kotiin. =)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 537
      8652
    2. Aamuseuraa/rehevää naista

      uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo
      Keuruu
      5
      3708
    3. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      10
      2231
    4. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      165
      1237
    5. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      17
      876
    6. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      40
      784
    7. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      752
    8. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      72
      744
    9. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      46
      725
    10. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      36
      657
    Aihe