Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Lounastauko

Samperin työnarkomaani! Ensin työ, sitten harrastukset, hyvää yötä ja seuraavana päivänä rumba jatkui. Ikävä kyllä, tämä suhde päättyy hyvinkin pian jollei ukosta löydy ytyä muuhunkin kuin voimattomaan iltapusuun. Jos pikkuvihjailut eivät saavuta tajunnantasoa on otettava ohjat omiin kätösiin. Jos kerran illalla ei enää jaksa on siirrettävä ajankohta päiväaikaan, insinööri saa elämänsä lounastauon.

Ohimennen vilkaisen peilikuvaa hissinpeilistä. Kapea polvipituinen hame, siisti pusero jonka keltainen väri korostaa menneen etelänloman rusketusta ja korkeakorkoiset pitkävartiset saapikkaat. Ei mitään epäilyttävä, siis. Lounaskorissa sämpylöitä, salaattia, marjapiirakkaa ja tietysti kahvia termospullossa.

Hissi saapuu oikeaan kerrokseen. Korot kopsahtelevat kävellessä pitkää käytävää eteenpäin. Juuri ennen oikeaa ovea avaan yhden ylimääräisen napin puserosta auki ja huikkaan iloisen tervehdyksen. Miehen kasvoille kohoaa yllättynyt ilme, kun kerron pakollisesta tauosta, heiluttelen eväskoria viattomasti näkyville ja kiskaisen oven kiinne. Päivän kuulumisia jutellen katan tuomiseni esille. Ohitan olankohautuksella jupinat töiden keskeytyksestä ja kysäisen maistuisiko toinen kupillinen kahvia.

Kumarrun kaatamaan kahvia kuppiin oikeastaan edes kuuntelematta onko vastaus myönteinen. Tyytyväisenä huomaan miehen katseen kiinnittyvän kultaiseen ketjuun jonka pikkuinen koru keinahtelee liikkeideni mukaan rintojen välissä. Maitoa kuppiin tarjoillessani, oi mikä vahinko, hieman maitoa loiskahtaa ohi kupin suoraan miehen housuille. Anteeksi pyydellen alan taputella tahraa kuivaksi käsipyyhkeellä. Olen kyykyssä miehen jalkojen välissä ja totean, että tahra olisi helpompi puhdistaa jos housut otettaisiin pois. Saan vastaukseksi epämääräisen ynähdyksen. Siirrän sormeni vyön soljelle ja avaan sen. Miehellä on esteetön näkymä puseron kauluksesta sisään ja tiedän, että kermanväristen liivien ohut pitsi näyttää hyvälle pehmeää päivettynyttä rintaa vasten.

Hiljalleen alan avata vetoketjua, kiskon housuja alemmas ja huomaan boksereiden pullistelevan lupaavasti. Hellästi sivelen reisien lämmintä sisäpintaa ja vieläkin kevyemmin pullistelevaa kohoumaa niiden välissä. Anna kieleni kiusoitella herkkää ihoa reisissä ja työnnän sormillani boksereiden lahjetta ylöspäin. Suukottelen ja näykin. Nuolen kovaa kohoumaa alushousujen kankaan lävitse. Liu’utan boksereita alemmas lipoen paljastuvaa ihoa. Annan lämpimän kostean kieleni maistella pinkeiksi muuttuvia karvapalloja. Miehen sormet puristavat toimistotuolin käsinojia ja hengitys on muuttunut katkonaiseksi läähätykseksi. Hitaasti lipova kieleni nousee kivikovaa vartta ylöspäin. Saavuttaa sinipunaisen huipun ja liukas , lämmin kieleni alkaa kiertää sitä, hitaasti, hitaasti.

Mies upottaa kätensä pörröiseen tukkaani ja kiskoo päätäni lähemmäs. Upotan sykkivän herkun kuumaan suuhuni. Se hankautuu kitalakeani vasten ja kielelläni nuolen sen herkkää alapintaa. Pyöritän kieltäni yhä nopeammin sykkivän huipun ympärillä, imien samalla rytmikkäästi. Toinen käteni liukuu varrella edestakaisin tahdissa ja toisen käden sormet sivelevät herkkää ihoa pallien takaa. Läähätys on muuttunut käheäksi murinaksi. Kädet hiuksissani kiskovat lisää vauhtia, mutta ihan näin helpolla et kyllä pääse.

Kuulen korvissani pettyneen voihkaisun, kun jätän sykkivän leluni oman onnensa nojaan ja hamuan huulillani miehen suuta. Puseroni napit avautuvat kuin itsestään ja kuuma suu vaeltaa huuliltani kaulalle ja jatkaa matkaansa näykkien pitsiliivin lävitse koviksi käyneitä nipukoita. Kuuman kielen aiheuttama tuntemus on järisyttävä ja suustani karkaa sekapäinen voihkaisu. Mies siirtää rintani liivien päälle kuin tarjottimelle. Kieli kiertää ensin toista nipukkaa sitten toista. Hankaan reisiäni yhteen ja tunnen miten kosteus valuu sisältäni.

Miehen kädet silittelevät jalkojani hameen alta. Sormet saavuttavat stayup-sukkien reunan siirtyen paljaalle iholle. Hame rullaantuu salamana vyötärölleni, kun mies tajuaa ettei minulla ole alushousuja. Ennekuin edes huomaan, toimisto tuolissa istun minä, jalat käsinojien yli nostettuna, paljas persikkainen märkä herkku täysin avoinna.
Miehen notkea kieli uppoaa vakooni lipoen jokaisen poimun. Uikutan himosta ja levitän sormillani kielelle lisää tilaa. Tunnen miten miehen sormet uppoavat sisuksiini aloittaen rytmikkään työnnön samalla kun kieli kieppuu herkällä nuppurallani. Lantiollani on aivan oma tahto ja vaikka yritän epätoivoisesti pitkittää räjähdystä tunnen miten se imaisee minut sykkiviin pyörteisiinsä. Reiteni puristavat miehen pään jalkojeni väliin ja painan sykkivän sylini vasten miehen kasvoja.

Mies kiskoo minut ylös tuolista ja painaa vatsalleen pöydälle. Kädet tarraavat kiinne lantiostani ja paksu ihana kyrpä uppoaa sisääni yhdellä rajulla työnnöllä. Selkäni painuu notkolle ja tunnen miten rautakanki uppoaa litiseviin sisuksiini kerta toisensa jälkeen. Ajan ja paikan taju häviää, painan suuni pöydän pintaa vasten jottei huutoni kuuluisi. Tärisen ja kiemurtelen hervottoman orgasmin kourissa. Vielä viimeiset työnnöt pohjaan asti ja mies laukeaa muristen kouristelevaan pilluuni.

Monta minuuttia myöhemmin mies suunnittelee äänieristystä työhuoneeseensa ja toteaa, että voisi nauttia työpaikalle tuodun lounaan toisenkin kerran…
04692
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

kahvinkeittäjä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu