Publisher

Koneellani on Publisher 2003. Olen sillä tehnyt joskus onnittelukortteja. Nyt yritin tehdä synttärikortin lapsenlapselleni, mutta en mitenkään saanut kuvaa siihen ClipArtista (enkä muualtakaan). Kun painoin ClipArtista kuvaa, korttiin tuli vain paikka. Kun sitä osoitti, luki siinä kuva. Vaan mitään kuvaa ei siis ollut. En ymmärrä mikä siihen on nyt tullut, aikaisemmin kortit ovat onnistuneet ihan hyvin. En ole koskaan Publisheria varsinaisesti opiskellut, joten en tiedä mikä on pielessä. Tietääkseni en ole mitään asetuksia muuttanut. Osaisikohan joku neuvoa?
4288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

onko Näytä-valikossa kohdassa Kuvat ruksattu mikä kohta, Piilota kuvat tietysti piilottaa, muut näyttää........

Äänestä
  • kokeilin taas sitä kuvaa. Kun otin mallin vai rakenteenko lie "syntymäpäivä", siihen tuli valmis pohja. Kun siihen kokeilin sitä kuvaa ClipArtista, se tuli heti. Siis, onko nyt näin, että Publisherissa ei voi tehdä esimerkiksi korttia täysin puhtaalle "paperille", vaan aina täytyy olla jokin pohja? Kuten aloittaessani kirjoitin, en ole tätä mitenkään opiskellut.

    Äänestä

  • olivat ihan oikein kirjoitti:

    kokeilin taas sitä kuvaa. Kun otin mallin vai rakenteenko lie "syntymäpäivä", siihen tuli valmis pohja. Kun siihen kokeilin sitä kuvaa ClipArtista, se tuli heti. Siis, onko nyt näin, että Publisherissa ei voi tehdä esimerkiksi korttia täysin puhtaalle "paperille", vaan aina täytyy olla jokin pohja? Kuten aloittaessani kirjoitin, en ole tätä mitenkään opiskellut.

    siellä niissä julkaisurakenteissa se tyhjät julkaisut ........... ja esim. postikortissa (siis postikortin koko jne. asetukset) on tyhjä "malli".

    Se että sulle tulee kuvan paikkamerkki johtunee joistain asetteluista - tosin en keksi mikä muu se voisi olla kuin tuo aikaisemmin mainittu Näytä kuvat jne.

    Onko sitten kuvatiedoston laadulla jotain merkitystä esim. .jpg, .gif tms., en tiedä. Publisherissa on ohjekin olemassa ihan ohjelman sisäinen :=)

    Äänestä

  • olivat ihan oikein kirjoitti:

    kokeilin taas sitä kuvaa. Kun otin mallin vai rakenteenko lie "syntymäpäivä", siihen tuli valmis pohja. Kun siihen kokeilin sitä kuvaa ClipArtista, se tuli heti. Siis, onko nyt näin, että Publisherissa ei voi tehdä esimerkiksi korttia täysin puhtaalle "paperille", vaan aina täytyy olla jokin pohja? Kuten aloittaessani kirjoitin, en ole tätä mitenkään opiskellut.

    myös Tiedosto - Uusi ja tehtäväruudusta valitset Uusi-sanan alta Tyhjä tulostettava julkaisu ja tehtäväruudusta Tyhjä. Tehtäväruutu jos ei näy, sen saat esiin Näytä - Tehtäväruutu.

    Ja kun se tyhjä arkki on esissä voit Tiedosto - Sivun asetuksista valita arkin koon ym. Esim. postikortti: 1/4 A-nelosesta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietääkö kukaan? kirjoitti:

Koneellani on Publisher 2003. Olen sillä tehnyt joskus onnittelukortteja. Nyt yritin tehdä synttärikortin lapsenlapselleni, mutta en mitenkään saanut kuvaa siihen ClipArtista (enkä muualtakaan). Kun painoin ClipArtista kuvaa, korttiin tuli vain paikka. Kun sitä osoitti, luki siinä kuva. Vaan mitään kuvaa ei siis ollut. En ymmärrä mikä siihen on nyt tullut, aikaisemmin kortit ovat onnistuneet ihan hyvin. En ole koskaan Publisheria varsinaisesti opiskellut, joten en tiedä mikä on pielessä. Tietääkseni en ole mitään asetuksia muuttanut. Osaisikohan joku neuvoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu